torstai 29. joulukuuta 2011

Joululoma kirjojen lumoissa

Päivät ovat menneet taas vilauksessa kuten aina ennenkin, mutta nyt ovat vain lisänneet faarttia. Ei ole puhettakaan, että olisi Sakta farten, kuten sillä urheiluseuralla Etelä-Suomessa.

Olen lukenut oikein urakalla lahjakirjoja, siis toisten, en vielä omiani. Toisten juuri siksi, että ehdin lukea ennen kuin asianomaiset veivät kirjansa mennessään. Minua sitten viehättää Henning Mankellin kirjat. Tämä viimeisin, Likainen enkeli, hujahti päivässä, vaikka siinä on yli 500 sivua. Mutta minua viehättää Mankellin kirjoissa se, että hän usein valitsee jonkin tietyn tositapahtuman pohjaksi ja alkaa kehitellä siihen oikeanlaista tarinaa, miten asiat olisivat saattaneet tapahtua. 

Tämä Likainen enkeli kertoo ruotsalaisesta naisesta, joka piti Afrikassa 1900-luvun alussa vähän aikaa bordellia. Ajankuvaus tuon ajan Ruotsista on uskottavaa, samoin Afrikan mustien ja valkoisten välinen kuilu kuvataan hyvin konkreettisesti. Uskon, että Mankell tietää, mistä puhuu, sillä hänhän asuu Afrikassa ja Göteborgissa. Ja onhan kirjailija saanut tarinaan jännitystäkin.

Itse sain Jari Tervon Laylan ja Rosa Liksomin Hytti no 6, siis sen Finlandia-palkitun. Liksomia en ole vielä ehtinyt aloittaa, mutta mielenkiinnolla odotan lukukokemusta. Olin ajatellutkin, että pitäisihän se saada lukea, kun kerran jossain tv-ohjelmassakin kerrottiin lapualaisten valinneen sen jo ennen voiton julkistamista parhaaksi kirjaksi  Finlandia-ehdokkaista. Täytyyhän sen silloin lukemisen arvoinen olla :) Saas nähdä, miten käy, kun kirjaan tartun.

Tervoa olen lukenut jonkin matkaa, ja mielenkiintoiselta kirja vaikuttaa. Tervon kuvaus on omantyylistään, ja jopa liian hyvää, sillä lukija ahdistuu totaalisesti maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja kurjuudesta. Kirjassa vuorottelevat arabimaailma ja suomalainen Helsinki. Oletan että näiden maailmojen yhtyessä eivät asianosaisten olosuhteet juuri paremmiksi muutu, mutta saas nähdä.

Lukeminen jatkuu. Onneksi ei ole vielä muutamaan päivään mitään velvollisuuksia, sillä aina jos on ollut pitkään kirjojen maailmoissa, tuntuu kuin pää olisi pyörryksissä, ja paluu arkielämään totaalisen vaikeaa.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joku pääsee sentään vielä eläkkeelle

Tänään täyttää ala- ja yläkoulun englanninope ja pitkäaikainen kollegani 60 vuotta. Päivää vietettiin jo kuitenkin eilen. Alakoulun opet kävivät herättämässä hänet aamulla seitsemältä ja hiissasivat kahvituksen jälkeen luotsivenesatamaan. Hänelle oli heti aamutuimaan järjestetty kiertoajelu Saimaalla luotsikutterin kyydissä. (Open edesmennyt mies oli luotsi). Kun oppilaat sitten tulivat kouluun yhdeksältä, koko koulun väki meni satamaan ja muodosti kunniakujan lippuineen.

 Kujaa pitkin opettaja kulki paikalle kannetulle rollaattorille, jolla hän potkutteli koululle. Kunniakujassa seisovilla oppilailla oli sekä englannin että ruotsin lippuja, sillä ope oli näiden aineiden opettaja. Häntä odotellessa seisoskelin sattumalta karskeimpien yläkoulun poikien lähettyvillä, jotka Ruotsin lipun nähdessään alkovat kauheasti motkottaa. Aloin jo hirveästi pelätä, että pojat eivät osaa käyttäytyä ihmisiksi, kun ope kulkee heidän ohitseen. Mietin jo, että pitikin ottaa yläkoulu mukaan tähän leikkiin. Mutta onneksi kaikki menikin hyvin, kaikki lauloivat Happy birthday to you, ja ope pääsi kunniakujan läpi onnellisesti rollaattorille.
Koko koulu kulki sitten hänen perässään koululle, ja normaali arkinen aherrus alkoi ainakin yläkoulussa.

Huomenna on vielä lukiolla normaali koulupäivä, mutta yläkoululaiset ovat vapaalla, sillä he tulevat illalla joulujuhlaan. Torstaiaamuna on kaikille vielä kirkko ja puuro, sekä opettajille tämän eläkkeelle jäävän open eläkeläiskahvit ja glögit alakoululla. Näin sitten on saatu päätökseen taas yksi lukukausi ihan hujauksessa.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Vielä vähän kielistä

Eilisessä kirjoituksessani valittelin, etten saa kirjoitetuksi venäläisiä kirjaimia helpolla tavalla. Venäjänopemme oli lukenut jutun ja lähetti minulle nettiosoitteen, jossa valmiille kirjoituspohjalle voi vain alkaa kirjoittaa omilla suomalaisilla näppäimillään. Ohjelma kääntää kirjaimet venäläisiksi automaattisesti. Ja jos tarvitsee sellaisia kirjaimia mitä suomenkielessä ei ole, voi napsaista vain yhdellä näpäytyksellä rivistä. Kas kun ei ennen ole tullut puheeksi näin helppo systeemi. Mutta eihän minun ole ennen tarvinnut venäjää kirjoittakaan. Tuolla sivulla voi vaikka venäjää osaamatonkin leikkiä ja kokeilla kirjoitella suomalaisia sanoja venäläisin aakkosin.

Ja kun nyt tuli puheeksi kielillä "leikkiminen", tässä yksi osoite, jossa voit kirjoittaa eri kielillä tekstiä, minkä jälkeen voit kuunnella miltä kirjoittamasi teksti kuulostaa.

Ja kielten osaamisesta ylipäätään olen tullut vähän samaan tulokseen kuin edellisen postauksen anonyymi kommentoijakin, että harvoin tarvitsee mistään kielestä valtavan laajaa osaamista. Se mitä ihmiset tosielämässä tarvitsevat, on monien kielten alkeita ja eri kulttuurien tuntemusta. On asioita, joita tarvitsee ehdottoman varmasti joka kielellä. Monien mielestä se on "saisinko yhden oluen". Mutta kyllä tuon edelle menee se, että osaa kysyä vessaa. Ja pieni kulttuurituntemus auttaisi tietämään, että monissa maissa ei kysytä suoraan vessaa, vaan "missähän voisin pestä käteni?" Kun tästä oli juuri tänään oppilaitten kanssa puhetta, he vähän epäilivät, tokko heille kuitenkaan näytettäisiin vessaa ja penäsivät minulta, mitä he sitten tekevät, jos heidät viedäänkin keittiöön tiskilavuaarin ääreen käsienpesulle!

Kun jossain maassa  tulin ulos maanalaisesta halliin, ei ollut mitään tietoa, mistä pääsee ulos. Eri oviaukkojen yläpuolella oli erilaisia sanoja kyseisen maan kielellä, mutta ei mitenkään selvinnyt, tarkoittivatko ne ulos vai sisään, kiellettyä vai sallittua vai peräti vedä ja työnnä. Tästä syystä on mielessäni alkanut kehkeytyä ajatus, että pitäisi rakentaa kouluihin jokin "Euroopan kansalaisena" -kurssi. Kurssilla opetettaisiin ihan vain muutamia pikkujuttuja joka maan kielestä ja kulttuurista. Onhan tällaisia fraasikirjojakin jo olemassa, samoin eri kulttuureista kirjoja, mutta ei varmaan olisi pahitteeksi pitää vaikka kansalaisopistossa Eurooppa-kursseja. Jäisi paremmin mieleenkin, kun  joku oikein konkreettisesti asiaa valaisisi.

torstai 15. joulukuuta 2011

Harrastuksesta se tämäkin käy

Olen lupautunut pitämään ensi syksynä suomenkurssia venäjänkielisille. Kurssi olisi viikon intensiivikurssi, johon jo hieman katselin oppimateriaalia. Minulla on käytössäni useitakin suomen kielen oppikirjoja, mutta ne on kaikki tarkoitettu henkilöille, jotka opiskelevat suomea pitkällä tähtäimellä, eli siksi että asuvat täällä. Tämä kurssi sen sijaan olisi tarkoitettu lähinnä tilapäisesti Suomessa käyville, vaikkapa turisteille. Koska käsiini ei ole osunut sopivaa oppimateriaalia juuri tällaiselle kurssille, joudun rakentamaan koko paketin itse.

Olen joskus lukenut kansalaisopistossa venäjää, joten tunnen kirjaimet ja ymmärrän jonkin verran helpohkoa kieltä, mutta en tyypilliseen suomalaiseen tapaan millään saa suustani ulos kahta sanaa pitempiä lauseita. Sanat nyt vain eivät palaudu mieleen niin nopeasti kuin pitäisi. Siitä syystä ajattelin, että opetettavissa teksteissä on hyvä olla jo valmiiksi annettuna vähän venäjän sanastoa, ettei minun tarvitse oppitunnilla kaikkea vääntää englannin kautta tai käsin huitomalla. Pienikin sanasto nopeuttaisi asian käsittelyä.

Kun minulla ei ole käytössä venäjänkielistä kirjainnäppäimistöä ja muutenkin sanojen kirjoittaminen kirjain kerrallaan on hidasta lisämerkeistä hakemalla, olen keksinyt hakea sanoja nettisanakirjan avulla. Etsin kyseisen sanan, sitten vain maalaan sen ja liitän wordiin. Nopeampaa kuin kirjain kerrallaan tuhertaminen.

Tämä työ oli minulla levällään, kun eräs tuttavani alkoi muina miehinä lukea papereistani venäläisiä sanoja. Ihmettelin, milloin hän on venäjänkurssilla käynyt. Ei kuulemma milloinkaan. Tuttava keräilee erikielisiä Aku Ankkoja, tai ellei Aku Ankkaa ole saatavilla, jokin muu sarjakuvalehti käy. Hän on opetellut venäläiset kirjaimet venäläistä Aku Ankkaa tavailemalla, samoin kuulemma kreikkalaiset aakkoset!

Kun nyt epäilin, ettei hän nyt ainakaan voi ymmärtää mitään kirjoittamistani venäläisistä sanoista, oli vastaus, että hän ymmärtää jonkin verran puolan perusteella. Ei hän ole opiskellut puolaakaan, mutta kun hänellä oli vuosikausia työparina puolalaisia, opetti kukin toisilleen omaa kieltään. Olen nähnyt tuttavani saavan puolalaisia tekstiviestejä, joihin hän osaa vastatakin puolaksi. Usein hän on myös avustamassa puolalaisia tuttujaan virastoasioissa näiden tullessa aina pariksi kuukaudeksi töihin. Hän väittää, että tulkkaushommassa kylläkin rasittuvat enemmän kädet kuin kieli.

Kieliäkin voi siis pitää harrastuksenaan ilman että käy jollain kurssilla. Ja niitä on mahdollista oppia itsekseenkin, jos vain tarpeeksi intoa riittää. Ja kaikenlaisesta kielitaidosta on aina jotain hyötyä, vaikka pienestäkin. Loppujen lopuksi harva tarvitseekaan kovin laajaa kielitaitoa mistään kielestä, mutta perusalkeita tarvitsisi vähän jokaisesta kielestä.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Lukioporukan musiikkielämys

Eilen oli se ilta, kun lukio lähti Imatralle kulttuuria kokemaan. Kyseessä oli rock-kupletti Juice Leskisestä. Juicen elämä esiteltiin mielenkiintoisin keinoin, sopivasti vuorotellen puhetta ja musiikkia. Liian nopeasti kului 2½ tuntia, kyllä hänen laulujaan olisi kuunnellut pitempäänkin. Mikäli ymmärsin, oppilaatkin tykkäsivät esityksestä. Sellaisetkin olivat innostuneita, jotka eivät tavallisesti niin teatterista välitä, eikä tietysti enää ole sitä sukupolveakaan, joka työkseen kuuntelisi Juice-musiikkia. Mutta kuten jotkut oppilaat sanoivat "eihän sitä musiikkia voi olla kuulematta, kun vanhemmat sitä jatkuvasti kuuntelevat".

 Oikein tuli taas nostalginen tunnelma ja paluu takaisin nuoruuden päiviin, kun vaatetuskin lavalla oli kuin silloin ennen. Juicekin alkoi tuntua kuin omalta opiskelukaverilta, asuttiinhan me sentään ainakin samassa kaupungissa, vaikkakaan emme olleet samassa oppilaitoksessa. Mutta näkihän häntä aina joskus kaupungilla. Oli hän kuuluisa jo silloin 70-luvulla. Elävästi on jäänyt mieleen eräskin kerta, kun pitkätukkainen Juice kantoi kadulla vauvaansa olkapäillä. Ehkä näky on jäänyt mieleen siksi, että siihen aikaan ei pojilla ollut vielä ainakaan kovin yleisesti selkään asti ulottuvia hiuksia.

Juicea esitti kupletissa kaksi eri henkilöä. Meitä opettajia kiinnosti esitys kovasti senkin takia, että nuorta Juicea esittänyt henkilö oli osalle opettajista entinen oppilas (jostain yli 20 vuoden takaa), osalle entinen luokkatoveri. Ja hyvinhän Juicet osansa esittivät ja lauloivat kuten oikea Juice ikään. Se entinen oppilaskin kiitti lopuksi yleisöä ja viime sanoikseen vielä mainitsi: "ja kiitos minun vanhoille opettajille!" Sydäntä lämmitti, mutta oikein särähti korvaan tuo vanha-sanakin. Mutta ehkemme kuitenkaan niin kovin vanhoilta näyttäneet, koska kerran meidät vielä yleisön joukosta oli tunnistanut!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kivaa, että on välillä vapaapäiviä

-Kurjaa, että ei ollut neljää vapaapäivää, kuten monilla muilla aloilla, vaan piti olla eilenkin töissä ja aloitettiin uusi jakso uusin kujein.
-Positiivista kuitenkin, että oli illalla vielä voimistelupiiri kansalaisopistossa, eivät pääse paikat ihan rapakuntoon, kun tulee pitkä joulutauko.

-Hauskaa lisäksi, että meillä oli myöhemmin illalla lukion puurojuhla, jonne oli kutsuttu vanhemmatkin.
-Mielenkiintoista, miten oppilaat olivat tehneet oivaltavan hauskan ja satiirisen uutiskatsauksen ajankohtaisista asioista.
-Ihmeellistä, että voitin oppilaiden järjestämissä arpajaisissa käsipyyheliinapaketin.
-Kummallista, että vieressämme istuneita vanhempia onniteltiin isovanhemmiksi tulosta. Hehän ovat meidän entisiä oppilaitamme!
-Yllättävää, että oppilaiden myyntipöydästä ostamieni pullasarvien sisällä oli kinkkua.

-Ihanaa, että oli taas opehuoneessa itsenäisyyteen liittyen teemapäivä ja niin hyvää syötävää, että  ei pääse vain laihtumaan.
-Käsittämätöntä, miten joku oli kaatanut sulatettua suklaata vaahtokarkkien, rusinoiden yms. päälle, ja se kaikki vei kielen mennessään.
-Omituista, että olen syönyt jo kaikki jouluksi ostamani marmeladi- ja suklaarasiat ja joudun ostamaan jouluksi uudet.
-Ihanaa, että tunnin kuluttua ei tarvitse tehdä muuta kun kääriytyä sohvan nurkkaan ja katsoa linnan juhlia.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Lossattuja kissojakin


 Olen koko syksyn käynyt kansalaisopiston kurssilla, joka kantaa nimeä "Vanhat vanuneet". Kyse on siis vanhoista vanuneista villavaatteista, jonkalaisia on viimeisten vuosikymmenten aikana totuttu heittämään menemään, mutta joista tällä kurssilla tehdään jotain uutta. Kurssilaiset ovat tehneet siellä vanhoista villapaidoista aivan valtavan upeita peittoja, tossuja, säärystimiä, tyynynpäällisiä, pallinpäällisiä ja mitä vain ikinä yhdessä opettajan ja muitten kurssilaisten kanssa keksitäänkin. Itse en saanut aikaan kuin kaksi tuotosta. Ja kun muilla paikkakunnilla asuvat tuttavat halusivat tietää, mitä olen kurssilla värkännyt, laitan nyt tähän näytille ne.

Olen pilkkonut kaksi vanhaa villapaitaani, mustan ja punaisen. Paloista ei riittänyt kokonaiseen peittoon, mutta niistä tuli iso saali, jonka annan kissaihmiselle. Molempiin päihin kirjoin  nukkakirjontatekniikalla eli "lossaamalla" kissan. Jos saalia pitää hartioilla, tulevat kissat pystysuoraan eteen. Taakse reunaan tein neulahuovuttamalla kukkia, sillä sekin tekniikka oli itselleni uutta, ja halusin ehdottomasti kokeilla sitäkin johonkin.
Vanhoja mustia trikookangaspaloja ompelin yhteen alapuolelle vuoriksi.

Koska joululiinat tahtovat minulla olla kertakäyttöisiä, sillä aina joku kaataa steariinia keskelle liinaa, revin 80-luvulta säästyneen villakankaisen talvitakkini ja tein siitä joululiinan. Taskunkohdissa oli harmittavasti reiät, mutta opettaja keksi, että laitetaan niihin kohtiin kangas. Sattui sopivasti olemaan käsillä enkelikangasta. Vähän koristelin neulahuovuttamalla, ja kyllä tämä nyt ainakin yhden joulun luulisi välttävän.

Joulun jälkeen minulla ei ole ilmeisesti aikaa mennä tälle kurssille, mutta olen saanut niin paljon uusia ideoita ja oppinut uusia tekniikoita, että voin vaikka kotona tehdä joskus lisää kaikkea. Vanhoja vanuneita kyllä löytyy nurkista.

Tuo lossaustekniikkakin oli ihan uutta. Netissäkään ei tullut hakusanalla "lossaus" minkäänlaisia osumia. "Nukkakirjonnalla" tuli muutama osuma, mutta kone kysyi, tarkoitinko kuitenkin "punakirjonta". En tarkoittanut.
En tiedä, miksi tekniikkaa nimitetään myös lossaamiseksi. Minulla tulee vain koko ajan mieleen, miten Pohjanmaalla ennen lossaaminen oli kehumista ja rehentelyä. Jos joku oli kova lossaamaan, hän ylpeili ja kehui itseään kovasti.