Näitä sattuu

Aamulla herättyäni räpsyivät sähköt kovan tuulen takia. Siitä muistui mieleeni viime torstain etäabien saksan kuuntelukoe. Olimme saaneet kokeen hyvään alkuun, etäoppilaat istuivat rivissä asennossa isot A-B-C-laput valmiina kourassa. Aina kun oli kuunneltu yksi pätkä, oppilaat näyttivät yhtaikaa lapun, joka vastasi oikeaa kysymysvaihtoehtoa kuuntelussa. Lähioppilaat vastasivat tietysti omalle paperilleen normaalisti.

Mutta vainoaako meitä jokin paha henki jossain, sillä pitihän taas sattua jotain vastusta. Kesken kuuntelun pimeni sähköt. Ihan vain räpsäisi poikki sen verran, että yhteys katkesi kesken kaiken. Samassa luokassa televisiossa olleet oppilaat häipyivätkin yhtäkkiä yli sadan kilometrin päähän.

Eihän siinä muuta kuin uusi yhteys. Mutta se ei ole samanlaista kuin tästä nyt yhtäkkiä kännykällä soittaisit jollekin. Ehei! Ennen kuin saat koneet uskomaan, että nyt aloitetaan uusilta urilta kaikki alusta vierähtää aikaa ainakin viisi minuuttia. Mutta saatuamme yhteyden siellä istuivat minun kultapupuni rivissä ihan tyyninä. Ovat tottuneet siihen, että näitähän sattuu, oli sitten meneillään koe tai ei. Ja suurin ihme, että minulta itseltä ei meinannutkaan mennä hermot. Meille ei tapahtunut mitään pahempaa, sillä olin juuri ehtinyt kirjoittaa muistiin edellisen pätkän vastaukset, ja aloimme uudesta jaksosta. Kiittelin vielä Luojaa senkin puoleen, että tämä ei ollut ylioppilaskirjoitus.

Kirjallista koetta en sentään valvo etälaitteiden kautta, vaan siellä paikallinen ope valvoo. Tai ainakin pitäisi valvoa. Väittivät oppilaat kerran, että joka kerta ei ole ollut minkäänlaista valvojaa! Saa nähdä, millaisia tuloksia nyt tulee. Koe oli heille jo, mutta paperit eivät ole vielä tulleet.