Espanja-kokemuksia 3

 Mitä ihmettä voi suurkaupungista kertoa toiselle. No, tässä pieni rääpäisy. Madrid on valtava ja talot niin suuria, että eivät meinaa mahtua edes kameran kuvaan. Yllä Madridin tunnus mansikkapuu ja karhu yhdellä pääaukioista Puerta del Solilla. Siellä oli iltaisin valtavat rivistöt poliisiautoja mielenosoitusten varalta. Ja iltaa kohti aukion tunnelma jotenkin aina sähköistyi selvästi.

Koska kaupunki on niin valtava ja aikaa meillä vähän, oli paras tapa saada edes jonkinlainen käsitys kaupungista ostamalla kiertoajelulippu. Se on helppo ja suositeltava tapa ensikertalaiselle tutustua kaupunkiin, sillä siinä viedään automaattisesti samalla rahalla kaikkiin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Bussista saa hypätä pois koska vain ja taas jatkaa matkaa seuraavalla.
Kiertoajelulla ehti tuijotella yksiä ja samoja kohteita pitempäänkin, sillä liikenne junnasi joskus kauankin liikennevaloissa. Kerrankin oli kaksi autoa kolaroinut risteyksessä, ja poliiseja pyöri useitakin liikennettä ohjaamassa. Kun on paljon populaa, paljon myös sattuu ja tapahtuu.

Tässä kuvassa Ayuntamiento eli kaupungintalon tapainen hallintorakennus. Jos kaupungintalokin on näin mahtava, mitä sitten kuninkaanlinna, jonne aioimme, mutta jossa oli niin pitkä jono, ettei tointanut. On noita hienoja ja upeita taloja nähty muuallakin. Kuninkaanlinnan viereiseen kirkkoon menimme sisälle, mutta sekin oli yhtä koristellinen, mahtava, upea, komea ja mitä kaikkea, kuten kaikki Euroopan kirkot.

Toinen pääaukio Plaza Mayor yllä.
Olimme alun perin päättäneet, että emme käy tällä matkalla yhdessäkään linnassa emmekä taidemuseossa, kun niitä on niin paljon jo nähty, mutta eräs ruokapaikka sattui juuri Reina Sofian taidemuseon kohdalle. Pakkohan sinne museoonkin oli sitten mennä. Mutta sekin on niin valtava, neljä kerrosta ja suuren korttelin kokoinen, joten henki menee, jos aikoo kaiken nähdä. Picasson Guernica tietysti piti katsoa, mutta sitä kaikki muutkin halusivat nähdä ja tungos oli sen mukainen. Vasta pois tultua havaitsin, että minähän olen käynyt ennenkin tuossa museossa. Varmaan kierretty edellisellä kerralla eri kerroksissa.

Eräänä iltana kävimme Flamenco-baarissa. Siellä oli koko illan flamencoesityksiä. Tykkään flamencosta kovastikin, vaikka siinä onkin surumielinen sävy kuten portugalilaisessa fadomusiikissa.

Retiro-puisto on madridilaisten itsensä mielestä ehdoton käyntikohde. Ja puiston lampea nimittävät järveksi ja kovasti intoilevat, että siellä pääsee soutelemaankin. Mutta mitä me nyt siihen lutakkoon soutelemaan, kun kotona on lääniä soudella oikein olan takaa. Hieno puistohan se on, ei voi kieltää.

Itseäni kiinnosti kuitenkin enemmän luonnonmukainen alue noin parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, jonne mentiin köysihisseillä. Hissistä näki mukavasti koko kaupungin ylhäältä käsin ja perillä oli yläkuvan näköistä luontoa. Kuivaa vain joka paikassa, lieneekö paljoa satanut. Siellä olisin kävellyt pitempäänkin, mutta piti ymmärtää, että kova helle voi tehdä tottumattomalle tepposet. Kyllä tällainen 10 asteen lämpötila sentään on poikaa, mikä nytkin tätä kirjoitettaessa vallitsee.

Neljän Madrid-päivän jälkeen jonotimme matkalippuja Zaragosaan. Valehtelematta tunti meni jonossa. Siinä mietiskelin, että olkoon vihoviimeinen kerta, kun lähden omatoimimatkalle. Kaikki aika menee kulkiessa suurkaupungin maan alla maanalaiselta toiselle. Eräälläkin asemalla oli maanalaista käytävää, portaita, käytävää ja taas portaita ainakin kaksisataa metriä. Varmaan kävellen maan pinnalla olisimme olleet jo paljon nopeammin perillä.