maanantai 30. kesäkuuta 2014

Espanja-kokemuksia 5

Espanja-juttuihin kyllästyneille tiedoksi, että tämä on viimeinen.
Barcelona on minusta kivempi kuin Madrid. Barcelonan paha puoli vain on, että siellä alkavat heti puhua espanjan sijaan englantia. Kielen kannalta ei sinne kannata mennä. Mutta muuten sää on siedettävämpi ja kaupunki vihreämpi kuin Keski-Espanjan kaupungit. Näkemistä ja kokemista olisi ollut vielä moneksi päiväksi, mutta pääseehän tuonne uudelleen.

Barcelonan pakolliset kohteet ovat Ramblas-katu, ylimainostettu, ei se minusta poikkea muiden kaupunkien pääkaduista. Mainostettu on myös arkkitehti Antonio Gaudin suunnittelemaa Sagrada Familia -kirkkoa, jota on alettu rakentaa jo 1800-luvulla, mutta joka ei ole vieläkään valmis. Siitä kuva yllä. Jo ulkopuolella on lukematon määrä pieniä yksityiskohtia, eikä kokonaista kirkkoa meinaa saada kuvaan millään. Aioimme mennä sisällekin, mutta se oli mahdotonta. Jono lippuluukulle oli jo aamusta arviolta 300 metriä ellei enemmänkin. Eikä siinä vielä kaikki. Kun sait lipun, jonotit seuraavaksi sisään samanlaisen jonon. Kovastihan on kehuttu kirkkoa erikoiseksi, mutta jospa odotan, että se valmistuu, vuonna 2020 tai 2040, tai jotain sen tapaista on luvattu!
Korkealla kukkulalla sijaitsevaa erikoista Güellin puistoa ei oikein voi kuvailla. Monimutkaisia rakennelmia ja ihmeellisyyksiä täynnä. Elämyksellistä oli sinne kulkeminen monien kadulla sijaitsevien rullaportaiden myötä.
Rullaportaat veivätkin jollekin sivusisäänkäynnille. Pois tulimme pääportin kautta, joka tekee sanattomaksi.

Yllä Gaudin talosta hänen suunnittelemansa kahden istuttava tuoli. Barcelona on ottanut Antonio Gaudista kaiken irti. Joka paikassa mainostetaan hänen suunnittelemiaan kohteita ja myydään T-paitoja tai muuta tavaraa Gaudin nimellä.

Uimarannalle teki mieli, sillä lämpötila täälläkin nousi lähemmäs kolmeakymmentä ja hiki oli sellainen, että kaverin metrolippukin, joka oli ollut kaulapussissa ja vielä housunliiringin sisällä, oli lionnut hiestä niin märäksi, ettei enää kelvannut koneeseen. Oli ostettava uusi lippu.

Rannalla käväisimme, mutta emme viitsineet mennä uimaan, kun vesi ei näyttänyt maailman puhtaimmalta ja roskia jos jonkinlaisia. Istuksimme kivillä vedenrajassa ja yhtäkkiä taaksemme oli ilmestynyt pari miestä kaivellen käsillään hiekkaan kuoppaa kuin koirat. Ihmeissämme seurasimme miesten puuhia. Nämä olivat kaivaneet kostean hiekan sisään jääpaloja ja sekoittelivat kivien takana maassa hienoja drinkkejä, joita sitten lähtivät myymään rannalla loikoileville. En taida haluta ostaa rannoilla pullottamattomia juomia!
Yllä kuva satamasta.
Yritimme matkalla syödä ja juoda tietämiämme espanjalaisia erikoisuuksia. Tässä kuva churroista, joita kastetaan paksuun suklaajuomaan.

Usein väitetään, että vain suomalaiset skypettävät tai näpelöivät kännykkäänsä väärään aikaan väärässä paikassa. Mutta näyttävät ne muutkin tekevän samoin. Eräässäkin ravintolassa ruokaillessamme istuutui ihan viereemme viereiseen pöytään nuori venäläismies. Ruoan saatuaan avasi skypen ja alkoi polottaa venäjää kaverinsa kanssa niin että koko ravintola raikui. Vaikka eivät espanjalaiset ole hiljaisimmasta päästä, voitti tämä mies naurunremakoineen kaikki muut. Alkoi jo hieman hävettää, että luulevat meidän kuuluvan tuon tyypin seuraan.
 _______
Tämä olkoon viimeinen postaus tuosta matkasta, josta en tainnut muistaa enää puoliakaan, kun on ollut niin kiireistä loman pitoa, että aina jossain välissä hutaisten pitänyt yrittää kirjoittaa.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Espanja-kokemuksia 4

 Espanjan-matka jatkuu nyt Zaragosa-osuudella. Nopealla  mutta tuhottoman kalliilla AVE-junalla ollaan perillä tuossa tuokiossa, ja meitä on vastassa heti monipäiväinen juhla Feria del Ebro tapahtumineen, myyntikojuineen ja valtavine ihmislaumoineen, jotka mekkaloivat yötä myöden. Kaupunki oli muuten viehättävä, ja meillä kiva hotelli ihan keskustassa, mutta kaupungilla eteen päin päästäkseen oli käytettävä kyynärpäitä. Molemmin puolin jokea myydään erilaista tavaraa kuten missä tahansa suomalaisessa kaupungissa markkinoiden aikana. Ylin kuva: Basilica del Pilar, taas hieno ja komea kirkko, jossa Goyan maalauksia. Kirkossa on kyltti, jossa kielletään kulkeminen ja mekkaloiminen messun aikana, mutta sillä ei näytä olevan mitään merkitystä. Jopa paikalliset pikkupojat irvailevat ja ilveilevät niiaileville ja ristinmerkkiä tekeville uskovaisille matkien näitä. Uskomatonta turistien röyhkeys täällä.
Yhden linnankin sisällytämme matkamme käyntikohteeksi, Palacio de Aljafería Cortes de Aragón. Eikä mitenkään ruma sekään. Siitä pahoja tällaiset rakennukset, että niihin eksyy takuuvarmasti.
Härkätaisteluareenakin on komea. Olisimme menneet katsoman taisteluakin, mutta niitä oli vain sunnuntaisin. Meiltä jäi näkemättä kokonaan tämä espanjalainen perinne, sillä sunnuntaina olimme Barcelonassa, jossa härkätaisteluita ei eläinsuojelun nimissä enää järjestetä.
Ebron yli kulkeva silta Puente de Piedra. Ebron rannalla toisella puolen jokea oli suuri puisto, jossa  saimme kävellä luonnonpolkuja. Olisin kuvannut lintujakin, jos vain olisivat tulleet pensaikosta esiin. Valtava sirkutus vain kuului joka puolelta. Tuossa puistossa oli myös mm. kasvitieteellinen puutarha ja vesipuisto.
Ebro näyttää samealta ja likaiselta Saimaan kirkkauteen tottuneelta. Joitain lintuja siellä uiskenteli. Eräs eläkeläinen oli kuvaamassa lintuja ja alkoi innoissaan selittää valokuvauksesta ja linnuista. Hyvää kieliharjoittelua minulle, mutta akveri pääsi pitkästymään, kun ei ole opiskellut espanjaa.
Tässä kuva yhdestä kaupungilla järjestettävistä tapahtumista. Juhlan teemana oli eri aikakaudet.
Eräässä kojussa muuten oli haukkoja ainakin kymmenen. Keneltäkään ei peritty rahaa niiden kuvaamisesta tai katsomisesta. Kuulin, että eri yhteisöt kustantavat erilaisia tapahtumia juhlaan.

Eräänä päivänä kävimme katsomassa suomalaisten taiteilijoiden keramiikkatöitä jossain monen mutkan takana jonkin sisäpihan talossa kellarissa. No, minähän en tunnetusti taiteesta mitään ymmärrä, mutta tulipa kirjoitetuksi nimi vieraskirjaan.

Kun luonnon lisäksi Zaragosan kaikki meistä mielenkiintoinen oli jo nähty, toisena iltana olimme kirkossa (ei tuossa kuvassa olevassa) kuuntelemassa konserttia. Kaksi kuoroa lauloi ja kirkon akustiikka hyvä, kauniisti lauloivat. Espanjalainen organisointi oli minusta aika outoa. Konsertin piti alkaa klo 18.30. Vartin yli kuusi aioimme mennä sisään, mutta siellä oli vielä messu käynnissä. Emme uskaltaneet sen aikana mennä sisään, vaan odottelimme ulkona. Kuitenkin ihmisiä lappoi sisään koko ajan.

Vihdoin mekin työnnyimme sisään puoli seitsemältä ja kas, kaikki penkit olivat täynnä. Takaosasta piti alkaa ottaa lisätuoleja valtavasti kolistellen. Siis kymmenet muutkin ihmiset kolistelivat siellä kesken messun. Vasta varttia vaille seitsemän messu loppui, ja osa ihmisistä lähti pois. Nyt penkkeihin mahtuikin, ja taas alkoi kova kolistelu ja häslinki tuolien takaisin viemisessä. Ehkä klo 7 vihdoin pääsi konsertti alkamaan. Kellonajat näyttivätkin olevan vain viitteellisiä.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Espanja-kokemuksia 3

 Mitä ihmettä voi suurkaupungista kertoa toiselle. No, tässä pieni rääpäisy. Madrid on valtava ja talot niin suuria, että eivät meinaa mahtua edes kameran kuvaan. Yllä Madridin tunnus mansikkapuu ja karhu yhdellä pääaukioista Puerta del Solilla. Siellä oli iltaisin valtavat rivistöt poliisiautoja mielenosoitusten varalta. Ja iltaa kohti aukion tunnelma jotenkin aina sähköistyi selvästi.

Koska kaupunki on niin valtava ja aikaa meillä vähän, oli paras tapa saada edes jonkinlainen käsitys kaupungista ostamalla kiertoajelulippu. Se on helppo ja suositeltava tapa ensikertalaiselle tutustua kaupunkiin, sillä siinä viedään automaattisesti samalla rahalla kaikkiin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Bussista saa hypätä pois koska vain ja taas jatkaa matkaa seuraavalla.
Kiertoajelulla ehti tuijotella yksiä ja samoja kohteita pitempäänkin, sillä liikenne junnasi joskus kauankin liikennevaloissa. Kerrankin oli kaksi autoa kolaroinut risteyksessä, ja poliiseja pyöri useitakin liikennettä ohjaamassa. Kun on paljon populaa, paljon myös sattuu ja tapahtuu.
Tässä kuvassa Ayuntamiento eli kaupungintalon tapainen hallintorakennus. Jos kaupungintalokin on näin mahtava, mitä sitten kuninkaanlinna, jonne aioimme, mutta jossa oli niin pitkä jono, ettei tointanut. On noita hienoja ja upeita taloja nähty muuallakin. Kuninkaanlinnan viereiseen kirkkoon menimme sisälle, mutta sekin oli yhtä koristellinen, mahtava, upea, komea ja mitä kaikkea, kuten kaikki Euroopan kirkot.
Toinen pääaukio Plaza Mayor yllä.
Olimme alun perin päättäneet, että emme käy tällä matkalla yhdessäkään linnassa emmekä taidemuseossa, kun niitä on niin paljon jo nähty, mutta eräs ruokapaikka sattui juuri Reina Sofian taidemuseon kohdalle. Pakkohan sinne museoonkin oli sitten mennä. Mutta sekin on niin valtava, neljä kerrosta ja suuren korttelin kokoinen, joten henki menee, jos aikoo kaiken nähdä. Picasson Guernica tietysti piti katsoa, mutta sitä kaikki muutkin halusivat nähdä ja tungos oli sen mukainen. Vasta pois tultua havaitsin, että minähän olen käynyt ennenkin tuossa museossa. Varmaan kierretty edellisellä kerralla eri kerroksissa.

Eräänä iltana kävimme Flamenco-baarissa. Siellä oli koko illan flamencoesityksiä. Tykkään flamencosta kovastikin, vaikka siinä onkin surumielinen sävy kuten portugalilaisessa fadomusiikissa.
Retiro-puisto on madridilaisten itsensä mielestä ehdoton käyntikohde. Ja puiston lampea nimittävät järveksi ja kovasti intoilevat, että siellä pääsee soutelemaankin. Mutta mitä me nyt siihen lutakkoon soutelemaan, kun kotona on lääniä soudella oikein olan takaa. Hieno puistohan se on, ei voi kieltää.

Itseäni kiinnosti kuitenkin enemmän luonnonmukainen alue noin parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, jonne mentiin köysihisseillä. Hissistä näki mukavasti koko kaupungin ylhäältä käsin ja perillä oli yläkuvan näköistä luontoa. Kuivaa vain joka paikassa, lieneekö paljoa satanut. Siellä olisin kävellyt pitempäänkin, mutta piti ymmärtää, että kova helle voi tehdä tottumattomalle tepposet. Kyllä tällainen 10 asteen lämpötila sentään on poikaa, mikä nytkin tätä kirjoitettaessa vallitsee.

Neljän Madrid-päivän jälkeen jonotimme matkalippuja Zaragosaan. Valehtelematta tunti meni jonossa. Siinä mietiskelin, että olkoon vihoviimeinen kerta, kun lähden omatoimimatkalle. Kaikki aika menee kulkiessa suurkaupungin maan alla maanalaiselta toiselle. Eräälläkin asemalla oli maanalaista käytävää, portaita, käytävää ja taas portaita ainakin kaksisataa metriä. Varmaan kävellen maan pinnalla olisimme olleet jo paljon nopeammin perillä.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Espanja-kokemuksia 2

 Espanjan-matkan kertomuksessa on nyt vuorossa Segovia. Olen halunnut tuohon kaupunkiin aina siitä lähtien, kun 70-luvulla television espanjankurssin päähenkilö lähti pienestä kylästä "suureen" kaupunkiin Segoviaan.
Ei kaupunki kovin suuri ole, mutta vanha, kuten kaikki muutkin espanjalaiset kaupungit. Ensimmäinen hämmästyksen aihe oli rautatieasema. Junasta pois jäätyä hämmästelimme, missä kaupunki on. Asema on pykätty keskelle tyhjää autiota erämaata. Kaikki muut ihmiset olivat menneet jo linja-autoihin, joilla matkustajat rahdattiin itse kaupunkiin.
Hieman ymmällämme katselimme ympärillemme, mutta ymmärsimme toki mekin astua autoon. Hinta aikuisilta yksi euro kolme senttiä. Noita sentin ja kahden rahoja pyörii nyt kukkarossa muuten enemmältikin.
Ensimmäinen näkymä Segoviasta oli minusta hieno. Roomalaisaikainen akvedukti kulkee halki keskustan. Ja sen ympärillä hyörii käsittämätön määrä tervapääskyjä. Taisi minulla mennä enemmän aikaa lintujen tiirailuun kuin itse kaupungin. Kaupunki on hämmästyttävän selvärajainen vielä nykyäänkin. Kohtsillään olet kulkenut reunasta reunaan, mistä heti alkaa asumaton alue. Kaupunki ei näemmä ole juuri laajentunut entisistä ajoista.
 Päivän kiertokävelyn aikana näkee valtavat määrät hienoja vanhoja rakennuksia. Yllä yleisnäkymä keskustasta.
Kadut kuten missä tahansa vanhassa kaupungissa.
Yllä Catedral de nuestra Señora de la Asuncion oli käsittämättömän iso.

 Suuri ja valtava oli myös linna, Alcazar. Kävimme myös 1400-luvun talossa.
 Linna sijaitsi kaupungin reunamilla ja todellakaan ei sen jälkeen ole enää mitään muuta kuin karua maastoa.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Espanjan-kokemuksia 1

Pitkähkö tauko on päässyt tulemaan kirjoittamisessa. Jo heti edellisen postauksen jälkeen kävi niin hullusti, että illalla vain yhtäkkiä kuului kaamea rysähdys ja kaikki valot, koneet ja tv sammuivat. Luulimme tietysti maailmanlopun tulevan, kun ei siihen hätään muutakaan järjellistä syytä keksinyt. Mutta syy kauheaan jyrinään ja räiskeeseen olikin valtava tukkirekka, joka ajaessaan repi tien poikki kulkevat sähkö- ja puhelinjohdot irti. 

Sähkömiehet tulivat sentään jo heti parin tunnin kuluttua jostain toiselta paikkakunnalta, vaikka oli perjantai-ilta ja juuri viikonloppu alkanut. Perjantai-iltahan muuten samoin kuin viikonloput tai juhannus ja vappu ovat Suomessa niin pyhiä, ettei varmaan koskaan maailmanhistoriassa mikään uskonnollinen juhla ole ollut niin koskematon. Sähköt tulivat aamuyöstä.

Mutta puhelinoperaattorithan ovat Suomessa tunnetusti hankalia ja vaikeasti selätettävissä. Tietysti ei viikonloppuna tapahtunut mitään, sitten minun piti lähteä Espanjaan, ja vasta kun sieltä kotiuduin, aloin otella puhelinoperaattorin kanssa. No viimein on saatu autotallin katolla maannut puhelinjohtokin pylvääseen kiinni ja olen saanut nyt netinkin toimimaan kunnon tietokoneen kautta. Mutta sitten on ollut juhannusta ja muuta sählinkiä, joten vasta nyt ehtii vähän kirjoittaa Espanjan-matkasta, mitä tulee olemaan muutama seuraava postaus, aina sitä mukaa kuin kesävierailta ehtii.
Tukikohtamme Espanjassa oli Madrid, josta teimme retkiä eri paikkakunnille. Alcala de Henares ei ilmeisesti ole kovin tunnettu paikka monille. Siellä syntyi Cervantes, joka istuu Sanchon kanssa tuossa kuvassa Cervantesin kotimuseon edustalla.  Cervantesin kodista päätellen ei hän mistään kauhean köyhistä oloista ole lähtöisin. Tulee verranneeksi suomalaisiin suurmiehiin, jotka kaikki ovat pienistä tölleistä lähtöisin ja syntyneet  muutama sata vuotta myöhemminkin kuin Cervantes.
Alcala de Henares on ihan ihmisen kokoinen kaupunki. Aika viihtyisä, ja ihmiset ystävällisiä. Jopa niin, että meitä lähdettiin joskus oikein kädestä pitäen kuljettamaan haluamaamme paikkaan tai piirrettiin erinomaisen hieno kartta.
Alcalan keskustasta ihan parin kilometrin päässä olisivat olleet erinomaiset vellusreitit, joille olimme aikoneet mennä, mutta onneksi satoi vettä juuri silloin. Eikä arkipäivinä kulkenut busseja polkujen alkamispaikoille. Onneksi sikäli, että itse asiassa koko ajan lämpömittari huiteli 30-35 asteessa, ja me olimme ihan näännyksissä. Olisimme varmaan kuolleet, jos olisimme vielä jonnekin vuorille lähteneet. Mutta kun ei vaeltamaan päästy luontoon, tiirailimme katoilla pesiviä kattohaikaroita sitäkin innokkaammin.
Alcala on myös kuuluisa yliopistokaupunki, yliopistorakennus vuodelta 1499.

Kaupunki oli aika pian tutkittu läpikotaisin. Pääkatu oli kiva, sai kulkea katoksen alla koko matkan ja putiikkeja pitkin katua. Vain puoli päivää käytimme täällä.
Muista kaupungeista toisilla kerroilla.