Taas vänkäsivät

Yksi lukukausi saatiin taas päätökseen. Koulun joulujuhlat on juhlittu, glögit juotu ja tortut syöty, pikkujoulut ja puurojuhlat vietetty. Hämmästyttävää vauhtia meni syksy niin, etten ehtinyt oikein mitään tehdä. Laskin, että olen silti käynyt kaupungissakin opettamassa jo pitkälti toistakymmentä kertaa. Joulun jälkeen on kaupunkiin menoa vain parina viikkona, sitten sieltä on vapaajakso, ja keväällä taas jatkuu.

Kaupunkioppilaista puheen ollen, alkoivat eilen taas vängätä minun kanssani, ettei muka ruotsia tarvita missään. Olen jo syksyllä näyttänyt heille dokumenttia, jonka olen jonkun oppilasporukan kanssa laatinut. Listaan olemme aikoinaan saaneet kerätyksi työpaikkoja, ammatteja, opiskelupaikkoja, vaihto-oppilaspaikkoja puhumattakaan tiedonetsinnästä ja turismista ja kaikenmaailman harrastuksista. Saahan listaan vaikka kuinka paljon esimerkkejä. Mutta kun näillä nuorilla raukoilla ei ole vielä elämänkokemusta, eivät voi uskoa kuin sen minkä omin silmin näkevät. Ja hehän eivät ole kadulla nähneet ensimmäistäkään ruotsalaista, joten johtopäätös: ruotsia ei tarvita.

Missä on logiikka? Eivät ole kadulla nähneet ensimmäistäkään englantilaistakaan, ja silti väittävät, että englantia tarvitaan joka paikassa! Jaa missä muka - en minä vain ole missään tarvinnut!

Kun esitin, että jos oppilaalla on hienot numerot kaikista muista aineista, mutta ruotsi keikkuu vitosena, eikö se anna tietynlaisen kuvan oppilaasta. Silloinhan ei voi olla kyse ainakaan älykkyyden puutteesta. Oppilaat puolestaan esittivät minulle kysymyksen: kumman palkkaisin työhön, sen jolla on kaikki kiitettäviä, mutta ruotsi vitonen, vai sen jolla on kaikki seiskoja ruotsi mukaanlukien.

Kyllä esittivät visaisen kysymyksen. Olen asiaa pohtinut nyt monelta kantilta ja tullut siihen tulokseen, että riippuu tietysti aivan siitä, millaiseen työhön ollaan henkilöitä ottamassa ja millaiset ne muut hakijat ovat. Mutta yksi asia on varma: jos henkilöllä on kaikki muut aineet kiitettäviä ja yksi pyörii hylätyn rajamailla, kertoo tuo huono arvosana hyvin paljon henkilön asenteista. En mielelläni ottaisi työhön ihmistä, joka valikoi työtehtäviään. Joka työssä kun tahtoo olla niitä epämiellyttäviäkin tekemisiä.

Ja mitä ruotsin tarpeellisuuteen tulee, olen huomannut käytännössä monesti tarvitsevani ruotsia. Olisi jäänyt vissiin Kanariallakin aamukahvit saamatta, jos ei olisi ilmestynyt juuri sopivasti ruotsalaista turistia neuvomaan kahvikoneen käytössä.

Kuin ulkomailla

 Tässä hieman lisää juttua koulutusreissulta, tällä kertaa kielelliseltä kannalta. Kävimme tutustumassa yläasteen kouluun Petalaxissa, Maalahden ja Korsnäsin rajalla. Tässä kuva äidinkielen luokasta, jossa seinällä murteellisia sananlaskuja. Luulen, että ruotsia osaavat saavat helpostikin selvää, mitä tauluissa lukee.

Närpiön murteesta tässä vielä pieniä esimerkkejä: Hitsche=det här; hede=det där; ja väit itt=jag vet inte; stekåt=kort; i kväss=i går kväll; bood=vänta; haschklie=kaulaliina; moscha=pontikka.

 Luokassa oppilaiden työpöydällä oli kieltä esillä monella tapaa, luokkaahan käytetään myös ulkomaalaisten lasten ruotsinopetukseen. Tämä kirja ei ole siis oikea, vaan maalattu työpöytään. Oli myös sellaisia työpöytiä, jotka oli ensin peitetty ruotsalaisten Aku Ankkojen sivuilla, ja niiden päälle laitettu kontaktimuovi. Oppilaat saavat kaiken aikaa yrittää ottaa selvää näkemästään. Ehkä tämä olisi hyvä idea vieraiden kieltenkin luokkaan. Oppilas näkisi opeteltavaa kieltä kaiken aikaa.

 Ei ole suomen sanaa käytävilläkään. Mihinpä sitä tarvitsisikaan yksikielisellä paikkakunnalla.

"Verkligheten är inte allt här i världen" lukee Strömsön talon sivuseinällä.

 Strömsön ohjelmien käsikirjoitussivu eräästä nikkarointiohjelmasta, joka tulee ulos lähiaikoina.

Strömsön ruokaohjelmien ruokareseptiä.

Kyltti Vaasasta kaupungilta. Tiesikö monikaan, että Suomessa kadun nimistä  näkee, onko kunta yksi- vai kaksikielinen ja kumpiko kieli on pääkieli. Vaasa on kaksikielinen ja suomi on pääkieli, koska kyltissä ja kadunnimissä on molemmat kielet ja suomi ensimmäisenä. Esimerkiksi Korsnäsissa kaikki on vain ruotsiksi, koska kunta on yksikielinen ruotsinkielinen. Jyväskylässä kaikki on vain suomeksi!

 Moscha närpiön murteessa tarkoittaa pontikkaa ja tulee englannin sanasta moonshine, pontikkaahan on keitetty kuunvalossa muilta salaa. Närpiöläinen Lasse Eriksson laulaa murteellaan erilaisia lauluja, myös pontikankeitosta Moschakok.

Pieni kierros Pohjanmaalla

 Koulutusmatka ruotsinkieliselle Pohjanmaalle oli monin tavoin kovastikin antoisa. Vaikka meille pidettiin luentoja koko päivän aamusta ihan iltamyöhälle alueen elinkeinoelämästä, kouluista, kulttuurista, vähän murteestakin ja kaikki tietysti på svenska, ei väsyttänyt yhtään, mikä olisi ollut tulos luentosalissa istuessa. Istuimme linja-autossa Seinäjoelta (Östermyra) Närpiöön, sieltä Korsnäsiin, sitten Petalax, Malax, Korsholm (Mustasaari) ja lopulta Strömsö ja Vaasa.

Tiesin jo etukäteen, että Etelä-Pohjanmaa on ruotsiksi Södra Österbotten, ja että se on suomenkielistä aluetta. Ihan rannikko on ruotsinkielistä seutua ja nimeltään Pohjanmaa, Österbotten. (Paitsi että tähän alueeseen on nykyään laitettu kuuluvaksi ihan suomenkielisiäkin alueita). Mutta en ollut ajatellutkaan, että tuon alueen eteläinen osa on tietenkin Syd-Österbotten, kuten oli nimeltään sieltä ostamani paikallislehtikin.

Närpiön (Närpes) rajalle saavuttua kunnanjohtaja astui autoon kertomaan kaupungista ja ensi töikseen jakoi meille Närpes-lippahatut ja valtavat määrät tietoutta kaupungista. Närpiö on Larsmon ja Korsnäsin ohella ainoa yksikielinen ruotsinkielinen kunta mantereella. 95-97 prosentilla on äidinkieli ruotsi. (Wikipediassa on annettu toisenlaiset luvut). Suurin osa osaa tietysti myös suomea.

 Oli yllätys, että näillä ruotsinkielisillä alueilla on melko paljon ulkomaalaisia, esim. Korsnäsissä 10% väestöstä. Mutta ei toisaalta ihme, sillä kasvihuoneita on valtavasti, ja niissä tarvitaan työvoimaa. Vietnamilaisia, burmalaisia, venäläisiä, valkovenäläisiä, virolaisia, nämä ovat suurimmat ulkomaalaisryhmät. Tomaatin- ja kurkuntuotannon ohella on myös turkistarhausta ja paljon erilaisia pienyrityksiä. Kaikki sellaista työtä, jollaista suomalaiset eivät halua tehdä, joten ei ihme, että työvoimaa tarvitaan muualta. Saimme Närpiöstä mukaamme ison laatikollisen vihanneksia. Siellä on aina tomaattikarnevaalitkin, ensi kesänä 6.-7. heinäkuuta.

Yllä kuva nykyaikaisesta moniharjaisesta kasvihuoneesta, joka kuulemma jotenkin on tehokkaampi kuin entisaikaiset. (Ei pidä moittia kuvan laatua, sillä koko matkan satoi lunta ja maailma oli ihan harmaa, ja kuva otettu liikkuvasta autosta ja likaisen ikkunan läpi.) Ihan ylinnä ravintola, jossa kävimme syömässä, ja joka sekin on itse asiassa kasvihuone. Ihana ja eksoottinen paikka, ruoka hyvää.

Aina välillä matkan aikana meille kerrottiin vitsejä tai sattumuksiakin. Erään närpiöläisen suomenkielen taidosta kerrottiin, että kun hän suuttuu, hän sanoo: "Nyt sä lopetta tai mä tulla vihanneks!" Tai kun joltain vietnamilaislapselta oli kysytty hänen kotimaataan, oli hän sanonut "Kvietnam", koska närpiöläismurteessa laitetaan k sanan eteen, esim kva=vad.

Korsnäsissa tutustuimme paikalliseen perinnemuseoon, jossa saimme myös leivoskahvit. Korsnäs on kuuluisa villapaidoistaan, joiden teko ei ole "hätäsen hommaa". Yhden kerroksen tekemiseen menee aikaa kokonainen tunti. Neuleen ala- ja yläosa on virkattu, keskiosa neulottu. Kolmen hengen voimin työ sujuu nopeammin.

Kuvassa olevat henkilöt kertoivat meille paikallisista oloista, kulttuurista, perinteestä. Paikalla oli muitakin iäkkäitä ihmisiä, jotka kertoivat meille vitsejä ja tapahtumia oikein sillä ikivanhalla "närpesdialekten". Täytyy sanoa, että niistä kyllä meni minulta puolet ymmärtämättä. Taisivat muut ymmärtää ainakin naurunhörähdyksistä päätellen. Vanhukset unohtuivat välillä tosin kertomaan tarinaa yleiskielellä, ja heitä piti muistuttaa, että murteella piti kertoa.

Kasvihuoneita, turkistarhoja ja pienyrityksiä on täälläkin kuten Närpiössä, työttömyys maan alhaisimpia, vain 3%. Korsnäsin yrityksistä mainittakoon myös Dermosil, joka valmistaa kehuttuja meikkejä yms. Täällä meille oli varattu lahjaksi kassi, josta löytyi kolmenväristä suihkugeeliä.

Korsnäsin ja Maalahden (Malax) välillä sijaitsevallaa Petalaxin yläasteella kävimme myös. Mutta siitä  kerron ehkä enemmän ensi kerralla.

Lieneekö ketään, joka ei olisi kuullut sanontaa "Ei mennyt niin kuin Strömsössä". Me pääsimme käymään Vaasassa talossa, jossa Strömsö-ohjelmaa tehdään. Koko talo on täynnä huoneita, joista lähetetään eri ohjelmia: keittiö, olohuone, kirjasto... On puvustamoa, roipevarastoa ja vaikka mitä, kameroita katossa ja roikkumassa ja lattioilla makaamassa. Ulkona eri rakennuksessa jopa sauna ja nikkarointitilat. Kaikki meren rannalla idyllisessä maisemassa.

Strömsön ohjelmat ohjataan Pohjoismaiden pienimmästä ja halvimmasta ohjaamosta. Halpa ja halpa, mutta jos tämä maksaa vain miljoonan ja normaalit 30 miljoonaa, onhan se silloin halpa.
Jokainen ohjelmajakso, jota kohti työskentelee yleensä 11 henkeä, maksaa 30 000 euroa. Televisio-ohjelmien teko ei siis ole mitään pikkunapeilla pelaamista.

Puhekieli Strömsötä tehdessä on ruotsi, ja jotkut eivät oikein osaa hyvin suomea. Komentokieli on kuitenkin suomi, esim.: "Kamera kaksi, nyt!" Kerran oli joku heikommin suomea osaava pyytänyt henkilöitä siirtymään paikaltaan ja kun piti sanoa: "Nostakaa pylly!" olikin henkilöltä lipsahtanut: "Nostakaa pöllö!"

Yövyimme Vaasassa kivassa hotellissa ihan rautatieasemaa vastapäätä. Illalla söimme jonkun purjehdusseuran tiloissa (Älköön kukaan käykö kurkkuuni, kun en muista, mikä se niistä Vaasan kolmesta purjehdusseurasta oli). Ruokailun lomassa meille oli jörjestetty ohjelmaakin.

Seuraavana päivänä oli vielä opastettu kävelykierros kaupungilla. Kuvassa vanha kaivo, jollaisia on nykyään jäljellä enää kolme. Vaasan asukkaista  vain noin 20% on äidinkieleltään ruotsinkielisiä.Tämän mainitsen siksi, että taksikuski valitteli, etteivät turistit oikein uskalla tulla Vaasaan, kun luulevat sitä täysin ruotsinkieliseksi ja pelkäävät tietysti kielensä puolesta. Kannattaa muuten mennä Vaasaan, se on erittäin kaunis kaupunki kesällä. Paljon puistikoita, meri, vanhoja hienoja idyllisiä puutalojakin, mutta myös modernia arkkitehtuuria ja shoppailumahdollisuuksia.

Vaasa on ollut  lyhyen aikaa (1855-1917) nimeltään Nikolainkaupunki. Suomen itsenäistyttyä nimi muutettiin takaisin Vaasaksi. Yllä oleva kyltti roikkuu vielä muistona rautatieaseman hallissa.

Kohta koulutusreissulle

Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi eläkeläiset aina sanovat, että on kiireempää kuin töissä konsanaan. Minäkin olen saanut pidetyksi kaikki tunnit tältä vuodelta, mutta kiirettä pitää silti. Koululla on saanut laukata vähän väliä kyttäämässä etäoppilaiden tekemiä kokeita. Ja niitä on saanut käydä hakemassa kunnantalolta asti, kun kanslisti on vuosilomalla. Eilen kuitenkin sain kaikki kouluhommat lopulta tehdyiksi.

Mutta nyt olen lähdössä koulutukseen. Ensin ajattelin, että olen saanut tehdä eläissäni niin paljon opiskeluhommaakin, että eikö nämä loppuvuodet suju jo vanhoilla opeilla. Mutta kun ilmestyi erilainen ja kivankuuloinen juttu, ilmoittauduin mukaan. Kurssi on nimeltään Vilda Österbotten, se on suunnattu ruotsinopettajille ja siinä kierretään ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla tutustuen alueen eri ruotsalaismurteisiin ja kulttuuriin. Saas nähdä, mitä kaikkea uutta opimme, kirjoittelen opeista sitten tännekin. Ohjelmasta ei ole kovin tarkkaa tietoa, sillä ohjelmassa luki, että suurin osa ohjelmasta "hemligt".

Ensin kuvittelin tästäkin kurssista, että mitäs minä sinne menemään, minähän tunnen jo Etelä-Pohjanmaan. Mutta ei kai se paljon kulttuuritietouteen auta, jos täti asuu i Kristinestad, isä ollut nuorena töissä i Kaskö tai miehen siskolla on mökki i Oravais. Tai jos itse on käynyt ostamassa i Närpes tomaatteja, ostanut viirin jossa lukee Tjöck, käynyt katsomassa mäkihyppykisoja i Vörå, ja ajanut ajokortin i Vasa sekä ihmetellyt i Söderfjärden (Sulva)  laajaa kraateriaukkoa. Nämäkin kaikki paikkakuntia, joita muinoin oppilaille esitellessäni oppilaat väittivät, että "pyh, nuo olet kyllä itse keksinyt".

Tällä reissulla vierähtänee lähemmäs viikko, sillä aion tappaa matkalla monta kärpästä samalla iskulla.

Sain terveisiä Ahvenanmaalta

 Moni ainakin vielä minunkin ikäiseni muistaa koulussa lauletun laulua "Ja se Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa. Kun kolmellasadalla laivalla, seilas engelsmanni Suomemme rannoilla sunfaraa..."
Minäkin muistan hyvin tuota lauletun. Mutta minä kun olen nukkunut kaikki historian tunnit koulussa ja saanut seiskankin vain sillä livulla, että kirjoitin kaikki vuosiluvut pulpetin kanteen ja siitä vain luettelin niitä, kun vuosilukuja kyseltiin, minulta jäi pimentoon sekin, mikä ihme se Oolannin sota sitten oikein olikaan.

Venäjä, ja Suomi tietysti Venäjän osana myös,  kävi Krimillä sotaa 1800-luvun puolivälissä. Saman sodan tuoksinassa venäläis-ranskalaiset joukot alkoivat hävittää Suomen rannikkokaupunkeja aloittaen tuhoamalla Ahvenanmaalta Bomarsundin linnoituksen, joka oli venäläisten läntisin tukikohta.
 Kun sitten aikanaan oli rauhanneuvottelut, tuli tulokseksi, että Ahvenanmaata ei linnoiteta. Se on edelleenkin demilitarisoitua aluetta.  Noin kauas taakse päin perustuu se, että ahvenanmaalaisten poikien ei tarvitse käydä armeijaakaan.

Sain tämän postikortin Ahvenanmaalla käyneeltä kaverilta. Kuvassa ranskalainen sotilas puna-sinisessä asussa, venäläisellä on vihreä puku.

Ahvenanmaalaisilla on oma lippu ja postimerkki.

Kissa nostaa taas häntäänsä

Vaikka en naamakirjasta niin piittaa (eräs kollega muuten nimittää tuota mainittua välinettä fucking-bookiksi. Melko kuvaava nimitys ja monimerkityksinen!), olen sittenkin tyytyväinen, että olen laittanut sinnekin profiilin. Jos ei siitä muuta hyötyä ole, niin ainakin se, että saa välillä entisiltä oppilailta kivoja viestejä. Jo talvella kiitteli eräs entinen oppilas ruotsin opetuksesta, hän kun oli tavannut ruotsalaisen kumppanin ja tarvitsi siten kieltä.

Tässä eräänä päivänä putkahti lokeroon eräältä toiselta henkilöltä viestiä, josta ihan piruuttanikin (siis ruotsin kielen vastustajia ajatellen) lainaan tähän osan. Sain taas intoa odottaa syksyä ja töihin pääsyä. Vaikka media vastustaa ruotsinopetusta ja koko kansa huutaa kurkku suorana, että ruotsin opetus on lopetettava, en piittaa tippaakaan. Minä teen vain omaa hommaani ja iloitsen aina, kun kuulen että minustakin ja siten opettamistani aineista on ollut jotain hyötyä:

"On pitänyt jo vuosia kiittää Ruotsin kielentaidosta. Kun ei kuitenkaan juuri ... raitilla liiku, niin ei ole tullut kiitettyä. Minä olin muuten yksi niistä luupäistä, jolle ei kielet uponnut kaaliin. Siskolle sitäkin paremmin.

Siitä huolimatta, asuin aikoinaan vuodet ...Tukholmassa. ... Olin töissä Nokia Svenskalla Kistassa ja työkieli oli ruotsi. ... Ruotsinkieli alkoi sujumaan reilun kuukauden treenin jälkeen. Teimme työkaverin kanssa diilin, että hän puhuu vaan Ruotsia minulle. Siitä se lähti, kun oli pakko. Eikä sen puoleen, ei ollut kyllä mitään sitä vastaankaan.

Kielellisesti kohokohta oli varmaan se kun voitin samaisen kolleegan väittelyssä ruotsinkielisellä argumentoinnilla. Kieli oli toisena vuonna sujuvaa vaikkakin aika kapeella sanavarastolla. Nyt vaan harmittaa, kun taito ruostuu. Lähinnä vaan... kanssa puhutaan joskus puhelimessa ruotsinkielellä..."

Välipalaksi taas muutama ruotsin kieleen liittyvä asia.
Pieni tietokilpailukysymys: Mitkä suomalaiset naisten nimet (ainakin kolme) ovat samalla ruotsin kielen verbejä? Jotta jokainen saa miettiä itsekseen ensin, paljastan vastauksen vasta tämän jutun lopussa.

Monet koulussa ruotsia opiskelleet muistavat monenlaisia hokemia ja muistisääntöjä, kun on opeteltu jotain tiettyä asiaa. I allmänhet ja i synnerhet (yleensä ja varsinkin) -sanojen opetteluun on ollut seuraavanlainen yleinen hokema, vaikka ihmettelen, miksi minun ruotsinopettajani eivät olleet sitä koskaan käyttäneet. Vasta joltain kollegalta aikoinani kuulin: Jag älskar kvinnor i allmänhet, och allmänna kvinnor i synnerhet. Suomeksi tässä ei ole mitään vitsiä, mutta laitanpa suomennoksen silti opiksi nuorille: rakastan naisia yleensä ja yleisiä naisia varsinkin.

Eikä välty puujalkavitseiltä tämäkään postaus. Varsinkin Pohjanmaalla aikoinaan oli monenlaisia halventavia hokemia liittyen jotenkin suomenruotsalaisiin tai henkilöihin, jotka olivat käyneet Ruotsissa tai jotka yrittivät jotenkin briljailla kielenosaamisella. Tai henkilöistä, jotka luulivat osaavansa vierasta kieltä.

 "Kello oli klocka kun mä kotoani läksin, mutta nyt se on vaikka huru många", sanottiin henkilöstä, joka oli käynyt Ruotsissa. Ilmeisesti ensin jostain yksittäisestä tietystä henkilöstä, sitten kaikista, jotka Ruotsissa olivat käyneet.
Tai eräs toinen: "Minä puhu hoono soomi, minä olla yksi päivä Haparanda".
Tai johonkin sopivaan tilanteeseen väläytettiin tällaista vitsiä: Eräskin mies seilasi yhtenä kesänä kaksi vuotta Turun ja Åbon väliä.

En tiedä, onko tämäntyyppisiä lausahduksia enää nykyään käytössä. Tällaiset sanonnathan ovat syntyneet lähinnä sellaisen kansan keskuudessa, joka ei itse ollut päässyt matkustamaan tai ei itse osannut kieliä. Huomasin, että olen aiemminkin kirjoittanut samantyyppisistä lausahduksista täällä.
**********************
Ja nyt tuo vastaus aluksi esittämääni kysymykseen: Seija, Titta, Riitta (säga, titta, rita).

Katsaus entiseen

Kun oppilaat joskus valittavat jostain vain viisi vuotta vanhasta oppikirjasta, että heillä tällaisia aataminaikuisia huonoja kirjoja, sanon heille, että näkisittepä minun vanhat oppikirjani. Oppilaita kiinnostaa kovasti tietääkin, millaisia ne ovat olleet, ja olen usein vienyt niitä heille näytille.
 
Tässä ensimmäisessä kuvassa ensimmäisestä ruotsin kirjasta yksi sivu summissa, näyttää olevan ensimmäisen vuoden oppikirjasta, eli kirjasta jota alettiin lukea keskikoulun ekaluokalla 11-vuotiaana. Ei pahemmin kuvia, ja jos on, ne ovat piirrettyjä, ja minä olen näemmä värittänyt joka kuvan kauniisti - huom, en ole sotkenut mitään! (Jacobson Fröberg, Ruotsin kielen alkeiskirja). Painovuotta ei ole tiedossa, sillä kirjan alkusivuihin on iskenyt inflaatio. Lieneekö  luettu ahkerasti, vai oppilaaniko joskus kähveltäneet, alkavat joka tapauksessa muutkin sivut irtoilla.



Jos ruotsin kielen kirjassa ei ole kuvia, ei niitä ole juuri senkään vertaa ensimmäisessä saksan kirjassa. (Palasto-Jatkola: Saksan kirja keskikouluille, painettu 1961). Saksa tuli opiskeluun mukaan keskikoulun tokaluokalla 12-vuotiaana. Ensimmäinen kuva kirjassa on vasta sivulla 20 kappaleessa 15 ja sekin vain hyvin pieni kello. Kyllä erittäin kuivaa luettavaa.

Kun kirjoista on opittu hieman alkeissanastoa, opiskellaan uutta sanastoa sen jälkeen pääasiassa satujen ja tarujen mukaan. Oppilaan jokapäiväiseen elämään liittyviä ilmiöitä ei juuri käsitellä. Tuolloin ei ole vielä tullut yleiseen tietoisuuteen ajatus, että kaikki ihmiset eivät tarvitse kaikkia sanoja ja että ihminen ei koskaan voi oppia vierasta kieltä täydellisesti omassa maassa asuessaan.

Ruotsin kirjan melko alkukappaleissa muistan vuodatetun kyyneleitä, kun sellaiset sanat kuin neliskulmainen (fyrkantig), sormustin (fingerborg), suurennuslasi (förstoringsglas), ja tietysti kaikki kotieläimet ja niiden ääntämiset piti opetella. Tietääköhän muuten kukaan laudaturinkaan kirjoittanut nuori nykyaikana, että kon råmar, grisen grymtar, hästen gnäggar tai fåret bräker? Näitä minä itku silmässä olen vääntänyt enkä ikinä sen jälkeen tarvinnut. Ei ollut kovasti käyttöä Ruotsiin mennessä ja tietä kysyessä.

Englannin kirjat kiinnostavat nykynuoria ehkä kuitenkin enemmän. Minä olen sitä sukupolvea, joka on alkanut englannin opiskelun vasta lukiossa, tässä pari sivua summissa kirjasta Friends across the sea (Anna-Liisa Sohlberg). Kirja on painettu 1967 eli minä olen saanut aivan ihka uuden kirjasarjankin luettavakseni. Tietenkään ei ole värikuvia, mutta muuten kirja tuntuu erittäin uudelta ja edistykselliseltä noiden muiden kielten kirjojen rinnalla.

Kun vertaan nyt tuota lukiossa alkaneen englannin kirjaa nykyisiin lukiossa alkavien kielten kirjoihin, on ero aivan päätähuimaava. Kuten olen usein kirjoittanutkin, ei tässä kirjassa ollut tekniikan, luonnontieteen ja muiden nykyilmiöiden sanastoa yhtään. Miten olisi voinut ollakaan, kun ei sellaisia monia ilmiöitä kerta kaikkiaan ollut olemassakaan. Kotiini saatiin televisio joskus 1967-68 tienoilla ja tuo englannin kirja on painettu 1967. Ei ollut edes televisio-sanaa, puhumattakaan kaukosäätimistä ja muista vempaimista. Entäs saastumiset ja muut nykyilmiöt? Nykykirjoissahan on erittäin laajat osiot tekniikan ja tieteen sanaston oppimiseen.

Omituista, että aina kun oppilaiden kanssa tulee puhetta entisistä ajoista, he ovat sitä mieltä, että ne ajat olivat huonot ja kaikki mitä ennen tehtiin, oli huonoa. En sanoisi, että kirjat olivat huonoja, ne olivat vain erilaisia. Ne oli tehty senhetkiselle sukupolvelle ja senhetkisten resurssien sekä senaikaisten oppimiskäsitysten mukaan. Jos minä tekisin oppikirjan, ottaisin joitain ideoita näistä vanhoista ja yhdistäisin ne uusiin.

Tämäkin näyttää nyt niin vanhanaikaiselta, mutta oli silloin modernia.

Onko minulla tällaistakin

Sattuneesta syystä jouduin siivoamaan pari kirjahyllyä tänään, ja kirjojen takaa perimmäisestä nurkasta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista. Minullahan ei olekaan muuta kuin mielenkiintoista tavaraa, mutta huomasin, että kaikki minun tavarani ovat aina tähdänneet ja tähtäävät jotenkin kieliin ja opetukseen. Tämä on siis ihmisellä elämäntapa, kuten joskus kauan sitten joku saksalainenkin sanoi minulle ihmetellessään, että aina olin häntäkin kuulemma tenttaamassa ja opettamassa jostain asiasta.

Mutta yksi noista löytyneistä kivoista asioista oli oppilaiden minulle joskus abipäivänä tekemät muistikortit. Kaikista kyseisen luokan oppilaista oli kuva ja sitten oli myös toinen kortti, jossa oli oppilaan nimi. Oppilaiden ajatus oli, että saan pelata muistipeliä heidän kuvillaan. Nyt kokeilinkin pelata, vieläkö muistan kaikkien kasvot, välillä meinasi tulla tenkkapoo, mutta nyt luulen yhdistäneeni oikean kuvan ja oikean nimen. Tällainen muistipeli pitäisi olla kaikista luokista! Kiva idea.

Löytyi myös kirja Bra sagt, jossa on kaikenlaisia ruotsalaisia aforismeja, mm. Tove Jansson on sanonut: Det är ingen konst att vara modig om man inte är rädd. Eli: Ei ole mikään konsti olla rohkea ellei pelkää.

Ruotsin kieleen liittyvät myös tulitikkulaatikon kokoiset minisanakirjat, jotka ovat olleet minulla 60-luvulla käytössä. Olen joskus ennenkin kirjoittanut tällaisten minisanakirjojen sanavalikoimasta. Ja hämmästys on todella suuri siksi, että ei ole ymmärretty ottaa vain keskeistä sanastoa minikirjaan, vaan äkkiä selaamalla löytyy mm. tällaisia sanoja: raksi (stropp), valakka (valack), vieremä (skred), huovi (knekt), eittää (bestrida) ja mäsk (mäsk). Totta totisesti, en muista ikinä tarvinneeni edes entisaikoina tällaisia sanoja, saati sitten nykyaikana ja ruotsiksi.

Saksaan liittyvää oli mm. Wilhelm Buschin runoja. Eihän niissä muuten mitään ihmeellistä ole,  mutta ne ovat myös minikirjasessa, tulitikkuaskin kokoisessa. Ja kirjasen olen ostanut pari vuotta sitten Leipzigissa käydessäni. Wilhelm Busch on muuten se henkilö, joka on kirjoittanut Max ja Moritz -runotkin, joita ainakin vanhempi väki muistaa ehkä lukeneensa lapsena suomeksikin.
 Toinen kirjanen saksaksi oli Heinrich Hoffmannin Jöröjukka eli Struwwelpeter. Näitä muistan luetun ainakin kansakoulussa kauan sitten.


Ja sitten hajuvesipullo 4711, Kölninvettä Eau de Cologne, jonka olen saanut jo kauan sitten joltain kölniläiseltä saksalaiselta. Talo, jossa hajuvettä valmistettiin, oli numeroltaan 4711, ja siksi vesi sai tuon nimen. Ennen kun ei itsensä peseminen ollut niin tavallsita, tarvittiin voimakashajuista parfyymia peittämään epämiellyttävät hajut. Kölnisch Wasser on käytetty myös haavojen parantamiseen ja on kai sitä joku juonutkin. Maailmankuulua, mutta minusta ei häävin tuoksuista.
Pitäisiköhän siivota muitakin hyllyjä, jos taas ilmestyisi jotain kivaa :)

Olipahan pakkoruotsikeskustelu

Olipahan eilen illalla taas vaihteeksi pakkoruotsikeskustelu televisiossa. Nyt on minunkin pakko vähän kommentoida sitä, ennen kuin ehdin kuulla muiden ihmisten mielipiteitä keskustelusta.

Minusta  puolustajaryhmän jäsenet oli valittu alun perinkin vähän oudosti. Suurin osa oli suomenruotsalaisia taustaltaan, ja kuten he mainitsivatkin, he eivät millään näe syytä, miksi ruotsin pakollisuus pitäisi poistaa. Minusta ryhmässä olisi pitänyt olla enemmän henkilöitä, jotka edustavat paremmin kansan suurta enemmistöä: äidinkieleltään suomenkielisiä. Nythän vastakkain oli asetettu suomenkieliset vastaan ruotsinkieliset, mikä minulle ei koskaan ole ollut kielen opetuksen ja sen pakollisuuden kannalta asian ydin. Ja kuten etukäteen arvasin, ei ainakaan ensimmäisen tunnin aikana tullut keskusteluun mitään uutta ja ihmeellistä. Eikä puolustajien puolelta ilmennyt pienintäkään ymmärtämystä siitä, että asiat voisivat olla toisinkin. En katsonut keskustelun toista osiota, koska kuulin, että se jatkuisi pelkästään tyyliin suomenkieliset contra ruotsinkieliset.

Allekirjoitan täysin kaikki perustelut, mitä taustaltaan kaksikieliset perustelivat: jos osaa ruotsia, on helppo oppia muitakin kieliä, ruotsi on yleissivistävää, ruotsin pakollisuus perustuu historiaamme, ruotsinkielisten on saatava palvelua omalla kielellään. Pitää paikkansa. Mutta nämä vain eivät ole mielestäni riittäviä ja kestäviä perusteluita kielen pakollisuudelle.

Tässä vain unohdetaan se, että suurelle osalle kansaa on ihan sama, mitkä ovat ne viisi erilaista kieltä, joita osaa. Kaikki kielet tukevat toisiaan, ja kaikki muukin mitä ihminen osaa, on yleissivistävää. Välttämättä ei tarvita siinä ruotsia. Olisin kaivannut keskusteluun myös opettajia, jotka näkevät päivittäin, miten vaikea on joidenkin todella omaksua vieraita kieliä. Jos opetettaisiin vain yhtä vierasta kieltä, oppisi edes sen ehkä  paremmin ja sitten voisi lisätä kieliä kykyjensä mukaan ja tarpeiden mukaan. Ilmeisesti keskustelupaneeliin oli valittu vain henkilöitä, jotka ovat saaneet kielitaidon automaattisesti tai sitten henkilöitä, joille kieltenopiskelu on ollut helppoa ja todistuksen keskiarvo kiitettävä. Silloinhan ruotsi ei todellakaan haittaa mitään, päin vastoin.

En huomannut keskusteluun valitun myöskään ketään yritysmaailman edustajaa (tai sitten he eivät saaneet ääntään vain tarpeeksi kuuluviin). Kun ruotsi tuli pakolliseksi peruskouluihin, oli tilanne työelämässä ja poliittisessa mielessä toinen. Ruotsi oli tärkein vieras kieli työelämässä. Silloin sitä todella tarvittiin. Ruotsi ja muut pohjoismaat olivat tärkeimmät vientikumppanit, ja kommunikointikieli oli ruotsi. Nyt tilastot näyttävät englannin kiilanneen ruotsin ohi. Kaikissa maissa panostetaan paljon englannin opettamiseen, mikä ei ollut tilanne vielä 40 vuotta sitten.

60- ja 70-luvuilla poliittinenkin tilanne oli toinen. Jos halusimme edistää hyvinvointia, ei haluttu eikä voitukaan suunnata katsetta itään päin. Siis toinen suunta oli länsi. Pohjoismainen yhteistyö toi meille passivapauden, vapaan liikkumisen Pohjolassa ja monta muuta asiaa, jotka eivät todellakaan olleet sen ajan maailmassa itsestäänselvyyksiä. Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Pohjoismaiden neuvosto ovat tehneet todella hyvää työtä ja Suomi hyväksyttiin (vaikkakin välillä pitkin hampain) mukaan yhteistyöhön, ja pääsimme länsimaistumaan, ja hyvinvointia alkoi virrata meillekin. Yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa tarvittiin ruotsia, ruotsi oli kieli, jolla neuvottelut käytiin. Luulen ja epäilen muuten, että se on sitä vieläkin, sillä ainakin Pohjola-Nordenin kokouksissa kaikki pohjoismaalaiset puhuvat (ja tämä on tietoa, olen itse ollut mukana) omaa kieltään, jota muut ymmärtävät vaivatta. Ketkähän näissä kokouksissa istuvat tuppisuina? Suomalaiset tietysti, mikäli eivät ole opiskelleet ruotsia.

Paneelikeskustelun aikana ilmestyi ruutuun yksi yleisön lähettämä kommentti: "Ei ruotsi ole se ongelma vaan Ruotsalainen kansanpuolue". Ja nyt minäkin heräsin huomaamaan, että todella näyttää olevan niin. Olen aina yrittänyt valmentaa oppilaitani pääasiassa suuren maailman työelämää varten, ja kun ajattelen niitä entisiä oppilaitani, jotka ovat löytäneet elämässään sen vihreän oksan, ovat he löytäneet sen nimenomaan Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kautta. Minusta suomenruotsalaisuus on ruotsin opiskelussa vain pieni pikantti lisä eikä pääasia.

En ymmärrä, miksi poliittisten rattaiden on liikuttava niin hitaasti, että ei voida millään antaa itäsuomalaisten kuntien ottaa kieliohjelmaan venäjää ruotsin kanssa vaihtoehtoiseksi. Itä-Suomessa on jo niin valtavasti venäläisiä, sekä vakituisina asukkaina että kesämökkiläisinä, että voidaan puhua jo venäläisistä siirtokunnista. Meidänkin paikkakunnallamme on laajoja järvenranta-alueita, joista venäläiset välittäjät ostavat yhtäkkiä kynmenenkin tonttia kerralla. Ja jottei suomalaisia nyt kertakaikkiaan päästäisi höynäyttämään, olisi hyvä osata vastapuolen kieltä. Siis ihan samasta syystä kuin Länsi-Suomessa tarvittiin aikoinaan ruotsin osaamista.

Mitä tiesit suomenruotsalaisista

Kirjoitin viime keskiviikkona Svenska dagen -teemapäivästämme ja esitin muutaman tietokilpailukysymyksen aiheeseen liittyen. Eilen oppilaat saivat etsiä ruotsin tunnilla niihin vastaukset netistä, på svenska förståss. Minusta aika hyvin osasivat etsiä tietoa netin avulla.

Joku muu vain ehätti minua valistamaan, että en suinkaan minä vain luule, että suomalaiset tuota päivää mitenkään viettäisivät. No en tietysti luule, mutta kun itselläni sattuneesta syystä on ollut jo kymmeniä vuosia svenska dagenia koulussa harva se päivä, ei tuo nyt minulle mitään tavallisuudesta poikkeavaa ollut. Huomasin vain, että vähänpä ihmisillä yleensä on tietoa oman maansa asioista. Ja luulenpa, että ellen sattumalta olisi ruotsinope, en ehkä itsekään olisi tiennyt noihin kysymyksiin vastauksia.
Päätimmekin opehuoneessa viettää tasapuolisuuden vuoksi myös saamelaisten kansallispäivänä (6.2) teemapäivää. Ja tietysti myös omana itsenäisyyspäivänämme!

Ja koska olin luvannut vastaukset suomenruotsalaisuutta koskeviin kysymyksiin tänään, tässäpä ne:

1. Suomessa vietetään ruotsalaisuuden päivää 6.11. Mistä tuo tapa tulee?
Ruotsissa vietetään 6.11. Kustaa Aadolfin päivää, ja Ruotsalainen kansanpuolue halusi suomenruotsalaisillekin oman "kansallispäivän" vahvistamaan kansanosan identiteettiä. Päivää on vietetty ensimmäisen kerran vuonna 1908. (Katso kuvaa Kustaa Aadolf -leivoksesta täältä).
2. Paljonko suomenruotsalaisia on Suomessa?
Hieman alle 300 000.
 3. Montako prosenttia se on koko Suomen asukasmäärästä?
Noin 5,5%.
4. Mitkä ovat tärkeimmät suomenruotsalaisten asuttamat alueet?
Etelä-Pohjanmaan rannikkokaistale, Turun seutu, Ahvenanmaa ja Helsingin seutu.
5. Montako vuotta on pitänyt asua Ahvenanmaalla välttyäkseen asevelvollisuudelta?
Viisi vuotta. Sen jälkeen voi saada nk. kotiseutuoikeuden, jonka voi saada, jos osaa myös ruotsia. Kotiseutuoikeuden omistajalla on oikeus ostaa myös maata ja kiinteistöjä.
6. Muutaman paikkakunnan nimi ruotsiksi:
Savonlinna=Nyslott,  Olavinlinna=Olofsborg, Lappeenranta = Vilmanstrand, Mikkeli= St. Michel, Oulu=Uleåborg, Pori=Björneborg.
7. Muutama sana, joilla on erilainen merkitys Suomessa (fsv) ja Ruotsissa (sv):

      sämpylä:  fsv: semla, sv: fralla/småfranska

laskiaispulla: fsv: fastlagsbulle, sv: semla

joulupukki: fsv: julgubbe/julbock, sv: jultomte

joulutonttu: fsv: jultomte, sv: tomtenisse

seisova pöytä: fsv: stående bord, sv: gående bord/smörgåsbord/buffé

vessa: fsv: tupp (=kukko), sv: dass/toalett/toa/wc

8. Elisabeth Rehnin lempinimi?

Lillan.

9.    Savo on ruotsiksi  Savolax. Mutta tässä yhteydessä lax ei tarkoita lohta vaan mitä?

se    tulee suomen sanasta laksi, joka on lahti-sanan vanhempi muoto.

10.  Kuka suomenruotsalainen kirjailija sai vuonna 2006 Finlandia-palkinnon kirjallaan Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått)?

K     Kjell Westö.

10. 

Tänäänkin oli teemapäivä

 Koulussa opettajainhuoneen teemapäiväksi oli tällä kertaa valittu Svenska dagen. Koska kalenterin mukaan tuo päivä sattuu lauantaille, vietimme ruotsalaisuuden päivää jo tänään. Tavan mukaan oli tietysti kaikkea mahdollista hyvää syötävää tarjolla. Ja jokainen toi kotoa löytyvää ruotsalaisuuteen liittyvää koristeeksi. Ja saatiinhan sitä koko huone niin sínikeltaiseksi, niin sinikeltaiseksi.

Oli tietysti dalahästar eli Talainmaan puuhevosia, jopa puinen härkäkin ystävyyskunnastamme Bengtsforsista, joka sijaitsee Dalslandin maakunnassa. Tietysti Lucia-neito, kaikkea Victoriaan ja Danieliin liittyvää, ruotsalaista glögg, kansallispukuisia nukkeja (dockor i nationaldräkt), svenska nubbar  eli ruotsalaisia pikkusnapseja, maustettu erilaisin yrtein ja maustein (valitettavasti vain pulloja, sisukset olivat menneet parempiin suihin). Tuo glögipullo oli muuten arvonnassa, ja ette usko, mutta onni suosi kerrankin minua! Nyt on sitten jouluglögitkin jo valmiina. Oikeasta päästä on siis aloitettu jouluvalmistelut :)

Pukeutuminen päivän teeman mukaisesti kuuluu myös asiaan, ja jokaisella piti olla jotain sinikeltaista. Kuinka ollakaan, minulla ei ollut kaapissa mitään sinistä - ei se mikään ihme ollut, en käytä koskaan sinisiä vaatteita. Yksi oikein vanha virttynyt keltainen T-paita oli, mutta sitä ei voinut enää laittaa ihmisten ilmoille. Minulla oli rinnassa vain sinikeltaisista serveteistä tehty ruusuke.

Olin tehnyt tietokilpailukysymyksiä liittyen suomenruotsalaisuuteen ja Ruotsiin, kumpaankin kymmenen kysymystä, ruotsiksi tietysti. Itse asiassa tein ne oppilaita varten, nämä saavat perjantaina etsiä niihin vastaukset netistä. Enkä mitenkään malta olla valistamatta kansaa ja julkaisemasta tässäkin ainakin tuota toista listaa, vaikkakin suomeksi. Ainakin asiasta kiinnostuneille vaikkapa viikonlopun ratoksi.Vastaukset ensi lauantaina, kun on oikea Svenska dagen.  Yllätyin, että opehuoneen väkikin piti näitä vaikeina.


1. Ruotsalaisuuden päivää Suomessa vietetään 6.11. Mistä tuo tapa tulee?
2. Paljonko Suomessa asuu suomenruotsalaisia?
3. Kuinka monta prosenttia suomenruotsalaisten määrä on Suomen asukasluvusta?
4. Mainitse neljä suomenruotsalaisten asuttamaa aluetta!
5. Montako vuotta on pitänyt asua Ahvenanmaalla välttyäkseen asevelvollisuudelta?
6. Mikä on Savonlinnan, Olavinlinnan, Lappeenrannan, Mikkelin, Oulun ja Porin ruotsinkielinen nimi?
7. Monilla sanoilla on ruotsinruotsissa ja suomenruotsissa eri merkitys. Mitä ovat ruotsiksi: sämpylä, laskiaispulla, joulupukki, tonttu, seisova pöytä ja vessa?
8. Mikä on Elisabeth Rehnin lempinimi?
9. Savo on ruotsiksi Savolax. Tässä yhteydessä lax ei tarkoitakaan lohta, vaan mistähän sana juontuu?
10. Kuka suomenruotsalainen kirjailija sai Finlandiapalkinnon vuonna 2006 romaanillaan Missä kuljimme kerran?

1

Keihäänheittäjä Hauki ja mäkihyppääjä Aamutähti

 Tuli esiin ruotsin tunnilla adjektiivi dyster (=synkkä). Hehheheh, nauroivat oppilaat, vai on Dysterin poika synkkä! Paikkakunnalla on nimittäin henkilöitä, joiden sukunimi on Dyster, eikä kenellekään ole koskaan tullut aiemmin mieleen, että sanalla olisi jokin merkitys. Tämän jälkeen ei yleensä koskaan tarvitse tolkuttaa kenellekään, mitä synkkä on ruotsiksi.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten uuden asian voi oppia nopeasti liittämällä johonkin vanhaan ja tuttuun. Aika jännä, että vaikka paikkakunnalla on useitakin ruotsinkielisiä sukunimiä, ei monikaan ole kiinnostunut ottamaan selvää, mitä nimet merkitsevät. Näistä olisi saanut vaikka kuinka paljon jo uutta sanavarastoa itselleen. Lindström (lehmus+virta), Lindgren (lehmus+oksa) jne. Sisäministerimme on tällä hetkellä Holmlund (saari+lehto).  Berg (vuori) oli helppo oppilaille vielä silloin, kun paikkakunnalla oli Berg-niminen opettaja. Mutta kun tämä muutti pois, ei vuori-sana muistu enää kenenkään mieleen ruotsiksi.

Tuollaisia jotain merkitseviä paikannimiä on ruotsin kielessä runsaasti, vaikka muuten yleisimmät ruotsalaiset sukunimet ovat patronyymeja eli isännimestä johdettuja: Bengtsson, Johnson jne. Sadan yleisimmän ruotsalaisen sukunimen luettelossa on vasta 17:s nimi jotain muuta kun -son-päätteinen.

Vieraskielisten sanojen oppiminen ei rajoitu pelkästään ruotsinkielisiin nimiin. Minkämaalaisia sukunimiä tahansa kannattaa aina ottaa selville, tarkoittavatko ne vielä nykykielessä jotain. Näin voi todellakin kasvattaa ihan vahingossa sanavarastoaan. Saksalaisten yleisimmät sukunimet ovat ammatteja. Sadan tavallisimman sukunimen listassa vasta 15:s nimi on jotain muuta kuin ammatti. Niinpä esimerkiksi entinen formulakuski Michael Schumacher on suutari, tai yleisin nimi Müller on mylläri. Saksan entinen liittopresidentti Richard Weizsäcker olisi vehnänsäkittäjä.

Saksassa on tietysti muitakin sukunimiä kuin ammatteja. Onko saksaa opiskellutkaan tullut ajatelleeksi, että Johann Sebstian Bachin sukunimi tarkoittaa puroa? Tai entinen liittokansleri Helmut Kohl on kaali! Urheilua seuraavat tuntevat varmasti keihäänheittäjä Raimond Hechtin, joka voisi suomentaa nimekseen Raimond Hauki tai mäkihyppääjä Morgenstern olisi Aamutähti.

Nyt sitten vain sanakirjat hyllystä aina, kun esiin tulee uusi sukunimi. Sanavarasto kasvaa huomattavasti ihan vahingossa. Valitettavasti vain on niin, että moni sukunimi tai paikannimikin näyttää nykykielessä niin oudolta, että nykymuodon takaa ei enää aina löydy alkuperäinen merkitys. Esimerkiksi yleinen sukunimi Schmidt/Schmitt tarkoittaa alun perin seppää (Schmied = seppä), mutta tietänevätkö kaikki saksalaisetkaan enää oman sukunimensä merkitystä.

Kielilehdessä laidasta laitaan

Ruotsissa ilmestyy kuusi kertaa vuodessa kielilehti Språktidningen. Kuulin ensimmäisen kerran lehdestä jo vuosi sitten jossain koulutuksessa. Luennoija mainitsi vielä, että lehti menee Etelä-Suomen kioskeista kuin kuumille kiville. Tietenkään ei tuollaista herkkua ole täällä päin saatavilla, mutta netin kautta tilasin jo syksyllä itselle kotiin.

Lehti kertoo ruotsin kielestä, mutta myös kaikenlaisista kieliasioista suurta yleisöä kiinnostavalla tavalla. En ole suomenkielistä versiota vielä tavannut, vaikka kaikenlaisia muita erikoisalan lehtiä on olemassa, jopa historiaa. Mutta jos joskus kuulen jonkun kielilehteä alkavan toimittaa, aion kyllä pyrkiä toimituskuntaan!

Kuvassa ovat tänä vuonna ilmestyneet kaksi lehteä. Aiheet ovat laidasta laitaan, vähän samoin kuin omassa kieliblogissani. Lehdistä selviää esim. että Ruotsisa rekisteröidään yli 5000 uutta hevosta, ja kaikilla on tietysti oltava nimi. Kävisikö Run Bitch Run? Salamislicebyslice? Thai Tanic? Ei mikään käy, sillä tällaiset nimet on jo jollain hevosella. Melkein mikä tahansa sopii siis hevosen nimeksi, paitsi kirosanoja, väkivaltaa ilmaisevia tai pornografisia nimiä ei hyväksytä. Kerran oli kuitenkin hyväksytty nimeksi La Pija, joka myöhemmin osoittautuikin olevan espanjan kielellä penis.

Niille jotka jaksavat hämmästellä suomenruotsalaisten erilaista ääntämistä, olisi tarjolla artikkeli englannin standardikielestä. Englannissa puhuttua kieltähän on pidetty jonkinlaisena standardina, mutta se alkaa olla pieni vähemmistö englantia puhuvien ihmisten joukossa. Amerikassa puhutaan tietysti englantia monin eri variantein, mutta myös vaikkapa Filippiineillä puhuu 90 miljoonaa ihmistä englantia, joka on yksi maan virallisista kielistä. Eikä useimmat puhu suinkaan sellaista englantia mitä olemme tottuneet kuulemaan. Maassa on ikivanha kieli tagalog, joka on sekoittunut englannin kanssa ja jota kutsutaan nimellä taglish. Tai Singaporessa puhutaan singlish-nimistä uutta kieltä.

Oppilaani ovat joskus ihmetelleet, miksi ruotsissa voileipä on smörgås eli itse asiassa
voihanhi. Lehdestä löytyy selitys tähänkin. Det går vita gäss på havet (merellä on valkoisia hanhia) on vanha sanonta, ja tarkoittaa, että tuulee niin voimakkasti, että aallonharjat muodostavat valkoista vaahtoa. Mielikuvitusta käyttäen ne näyttävät hanhilta. Ruotsin kielen vanhassa kielenkäytössä on sitten ollut tapana sanoa gås (hanhi) sellaisesta, joka on uiskennellut ympäriinsä pinnalla. Esimerkiksi kun voi valmistettiin ennen kotona, voinokareet kelluivat maidon pinnalla ja niitä verrattiin hanhiin. Smörgås tarkoitti siis samaa kuin smörklump (voinokare). Myöhemmin merkitys laajeni käsittämään sekä leivän että sen päällä olevan voin.

Ja pyrkimys sukupuolineutraaliin kieleenhän on nykyään kestoaihe julkaisussa kuin julkaisussa. Mutta tiesikö monikaan, että ruotsissa han/hon-sanojen tilalle on suomen mallin mukaan yritetty lanseerata neutraalia hen-sanaa? Tämä lienee laajemmin käytössä kuin englannin vastaavat yritykset. Siellä on yritetty tuoda käyttöön mm. sukupuolineutraaleja pronomineja heesh, hir, hizer, na, po, thon. Näillä ei ole kuitenkaan ollut menestystä.

Kielen uusia sanojakin lehdessä esitellään. Monet nuoret miehet kuolevat autosurfailuun /bilsurfa. Eikä ole kyse pelkällä autolla ajosta, vaan henkilö tasapainottelee liikkuvan auton katolla, konepellillä tai tavarasäilön päällä.

Kunpa minua uskottaisiin

Aina tapahtuu jotain hauskaa yllättävää. Sain tässä eräänä päivänä yllättäen sähköpostiviestin entiseltä kymmenen vuoden takaiselta oppilaaltani. Ja koska aina on räkyttäviä rakkeja vastustamassa ruotsin kieltä, päätin julkaista tuon viestin tässä. Kysyin tietysti ensin luvan. Ei auta, jos minä oppilaille hoen 3-6 vuotta, että tulevaisuudessa saattaa olla hyötyä, että osaa sitäkin kieltä. Mitä se jokapäiväinen, tuttu ope nyt voisi mistään tietää!!

Minä olen jo toisaalta vihdoinkin ymmärtänyt, että en voi elää kenenkään toisen puolesta. Jos joku ei ymmärrä omaa etuaan, en voi kuin hyväksyä sen, että olen parhaani yrittänyt. Masentavaa vain aina katsoa sellaisia oppilaita, jotka nenä nyrpistäen katsovat ruotsinkirjoja (itse asiassa sellaiset katsovat nyrpistäen kaikkea muutakin, mutta minähän puhun vain omasta puolestani). Kun sitten tulee ylioppilaskirjoitukset ja sieltä pasahtaa i tai i= tai vaikka i kolmella miinuksella, alkaa kova hämmästely ja itkun tuherrus, miten tässä näin kävi. Eihän se minulle yllätys ole, minähän olen paahtanut ja hokenut ja selittänyt ja nähnyt, että jos numeroina on 4 tai 5 todistuksessa, ei sieltä voi parempaa odottaa. Mutta jotkut ihmiset uskovat jonkinlaisiin ihmeisiin, ikään kuin kaikki tipahtaisi syliin samoin kuin taas sille kuuluisalle manulle illallinen.

Joku katuu jo viimeistään abivuoden keväällä jättäessään jonkin aineen opiskelun vähemmälle, joku huomaa virheensä jatko-opiskeluaikana. Kuulin eilen viimeksi eräästä entisestä oppilaastani, joka opiskelee jossain ja luuli pääsevänsä ruotsin kielestä eroon. Oli kuulemma vielä maininnut, että hän ei niitä ruotsin kursseja suorita ennen kuin vasta ihan opintojensa loppuvaiheessa. Hah hah! Silloin on kyllä unohtunut loputkin, ja elämä on vielä vaikeampaa. Oikein toivon, että tuokin saisi sellaisen työpaikan, jossa ei mitenkään pärjää ilman ruotsin kielen jokapäiväistä käyttöä. Ja luulen, että tulen vielä senkin päivän näkemään.
Jälleen kerran ohjenuoraksi: Elämässä pärjää aina se, joka kulkee vastavirtaan! Jos muut kiukuttelevat ruotsin opiskelua, opiskele sinä sitäkin enemmän. Se voi olla juuri sinun valttisi jossain!

Tässä tuo oppilaan lähettämä kirje. Katson aina sitä ja lohduttaudun, jos tuntuu muuten menevän huonosti:

Hej! Det här är J. som skriver. Jag skulle vilja tacka dej för att uppmuntra mej med mina svenska studier under min gymnasietid för ungefär tio år sen. Tack vare ditt uppmuntrande råkade jag gå och sommarjobba på Åland och därmed utveckla mina kunskaper i svenska. Jag studerar i Åbo yrkeshögskola, utbildningsprogrammet biblioteks- och informationstjänster. Vi har just nu bibliotekssvenska -kursen och jag har det mycket lättare än många andra studerande. Jag har också en tvåspråkig flickvän, så det har varit jättebra att få lite bättre kunskaper än man vanligen får i östra Finland. Tack! Med vänliga hälsningar, J...

Jäikö luu vain käteen

Tänään viimeisillä ruotsintunneilla ennen ensi viikolla alkavaa koeviikkoa lipsahti puhe jotenkin vanhoihin vitseihin ja kieliväännöksiin. Näyttää siltä, että eri aikakaudella on omat vitsinsä ja riemunaiheet. Ruotsalaisvitsit ovat nykyään järjestään alapään asioihin liittyviä "kovvoo hommoo" -tyyppisiä, eivät niinkään kielellisiä.

Kysyin, tietääkö kukaan, mitä nötkötti on. Ei, kukaan ei ollut ikinä kuullutkaan siitä. Kun kerroin, että ainakin aiemmin naudanlihapurkissa luki suomeksi ja ruotsiksi: naudanlihaa - nötkött, mistä suomalaiset alkoivat yleisesti puhua nötkötistä, katsoivat oppilaat minua epäillen. Ei taida sitten kukaan enää naudan- tai sianlihapurkkeja ostaakaan. Vai myydäänkökään sellaista enää? Se kun ei edes maistu yhtä hyvältä kuin ennen vanhaan, jolloin se tuntui suureltakin herkulta. Mieskin on joskus kertonut, kuinka hän lapsena aina haaveili, että kun pääsee omiin rahoihin käsiksi, ostaa nötköttipurkin ja syö sen siltä istumalta tyhjäksi. - Haaveeksi on tainnut jäädäkin.

Arvasin jo etukäteen, ettei tätäkään ole kukaan koskaan kuullut: Se on luut nyt, sanoi lihakaupias ruotsalaiselle. Vitsejä ja huumoriahan ei pitäisi koskaan selitellä, ettei niitä pilaa, mutta pakkohan oli selittää (slut = loppu). Epäilivät juttua minun keksimäkseni. Höh, olisinpa niin viisas, että itsekin keksisin jotain. Toivottavasti muuten nyt, kun kurssi on slut, oppilaille on jäänyt käteen muutakin kuin luut.
Puujalkavitsistä kävi oppilaille tämäkin vanha hokema: Kom bort, kom bort! sanoi kuolema ruotsalaiselle.

Ja kun s-passiivista puhuttiin, en millään malttanut olla ottamatta esiin ikivanhaa naurunaihetta siitä, miten ruotsalaiset ravistavat lääkkeitään omassa kakassaan.
Pullon kyljessähän lukee molemmilla kielillä sama: ravistettava - omskakas.

Pakkorunoko

Olen tullut erittäin allergiseksi pakkoruotsikeskustelulle. Oli sitten kyseessä positiivinen tai negatiivinen mielipide kyseessä, alkaa kynsiä syyhytä. Satuin kuitenkin Reanblogiin, jossa oli kirjoitettu aiheesta runo, ja ihan positiivinen minun kannaltani, joten pakkohan minun oli se sieltä noukkia. Rean sivuilla on muitakin kivoja runoja, vilkaiskaa vaikka.

Jag tycker svenska är bra att kunna
Eikö vois muillekin kunskapen unna
Bättre med många language att prata
Så kan man monen kanssa tjata!

Bättre att vara lite rikare
Än bittert på andra kolla med kikare!
Vai olisko bättre olla kieliköyhä
Och verbalt aika löyhä?

Man kan prata många kieltä
och visa andra mitä mieltä
olisi siinä ettei kan språka
silloin alkaa med andra bråka!

Ja kannattaa ruotsia osata myös ymmärtääkseen tätä iki-ihanaa O helga natt -laulua. (Oi jouluyö).

Ruotsalainen arviointi

Ruotsalaisilla on ongelma: pitäisikö oppilaille antaa todistuksia ja millaisia. Pitäisikö todistuksia antaa nuorempina kuin nykyään vai ei ollenkaan. Nykyäänhän peruskoululaiset saavat todistukset vasta kahdeksannella vuosikurssilla (årskurs, åk). Sitä ennen oppilaille annetaan opiskelusta palautetta pari kertaa vuodessa kehityskeskusteluissa, joissa on vanhemmatkin mukana. Nyt on tehty esitys, että kaikki saisivat todistukset jo kuudennen luokan jälkeen.

Eilen ilmestyneen Opettaja-lehden mukaan on Ruotsissa mielipiteitä laidasta laitaan. Kuten asioissa yleensä, on tässäkin kaksi puolta. Todistusten puolestapuhujat ovat sitä mieltä, että vanhempien on hyvä tietää lapsen menestyksestä hieman aiemmin kuin vasta kahdeksannella luokalla, sillä noin myöhän on vaikea enää korjata puutteita. Toinen ääripää poistaisi arvioinnit lukiostakin, sillä arviointi luo epätasa-arvoa. Eri kouluissa kun annetaan arvosana eri perustein.

Arviointikeskustelu on Ruotsissa käynyt kiivaana niin kauan kuin muistan. Vuosia sitten Suomessa kävi tiedustelujoukkoja tarkkailemassa, miten käytösnumeron ottaminen mukaan arviointiin vaikuttaisi oppilaan psyykeen. Ilmeisesti ei kovin hyvin, koska ei käyttäytymistäkään hevin uskalleta arvioida. Mutta ei taida kovin hyvin mennä Ruotsin koululaitoksella muutenkaan, sillä vähän väliä näkyy lehdissä kirjoituksia siitä, miten kouluissa oppilaat hilluvat miten sattuu. Siihen nähden kummallista, että meillä ollaan vieläkin menossa Ruotsin suuntaan, kun ruotsalaiset jo puolestaan haikailevat meidän hyvää järjestelmäämme!

Vuosia sitten eräs oppilaani sai stipendin tutustuakseen Ruotsin koulujärjestelmään, taisi olla kuukauden ajaksi. Palattuaan oppilas oli aivan pöyristynyt. Hän oli valinnut aineikseen mm. saksan, jota opiskeli täälläkin. Koko kuukauden aikana ei ollut tehty mitään muuta kuin jotain projektia, jonka tekoa oppilas kritisoi ankarasti. Koko aikana kukaan ei ollut oppinut mitään uutta asiaa. Projektia tehtiin, mikäli joku jaksoi eväänsä liikauttaa. No, tämä ei tietysti anna kokonaiskuvaa koululaitoksesta, mutta onpahan yksi yksittäinen ääritapaus. Projekteista en minäkään ole saanut positiivista kuvaa. Projektimainen opiskelu sopii ehkä joillekin, joilla on tarpeeksi kova itsekuri ja halu oppia, mutta suurelle osalle se ei tuota mitään oppimistulosta.

Ruotsalaiset lapset eivät saa todistukseen numeroita, vaan kirjaimia. IG (icke godkänt =hylätty), G (godkänt = hyväksytty), VG (väl godkänt = hyvä), MVG (mycket väl godkänt = erinomainen). Internetistä löysin hyvän todistusmallin. Tässä muutenkin hyvä linkki ruotsia opiskeleville.

Jähmettyneitä aivoja

Jokohan tarvitsisimme oppilaiden kanssa kunnon pitkän loman. Alkava pimeä kausi on nimittäin alkanut jähmettää meidän aivojamme. Eilen kerroin saksantunnilla Berliinin muurin kaatumisesta ja mainitsin, että siitä on nyt kaksi vuotta. Oppilaat räjähtivät nauramaan. Kauhistuin, miten tunteettomia nykynuoret ovat, naureskelevat vain vakavalle asialle.
Selitin asiaa eteen päin ja taas mainitsin, että ajatelkaa, kaksi vuotta! Taas valtava naurunpurskahdus. Onneksi joku viimein armahti minut ja mainitsi, että ehkä siitä sentään on enemmän aikaa kuin se kaksi vuotta!

Tänään sitten ruotsintunnilla käsiteltiin uutta kappaletta. Kehotin kysymään ongelmakohdat, ja sen tiimoilta käytiin seuraava keskustelu:
Oppilas: -Mitä tuo i synnerhet tarkoittaa?
Minä: -Varsinkin.
Oppilas: -Niin tuossa lauseessa rivillä 42 on alussa i synnerhet, jotta mitähän se tarkoittaa?
Minä: -Varsinkin. Vai tarkoitatko koko lausetta?
Oppilas: -Ei kun minä en tiedä, mitä tuo i synnerhet on.
Minä: -Varsinkin.
Luokka alkaa vähitellen hihitellä. Oppilas puolestaan alkaa näyttää onnettomalta.
Oppilas: Kun sanastossa ei ollut, mitä i synnerhet on suomeksi.
Minä: -I synnerhet on suomeksi varsinkin!
Oppilas miettii hetken ja sitten oivaltaa: -Ai jaa!

Tissuttelua

Ruotsalaisessa Bolaget-lehdessä (toukokuu 2009) oli artikkeli, jossa käsiteltiin juomiin ja alkoholiin liittyviä sanoja. Tottakai näihin aihepiireihin, koska oli Ruotsin alkoholimonopolin Systembolagetin lehti kyseessä. Lehti arvelee monien olevan sitä mieltä, että slangilla ei voi puhua kuin naisista, viinasta ja rahasta. Pitäneeköhän paikkansa? Tuota tuleekin miettiä!

Joka tapauksessa slangikieli ottaa sanoja sieltä täältä ja antaa niille kuvallisen merkityksen, sille ei ole oikeastaan mikään pyhää. Itse asiassa mitä yllättävämmältä taholta sana on saatu, sitä tehokkaampi sen vaikutus on. Otan artikkelista vain ihan muutaman esimerkin, joilla arvelen olevan yleistäkin mielenkiintoa. Limpa (=limppu) on yhtäkkiä alkanut merkitä 200 savuketta, bulle (=pulla) tarkoittaa taksia. Olisiko keittiökieltä heti arvannut yhdistää tuollaisiin yhteyksiin!

Käsivarrren liike alkoholia nautittaessa on antanut sysäyksen juomista merkitseville kuvaileville sanoille mm. kröka (= oikeasti: kaartua, taivuttaa) tai pimpla (=pilkkiä). Tai kun ennen juotiin viinakin peltimukista, bleckmugg, on juominen blecka, vaikka ruotsalainen nuoriso kuulemma luulee sanan tulevan englantilaisesta black out -ilmauksesta.

Pikkupulloa on ruvettu nimittämään sanalla krympling (raajarikko, vammainen, surkastunut) kun taas iso pullo on helrör (koko putki). Viinan kirkas väri on assosioitunut helmeen, pärla.
Slangisanat kuvaavat myös alkoholin vaikutusta: järn (rauta), magborstare (=mahanharjaaja).

Minusta on aina ollut hauskan kuvaava ilmaus myös halsa en butelj, millä tarkoitetaan sitä, että juodaan suoraan pullosta. Halsa suomenruotsissa tarkoittaa sen sijaan halaamista. Ruotsalaiset siis halailevat ja kaulailevat vain pulloa, mutta suotakoon se heille.