keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Valesellaisia

Nyt kun on ilmennyt, että on mahdollista toimia lääkärinä ilman opintoja ja ilman oikeita papereita, on pohdittu myös, monikohan opettaja on niin sanottu valeopettaja. Ei tietenkään ole kyse niistä muodollisesti epäpätevistä, jotka on palkattukin ilman virallista pätevyyttä, mutta onkohan huijaamalla opettajaksi päässeitä Suomessa kuinkakin monta? Eihän se mitään, jos henkilö on ansiokkaasti hoitanut virkaansa vuosikausia eikä kukaan ole huomannut mitään. Eihän virallinen pätevyyspaperi välttämättä tuo aina oikeaa kykyä opettamiseen.

Mitenkähän montaa opettajaa on uhkailtu tai lahjottu hyvän numeron saamiseksi? Ainakin joku kertoi sellaista tietävänsä takavuosilta, ei kylläkään näiltä kulmakunnilta. On kuulemma sellaistakin tapahtunut, että tyttöoppilaat kovasti piirittävät jotain miesopettajaa, juttelevat tälle mukavia ja ovat onnistuneetkin jopa useamman numeron korotuksella.

Minulta on kysytty, onko minua uhkailtu tai lahjottu. Ei ole kumpaakaan, mutta on useamman kerran sattunut, että joku oppilas on tullut yrittämään puhumalla saada numeronsa ylös päin. Varsinkin sellaisissa tulkinnallisissa tapauksissa, joissa koenumeroiden keskiarvo on asettunut harmittavasti juuri kahden numeron puoliväliin.

Muualta tänne kouluun tulleilla oppilailla on ollut yleensä suhteellisen samanlaiset numerot kuin itsekin olisin antanut. Kerran oli kuitenkin oppilas, jonka sekä ruotsi että saksa olivat kahdeksikkoja, enkä ole ikinä tuntenut niin vähän osaavaa ihmistä ennen. En ole milloinkaan lukenut niin käsittämätöntä tekstiä kuin tämä - ja komea kahdeksikko todistuksessa! Nelosetkin, joita olen jollekin joskus antanut, ovat olleet paremman arvoisia kuin tämä. Ei ole tainnut opettaja siinä koulussa olla tehtäviensä tasalla. Tästäkin tapauksesta on jo kauan kauan aikaa, joten uskaltaa jo mainita.
Onkohan Suomessa paljonkin rahalla tai muilla kepulikonsteilla ostettuja todistuksia?

3 kommenttia:

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Kuka niitä myisi? Ruatissa on ollut aika paljon epäpateviä opettajia, erityisesti ammmattikouluissa, hallitus haluaa kaikki laittaa koulun penkkiin nyt.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan lukioajoiltani kuinka kuulin kahden opettajan keskustelevan todistusnumeroista. Toinen ihmetteli kollegansa eräälle oppilaalle antamaa perusteettoman korkeaa arvosanaa ja tämä puolusteli toimintaansa näin: "Hänhän kuuluu xxx-sukuun! Pakkohan minun on antaa kiitettävä numero!".
Petyin suunnattomasti opettajiin ja koko koululaitokseen silloin.

Anu, satunnainen surffailija

Kirlah kirjoitti...

Anu anonyymi: Vai on tuollaista Suomessakin vielä näihin päiviin asti! Uskomatonta.
Uskomatonta oli samoin, kun hiljattain näin ruotsalaisen Jan Guilloun kirjoittaman elokuvan Pahuus, jossa kaikenlainen väkivalta sallittiin koulussa sillä perusteella, että tekijöinä olivat aatelisiin kuuluvat oppilaat.