torstai 26. huhtikuuta 2012

Soitetaan isille

Ei olisi minusta vissiin kodinhoitajaksi. Joka taloudessa kun on erilaiset toimintatavat ja systeemit, vahinkoa tulisi siinä ammatissa enemmän kuin tienestiä.
Kaksi päivää on oltu sairasta lapsenlasta vahtimassa. Jo heti ensimmäisenä aamuna tuntui kämppä kovin kylmältä, ja mies haki puita saadaksemme uunista vähän lisälämpöä. Mutta koska uuni oli ollut viikon lämmittämättä, tupruttikin se kaikki savut huusholliin sisälle. Siitäkös lapsenlapsi riemastui ja alkoi kysellä, teitkö varmasti niin ja niin. Ja kun savua vain tuli ja tuli, alkoi vaatia, että nyt kyllä soitetaan isille ja kysytään, mitä pitää tehdä. Tyttären palattua illalla töistä hän ensimmäiseksi epäili, olimmeko meinanneet polttaa koko kämpän. Oli muka vielä kova savunhaju, vaikka oli tuuletettu.

Seuraavaksi sammahti television toinen kaukosäädin. Vaikka patteritkin vaihdettiin, ei televisio sammunut ollenkaan. Taas lapsi huutamaan, että kyllä nyt ainakin pitää soittaa isille. Ei tästä tule muuten mitään, menee rikki koko televisio eikä nähdä Paavo Pesusientä, ja miten se isikään sitten mitään formuloita näkee.

Sitten alkoi ruuanteko. Tietysti on keksitty tehdä niin hieno hellakin, että eihän sitä ilman lapsen apua päälle saanut. Sormella painellaan levyn pintaa, mutta turha painella summissa ilman silmälaseja. Kun tekniikka oli saatu selville ja kokeiltu toimivuutta, jäi kokeillun levyn näppäin punaiseksi. Arvatkaa, mikä meteli taas nousi. Kuuluuko siihen jäädä punainen palamaan, soita nyt isille ja kysy!

Tämänpäiväinen kone olikin sitten näemmä äidin vastuualuetta. Oli vuorossa tiskikone. Lapsi neuvoi kyselemättä koneen toiminnan, mutta ei ottanut uskoakseen, että pitää tietysti avata myös koneen vesihana. Ei isikään sitä koskaan avaa, väitti poika. Kun vain vänkäsin, poika vakuutteli, että kyllä on soitettava äidille!
Kun kone oli tehnyt tehtävänsä, ei siitä meinattu saada sammumaan punaisia valoja. Soitetaan äidille, kuului ehdotus.
No, useista vaatimuksista huolimatta emme häirinneet vanhempia soitoilla.

Esikoulussa oli muuten opetettu virkkaamaan. Pitkiä ketjusilmukkaluiruja oli vähän monenvärisiä.  Poika kertoi eräänkin iltapäivän ajanvietteestä: "Kun äiti oli yrittäjien kokouksessa ja isi katsoi formuloita, minä vain virkkasin!"

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lintuaikaa

 Joidenkin lintujen määrä on minusta lisääntynyt aivan käsittämättömän paljon, kun puolestaan joitain ei näe enää koskaan. En muista, että lokkejakaan olisi ennen ollut Pohjanmaalla sellaista määrää kuin mitä viikko sitten, en usko että lapsena niitä edes kertaakaan näinkään. Mutta hyvähän niiden nykyään on tepastella kevään märillä pelloilla. Tälläkin pellolla oli varmaan ainakin parisataa naurulokkia ja huuto tietysti sen mukaista.

En muista, että aiemmin olisi täällä järvienkään äärellä ollut niin rutkasti kalalokkeja kuin nyt, eikä ainakaan kuivalla maalla. Nyt niitä on pesinyt jo monena kesänä viereisen vanhan tehtaan katolla! Ja kun yksi on löytänyt hyvän pesäpaikan, on sinne tullut toinenkin ja tappelu kova reviiristä. Tänä aamuna kuulin naapurin päristelevän jotain vekotinta ja pelottelevan lokkeja. Valtava valkoinen pilvi lokkeja syöksähti heti ilmaan naapurin pihamaalta. Nykyään kun pikkupojat eivät enää kiipeile puissa ja kallioilla ja hävitä linnunpesiä ja munia, lisääntyvät linnutkin mahdottomasti. Niin on käynyt muuten harakoiden ja varistenkin.

 Melkein koko elämäni on laulujoutsenkin ollut ihan sukupuuton partaalla, ja vielä kymmenenkin vuotta sitten kaikki juoksivat innolla katsomaan, jos jossain näkyi joutsen. Kerrankin oli joku vienyt tien varteen oikein kyltin, että täällä pesii joutsen, älä häiritse. Ja tietysti kaikki ymmärsivät mennä rannalla niitä toljottamaan, mistä syystä sillä lammella ei ole enää lintuja näkynyt. Mutta melkein millä muulla lammella tahansa joutsenia löytää nykyään varmasti.  Enkä ollut koskaan eläissäni vielä nähnyt niin valtavaa joutsenlaumaa kerralla kuin viikko sitten Pohjanmaalla eräällä pellolla. En laskenut lintuja, mutta kyllä niitä ainakin useita kymmeniä oli, ellei yli sadankin. Maanviljelijät varmaan tykkäävät.

 Saimaa on niin valtava, että sieltä on vaikea bongata muuta kuin yksittäisiä lintuja. Kuvan telkätkin ovat Kyrönjoesta, ja tietysti kymmenien eläinten parvessa. Näyttävät soidin- ja uhittelumenot olevan käynnissä.

Mutta tässä eräänä päivänä tuli jo järveenkin pieni aukko jäistä vapaata vettä ja siellä uiskenteli kaksi telkkäpariskuntaa. Mutta ei ollenkaan niin sulassa sovussa kuin nuo pohjalaiset telkät. Toisen pariskunnan uros lähti hyvin matalana uimaan hätyyttääkseen toiset pois, ja onnistuihan se lopulta, kun teki äkkihyökkäyksen.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Käsityötä kielillä

 Minä olen tehnyt urotyön ja siitä oli nyt ihan pakko laittaa kuvakin tänne. Sain viime syksynä virolaisen Haapsalu-huivien mallikirjan sekä viisi kerää ompelulangan ohutta villalankaa. Yksi kerä pitäisi riittää yhteen huiviin, mutta minulla meni hieman toista. Olen saanut ensimmäisen huivin valmiiksi. Huivi kastellaan lopuksi ja pingotetaan levylle, yllä siis tämä vaihe. Pohjanmaalla käydessä vein huivin samalla saajalleen.

 Huiveja mainostetaan niin, että se on niin ohut, että menee sormuksen läpi - niin kuin meneekin, ihan vaivatta. Mallikirja on vironkielinen ja aina olkapäitä lepuuttaessaan voi huvittaa itseään lueskelemalla virolaista tekstiä. Joka sivulla on sallien ja rättien teko-ohjeita. Sall tarkoittaa pitkänomaista huivia eli shaalia, rätt on neliönmuotoinen. Tämä minun tekemäni malli on nimeltään Õiteta piibeleht eli kukaton kielonlehti. Olen aloittanut jo tekemään uutta huivia, jonka nimi on Sirelileht (sireeninlehti).
Mallikirjan yksi osio on nimeltään Karukellakirjad. Hätäpäissään sitä saattaisi luulla karun kellarin kirjoiksi, mutta nimi tarkoittaa, että tässä osiossa on karhunkellomalleja. Mikähän on Kassitapukiri? No tietysti kissantassumalli. Ja äärepits on samast raamatust. Hah, en suinkaan Raamatusta ottanut reunapitsin mallia vaan samasta kirjasta.
 Yllä antamassani linkissä mainitaan Viron rannikon Nooarootsi, jossa huiveja on myös tehty. En malta olla mainitsematta, että Nooarootsissa on koulu, jossa opetetaan myös ruotsin kieltä.

Torstaina oli kouluhenkilökunnan TYKY-päivä. Tällä kertaa suunnitteluporukka oli suunnitellut iltapäivän, jossa tehtiin koruja, seinätaulu tai betonikoristeita puutarhaan. Itse menin koruryhmään. Jotenkin en ollut ymmärtänyt, että olisi pitänyt olla valmis idea, mitä tehdä, joten minulla ei ollut mukana mitään materiaaleja eikä ideaa. Niinpä menin yli siitä, missä aita oli matalin ja pujottelin vain helmiä siimaan. Mutta sain silti mielestäni korusetin, jota voin pitää koulussakin.

Tämän iltapäivän anti oli minulle siinä, että osaan nyt kiinnittää helmiin ja korvakoruihin lukkosysteemin. Sain myös monia ideoita tehdä itsekin koruja, mikäli niiden teosta joskus satun innostumaan. Askartelu ei minua ole koskaan kiehtonut samalla tavalla kuin käsityöt. Enpä ollut älynnyt ottaa mukaan vaikka huonoksi menneitä alpakkalusikoita, joista olisi voinut katkaista koristeisen pään, laittaa reikä ja lukko ja kas, korvakoru olisi ollut valmis. Jotkut olivat ottaneet mukaansa myös yksinäisiksi jääneitä korvakoruja, joista tekivät riipuksia. Mutta näitä ideoitahan voi toteuttaa vaikka syksyn pimeinä iltoina kotona.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kuin ulkomailla

 Tässä hieman lisää juttua koulutusreissulta, tällä kertaa kielelliseltä kannalta. Kävimme tutustumassa yläasteen kouluun Petalaxissa, Maalahden ja Korsnäsin rajalla. Tässä kuva äidinkielen luokasta, jossa seinällä murteellisia sananlaskuja. Luulen, että ruotsia osaavat saavat helpostikin selvää, mitä tauluissa lukee.

Närpiön murteesta tässä vielä pieniä esimerkkejä: Hitsche=det här; hede=det där; ja väit itt=jag vet inte; stekåt=kort; i kväss=i går kväll; bood=vänta; haschklie=kaulaliina; moscha=pontikka.

 Luokassa oppilaiden työpöydällä oli kieltä esillä monella tapaa, luokkaahan käytetään myös ulkomaalaisten lasten ruotsinopetukseen. Tämä kirja ei ole siis oikea, vaan maalattu työpöytään. Oli myös sellaisia työpöytiä, jotka oli ensin peitetty ruotsalaisten Aku Ankkojen sivuilla, ja niiden päälle laitettu kontaktimuovi. Oppilaat saavat kaiken aikaa yrittää ottaa selvää näkemästään. Ehkä tämä olisi hyvä idea vieraiden kieltenkin luokkaan. Oppilas näkisi opeteltavaa kieltä kaiken aikaa.

 Ei ole suomen sanaa käytävilläkään. Mihinpä sitä tarvitsisikaan yksikielisellä paikkakunnalla.


"Verkligheten är inte allt här i världen" lukee Strömsön talon sivuseinällä.

 Strömsön ohjelmien käsikirjoitussivu eräästä nikkarointiohjelmasta, joka tulee ulos lähiaikoina.

Strömsön ruokaohjelmien ruokareseptiä.


Kyltti Vaasasta kaupungilta. Tiesikö monikaan, että Suomessa kadun nimistä  näkee, onko kunta yksi- vai kaksikielinen ja kumpiko kieli on pääkieli. Vaasa on kaksikielinen ja suomi on pääkieli, koska kyltissä ja kadunnimissä on molemmat kielet ja suomi ensimmäisenä. Esimerkiksi Korsnäsissa kaikki on vain ruotsiksi, koska kunta on yksikielinen ruotsinkielinen. Jyväskylässä kaikki on vain suomeksi!


 Moscha närpiön murteessa tarkoittaa pontikkaa ja tulee englannin sanasta moonshine, pontikkaahan on keitetty kuunvalossa muilta salaa. Närpiöläinen Lasse Eriksson laulaa murteellaan erilaisia lauluja, myös pontikankeitosta Moschakok.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Pieni kierros Pohjanmaalla

 Koulutusmatka ruotsinkieliselle Pohjanmaalle oli monin tavoin kovastikin antoisa. Vaikka meille pidettiin luentoja koko päivän aamusta ihan iltamyöhälle alueen elinkeinoelämästä, kouluista, kulttuurista, vähän murteestakin ja kaikki tietysti på svenska, ei väsyttänyt yhtään, mikä olisi ollut tulos luentosalissa istuessa. Istuimme linja-autossa Seinäjoelta (Östermyra) Närpiöön, sieltä Korsnäsiin, sitten Petalax, Malax, Korsholm (Mustasaari) ja lopulta Strömsö ja Vaasa.

Tiesin jo etukäteen, että Etelä-Pohjanmaa on ruotsiksi Södra Österbotten, ja että se on suomenkielistä aluetta. Ihan rannikko on ruotsinkielistä seutua ja nimeltään Pohjanmaa, Österbotten. (Paitsi että tähän alueeseen on nykyään laitettu kuuluvaksi ihan suomenkielisiäkin alueita). Mutta en ollut ajatellutkaan, että tuon alueen eteläinen osa on tietenkin Syd-Österbotten, kuten oli nimeltään sieltä ostamani paikallislehtikin.

Närpiön (Närpes) rajalle saavuttua kunnanjohtaja astui autoon kertomaan kaupungista ja ensi töikseen jakoi meille Närpes-lippahatut ja valtavat määrät tietoutta kaupungista. Närpiö on Larsmon ja Korsnäsin ohella ainoa yksikielinen ruotsinkielinen kunta mantereella. 95-97 prosentilla on äidinkieli ruotsi. (Wikipediassa on annettu toisenlaiset luvut). Suurin osa osaa tietysti myös suomea.

 Oli yllätys, että näillä ruotsinkielisillä alueilla on melko paljon ulkomaalaisia, esim. Korsnäsissä 10% väestöstä. Mutta ei toisaalta ihme, sillä kasvihuoneita on valtavasti, ja niissä tarvitaan työvoimaa. Vietnamilaisia, burmalaisia, venäläisiä, valkovenäläisiä, virolaisia, nämä ovat suurimmat ulkomaalaisryhmät. Tomaatin- ja kurkuntuotannon ohella on myös turkistarhausta ja paljon erilaisia pienyrityksiä. Kaikki sellaista työtä, jollaista suomalaiset eivät halua tehdä, joten ei ihme, että työvoimaa tarvitaan muualta. Saimme Närpiöstä mukaamme ison laatikollisen vihanneksia. Siellä on aina tomaattikarnevaalitkin, ensi kesänä 6.-7. heinäkuuta.

Yllä kuva nykyaikaisesta moniharjaisesta kasvihuoneesta, joka kuulemma jotenkin on tehokkaampi kuin entisaikaiset. (Ei pidä moittia kuvan laatua, sillä koko matkan satoi lunta ja maailma oli ihan harmaa, ja kuva otettu liikkuvasta autosta ja likaisen ikkunan läpi.) Ihan ylinnä ravintola, jossa kävimme syömässä, ja joka sekin on itse asiassa kasvihuone. Ihana ja eksoottinen paikka, ruoka hyvää.

Aina välillä matkan aikana meille kerrottiin vitsejä tai sattumuksiakin. Erään närpiöläisen suomenkielen taidosta kerrottiin, että kun hän suuttuu, hän sanoo: "Nyt sä lopetta tai mä tulla vihanneks!" Tai kun joltain vietnamilaislapselta oli kysytty hänen kotimaataan, oli hän sanonut "Kvietnam", koska närpiöläismurteessa laitetaan k sanan eteen, esim kva=vad.

Korsnäsissa tutustuimme paikalliseen perinnemuseoon, jossa saimme myös leivoskahvit. Korsnäs on kuuluisa villapaidoistaan, joiden teko ei ole "hätäsen hommaa". Yhden kerroksen tekemiseen menee aikaa kokonainen tunti. Neuleen ala- ja yläosa on virkattu, keskiosa neulottu. Kolmen hengen voimin työ sujuu nopeammin.

Kuvassa olevat henkilöt kertoivat meille paikallisista oloista, kulttuurista, perinteestä. Paikalla oli muitakin iäkkäitä ihmisiä, jotka kertoivat meille vitsejä ja tapahtumia oikein sillä ikivanhalla "närpesdialekten". Täytyy sanoa, että niistä kyllä meni minulta puolet ymmärtämättä. Taisivat muut ymmärtää ainakin naurunhörähdyksistä päätellen. Vanhukset unohtuivat välillä tosin kertomaan tarinaa yleiskielellä, ja heitä piti muistuttaa, että murteella piti kertoa.

Kasvihuoneita, turkistarhoja ja pienyrityksiä on täälläkin kuten Närpiössä, työttömyys maan alhaisimpia, vain 3%. Korsnäsin yrityksistä mainittakoon myös Dermosil, joka valmistaa kehuttuja meikkejä yms. Täällä meille oli varattu lahjaksi kassi, josta löytyi kolmenväristä suihkugeeliä.

Korsnäsin ja Maalahden (Malax) välillä sijaitsevallaa Petalaxin yläasteella kävimme myös. Mutta siitä  kerron ehkä enemmän ensi kerralla.
Lieneekö ketään, joka ei olisi kuullut sanontaa "Ei mennyt niin kuin Strömsössä". Me pääsimme käymään Vaasassa talossa, jossa Strömsö-ohjelmaa tehdään. Koko talo on täynnä huoneita, joista lähetetään eri ohjelmia: keittiö, olohuone, kirjasto... On puvustamoa, roipevarastoa ja vaikka mitä, kameroita katossa ja roikkumassa ja lattioilla makaamassa. Ulkona eri rakennuksessa jopa sauna ja nikkarointitilat. Kaikki meren rannalla idyllisessä maisemassa.

Strömsön ohjelmat ohjataan Pohjoismaiden pienimmästä ja halvimmasta ohjaamosta. Halpa ja halpa, mutta jos tämä maksaa vain miljoonan ja normaalit 30 miljoonaa, onhan se silloin halpa.
Jokainen ohjelmajakso, jota kohti työskentelee yleensä 11 henkeä, maksaa 30 000 euroa. Televisio-ohjelmien teko ei siis ole mitään pikkunapeilla pelaamista.

Puhekieli Strömsötä tehdessä on ruotsi, ja jotkut eivät oikein osaa hyvin suomea. Komentokieli on kuitenkin suomi, esim.: "Kamera kaksi, nyt!" Kerran oli joku heikommin suomea osaava pyytänyt henkilöitä siirtymään paikaltaan ja kun piti sanoa: "Nostakaa pylly!" olikin henkilöltä lipsahtanut: "Nostakaa pöllö!"

Yövyimme Vaasassa kivassa hotellissa ihan rautatieasemaa vastapäätä. Illalla söimme jonkun purjehdusseuran tiloissa (Älköön kukaan käykö kurkkuuni, kun en muista, mikä se niistä Vaasan kolmesta purjehdusseurasta oli). Ruokailun lomassa meille oli jörjestetty ohjelmaakin.

Seuraavana päivänä oli vielä opastettu kävelykierros kaupungilla. Kuvassa vanha kaivo, jollaisia on nykyään jäljellä enää kolme. Vaasan asukkaista  vain noin 20% on äidinkieleltään ruotsinkielisiä.Tämän mainitsen siksi, että taksikuski valitteli, etteivät turistit oikein uskalla tulla Vaasaan, kun luulevat sitä täysin ruotsinkieliseksi ja pelkäävät tietysti kielensä puolesta. Kannattaa muuten mennä Vaasaan, se on erittäin kaunis kaupunki kesällä. Paljon puistikoita, meri, vanhoja hienoja idyllisiä puutalojakin, mutta myös modernia arkkitehtuuria ja shoppailumahdollisuuksia.


Vaasa on ollut  lyhyen aikaa (1855-1917) nimeltään Nikolainkaupunki. Suomen itsenäistyttyä nimi muutettiin takaisin Vaasaksi. Yllä oleva kyltti roikkuu vielä muistona rautatieaseman hallissa.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Kohta koulutusreissulle

Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi eläkeläiset aina sanovat, että on kiireempää kuin töissä konsanaan. Minäkin olen saanut pidetyksi kaikki tunnit tältä vuodelta, mutta kiirettä pitää silti. Koululla on saanut laukata vähän väliä kyttäämässä etäoppilaiden tekemiä kokeita. Ja niitä on saanut käydä hakemassa kunnantalolta asti, kun kanslisti on vuosilomalla. Eilen kuitenkin sain kaikki kouluhommat lopulta tehdyiksi.

Mutta nyt olen lähdössä koulutukseen. Ensin ajattelin, että olen saanut tehdä eläissäni niin paljon opiskeluhommaakin, että eikö nämä loppuvuodet suju jo vanhoilla opeilla. Mutta kun ilmestyi erilainen ja kivankuuloinen juttu, ilmoittauduin mukaan. Kurssi on nimeltään Vilda Österbotten, se on suunnattu ruotsinopettajille ja siinä kierretään ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla tutustuen alueen eri ruotsalaismurteisiin ja kulttuuriin. Saas nähdä, mitä kaikkea uutta opimme, kirjoittelen opeista sitten tännekin. Ohjelmasta ei ole kovin tarkkaa tietoa, sillä ohjelmassa luki, että suurin osa ohjelmasta "hemligt".

Ensin kuvittelin tästäkin kurssista, että mitäs minä sinne menemään, minähän tunnen jo Etelä-Pohjanmaan. Mutta ei kai se paljon kulttuuritietouteen auta, jos täti asuu i Kristinestad, isä ollut nuorena töissä i Kaskö tai miehen siskolla on mökki i Oravais. Tai jos itse on käynyt ostamassa i Närpes tomaatteja, ostanut viirin jossa lukee Tjöck, käynyt katsomassa mäkihyppykisoja i Vörå, ja ajanut ajokortin i Vasa sekä ihmetellyt i Söderfjärden (Sulva)  laajaa kraateriaukkoa. Nämäkin kaikki paikkakuntia, joita muinoin oppilaille esitellessäni oppilaat väittivät, että "pyh, nuo olet kyllä itse keksinyt".

Tällä reissulla vierähtänee lähemmäs viikko, sillä aion tappaa matkalla monta kärpästä samalla iskulla.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Ottelua robotin kanssa

Vaikka olen jo kauan sitten päättänyt pyhästi, että en missään tapauksessa enää lankea puhelinmyyjien operaattorinvaihtoehdotuksiin enkä muihinkaan houkutuksiin, jostain käsittämättömästä syystä kuitenkin päädyin vaihtamaan internetoperaattoria. Entinen toimi ihan hyvin, ja ongelmissa on aina saanut erinomaista apuakin, mutta heräsin kerran huomaamaan, että minulla on kallis liittymä muiden ihmisten edullisiin yhteyksiin. Niinpä sitten Soneran puhelinmyyjän taas soitettua kuuntelin kerrankin miehen puheet alusta loppuun.

Ja vaikka ärsyttikin miehen niin sanottu tuttavallinen Amerikasta Suomeen lanseerattu puhetyyli "kuule K, eiköhän me K laiteta tämä sulle", huomasin eräässää vaiheessa, että olin jo sanomassa että juu, tänne vaan. Mies kun vielä osasi esittää halvemmaksi hinnankin ja väitti, että minun itse ei tarvitse tehdä yhtikäs mitään, tuskin edes paria sekuntia huomaan koneessa katkosta, kun operaattori vaihdetaan.

Mutta olisihan minun pitänyt jo tällä kokemuksella uskoa, että mikään ei toimi kuin elokuvissa. Ensinnäkin, koskaan ei tullut sähköpostiin mitään sopimusta hinnasta, tuli vain yleiset sopimusehdot, joilla ei ole tämän sopimuksen kanssa mitään tekemistä. Ja vielä alkoi tulla tekstiviestejä, että minun pitäisi itse sanoa irti edellinen operaattori ja ilmoittaa Soneralle irtisanomispäivämäärä.

Tein työtä käskettyä, mutta soittaessani palvelunumeroon siellä robotti alkoi vängätä kanssani. Kun kaikki toimi puheella, piti esittää asia erittäin selvästi. Robotti väitti, että ei saa selvää ja alkoi esittää minulle eri vaihtoehtoja, joista valita. Tunsin itseni tenttiä suorittavaksi abiksi.  Ja niin huono tulos tuli, että lopulta robotti sanoi, ettei voi auttaa, vaan yhdistää asiantuntijalle. Olisi heti yhdistänyt, niin olisi päästy vähemmällä. Asiantuntija sitten hätäpäissään lupasi minulle uuden modeeminkin, jonka ilmeisesti unohti laittaa postiin, koska sitä ei minulle koskaan tullut. Kun valitin, että puhelinmyyjä lupaili vähän ylimalkaisia juttuja, pahoitteli kovasti (vaikka itsekseen tietysti motkotti minun tyhmyyttäni).

Kun tuli päivä, jolloin yhteys piti olla muuttunut, ei se lähtenytkään pelittämään. Minä taas robotin kanssa ottelemaan. Se tarkisti kanssani johdoista lähtien ja tarkisti yhteyden toimivuuden ja sanoi aina välillä soittavansa minulle musiikkia. Lopulta sanoi, että laittaa minulle soittopyynnön. Soittoa vain ei koskaan tullut.

Parin päivän kuluttua soitin robotille taas, ja se alkoi taas tarkistaa niitä samoja juttuja, ja uhkaili välillä minulle, että jos joudutaan lähettämään kotiin teknikko, maksaa satasen. Kaikkeen tähän meni varttitunti. Lopulta robotti tuli siihen tulokseen, että yhdistää minut asiantuntijalle. Ja eihän sinne heti päässyt. Tietysti jouduin jonoon, jossa musiikki soi ja aina välillä joku käski lopettaa odottelun ja soittamaan joskus toiste uudelleen. Ajattelin, että robotin kanssa en kyllä ala kolmatta kertaa samoja juttuja, joten ajattelin olla jonossa, vaikka menisi kaksi tuntia odotteluun. Ja menihän siihen peräti 45 minuuttia.

Lopulta sainkin oikean ihmisen langanpäähän. Hän oli tietysti ystävällinen ja auttavainen ja lupasi peräti laittaa modeeminkin postiin. Kun valitin robotista, myönteli että joo kurjaa se sellainen on (vaikka tietysti kiroili itsekseen, että kaikenlaisia pöljiä asiakkaita, mitäs tänne soittelet). Mutta ei ruvennut minua auttamaan vaan käski soittaa toiseen numeroon.

Sinne toiseen sitten soitinkin, ja sain taas kuunnella musiikkia ja joku käski odotella vaan kaikessa rauhassa. Viimein sitten selvisi sekin, että joo, vanha modeemi ei tunnista Soneran asetuksia. Jos lähetetään joku kotikäynnille asetuksia muuttamaan, maksaa 105 euroa (vaikka robotti oli väittänyt 99,80 euroa). Kun hän kuuli, että minulle oli luvattu uusi modeemi, sanoikin, että sen kun työntää paikalleen, toimii ihan automaattisesti. Käski olla tiukkana modeemin luvanneen kanssa, jos pakettia ei ala kuulua.

Ja sitten jo toivoni menettäneenä parin päivän kuluttua posti toi paketin kotiovelle, ja sydän pamppaillen laitoin piuhat paikoilleen. Kah, hienosti välähtivät kaikki valot palamaan, ja yhteys toimii jopa paremmin kuin ennen. Melkein olisin valmis antamaan anteeksi kaiken hässäkän, mutta en kai nyt sentään.

Mikä tässä kaikessa suututti?
-Nimenomaan se, että puhelinmyyjät eivät minusta ole aina tehtäviensä tasalla. Minusta heidät pitäisi kouluttaa paremmin, etteivät puhu asioista vastoin parempaa tietoaan, eivätkä lupaa sellaista, mikä on mahdotonta. Heillä tuntuu olevan vain kiire saada asiakas lankaan. Viis siitä, mitä tuli luvatuksi ja sanotuksi. Pari sekuntia piti olla mukamas lupauksien mukaan ilman nettiyhteyttä, mikä oikeasti venyi viideksi päiväksi.

-Eri henkilöt muutenkin puhuivat esimerkiksi hinnoista ihan eri tavalla. Käytännöt pitäisi olla yhtenäiset. Jos olisi vaikkapa heti sanottu, että pitää laittaa uusi modeemi, jotta onnistuu, olisin vain kaikessa rauhassa odotellut sitä, eikä olisi tarvinnut repiä pelihousujaan.
-Jos firmalla on jo nyt liikaa asiakkaita, ettei kukaan ehdi palvella ketään muuten kuin robotteja käyttämällä, miksi sitten pitää hamuta lisää asiakkaita ympäri Suomea. Onko firmalle todellakaan eduksi, että asiakas suuttuu niin, että varmasti sanoo sopimuksensa irti tilaisuuden tullen ja vielä haukkuu firman kaikille vastaantuleville.
-Ja mitähän tämä kaikki robottikeskustelulysti maksaa. Jännityksellä odottelen mammuttimaista puhelinlaskua. Olisiko sittenkin pitänyt pitäytyä vanhassa.