Paratiisiin lumen keskeltä

Tänään lähden matkalle. Katselkaa sillaikaa vaikka tätä:

Kalevalaisia mustalaisia

Pitänee kertoa vaihteeksi yksi sattumus, oikein poliisijuttu, joka tuli mieleen huomisesta Kalevalanpäivästä. Paikkakunnalla toimii Kalevalaiset Naiset, joihin itsekin olen kuulunut jo kauan. Kalevalaisten Naisten Liitto järjesti joskus aikoinaan kulttuuripäivät Oulussa, jonne lähdin erään toisen kalevalaisen kanssa. Koska miehen veli asui tuohon aikaan Oulussa, yövyimme hänen perheensä luona. Isäntäväki antoi meille avaimet ja lähti itse mökille, koska olimme päivät kulttuuritapahtumissa.

Kun illan pimetessä tulimme kaverin kanssa kansallispuvuissamme yöpymistalon pihaan, olivat koko kerrostalon lapset leikkimässä pihassa. Kaikki leikki pysähtyi, lapset tuijottivat suu auki. En tarkkaan muistanut oikeaa ovea, joten tihrustin parin oven postiluukusta nimiä. Oikean nimen löydyttyä kaivoin avaimen ja menimme sisään.

Emme ehtineet edes vaihtaa vaatteita, kun ovikello soi. Ilmeni, että pihalla ollut väki oli luullut meitä mustalaisiksi, kun kansallispuvuissamme tiirailimme eri ovia, ja hälytti poliisit. Kaverini kuitenkin huusi oven läpi poliiseille: "Täällä on kalevalaisia naisia!" Poliisit uskoivat ja lähtivät sovinnolla pois.

Kalevalaiset Naiset on muuten suomalainen kulttuurijärjestö, jonka tarkoituksena on ylläpitää suomalaisia perinteitä ja kulttuuria. Sen perusti puumalalainen Elsa Heporauta, joka perusti myös Kalevala Korun.
Elsa Heporauta syntyi Puumalan Sahanlahdessa, jossa hänen isänsä oli entisen sahan hoitajana.

Kuvissa nykyistä Sahanlahtea Puumalassa:
Alla keltainen päärakennus, joka oli hallintorakennus ja toimii nykyisin ravintolana. Yllä punainen työläisten asuintalo, nykyisin museo.
Ihan ylinnä koski ja puiden uittokouru.

Kaikenlaisia yllätyksiä

Kakkosen ruotsintunnille mennessäni ei luokan oven takana näyttänyt olevan yhtään oppilasta. Etten nyt vain olisi menossa vääränä päivänä tai väärään kellonaikaan tai väärään luokkaan. - Ei, kyllä paikka oli oikea. Mietin jo, laitanko CD:n pyörimään ja rupeanko puhumaan itseni kanssa ruotsia, tunninpidostahan ne minulle palkkaa vielä toistaiseksi maksavat. Mitäs minä siellä oikeastaan oppilailla teen!

En sentään kerinnyt vielä ruveta ajattelemaan piruja ruotsiksi tyhjän luokan takia, kun kaksi oppilasta saapui paikalle. Ilmeni että muutama on sairaana, muutama Sveitsissä Cernin tiedekeskuksessa fysiikanopettajan kanssa, muutama autokoulussa ja muutama luotsaamassa kansainvälistä nuorisoporukkaa ympäri koulua. Eihän näitä ole yhteensäkään kovin monta oppilasta, joten vain näille kahdelle ei sitten ollut ilmennyt parempaa hommaa kuin tulla ruotsintunnille.

Aloimme kuuntelutehtävällä. Ei kestänyt kauaa, kun ovelle koputettiin ja sisään työntyi kymmenen hengen porukka latvialaisia, irlantilaisia ja tsekkiläisiä nuoria ohjaajan kanssa. Ensi töikseen ihmettelivät, miten on Suomessa helppoa opettajilla kun ei ole kuin kaksi oppilasta! Eivät he ruotsista paljon kostuneet, varttitunnin päästä painuivat toiseen luokkaan ja lähtiessä opettaja sanoi minulle: "Jag kan tala lite svenska!" No eipä voinut sanoa sitäkään aiemmin, olisin voinut haastatella ruotsiksi.

Samassa ovenavauksessa tuli toinen ryhmä samaista kansainvälistä porukkaa. Tässä ryhmässä oli iloinen nuori veikko ohjaajana ja sanoi ensi töikseen "Jag kan inte tala svenska!" Hämmästyneenä ihmettelin hänen kielitaitoaan (!) kunnes mukana ollut koulumme oppilas valisti minua, että hän sen lauseen juuri vieraalle opetti.

Ilmeni sitten jotenkin kesken kaiken, että tämä ohjaaja osaakin suomea. Enhän ollut sellaista edes ymmärtänyt kysyä. Hän kertoi olleensa vaihto-opiskelijana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa vuoden verran ja oppinut kaveriltaan suomea. Keskustelimme myöhemmin suomeksi, ja hän puhui erinomaista suomen kieltä. Kun mainitsin, että oli mahtava yllätys, sanoi poika: "Anteeksi minun surprise!"

Ilmeni muuten myöhemmin, että toisessakin ryhmässä oli ollut joku, joka oli osannut suomea jonkin verran. Hän oli kuulemma opiskellut suomen kieltä viisi vuotta itsekseen. Ei valitettavasti tuonut kielitaitoaan julki meille kaikille. Joten tiedoksi vain kaikille, että kyllä maailmalla on ihmisiä, jotka ihan ehdoin tahdoin haluavat oppia tätä meidänkin kieltä, eivätkä yhtään kiukuttele "mihin tätäkin tarvitaan".

Tämänkin ryhmän mentyä sain luokkaan vielä kolmannen oppilaani, kun hän vapautui nyt ulkomaalaisten opastustehtävistä. Hän oli itse asiassa ikionnellinen, kun meitä oli näin vähän, sillä hänellä oli sattumoisin juuri täksi päiväksi pieni esitelmän tapainen ruotsalaisesta kirjailijasta, sattui muuten hänen osakseen Stieg Larsson.

Tulipahan sekin kaksoistunti pidetyksi. Hiihtoloman jälkeen saamme alkaa siitä ohjelmasta, minkä olin itse asiasssa suunnitellut tälle päivälle.
Nyt alan pakata ja mietiskellä loma-asioita. Ensi viikko on hiihtoloma ja lähden matkalle, mutta kerron siitä vasta palattuani.

Mikäs otus sinä oot

Tänään tuli meille nuohooja kysymään, milloin hän saisi tulla nuohoamaan hormeja. Olin juuri laittanut ulkovaatteet päälleni ja lähdössä kauppaan, joten hän sai jäädä miehen kanssa asioimaan. Nuohooja katsoi minua vähän kuin vierasta sikaa, joten kotiin tultuani kysyin mieheltäni, oliko nuohooja minun lähdettyäni ihmetellyt, kuka nainen täällä oikein oli. - Ei ollut kysynyt.

Tuli vain mieleen, sillä taannoin entisen nuohoojan aikana kävi niin, että kerran kotiin tultuani oli nuohooja kamarin puolella imuroimassa juuri uunin edustaa. (En muuten tiedä vieläkään, miten hän oli päässyt sisään). Hän ei edes huomannut tuloani, joten menin keittiön puolelle istumaan ja odottamaan. Saatuaan työnsä valmiiksi nuohooja tuli keittiöön ja ihmetteli: "Kukas työ ootta ja mitäs työ täällä tiettä?"

Ei sentään pitänyt minua otuksena. Kylällä naureskelevat ihmiset nimittäin vieläkin, kun takavuosina putkimies oli mennyt erääseen virastoon putkia korjaamaan. Virkailija oli tullut paperipinojensa takaa ja pää kallellaan kysynyt: "Mikäs otus sinä oot?"

Vaikea haastetehtävä

1. Tämä haaste sai alkunsa Satakielen sanoin – blogista. Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo, novelli tai katkelma romaanista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.

***********************

Ylläolevan haasteen esitti minulle Hallittua kaaosta -blogin pitäjä Vallaton mummeli. Ja tällä kertaa on minusta vaikea haaste. Minullahan ei ole novelleja eikä runoja eikä mitään muutakaan hienoa, on vain eritasoisia höpötyksiä, hölinöitä ja sutta ja sekundaa. Miten sellaisista voi mitään helmiä löytää? Näitähän ei ole luettu ja korjailtu kuten kaunokirjallisuutta, vaan suollettu näppäimillä ulos sitä mukaa kuin ajatus on kulkenut (tai tökkinyt).

Blogissa on sitä paitsi niin tuhottoman paljon kirjoituksia, etten muista edes, mitä siellä voisi olla. Itse tykkään eniten kirjoittaa kaikenmaailman höpinöitä, ja jos höpinän sekaan saisi mahtumaan jonkin opetuksen tai viisaudenkin, se olisi poikaa. Otetaan nyt vaikka summissa tämä.


Ja perusteluja?


1. Teksti on suollettua höpinää.

2. Sainpas mahtumaan mukaan jotain uutta asiaakin.

3. Ja nimenomaan asian sain ympätyksi jokapäiväisiin esimerkkeihin ja ihmisten jokapäiväisiin kiukuttelunaiheisiin.

4. Teksti oli helppo kirjoittaa, tuli ulos omia aikojaan maanittelematta.

5. On siitä näköjään joku muukin tykännyt.

**********


Ja taas pitäisi haastaa muita tekemään sama eli arvioimaan omia kirjoituksiaan. Minä haastan Vilukissin, hänellä on niin paljon hyviä pakinoita, että haluan tietää, millaista hän itse pitää onnistuneena. Olisi mukavaa, jos muutkin kokeilisivat!

Sanakirjan kanssa kauppaan

Aivan käsittämättömän vaikeiksi ovat menneet ihmisen ostosreissut nyky-Suomessa. Ei auta, että on opiskellut monia kieliä, ei! Purkkien ja purnukoiden kyljestä ei tahdo saada enää mitään tolkkua, mitä pullo sisältää. Ja niinkin yksinkertaisen asian ostaminen kuin hienopesuaine on kiven takana.

Yhden pullon kyljessä lukee: naturals, Virkistävä oliivinkukan tuoksu, jossa on kamomilla - uutetta. Jaa, taitaa olla sittenkin teetä! (Jos olisin nyt opetustehtävässä, saisin tuohonkin sanajonoon muuten jo ties kuinka monta merkintää punakynällä, mutta se olkoon nyt sivuseikka). Mutta ei siis selvinnyt ainakaan etusivulta, mitä pullo sisältää. Tuotemerkistä päättelen, että pyykinpesuainetta tai huuhteluainetta, mutta ei ole samantekevää, missä järjestyksessä niitä koneeseen laittaa, joten kyllä pitäisi saada selvää, kumpaa tässä pullossa on.

Ostan siis pullon summissa ja päätän katsoa takasivulta kotona silmälaseilla ja hyvässä valossa oikein sitten pienellä painetun tekstin. Etusivulle on näemmä kirjoitettu vielä oikein himmeällä: 2*concentrated. Mitähän sekin mahtaa tarkoittaa!

Takasivulta sitten silmälaseilla erottuu: naturals sisältää ripauksen aitoa Kamomillaa! -Kyllä taitaa juomapuolelle mennä kuitenkin! Jatkuu: Se saa tekstiilisi tuntumaan hyvältä ihoa vasten antaen niille ihanan tuoksun ja puhtauden. Näin pitkälle olen jo päässyt, enkä vieläkään tiedä, mitä pullossa on. Teksti vain pienenee ja pienenee ja vihreällä värillä lukee (joka väri muuten on kuulemma vaikeasti erottuva, näin sanovat oppilaat ja kieltävät minua kirjoittamasta vihreällä kalvolle): Paras lopputulos saavutetaan käyttämällä yhdessä xxx-huuhteluaineen kanssa.

Voi pyhä isä sentään, tämä on sitten ilmeisesti pesuainetta, mutta selviääköhän mistään, onko se hienopesuun vai peräti valkaisevaa, niin että lähtevät loputkin värit mustista farkuista? Annosteluohjeita tulee seuraavaksi ja käyttöohjeita, mutta aina vain pienemmällä tekstilllä, joten jos minä en niitä näe lukea pesuhuoneen hämärässä valossa, epäilen ettei kukaan muukaan. Kymmenen senttiä pitkän pienen präntin puolivälissä osuu silmiini yhtäkkiä: XXX KAMOMILLA TIIVISTENESTE PYYKINPESUUN. Mutta missään ei lopulta ole sanottu, voinko sillä pestä kirkkaanvärisiä vaatteita. Kunhan summissa heitän koneeseen jonkinlaiselle pyykille. Koneen jo pyöriessä näen vihdoin ihan pienellä jossain pullon pohjan lähellä punaisen rastin, joka on vedetty villan ja silkin yli!

Sitten toinen summissa ostettu pullo. Etusivulla lukee: XXX Wool & silk Balsam. Kuulostaa ja näyttää kaupassa kiireellä ostettaessa huuhteluaineelta. Villalle ja silkille ainetta tarjoaisin. Ja balsami kuulostaa huuhteluaineelta. Pitää katsoa kotona vielä varmistukseksi takasivulta taas minimaalisilla kirjaimilla kirjoitettua tekstiä. Ja sitten osuu silmiin: Voor elke waterhardheid. Ja samanlaista siansaksaa koko takasivu täynnä. Kuin vahingossa osuu silmiin suomeksikin: Nestemäinen hienopesuaine villalle ja silkille. Kaikkein pienimmällä tekstillä. Nyt sitten on jo kahdenlaista pesuainetta, mutta ei ensimmäistäkään huuhteluainetta.

Täytyy ottaa sanakirja kauppaan, että seuraavalla kerralla tietää jo valmiiksi, mitä pulloissa on. Ei nimittäin ole yhtään helpompaa muidenkaan ostosten teko. Olisin tarvinnut hoitoainetta tukkaan. Ymmärrän sentään mennä oikean hyllyn ääreen, mutta aivan kuin ulkomailla yrittäisi arvuutella pullojen sisältöä. Tuotemerkki on: XXXXX. Sitten lukee taas käsittämättömällä kielellä: Indulging Cream, Beauty Care. Moisturising cream. Kovasti kuulostaa hoitoaineelta, ei vain tiedä, minkä äläyksen tuo moisturising antaa. Tai indulging, kovin kuulostaa epäilyttävältä, ei kuitenkaan sovi minun tukkaani! Taas sanakirja esiin ja kas, selviää monen kiroilun ja hermoilun ja tukanrepimisen jälkeen, että olen ostanut kolme pullollista suihkusaippuaa! Erikoistarjouksessa nääs, mutta ei missään sanottu, mitä siellä oli tarjouksessa #"§%ZW##&%

Oikein sitten sikoja

Aamulla kaappiin katsoessa ei taaskaan näyttänyt olevan kaapissa mitään päällepantavaa. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin lähteä tänään kaverin kanssa kaupunkiin ostoksille, ettei tarvitse viikon kuluttua lähteä hiihtolomalle alasti.

Muuten meni kaupunkimatka hyvin, mutta parkkipaikalla autoon mennessä lyöttäytyi joku mies meidän seuraan ja pyysi rahaa. Emme antaneet, vaikka väitti, ettei hän viinaa ikipäivinä juo! Kun emme olleet tietääksemmekään, alkoi haukkua meitä vitun sioiksi! Moneen kertaan tuli selväksi, että sikojahan me. Kun olin starttaamassa, mies tuli uudelleen auton luo, ja oven läpi kuulin hänen vieläkin haukkuvan, miten olemme oikein sitten sikoja!
***
Onneksi eivät sentään oppilaat haukkuneet penkkareissa ja vanhojenpäivänä. Nekin päivät ovat vähän sellaisia jännittäviä päiviä, että sieltä saattaa tulla pahaakin juttua. Vaikkei minulla kyllä ole valittamista. Tai sitten minä olen niin hölmö, etten ymmärrä kuin hymyillä, vaikka suoraan haukuttaisiin.

Penkkaripäivänä oli erilaisia leikkejä ja kilpailuja, mutta Wanhat olivat tehneet opettajista ja oppilaista radio-ohjelmaan kaikenlaisia herjoja. Minusta tietenkin on aina jotain säikähtämisiini liittyvää, vanha vitsi jo. Toisaalta hyvä, eivät muista kiinnittää huomiota oikeisiin heikkouksiini. Oli myös irvailtu joillekin tunneilla sattuneille kommelluksille, mutta ihan siedettävää, jopa hauskaa.

Olipa sellainenkin juttu, että minä kuulemma opetan, miten sanotaan ruotsiksi "minä paljastan itseni". Vihjeeksi mainittiin, että eikö olisi hyödyllisempää opettaa, miten sanotaan "minä pukeudun!" Heh, tuo nyt vähän meni ohi, en muista enkä tiedä mihin sillä viitataan, oppilailla on tietysti vilkas mielikuvitus! Mutta väliäkö tuolla, ainahan sitä vähän roiskuu, kun rapataan.

Milloin paras kesäloma-aika

Viime lauantaina saimme lukea Länsi-Savo-lehdestä, että Etelä-Savon kaupungit aikoisivat hakea lupaa muuttaa koulujen kesälomia. Lupaa haettaisiin viideksi vuodeksi siten, että koulua jatkettaisiin kesän alusta lähelle juhannusta ja syksyllä alettaisiin uusi lukuvuosi syyskuun alussa. Artikkelissa toivottiin vielä maaseutukuntienkin mukaan tuloa.

Jos hanke pitää paikkansa, ei ole ollenkaan yksinkertaista, jos jonkin alueen kouluista vain osa siirtyy uuteen kesälomasysteemiin. Jossain perheessä voivat kaikki perheenjäsenet olla eri koulussa opettajina tai oppilaina. Tuottaahan talvilomakin jo monille ongelmaa eriaikaisuuden takia. Samoin etäopetus on erittäin hankalaa, jos kesäloma on eri aikaan eri kouluissa.

Mutta pitäisikö loma yleensäkin olla nykyisellään vai syksymmällä, onkin hankala juttu. Molemmissa on puolensa. Keväällä on äärettömän hankalaa pitää oppilaat sisällä, kun tulee lämpimät ja kuumat säät. Pitkän talven jälkeen kaikki ovat väsyneitä ja haluavat nähdä yhä harvinaisemmaksi käyvää aurinkoa. Elokuussa ei helteilläkään ole sen puoleen ongelmaa, oppilaat ovat levänneitä ja jaksavat paremmin.

Mutta omalta kannaltani haluaisin syyskesällä enemmän vapaata, sillä juuri kun puutarhassa alkaisi sadonkorjuu, metsässä olisi kerättävää, uintivedet lämpimiä, alkaa koulukin. City-ihmisille tämä ei kai ole olennaista, asfalttikadut ovat samanlaisia niin alku- kuin loppukesälläkin. Toinen syy on kansainvälinen yhteistyö koulujen välillä. Jos jokin projektityö pitäisi olla valmis tiettynä aikana kesäkuun loppuun mennessä, meidän suomalaisten piti tehdä se aina kuukautta aiemmin kuin muut. Tai päin vastoin syksyllä saimme aina odotella pari kuukautta tyhjän panttina, että muiden maidenkin oppilaat alkaisivat vihdoin koulutyön.

Etuja ja haittoja molemmista löytyy vaikka kuinka pitkä lista, joten minusta on sama, kummasta päästä kesää koulua pitää käydä. Itse kannattaisin tietysti vaikka koko kolmen kuukauden kesälomaa. Ei missään muualla ole niin lyhyttä kesää kuin meillä. Miksi meillä kaiken pitäisi olla samalla tavalla kuin muillakin.

Hyvää ystävänpäivää kaikille

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Ystävänpäivä on Suomessa niin uusi ilmiö, että sitä ei tahdo osata oikein vieläkään pitää minään. Kalenteriin se tuli Suomessa vuonna 1987. Nuoremmalla sukupolvella sen sijaan ei näytä olevan mitään ongelmia päivän vietossa.

En ole vieläkään oppinut lähettämään kenellekään ystävänpäiväkortteja, kun pitkään vastustin periaatteesta korttien lähettämistä. Juuri kun oli saatu joulukorttirumba päätökseen, alkaisi taas uusi. Silti joku uskollinen ystävä lähettää minullekin aina ystäväpäiväkortin, vaikka tietää jo etukäteen, ettei minulta kuitenkaan tule vastaavasti mitään. Tai olen saanut kivoja sähköpostiviestejä. Hups, tätä kirjoitettaessakin tuli hauska ystäväpäivätekstiviesti, johon joku oli jaksanut värkätä erilaisista merkeistä sydämenkuvan. Kiitos kovasti, mutta huono omatunto tuli!

Aloin ihmetellä, miksi Suomessa päivää vietetään ystävänpäivänä, vaikka se monissa muissa maissa on rakastavaisten päivä. Olemmeko kuitenkin niin jäyhiä, ettemme rakastavaisten päivään taivu.
Hyvää ystävänpäivää eri kielillä on vaikea löytää. Ruotsiksi se on Glad alla hjärtans dag! Englanniksi Happy Valentine´s day! ja saksaksi Glücklichen Valentinstag!

Löysin myös netistä pari sivua, joissa oli joillakin muillakin kielillä tuo sama, mutta siitä miten ja missä määrin tuota päivää noissa maissa itse asiassa vietetään, ei ole minulla tietoa. Tässä on yksi linkki, tässä toinen.

Vaikea viinalaki

Suomen alkoholilainsäädäntö tuottaa meille päänvaivaa. Ei se ennen ole ollut ongelma, laki on aina ollut mikä on, mutta nyt kun järjestämme huhtikuuksi luokkakokousta, juuri alkoholi tuntuu meistä järjestäjistä ongelmalta.

Järjestämme luokkakokouksen entiselle kotipaikkakunnalle, kumpikaan meistä järjestäjistä ei asu siellä enää. Helpointa on tilata paikallisesta pitopalvelusta ruoat, mutta jos haluaa alkudrinkiksi vaikkapa kuohuviiniä, se pitäisi jotenkin itse järjestää. Ei myöskään ruokajuomana voi olla alkoholijuomaa, ei ainakaan pitopalvelun taholta, heillä ei ole anniskeluoikeuksia.

Ajattelimme ensin hölmöyksissämme, että voimmehan me hommata juomat itse. Mutta kun piti ryhtyä tuumasta toimeen, huomasimme, että meiltä loppuu hermot, jos alamme niin suureen urakkaan. Ensinnäkin alkudrinkiksi pitäisi olla myös alkoholitonta. Kuinka paljon mitäkin, pitäisi vaivalloisesti kysellä ihmisiltä ympäri Suomea.

Ruokajuomaksi joku haluaa ehkä punaviiniä, joku ehdottomasti valkoviiniä, joku vain olutta. Ja onko merkkikään sitten kelpaava kaikille. Ja kuinka paljon mitäkin laatua.
Jos tuon kaiken vaikkapa hankkisikin, niin miten maksu? Kenen tilille, kaikilta yhtä paljon etukäteen ruoan yhteydessä vai vain viiniä juovilta? Vai maksetaanko lasikuppiin paikan päällä kukin juomiensa lasillisten mukaan?

Voi hyvä ihme, miten kauhea homma! Olisi niin yksinkertaista, kun laki sallisi pitopalvelun järjestää myös viinitarjoilun.Päätimme kylmästi, että alkudrinkkinä on kaikille yhteinen ja samanarvoinen alkoholiton booli tai alkoholiton muu kuohuva juoma. Ruokajuomana se, mitä pitoruokaan kuuluu. Jos joku haluaa väkevämpää juomaa, voi mennä sitten paikalliseen ravintolaan jatkoille. Tai voisi kai jokainen ottaa omia juomaeväitä? En tiedä edes, onko sellainen sallittua.

Mutta uskon ja toivon, että koska osallistujamäärä lähenee 50 henkeä, jokainen ymmärtää, että emme jaksa ruveta ottelemaan juomien kanssa. Toisaalta, kun teimme esikyselyn kaikille juomatoiveista, oli vain ihan muutamassa edes mainittu mitään toivetta, joten ehkä teimme oikean ratkaisun.

Miten kevyt vaimosi on?

Tässä eräänä päivänä meteorologi lausahti, että lämpötila on 15 ja 20 asteen vaiheilla. Riemastuin jo että ihanaa, talvi on siis takana. Mutta sitten hänen piti vielä erikseen mainita, että siis pakkasen puolella! Todellakin, miksi sanotaan, että lämpötila, eikö se voisi olla kylmätila? Minusta ainakin tuntuu kovin kylmältä.

Aina kysytään myös kuinka pitkä matka on, vaikka se olisi vain 100 metriä. Entäs kun kysytään jonkun ikää, vaikkapa vauvan. Ei kukaan kysy, kuinka nuori vauva on, vaan kuinka vanha? -Hän on kaksi kuukautta vanha! Tässä muuten olen ollut huomaavinani, että saksalaiset ovat alkaneet vastailla tuontyylisiin kysymyksiin: Hän on kaksi kuukautta nuori. Entäs miltä tuntuisi kaupassa kysyä vaihteeksi, miten uutta tämä leipä on, eikä miten vanhaa? Naisetkin tykkäisivät, kun kysyttäisiin aina, miten kevyitä he ovat, eikä miten painavia.

Ovatkohan muinaiset ihmiset olleet jotenkin negatiivisia luonnostaan, kun he jo oletusarvoisesti kysyvät kaikista sanapareista määrässä kasvaneen ja sen suuremman adjektiivin mukaan. Kysymysten adjektiiveista vanha, painava jne. on tullut tunnusmerkittömiä, neutraaleja. Kysymys ei sisällä oletusta, että toinen olisi vanha tai painava.

Minua kuitenkin kiinnostaa, onko noistakin tulossa tavallaan tasa-arvokeskustelun tapainen kädenvääntö. Ihmisethän ovat nykyään hiustenhalkojia ja hyvin innokkaita tulkitsemaan tuollaisia asioita omien tarkoitusperiensä mukaan. Vertaisin tätä vaikkapa germaanisten kielten hän-sanan käyttöön. Ainakin ruotsissa ja saksassa oli aiemmin tavallista, että jos ei tiedetty henkilön sukupuolta, hänestä saattoi käyttää miespuolista hän-sanaa neutraalisti, samoin muista henkilöä tarkoittavista sanoista esim. luokan oppilaat, mikäli luokassa oli molempia sukupuolia. Nykyäänhän joutuu hirteen, jos jättää naispuoliset yksinkertaisuuden vuoksi mainitsematta.

Ja mitenkähän paljon tuossa kuvassa on jäätä ja miten paljon kalliota?

Särkyvän kilinää - hiveleekö?

Niin siinä vain kävi, että kun sain uuden tietokoneen kuukausi sitten, piti ostaa uusi tulostinkin. Ja niin hieno ja kalliskin oli se entinen. Ellen väärin muista, maksoi monitoimitulostimeni viisi vuotta sitten yli 200 euroa. Ja uusi maksoi vain 49 euroa! Onko missään mitään järkeä. Mutta kun on uusi käyttöjärjestelmä, ei tulostin toimi sen kanssa. Mihin ihmeeseen minä nyt tungen tuon vanhan koneen? Kaikkiin muihin käyttöjärjestelmiin on ajurit olemassa, mutta ei Windows seiskaan, joka minulle laitettiin. Ihan turhaa istuvat ilmastonmuutos- ja saastumiskokouksissa ministerit, kun tavallisen ihmisen mahdollisuudet ekologiseen elämään on tehty mahdottomiksi.

Tarjottelin jo tulostinta äidillekin, kun hänellä on jokin tosi huono tulostin, mutta hän sanoi, että on menettänyt mielenkiinnon koko koneisiin. Ei jaksa kuulemma keskittyä enää tällaisiin, kun isää ja häntä viedään kumpaakin milloin minkin asian takia vuoron perään ambulanssilla sairaalaan. Vähemmästäkin mielenkiinto häviää.

Kun jollekin ihmettelin, mihin hyvän tulostimeni laittaisin, pelkäsi tuo henkilö, etten kai vain kunnan varikon kierrätyspisteeseen aio viedä. Sieltä kun ihmiset käyvät hakemassa ja tonkimassa itselleen toimivia koneita. Puhujan mielestä kaikki itselle käymättömät koneet pitää ensin rikkoa täysin kelvottomiksi, ettei vain kukaan voisi niitä enää itselleen korjata! Minusta uskomatonta ajattelua. Tiedän myös henkilöitä, jotka menevät käyttökelvottoman television kanssa metsään kalliolle ja heittävät toosan sitten alas. On kuulemma korvia hivelevää kuulla koneen pirstoutuvan säpäleiksi. - Eipähän ainakaan kukaan pääse minun kustannuksellani televisiota katselemaan!
Niinpä niin.

Valesellaisia

Nyt kun on ilmennyt, että on mahdollista toimia lääkärinä ilman opintoja ja ilman oikeita papereita, on pohdittu myös, monikohan opettaja on niin sanottu valeopettaja. Ei tietenkään ole kyse niistä muodollisesti epäpätevistä, jotka on palkattukin ilman virallista pätevyyttä, mutta onkohan huijaamalla opettajaksi päässeitä Suomessa kuinkakin monta? Eihän se mitään, jos henkilö on ansiokkaasti hoitanut virkaansa vuosikausia eikä kukaan ole huomannut mitään. Eihän virallinen pätevyyspaperi välttämättä tuo aina oikeaa kykyä opettamiseen.

Mitenkähän montaa opettajaa on uhkailtu tai lahjottu hyvän numeron saamiseksi? Ainakin joku kertoi sellaista tietävänsä takavuosilta, ei kylläkään näiltä kulmakunnilta. On kuulemma sellaistakin tapahtunut, että tyttöoppilaat kovasti piirittävät jotain miesopettajaa, juttelevat tälle mukavia ja ovat onnistuneetkin jopa useamman numeron korotuksella.

Minulta on kysytty, onko minua uhkailtu tai lahjottu. Ei ole kumpaakaan, mutta on useamman kerran sattunut, että joku oppilas on tullut yrittämään puhumalla saada numeronsa ylös päin. Varsinkin sellaisissa tulkinnallisissa tapauksissa, joissa koenumeroiden keskiarvo on asettunut harmittavasti juuri kahden numeron puoliväliin.

Muualta tänne kouluun tulleilla oppilailla on ollut yleensä suhteellisen samanlaiset numerot kuin itsekin olisin antanut. Kerran oli kuitenkin oppilas, jonka sekä ruotsi että saksa olivat kahdeksikkoja, enkä ole ikinä tuntenut niin vähän osaavaa ihmistä ennen. En ole milloinkaan lukenut niin käsittämätöntä tekstiä kuin tämä - ja komea kahdeksikko todistuksessa! Nelosetkin, joita olen jollekin joskus antanut, ovat olleet paremman arvoisia kuin tämä. Ei ole tainnut opettaja siinä koulussa olla tehtäviensä tasalla. Tästäkin tapauksesta on jo kauan kauan aikaa, joten uskaltaa jo mainita.
Onkohan Suomessa paljonkin rahalla tai muilla kepulikonsteilla ostettuja todistuksia?

Liian lyhyt pinnako vain

Jokin asia sentään toimii. Huomenna saamme hakea kaupungista auton! Siis sen, josta jo kauan sitten kirjoitin, että se lepäilee lämpimässä tallissa korjaamolla, kun minä pusken pakkasessa töihin. Eihän se ollutkaan siellä kuin kuusi viikkoa. Varaosa on Espanjasta vihdoin tullut, ja kuulemma tällä kertaa sopivakin. Se etu tästä on ollut, ettei ole bensaakaan kulunut, kun ei ole autoa ollut.

Lähdemme linja-autolla sitä huomenna hakemaan. Jospa minä saan nyt tietokoneasiatkin lopulliseen kuntoon, kun vihdoin pääsen erinäisiä epäselviä asioita liikkeeseen selvittämään. Yksi niistä on se, että tietokoneessani on Windows 7, joka muuten toimii hyvin, mutta monitoimitulostimelleni en ole löytänyt ajuria (heh, olen tässä askaroidessani oppinut sellaisenkin asian olemassaolon), joka sopisi tuohon käyttöjärjestelmään, joten kai pitää ostaa uusi tulostin. Ja on minulla muutakin toimitettavaa siellä.

Tänään ei sitten mikään muu asia toiminutkaan. Koeviikon jälkeen yritin laittaa oppilaitten kurssiarvioinnit koulussa tietokoneelle, mutta jostain syystä minun kurssejani ei ollut sinne ohjelmoitu, joten en voinut numeroita syöttää.

Tänään alkoi kakkosella suullinen ruotsinkurssi. Joka kielessä on lukion yksi kursseista muutettu pakolliseksi suulliseksi. Siinäkin minulla meni kaikki suunnitelmat vinksin vonksin, kun opetus oli luokassa, jossa on etäopetuslaitteet, ja niissä taas jotain häikkää. Taustalla häärivät matikanopettajat koneita ihmetellen, ja me oppilaitten kanssa yritimme keskittyä omaan hommaamme.

Seuraava ihmetys ja säikähdys oli, kun yhtäkkiä huomaamattani yksi abi oli tullut ovenrakoon. Säikähdin kuollakseni, mikä musta möykky siellä seisoo. (Niille jotka eivät vielä tiedä, kerrottakoon, että olen kova säikkymään asioita. En pelkää mitään, mutta säikähdän kaikkia hiiviskelijöitä, kovia ääniä jne). Oppilas oli tullut kysymään, milloin aloitamme harjoituskuuntelun ensi viikon yo-kuuntelua varten. Minulta oli jäänyt kuuntelun aikataulu huomaamatta, ja nyt kiireellä vein abit toiseen luokkaan kuuntelemaan harjoitusta. Jouduin viemään oman luokan CD-soittimen heille, ja itse jäin ilman.

Ai että alkaa keittää tämä iänikuinen asioiden epäjärjestys ja toimimattomuus. Jos minun pitäisi hakea uutta työpaikkaa, jossa vaaditaan stressinsietokykyä, pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä, joustavuutta, iloista mieltä ja asennetta, luulen, että sellainen paikka jäisi minulta saamatta. Hakisin vain sellaista paikkaa, jossa vaaditaan heti kiukustuvaa ja hermonsa menettänyttä vanhaa akkaa.

Mikä talvessa ihaninta

Mikä on talvessa ihaninta? Tällaisen haasteen löysin Nurkkalinnun blogista ja yritän vastata siihen.
Talvi ei ole koskaan kuulunut suosikkivuodenaikoihini. Mutta periaatteitteni mukaan: sellaista mitä ei voi välttää, pitää vain hyväksyä ja olla kuin ei olisikaan. Mutta ainakin täällä maalla näkee myös talvella luonnon kauneuden.
Ja joskus, kuten tänä vuonna, voi kauneus yltää aivan satumaisiin mittoihin.

Ja nämä valtavat pehmeät puhtaanvalkoiset lumimäärät, joita täällä on tänäkin vuonna jo yli puoli metriä.
Mikä sinulle on talvessa ihaninta?

Oikiaa runua

Kävin viikolla hammaslääkärillä. Etuhampaiden paikkauksen jälkeen lääkäri sanoi: -Laita hampaat yhteen! Tein työtä käskettyä, minkä jälkeen hammaslääkäri kehotti: -Ja nyt käret! Minä puristan käsiä yhteen ja mietin, mitä se paikkausta auttaa, kunnes lääkäri toistaa: Käret!

No, vähän liioittelua, mutta kyllä oikeastikin minulla meni muutaman sydämen lyönnin verran ennen kuin aivot toimivat: Ei suinkaan käsiä pitänyt yhteen puristaa, vaan hampaiden kärjet! Niin tiukassa näyttää olevan ihmisellä äidinkieli ja alkuperäinen murre, että se tunkee läpi vuosikymmenien jälkeen ja hidastaa käsityskykyä.

Ja tuosta aasinsillasta päästään varsinaiseen asiaan. Ah! niin ihanaa on kuitenkin lukea kunnon murteella kirjoitettua runoa. Perjantaina ilmestyneessä Opettaja-lehdessä (Opettaja 5.2.2010) on esitelty Seinäjoen ammattikorkeakoulun opettaja Arto Juurakko, "joka on siirtymässä parisuhtehen patolookista tyäelämän kirurkiksi". Juurakko on voittanut vuonna 2007 murrerunojen kirjoituskilpailun, julkaissut sen jälkeen eteläpohjalaisella murteella kirjoitettuja runoja jo trilogian verran (Parisuhtehen patolokia I-III, Minerva-kustannus) ja on laajentanut repertuaariaan työelämästä kertoviin runoihin. Näitä hän ei ole vielä julkaissut, mutta kuulemma tulossa ovat.

Mistähän johtuu, että murteella kirjoitetut runot tuntuvat sopivan meikäläisenkin luettaviksi, vaikka en runoista muuten juuri perusta. Eikä pelkästään tällä murteella, luen mielelläni runoja vaikka millä murteella.

Tässä malliksi Opettaja-lehdestä yksi työelämän runo, jota muuten ei ole vielä julkaistu:

Ihannevirma
Meirän virmas
ei kukaa karehri,
kiusaa, kavaltele palakkarahoja,
pakota tyähyvivvointiseminaarihin.

Kukaa ei kantele pomolle
veispuukis tyäaikana seikkaalusta.
Eikä kukaa ikää myähästy,
oo sairaslomalla, eikä jää
hoitamahan sikalentsus köhivää
kersaa.
Viälä ku jostaki
hommaan alakupääoman.
Täytän perustamispaperit.

P.S. Kuvassa katoavaa kulttuuria: lakeuden latoja, eli sitä mitä ihmiset haluavat Etelä-Pohjanmaasta nähdä.

Valkosipulin varpaat

Minun piti saada selville valkosipulin kynsi -ilmauksen englanninkielinen vastine. Käden ulottuvilla ei ollut sanakirjaa, joten etsin ensimmäisestä vastaantulevasta nettisanakirjasta. Ilmaus oli clove of garlic.
Huomasin yhtäkkiä, että ilmaus ei olekaaan kaikissa kielissä kynsi. Saksalaiset nimittäin eivät puhu kynsistä vaan valkosipulin varpaista (Knoblauchzehen) ja espanjalaiset hampaista (dientes del ajo). Onneksi sentään virolaiset puhuvat suomalaisten tapaan kynsistä (küüslauga küüs). Ruotsalaiset eivät käytä ruumiinjäseniä tässä yhteydessä ollenkaan, vaan heillä on vitlöksklyftor. Klyfta on lohko, kuten mm. appelsiininlohko. Klyfta tarkoittaa ruotsissa myös mm. halkeamaa, kuilua, aukkoa ja klyva halkaista, minkä luulisin olevan samaa kantaa tuon englannin clove-sanan kanssa.

Nettisanakirja antoi ilmaukselle käännöksen 14 muulle kielelle, mutta outoa minusta, että käännökset olivat mielestäni kaikki päin mäntyä. Clove of garlic merkitsisi nettisanakirjan mukaan muun muassa saksaksi, espanjaksi ja suomeksi varvasta. Minulle tuntemattomia kieliä oli mukana, mutta minusta varpaaseen liittyviä sanoja niilläkin kielillä annettiin. Ainoastaan venäjäksi oli minusta oikea: dolka tsesnoka, joka tarkoittaa juuri valkosipulin kynttä. Venäjässä tuo dolka tarkoittaa kuulemma vähän samaa kuin lohko, mutta siellä on toinenkin sana, joka on juuri hammas.

Mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että mitään ilmausta ei voi kääntää suoraan omasta kielestä toiseen kieleen. Aina ilmenee jotain yllättävää. Toiseksi: Nettisanakirjoihin ei voi luottaa. Jos niitä käyttää, pitää tarkistaa useammalta taholta.

Tiedättekö muuten, mikä on yhdistelmäsipuli? Näytti olevan Wikipedian mukaan kokonainen valkosipuli kaikkine kynsineen, kun se espanjaksi oli mainittu valkosipulin pääksi.