lauantai 30. kesäkuuta 2012

Minäkö raveihin

En ole käynyt eläissäni kuin kerran raveissa, ihan kokemuksen vuoksi. Silloin laitoin yhteen lähtöön pienen panoksen hevoselle numero 13, se oli niin komea ja uljas hevonen. Ja se voitti. Mutta ei siitä ollut juuri iloa tai tuloa, sillä kaikki muutkin olivat tienneet, että se hevonen voittaa!

Omalla paikkakunnallammekin on luonnonkaunis ravirata, keskellä rataa sorsalampi, katsomona toimii jyrkähkösti lampeen viettävä pelto. Aivan oiva paikka katsomoksi, sopisi vaikka oopperajuhlien pitopaikaksi, laulajat voisivat laulaa lautalla lammen päällä.
 Täällä on aina kerran kesässä ravit, mutta en ole koskaan vielä käynyt katsomassa. Eilen keksimme mennä ihmettelemään. Ihmisiä oli rutkasti. Autot parkkeerattiin jonkun pellolle ja siitä kävelimme katsomopaikalle. Ensimmäisen lähdön jälkeen aloimme kysellä vieressäistujalta, mistä tämä oli saanut hevosluettelon. Mies katsoi meitä pitkään ja aloin jo luulla, että tämä olikin ulkomaalainen, no understand, no comprende, ni panimat.

Viimein mies sai sanotuksi, että vihkon saa pääsymaksun yhteydessä. Jaa, ei meiltä vain kukaan ollut pääsymaksua vaatinut. Lähdin kyselemään lippuja osoitettuun suuntaan. Kysyin vastaantulleelta järjestysmieheltä, ja tämäkin katsoi meitä oudosti ja ihmetteli, miten olimme onnistuneet pääsemään sisään maksamatta. No aivan helpostihan se kävi. Mies mainitsi lopuksi, että jos kerran olemme onnistuneet keplottelemaan sisään ilmaisiksi, ei niitä lippuja enää tarvitse mennä maksamaan. Hommasi meille vielä hevosluettelotkin. Käski syödä makkaraa ja juoda kahvia senkin edestä. Vissiin se oli joku entinen oppilas tai ainakin oppilaan isä, kun kerran niin höveli oli. Ainakin vieressä seisonut nuorempi järjestysmies selvästi tunsi minut.
Tämä kuvan hevonen ei kyllä tykkää ollenkaan koko touhusta.

Olimme varautuneet siihen, että meitä alkaa kyllästyttää jo puolen tunnin kuluttua, mutta jostain syystä olikin kiva istua lämpimässä auringonpaisteessa ja arvuutella voittajahevosta. Oikein alkoi harmittaa, ettei voinut pelata, sillä niin hyvä tuuri kävi, että kun katsoi hevosia, minun veikkaamani hevonen tuli aina ekaksi tai tokaksi. Yhdessäkin lähdössä joku Humu voitti kuten olin tiennytkin. Jos joskus vielä raveihin menen, täytyy ottaa mukaan joku, joka tietää ja ymmärtää totoamisestakin.
 Tunnelmasta ei ollut puutetta. Hevoset juoksivat lujaa, ponit hevosten seassa huvittivat pienellä koollaan ja söpöydellään. Kuuluttaja höpötti: "...kirjopyykit, valkopyykit, hienopesu..." Mainosti kai palkinnonjakajan pesulaa. Joku tummaan heimoon kuuluva mainitsi tällaisten maalaisravien olevan mielenkiintoiset. No hyvä sitten, etten ole kaupungin raveihin mennyt, jos ne ovat ei-mielenkiintoiset.

Kaljaakin siellä myytiin. Tuntui kovin huvittavalta, kun keskelle peltoa oli aidattu narulla alue, jossa kaljanjuojat ryypiskelivät ikään kuin pikkulapset häkissään tuttipullon suusta. Vieressäni penkillä joku päästi sellaisen röyhtäisyn, että korvat olivat mennä lukkoon. Oli kai myös käynyt häkissä pullon suusta imeskelemässä.

Taakse sattui joku porukka, joka kiroili ankarasti, eläytyi kai liikaa hevosten töppäilyyn (vai kuskin), vaikkei ollut rahapelikään. Sorsa käppäili lammelta keskelle ajorataa, mutta sai siipiinsä vauhtia, kun oli jäädä lähdössä hevosten alle. Lastenvaunuja työntelevät nuoret miehet hymyilivät ja tervehtivät iloisesti.
Niin että tiedä vaikka toisenkin kerran menisin raveihin.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Kesäteatteria Heinävedellä

Pari päivää vierähti Heinävedellä Valamossa. Meillä oli oikein pakettimatka: ruokailimme luostarin ruokalassa, yövyimme luostarin retkeilymajassa ja saimme aamiaisenkin samaan hintaan. Niin ikään samaan hintaan kuului Karvion teatterin esittämä Isän varjo, joka kertoo sodanaikaisista tapahtumista, kun Valamon väki joutuu muuttamaan  Laatokalta nykyiselle paikalleen Heinävedelle. Munkkien elämä kyläläisten kanssa oli kuvattu hauskasti ja humoristisestikin. Kiva ja mielenkiintoinen tarina, näyttelijät hyviä.
Tämä lauta-aidalta näyttävä kyhäelmä on kesäteatteri. Eivät näe sivulliset esitystä.
Isän varjo -esitysken lavastukseen kuuluva Valamon kirkko.

Ruokailussa istahti meidän neljän naisen seurueeseen erittäin epäsuomalaisesti nuori poika. Sen puoleen epätavallista, että salissa oli tyhjiäkin pöytiä vielä monta. Kehkeytyi mielenkiintoisia keskusteluita. Poika oli tämän kevään ylioppilas, kotoisin eteläisestä Suomesta ja oli Valamon ravintolassa suorittamassa siviilipalveluaan, hänellä oli vasta toinen työpäivänsä. Oikein miellyttävä tapahtuma. Jospa suomalaisetkin alkavat muuttua juroista valoisammiksi. Ja muuttuvathan he, jos kaikki vain yksinkertaisesti menevät muiden ihmisten viereen ja alkavat puhua.

Valamossa muuten on paljon vapaaehtoistyöntekijöitä monenlaisissa tehtävissä. Viime talvena tapasin naisen, joka oli ollut Valamossa yhtenä vapaaehtoisena kirjomassa vierasmattoa. Näimme nyt tuon kauniskuvioisen maton, joka on pienen huoneen kokoinen.

Savolaista huumoriakin saimme kokea. Kesäteatterilla Karviossa ei ole oikein hyvää parkkipaikkaa lähellä, vaan meidät ohjattiin katsomon ohi kapealle tielle. Puolen kilometrin päässä piti käydä kääntymässä ja sitten parkkeerata tienviereen alamäkeen. Järjestysmies vain virnuili, että on hyvä olla auto käännettynä jo valmiiksi oikein päin alamäkeen. Jos sattuu vaikka kylmä ilta eikä auto lähde käyntiin. Eipähän tarvitse alkaa työntää.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Blogimaailmaa

 Nyt seuraa lisää turinaa K50-blogista löytyneiden kysymysten myötä.


5. Miksi ja milloin ryhdyit bloggaamaan?
Vuonna 2006  meitä opettajia oli taas jälleen kerran jollain tietokonekurssilla, jonka aiheena olivat sillä kertaa blogit ja wikit ja RS-syöte yms. Tuolla kurssilla tehtyyn harjoittelublogiin aloin kirjoittaa varsinaista blogiani vuotta myöhemmin. Ensin poistin vain kaikki harjoitustekstit. Aloitin Kieltenopen päiväkirjalla, samaan aikaan suunnilleen perustin toisenkin blogin Kielten ihmeellisen maailman.


6. Mitä kommentit merkitsevät sinulle?

Ne ovat erittäin tervetulleita. Niiden kautta olen tutustunut moniin livenäkin. Kommenteista saa myös palautetta. Ja jollain lailla tuntuu mielekkäämmältäkin kirjoittaa, kun joku kommentoi.

7. Miksi kirjoitat nimimerkillä/omalla nimelläsi?

Aloin kirjoittaa blogia nimimerkillä, koska luulin, että kaikki muutkin niin tekevät. Suuri osa kuitenkin tietää oikean henkilöllisyytenikin, sillä ei ole ollut mitään syytä piilotella.

8. Talletatko tai tulostatko omat postauksesi?

En koskaan. Sitä paitsi nehän pysyvät ainakin toistaiseksi tallessa täällä netissä parhaiten.

9. Miten taltioit digikuvasi?

Siirrän niitä aina vähitellen ulkoiselle kovalevylle. Aiemmin myös CD:lle, mikä on kuitenkin hankalampaa.

10 .Miten seuraat suosikkiblogejasi?

Blogini sivussa olevan blogirullauksen kautta. Usein lueskelen myös muita blogeja.

11.Ärsyynnytkö vai innostutko jatkuvista muutoksista nettiympäristössä? 

Ehkä enemmän ärsyttää. Tuntuu että useimmat muutokset ovat vain muutoksia muutoksen vuoksi. Eivät auta asiaa yhtään eteen päin.



sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus



Onneksi oli edes kaksi kaunista ja lämmintä päivää juhannuksena, tänään sataa jo oikein urakalla. Suurin osa juhannusvieraista lähti jo pois, mutta jäipähän kuvia tämänkin juhannuksen tekemisistä. Ja kun väittävät, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä teille tavaamista sadepäiväksi.



Puumalan ja Ruokolahden rajalla keskellä korpea on ns. Kumma kivi. Outoa, miten kivi on pysynyt toisen kiven päällä iät ja ajat. Kummalle kivelle menee oikein viitoitettu polku.

Puolen kilometrin päässä Kummaltakiveltä on ns. Sammalsilta. Sinnekin johtaa viitoitettu polku.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Tämä on kotimaamme

Tässä kuva eteläavolaiselta pellolta. En muista että olisin kovin usein tämän suurempia peltoaukeita täällä nähnyt. Aina on metsää, metsää ja jos se jostain syystä loppuu, on edessä järvi. Ei mahdu tänne juuri peltoja. Peltopläntit ovat pieniä ja kivisiä, usein myös mäkisiä eli toisin sanoen vaikeasti viljeltäviä. Joka kevät pellot on kivettävä. Ei siis tarkoita, että pelloille laitettaisiin lisää kiviä vaan niitä kerätään sieltä pois. Kynnön ja äestyksen jälkeen tulee aina lisää ja lisää. Ja on täälläkin latoja!

Kun olin juuri alkukuusta syntyperäisen savolaisen kanssa Pohjanmaalla, kaveri huokaili koko ajan, miten Pohjanmaalla on mukava viljellä tasaisia peltoja, joissa ei kaikki aika mene kivien keruuseen. Mutta ei hän sittenkään ollut oikein varma, olisiko aukeilla alueilla kiva asua. Hänestä oli nimittäin kurjaa ajatella, että ei pääsisi vihollista piiloon! Kun minusta sen sijaan on tukalaa asua täällä metsäisellä alueella, kun ei vihollista näe ajoissa!

Tämä kuva on Pohjanmaalta, Sulvalta. Ei ihan horisonttiin ulotu pellot, mutta joissakin paikoin ei juuri toisinkaan. Pohjanmaalta en muista sellaista paikkaa, jossa ei olisi näkyvissä metsän sahareunaa taivasta vasten, ainakin viimeistään ihan horisontissa. Sisareni kertoi, kuinka hän pienenä Pohjanmaalla luuli maailman olevan pyöreän laatan, jossa on sahalaitaiset laidat. Minä puolestani olen kotipihassa pyörähtänyt kantapääni varassa ja ihmetellyt, miten maailmassa voi olla paljon metsää. Katsoi mihin suuntaan vain, aina on lähellä tai kaukana metsän sahalaita näkyvissä. Eipä arvattu kumpikaan, että itse asiassa asumme vähämetsäisellä alueella.

Poikkeavatko nuo maisemat nyt niin kovin paljoa toisistaan. Samaa Suomea kumminkin.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Tietokoneiden alkuajoilta

Nyt aion päästä helpolla kirjoittamisen suhteen ja vastailla valmiisiin kysymyksiin, jotka nappasin K50-blogista. Kysymyksiä oli 11, mutta innostuin muisteloista niin, että pakko jättää loput kysymykset toiseen kertaan.

1. Ensimmäinen muistosi internetistä?
En tarkkaan muista internetin tulon hetkeä, mutta joskus 90-luvun alusta muistan (vai olisiko ollut jo aiemmin?), kuinka opettajainhuoneen takana olevassa pienessä kopissa oli internetyhteys. Sitä kävimme aina välillä katsomassa. Oli jotenkin ylellistä, miten näytöllä välkkyi ensimmäisenä kaikenlaisia mainoksia. Oli kiva syöttää vaikka mikä hakusana, ja aina tuli jotain kivaa ja ihmeellistä. Hakukoneista muistan Alta vistan ja Yahoon.

 Olin innostunut, kun havaitsin, että jipii, netistähän saan vaikka mitä opetusmateriaalia oppilaille. Muistan vieläkin, miten innolla tulostin heille esim. saksalaisten pääsiäisestä tekstin. Ja saksalaiset pääsiäispuput sivustolla ovat jääneet mieleen. Materiaali netissä oli paljon laadukkaampaa kuin nykyään ja sitähän oli vähemmän. Nykyään on tosi työlästä etsiä mitään, kun himphamppua ja jopa epäluotettavaa tietoa on niin paljon.

Minulle on jäänyt myös elävästi mieleen, kuinka kansalaisopiston rehtori tuli viereisestä talosta portailla vastaan ja intoa puhkuen kertoi, kuinka hän oli juuri lähettänyt meille sähköpostia. Katsoimme koneelta ja toden totta, siellä oli häneltä postia! Mutta ihmettelimme vain, mihin sähköpostia tarvitaan, kun hän pääsee pihan yli muutenkin meille kertomaan asiansa!


2. Oliko tietokone käytössäsi ennen nettiä?


Kyllä oli koulussa. Jo 80-luvulla meidät kaikki opet pantiin kesäkuun koko eka viikoksi koulutukseen, jolla opettelimme tekstinkäsittelyä. Nuoriso älköön naurako. Ei se ollut silloin yhtä helppoa kuin nyt, jolloin yhdellä napin painalluksella tai hiirennapautuksella tapahtuu jotain. Ei ollut hiirtä ja jo pelkkään kursorin siirtoon tarvittiin painaa ctrl+jotain +jotain. Jos halusi pyyhkiä pois väärän sanan tai kirjaimen, piti taas painaa ctrl+jotain+jotain. Ja tietokoneen yläpuolella oli valtava koodiluettelo, josta katsottiin oikeat ctrl+painallukset.

Mutta tuntui tosi ihanalta, että ylipäätään sai näkymättömiin virheensä. Tuntui suurelta edistykseltä entiseen tavalliseen kirjoituskoneeseen verrattuna, jolloin virheet joko peitettiin x-kirjaimella tai hienosti saatiin piiloon laittamalla päälle erityinen paperi, johon lyömällä saman virheen saatiin tekstiin jäämään valkoista peittävää jauhetta.

3. Mihin sitä tarvitsit?

 Pakko kertoa ensimmäisten tietokoneitten tulokin kouluun. Oli 20 asteen pakkanen, ja rekkakuski oli tuonut tietokoneet koulun pihalle ulkosalle silloin, kun koulussa ei ollut ketään. Siellä ulkona koneet värjöttelivät ainakin vuorokauden. Ne olivat isoja pöytiä, joiden keskellä kirjan kokoinen tietokonenäyttö, jonka sai taitetuksi pöydän sisään niin, että pöydän pinta oli tasainen ja sitä voi käyttää normaalina pöytänä.
Ja opettajat taas kurssille koneen käyttöopetusta saamaan. Koneilla ainakin minun aineissani oppilaat tekivät lähinnä valmiita kielioppi- tai sanastotehtäviä. Oppilaat tykkäsivät, sillä koneilla opiskelu oli jotain uutta ja hienoa.

En ehkä näillä oppilaskoneilla, mutta opehuoneen hieman uudemmalla koneella kirjoitin kokeita eli tietokone oli lähinnä kirjoituskoneen korvike.
Ai nyt vasta muistankin, että jossain vaiheessa keksin, että minun pitää saada omakin tietokone, mutta että en tavitse sitä muuhun kuin kirjoittamiseen. Niinpä ostin pelkän tekstinkäsittelylaitteen, jolla kirjoitin tosi paljon kaikenlaista. Vasta vuonna -95 ostin oikean tietokoneen nettiyhteyksineen ja annoin tekstinkäsittelylaitteen äidilleni, joka innostui valtavasti sen suomista mahdollisuuksista tallentaa sukututkimustuloksia.

4. Oletko rakentanut kotisivuja HTML-koodauksella?

En. Silloin kauan sitten meitä opeja istui taas pari lauantaipäivää sellaisenkin asian kurssilla, mutta ei sitten kai kukaan tehnyt omia sivuja. Ellei ehkä ATK-opettaja.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kesä on virallisestikin avattu

Kesä on sitten virallisestikin tullut, kun kerran lauantaina oli satamassa kesäkauden avajaiset ja markkinatkin. Minusta turhaan pitkitetään kaikenlaisten putiikkien ja kohteiden avaamista. Jos olisi varemmin kaikki auki, turistikin alkaisi liikkua aiemmin ja saataisiin kesää vähän pidennetyksi. Se on tietysti kaksipiippuinen juttu. Turistin ei kannata vielä toukokuussa tai kesäkuun alussa minnekään lähteä, kun mikään paikka ei ole auki. Ja toisaalta mitään ei kannata pitää auki kun ei ole turisteja!

Lähdimme mekin markkinoille tavataksemme tuttavia ja aistiaksemme sen leppoisan kesätunnelman. Ja olihan siellä molempia. Kesässä viehättää eniten se, että ihmiset ovat joutilaan tuntuisia, ei kenelläkään kiirettä. Kojumyyjät ovat tuttavallisia kuin vanhat tutut, vaikkei heitä ole ikinä ennen tavannutkaan. Paitsi että yksikin haisi jo kilometrin päähän viinalle ja kävi baarissa juomassa lisää Koskenkorvaa. Olisiko muuten uskaltanut asiakkaille mitään puhuakaan.

Sataman läheisyyteen avattiin myös uusi kesäkahvila. Nimeksi tuli Soroppi. Ei tullut heti mieleen, miksi kahvila sellaisen nimen on saanut. Mutta Tavvaa savvoo -sanakirjasta katsomalla ilmeni, että on kyse kahvista, sumpista. Sanakirjan mukaan  olisi kyseessä laihanpuoleinen kahvi, mutta siitä en iljennyt omistajille mainita, kun paikalliset tuntuvat käsittävän soropilla kahvia ihan yleisesti. Oli miten oli, hyvää oli kahvi ja leipomukset maukkaita, kupit ja tarjottimet kauniit kesäkukkaiset ja tunnelma viihtyisä. Onnea ja menestystä kesäkahvilalle!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Näytelmiä mattorannalla

 Kuka väittää, että matonpesu olisi tylsää. Joka kerta tapahtuu jotain jännää. Nytkin valtava rahtialus lipui ohi, rinnalla kulkee punainen luotsivene, ja "lennossa" vaihtuu luotsi laivalle. Tässä salmessa syväväylä on niin kapea, että joskus on niin kova tungos, että hyvä että kaikki mahtuvat kulkemaan. Nytkin joku huviveneilijä on jäädä jalkoihin.

Mutta luotsi pääsee onnellisesti laivalle, ja tässä punainen luotsivene on jo palaamassa omaan laituriinsa toisen luotsiveneen rinnalle.

Eikä aika käynyt pitkäksi muutenkaan. Melkein alkoi harmittaa, että ei tullut kuin pari mattoa kerralla mukaan. Mukava tavata tuttuja rannalla. Altaat ovat koko ajan varattuja, ja pesijät vaihtuvat. Nyt oli pari miestäkin pesemässä, ja eräs vanhempi rouva mainitsikin, että ei ennen olisi tullut kuuloonkaan, että miehet mattoja pesisivät. Ainakin täällä Savossa se on ollut "akkojen" hommaa. Ja kun miehet ovat joutuneet nyt tähänkin työhön ryhtymään, myöntävät, että kyllä se on tosi raskasta työtä.

Rannalla ollut eräs pesijämies sanoikin, että kyllähän näitä mattoja pesee, mutta ikkunanpesu on hänestä niin karmeata, että sen hän jättää muille. Joo, onko niin, että miehet valikoivat vain sen, mikä tuntuu mukavalta, ja naiset joutuvat tekemään loput halusivat tai ei.
Vaan luulen, että nykyään työt valikoituvat perheissä sen mukaan, keneltä se parhaiten kulloinkin luonnistuu.

Ja kiva on tavata eteläsuomalaisia kesämökkiläisiäkin, joihin ei yleensä muuten pääse tutustumaan. Vaihtelu virkistää tältäkin osin. Ja hyvä että ehdin pestä olenkaan koko mattoja, sillä linnuillakin oli menossa kaikenlaisia näytelmiä.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Varoituksen sanoja

Aioin mennä mattoja pesemään, mutta pesualtaisiin ei tullut vettä. Kunta pitää nimittäin rannalla yllä matonpesualtaita, joihin saadaan järvestä vesi. Pumppu oli rikki. Vasta tänään tai huomenna tulee uusi pumppu.

Niinpä minulla on ollut aikaa perustaa uusi blogi, johon laitan kaikenlaisia luontokuvia. Mutta varoitus: lukijan täytyy ottaa huomioon, että minulla on intoa enemmän kuin taitoa, ja minulle tilanteisiin liittyvä tarina on useimmiten tärkeämpi kuin kuvan taiteellisuus.

Minulta näyttää puuttuvan myös itsekritiikki, sillä mukana voi olla kaikenlaisia heilahtaneita, pimeitä, valottuneita ja epäselviäkin kuvia. Mutta koska eläinten kuvaaminen on kovin haasteellista, olen onnellinen, jos ylipäätään ehdin laukaista kameran ennen kuin otus on kameran ulkopuolella. Kasvit pysyvät paikallaan, mutta nekin on kuvattu useimmiten väärästä suunnasta, väärään aikaa ja väärässä valossa. Mutta jos kaiken tämän kestää, voi vilkaista blogista, mitä linssin eteen on sattunut jäämään.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Nähtävyyksiä ja ostoksia

 Kolme päivää tiivistä turismia Etelä-Pohjanmaalle kaverin kanssa on takana. Oli sovittu jo etukäteen, että tämä ei ole tällä kertaa mikään sukulaisvierailu, mutta heti Saarijärvellä tuli vastaan ylläolevia  alkuasukkaita, jotka kutsuivat tutustumaan kyläänsä. Myös Julmat lammet tulivat tutuiksi.

Lapualla suunnistimme  Vanhan Paukun alueelle, jossa oli kauppoja ja putiikkeja, mutta koska olimme paikalla vasta illalla, olivat paikat jo suurimmaksi osaksi kiinni. Laukkukaupan setää varmaan kiukutti, kun piti keskeyttää jenkkikassien teko meidän takiamme, emmekä kumminkaan ostaneet mitään. Olisi varmaan sittenkin kannattanut mennä Lapuan sijasta Kuortaneen kautta ja tutustua Soile Yli-Mäyryn taiteeseen. Hän on valtavan suosittu ulkomailla, mutta kuulemani mukaan eivät suomalaiset oikein piittaa tästä taiteesta. "Kaikkia ryökälehiä sitä taiteena piretähänkin", sanovat jotkut.

Seinäjoella otimme äidin oppaaksi Törnävän idylliselle alueelle, mutta hän ajatti meidät ensin harhaan ja sitten perillä vielä väitti, että "emmoo käyny täälä koskaan!" Heräsi kumminkin siinä vaiheessa, kun Lakeuden Ristin sijasta alkoi näkyä Munakan lakeuksia.

 Törnävällä oli juuri kesäteatterin harjoitukset menossa ja alkoi harmittaa, että olemme näin aikaisin kesäkuussa liikkeellä, ettei ollut vielä näytäntöjä, olisi nähty Häjyt. Vaikka sisko kyllä mainitsi, että niitähän nyt näkee kotonakin joka päivä.

Vielä enemmän alkoi harmittaa väärä ajoitus, sillä Ilmajoen Musiikkijuhlilla olisi nähty Taipaleenjoki-ooppera. Ylläolevat mielenkiintoiset lavasteet ovat juuri Ilmajoelta. Ei ollut kuin päivästä parista kiinni, ettemme nähneet sitäkään esitystä. Noiden molempien paikkakuntien kesäteatterin viehättävyyttä lisää se, että näyttämö on joen rannalla.

Närpiössä viehättävät edelleenkin 150 jäljellä olevaa kirkkotallia, mutta minun tuuriani, että paikkakunnalla käydessä aina sataa lunta tai sitten on sumua, että maisema on aina utuinen. Sumua oli myös Kaskisissa. Kaupunki vaikutti aavemaiselta sumun vuoksi, mutta myös siksi, että siellä ei ollut juuri ihmisiä - niin kuin en ole nähnyt niitä siellä koskaan ennenkään!
Lounas meren rannalla entisen hiihtäjän Arto Koiviston lounasravintolassa Sininen hetki oli kuitenkin mitä maukkain ja isäntä ja tunnelma mitä miellyttävin.


Oli hyvä idea luopua periaatteesta, ettei sukulaisia tavata ollenkaan tällä matkalla. Haimme Kristiinankaupungissa oppaaksemme 88-vuotiaan tätini ja hän olikin mitä parhain kaupungin esittelijä. Hän vain tahtoi jäädä aina joka paikkaan suustaan kiinni tavatessaan tuttaviaan. Kristiinankaupungin nähtävyyksistä mainitaan aina Kissanpiiskaajan kuja (yllä), vaikkei se sinänsä ole mitenkään ihmeellinen. Mutta siellä kerrotaan olleen aikoinaan erityisen paljon kissoja. kai niitä sitten on pitänyt piiskatakin pois jaloista pyörimästä.

Kristiinankaupungissa olen yrittänyt monesti päästä Ulrika Eleonoran kirkkoonkin. Mitä vaikeampi jotain on saavuttaa, sitä mielenkiintoisempaa siitä tulee. Tällä kertaa tärppäsi! Ja kirkko olikin kivan näköinen. Huomaa kuvassa istuinpenkkien edessä laitojen päällä jäätelötötterön näköiset kynttilänpidikkeet! Pidikkeitä on rivillä aina tasaisin välein, ja on täytynyt olla tosi kaunista ennen vanhaan, kun koko kirkko on loistanut rivissä olevien kynttilöiden valossa.
Vanhan Vaasan linnanraunioilla oli nuoriso (?) pitänyt kekkereitään ja jättänyt valtavan läjän tyhjiä oluttölkkejä pirin pärin ympäriinsä. Irrotin tölkeistä klipsit ja teen niistä ensi syksynä kukkaroita. Vaasassa kiersimme ympyrää kuin pässi narussa. Yksisuuntaiset kadut pienissä kaupungeissa ovat vihoviimeisiä. Tutustuimme kuitenkin onneksi myös Raippaluodon siltaan (kuvassa). Se on tällä hetkellä Suomen pisin, ja aivan järkyttävän komea.

Sillalla oli valtavasti ihmisiä onkimassa! Sain tietää, että onkiminen sillalta on tullut jo ongelmaksi, ei tieliikenteelle vaan vesiliikenteelle. Siimat saattavat takertua veneiden potkureihin jne.
Sillan kupeessa olevassa ravintolassa söimme hienon lounaan ja jatkoimme matkaa Laihian Nuukuuren museolle. Mutta eipä siellä ollut kukaan avaamassa ovia, on todella nuukuus huipussaan!

Isossakyrössä piti katsastaa kaikki tutut ja tuntemattomat nurkat. Vanhassakirkossa opastyttö kyseli, onko meillä mitään kysyttävää. Mitäs meillä, kirkkohan on minulle tutumpi kuin nykyiset taskuni. Olimme säästäneet museokäynnit Isoonkyröön, sillä kotiseutumuseo siellä on yksi parhaita, mutta eihän se tietysti auki ollut. "Ei se tyhyjän istuminenkaan mitään hääviä oo", sanoi eräs, jolta asiaa tiedustelin.

En tiedä, miten on mahdollista, että vaikka tämä oli "nähtävyyksiintutustumismatka" eikä ostosmatka, oli minulla monta kassia auton takakontissa kotiin päästyä kaikenlaista ostettua tavaraa, hellemekosta juustoihin.  Mistähän lie tarttunut kaikki mukaan. No kun oikein tyrkyttivät. Kauhajoellakin oli oikea hehtaarihalli käsityötarvikkeita. Aioin ostaa vain parisataa grammaa villalankaa värjäystä varten. Mutta ostinkin kilon, kun myyjä sanoi, että "et kai sä nyt tätä tänne voi jättää, kun nuan halavalla saat. Viä pois se täältä makaamasta". Lanka oli todella edullista, maksoi vain neljänneksen siihen verrattuna, mitä normaalisti olen ostanut. Ja nyt sain klipsilaukkuihin leukoja ja ja ja...

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Matkaa tiedossa

Kirjoittelen jo aamusta, vaikka tämän päivän riemut ovat vasta edessä päin. Mutta täytyy alkaa pakata ja muutenkin valmistautua muutaman päivän Pohjanmaan reissua varten. Vuosia sitten otin oikein asiaksi näyttää kavereille eteläistä Pohjanmaata ja entisiä kotiseutuja. Eri kesinä kiersimme eri kavereiden kanssa ympäriinsä. Eri yhteensattumista johtuen yksi kaveri jäi kiertomatkasta paitsi. Kun hänen vuoronsa olisi tullut, sattui aina jotain muuta.

Nyt päätimme korjata tuon puutteen, ja olen suunnitellut ainakin kolmen päivän reissun. Jos katsomista ja tekemistä riittää, voi siellä mennä pitempäänkin. Ja menisihän siellä, jos kaiken katsoisi. Mutta täytyy tyytyä tutustumaan paikkoihin "vain ylitulehensa" kuten pohjalaiset sanovat (suomeksi: ylimalkaisesti). Oikein piti paperille printata matkan varrelle osuvat kohteet. Nyt kun olisi se iPad, saisi sitä vain pitää polvilla ja rynnätä kohteeseen, joka ilmestyisi ruudulle seuraavaksi.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Lomalaisen päiviä

 Lomalaisen päivän kohokohdat ovat kovinkin yksinkertaisia. Tämän päivän mainittavin kohokohta oli hierojalla käynti. Toinen huippujuttu oli rampa pihavästäräkki. Kuvasta näkyy, miten toinen jalka on kippurassa. Lintu ei pääse kävelemään muutoin kuin hypähtelemällä. Se on koko kevään viihtynyt pihassamme ja tulee aina tahallaan ihan lähelle, kun ulkoilutamme kissoja. Me olemme varmaan linnun päivän pelastajia. Tuntuu, että se hakee seuraa.

 Ja lentäminenkin on jotenkin hidasta, joten västäräkkiä on helppo kuvata.
No joo, olihan niitä kohokohtia tänään muitakin:) Kaveri kävi kylässä ja toisen kaverin kanssa käytiin lenkillä. Ja minulle on tuotu takkikin, ja olen saanut kengät ja villatakinkin takaisin. Sain takaisin myös ensi syksyn eka jakson lukujärjestyksen, jota en tiennyt kadottaneenikaan.

Eilisen päivän saldoksi tuli lentävä telkkä.
 Ja palokärki, joka yritti säikytellä meitä pois pesän lähettyviltä.
 Minua viehättää eniten se, että aina kun kuvaan jotain, tuleekin mukaan jotain aivan muuta, jota en ole kuvaushetkellä edes nähnyt. Tällainen otus osui linssin eteen. Samanlainen raitapaita kuin lapsillamme oli potkuhousut 70-luvulla.
Ja ilahduttaa minua tämä möykkykin. Vaikka en kalasääksestä saanut kuvaa enkä edes ole koskaan nähnyt koko lintua, otinpahan edes kuvan sen pesästä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Armas aika alkoi

Eilinen oli taas se vuoden rankin työpäivä. Kahdeksan ylioppilasta sai lakin koulusta, ja kaikki olivat kutsuneet myös opettajat juhliinsa. Kerrankin ehdimme käydä kaikkien luona, ja silti olin kotona illalla jo puoli kahdeksan. Asiaa auttoi sekin, että ei tällä kertaa ollut kauhean paljon ajamista kylän laidalta toiselle, suurin osa asui kirkolla. Välillä piti kylläkin tervehtiä vain ovelta ja jo onnittelumaljojen jälkeen lähteä pois, muuten ei olisi ehditty. Olisi kyllä viihdytty vaikka kuinka pitkään, jos olisi ollut mahdollista. Kunnan rajalta toiselle on muuten matkaa pisimmillään 80 kilometriä, ja on joskus kuljettu laidasta laitaankin.

Ja vaikka tiedän, että useat oppilaiden vanhemmat ovat minun entisiä oppilaitani ja että juhlissa on heidän sisaruksiaankin, niin ikään entisiä oppilaita, en silti jaksa olla hämmästelemättä, miten kaikki tuntevat minut ja minä en kuitenkaan tunne ketään. Ihan vieraan tuntuiset ihmiset kertoilevat minulle tarinoita menneiltä vuosilta, mutta minulle kaikki on kuin vieraiden ihmisten kertomia uusia juttuja.

Eräskin kertoi, että minulle oli muinoin laulettu abipäivänä että "nousee kiukku nelikymppisen", jolloin olin ollut erittäin mörtsin näköinen. En tuolloin ole ollut kuin vasta kolmekymppinen!! (Vai on noussut kiukku! Ovatkohan pölläilleet jotain vai eivätkö ole viitsineet opiskella mitään). Eräässä toisessa paikassa ylioppilaan isä kertoi, että olin lyönyt hänen kanssaan aikoinaan vetoa kaljatuopillisesta (!) ettei hän pääse ruotsista läpi. Oli kuulemma kirjoittanut C:n. Tämä mainittu isä on muutenkin vuosien mittaan muistuttanut minua tuosta, enkä ole vielä koskaan tarjonnut luvattua tuoppia. En kai, kun en edes muista sellaista. Dementoituneitahan on hyvä höynäyttää!
Eräässä paikassa tapasimme saksalaisia tuttaviakin, joiden luona Saksassa olimme muutama vuosi sitten pienellä porukalla. Pieni maininta noista tuttavista myös kirjoituksessani täällä. (Vierailusta heidän luonaan ei ole juttua, koska en tuolloin vielä ole pitänyt blogia).

Kevätjuhla aloitetaan aina kirkolla. Perinne on pitänyt pintansa, vaikka pappimme sanoi, että kun hän on tästä muille papeille puhunut, kaikki ihmettelevät. Etelä-Suomessa ei kuulemma tule enää kuuloonkaan. Ja meillä lauletaan aina Suvivirsikin ilman mutinoita, mihin puolestaan vaikuttaa se, ettei täällä ole juuri muiden uskontokuntien edustajia. Jokakeväinen keskustelu mediassa Suvivirren oikeellisuudesta on kummallista. Jos me menisimme maahanmuuttajina vaikka Pakistaniin, kyllä meidät vietäisiin muslimien temppeleihin kyselemättä mielipidettämme. Ja meidät joko käännytettäisiin uskoon tai kivitettäisiin :) Maassa maan tavalla.

Tällä kertaa en ollut itse kuskina, joten sain juoda kaikki tarjotut onnittelumaljatkin. Ei se silti ole minun syyni, että kun viimeisestä paikasta tuli kotiinlähdön aika, ei takkiani ollut missään. Selvisi, että joku vieraista oli vahingossa ottanut väärän takin. No, takki tulee minulle aikanaan kylän toiselta laidalta. Saa nähdä, milloin saan kävelykengät ja villatakin, jotka unohtuivat kuskina olleen open takakonttiin. Tällaista rekvisiittaa kun piti tällä kertaa olla mukana kylmyyden ja kovan sateen takia.