lauantai 26. marraskuuta 2011

Näitä sattuu

Aamulla herättyäni räpsyivät sähköt kovan tuulen takia. Siitä muistui mieleeni viime torstain etäabien saksan kuuntelukoe. Olimme saaneet kokeen hyvään alkuun, etäoppilaat istuivat rivissä asennossa isot A-B-C-laput valmiina kourassa. Aina kun oli kuunneltu yksi pätkä, oppilaat näyttivät yhtaikaa lapun, joka vastasi oikeaa kysymysvaihtoehtoa kuuntelussa. Lähioppilaat vastasivat tietysti omalle paperilleen normaalisti.

Mutta vainoaako meitä jokin paha henki jossain, sillä pitihän taas sattua jotain vastusta. Kesken kuuntelun pimeni sähköt. Ihan vain räpsäisi poikki sen verran, että yhteys katkesi kesken kaiken. Samassa luokassa televisiossa olleet oppilaat häipyivätkin yhtäkkiä yli sadan kilometrin päähän.

Eihän siinä muuta kuin uusi yhteys. Mutta se ei ole samanlaista kuin tästä nyt yhtäkkiä kännykällä soittaisit jollekin. Ehei! Ennen kuin saat koneet uskomaan, että nyt aloitetaan uusilta urilta kaikki alusta vierähtää aikaa ainakin viisi minuuttia. Mutta saatuamme yhteyden siellä istuivat minun kultapupuni rivissä ihan tyyninä. Ovat tottuneet siihen, että näitähän sattuu, oli sitten meneillään koe tai ei. Ja suurin ihme, että minulta itseltä ei meinannutkaan mennä hermot. Meille ei tapahtunut mitään pahempaa, sillä olin juuri ehtinyt kirjoittaa muistiin edellisen pätkän vastaukset, ja aloimme uudesta jaksosta. Kiittelin vielä Luojaa senkin puoleen, että tämä ei ollut ylioppilaskirjoitus.

Kirjallista koetta en sentään valvo etälaitteiden kautta, vaan siellä paikallinen ope valvoo. Tai ainakin pitäisi valvoa. Väittivät oppilaat kerran, että joka kerta ei ole ollut minkäänlaista valvojaa! Saa nähdä, millaisia tuloksia nyt tulee. Koe oli heille jo, mutta paperit eivät ole vielä tulleet.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kyllä on taas takkuusta

Kyllä joskus voivat kaikki asiat kivestää, kuten pohjalaiset sanovat, kun tuntuu, että kaikki menee pieleen ja huonosti, "oikeen sitten tihkaasoo". Minusta tuntuu, ettei missään asiassa ole ollutkaan kuin vastusta viime aikoina. Ellet kestä lukea negatiivisia asioita juuri nyt, valitse jokin toinen blogi luettavaksesi!

Ensinnäkin kamera. Jo aikoja sitten lokakuussa se lakkasi toimimasta, ei enää tarkentanut. Okei, vein sen Mikkeliin ostopaikkaan, mistä se lähetettiin eteen päin takuukorjaukseen. Luulin, että kamera pitää hakeakin kaupungista, mutta yllätyksekseni ja ilokseni se tuotiin tänään kotiin asti. Mutta ilo oli tosi lyhytaikainen. Kun avasin paketista ja kokeilin katsoa linssin läpi, näkyi siellä vain jotain epämääräistä, kuin rojua. Irrotin objektiivin ja oho, kaikki peilit yms. olivat sisällä vinksin vonksin. Ei muuta kuin soittelemaan ympäri Suomea.

Tulokseksi tuli, että lähetän kameran takaisin Turkuun, jossa se oli ollutkin. Se etu tässä oli, että minä sain kokea uudenlaisen elämyksen: netistä piti täyttää ja tulostaa huoltolähete ja rahtikirja. Paketti tullaan hakemaan kotiovelta maanantaina! (En vielä usko ennen kuin näen). Tietyllä numerolla saa sitten seurata netistä lähetyksen kohtaloa.

Ja sitten jalka. Kun patti jalanpohjassa  ei muuttunut paremmaksi, ei kyllä huonommaksikaan ei sen puoleen,  sonnustauduin vihdoin lääkärin puheille. Olin nimittäin lääkärikirjaa tavaamalla saanut itselleni jo verisuonitaudin, sydäninfarktin, veritulpan ja muutaman tuntemattoman taudin. Jalat ovat kylmätkin kuin jääkalikoita kopeloisi. Ei tässä vaiheessa nyt vielä tehty muuta kuin voidellaan Hirudoid fortella. Ellei viikossa tapahdu mitään, pitää mennä uudestaan. Virolainen lääkäri kysyi, muistanko voiteen nimen apteekkiin mennessäni vai pitääkö kirjoittaa muistiin. Minä kun en muista mitään muutakaan, ilmaisin epäluuloni muistamista kohtaan. Lääkäri heitti (en tiedä oliko vitsi vai tosissaanko sanoi) että jos ei muista mitään, pitää mennä muistitutkimuksiin :(

Ja vielä ylioppilaskirjoitukset. Ne menivät osalla hyvin, osalla huonosti. Huonosti sikäli, että yhden ruotsin aineen pistemäärä oli laskenut toistakymmentä pistettä. Se tipautti oppilaan odottaman arvosanankin yhtä pykälää alemmaksi. Vaikka olen yrittänyt sanoa, että arvosanat eivät välttämättä pidä paikkaansa, ne voivat nousta tai laskea huomattavasti erinäisistä syistä. Olimme oppilaan kanssa kuitenkin järkyttyneitä noin rajusta aineen laskusta.

Soitin lautakunnan sensorille, joka puhui minut pyörryksiin luettelemalla aineesta vaikka mitä vikoja. Vaikea minun oli mitään sanoa, kun ei ole kopiota aineesta. Hankala esittää vastaväitteitä. Mutta kun nykyään kehotetaan painottamaan ymmärrettävyyttä ja informaation perille menoa, minusta tuntuu, että ei se aine niin huono voinut olla kuin mitä sensori väitti, vaikka virheitä olikin. Minusta tuntuu, että hän oli tuijottanut vain virheitä. Joka tapauksessa oppilas päätti esittää oikaisuvaatimuksen yo-lautakunnalle. Mikäli aineen pistemäärä nousisi yhdenkin pykälän, se muuttaisi kokonaisarvosanankin paremmaksi. Ei sillä toisaalta ole enää merkitystä, sillä oppilas tulee joka tapauksessa korottamaan keväällä arvosanaa. Mutta mielenkiinnolla odotan, millainen on lopputulos.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kenellekähän näyttäisi

Sarjassamme "älä mene lääkäriin" pitäisi taas varmaan mennä jonnekin muualle kyselemään vaivan laatua, ehkä ennustajalle. Uskomatonta, mutta eilen illalla yhtäkkiä tuntui keskellä jalkapohjaani kauhean kipeältä. Jalan alle on ilmestynyt salakavalasti sormenpään kokoinen mokkula, joka on valtavan kipeä. Ei sinne oikein näekään, millainen se tarkalleen on. Minulla katkeilevat usein verisuonet käsistä ja jaloista, mutta tämä on erilainen.

En nyt ainakaan ensimmäiseksi lähde lääkäriin. Samanlainen mokkula oli minulla pari vuotta sitten. Parin viikon kuluttua menin työterveyslääkärille, kun oli muutakin asiaa. Mutta lääkäri sanoi ei tietävänsä, mistä moinen johtuu. Laittoi lähetteen kaupunkiin kirurgiselle osastolle. Sieltä tuli kirje, että olen jonossa, ja mikäli vaiva on jossain vaiheessa hävinnyt ennen kuin ehdin vastaanotolle, on ilmoitettava ja peruttava jonotuspaikka. Kuukauden jonotuksen kuluttua oli luonto hoitanut asian itse ja ongelma ratkennut itsestään, joten olin ihan tyytyväinen.

Nyt kun vain tietäisi taas diagnoosin tällekin vaivalle, voisi lääkärikirjasta avata oikeasta kohdasta ja alkaa oikeisiin toimenpiteisiin. Onko kenties syöpä, kasvain, kuppa, veritulppa, vai olisiko sittenkin niin hienon kuuloinen tauti kuin ruusu. Mitähän muita tauteja niitä olikaan. Ei ole lääkärikirjassa sellaista oireisiin viittaavaa hakusanaa kuin "klumppu jalan alla".

********
Kun oma kamera on vieläkin korjattavana, täytyy tyytyä edelleenkin kaverin ottamiin kuviin. Kuvassa ei ole kukkia vaan lintujen nokkimia ruusunmarjoja.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Mukava ilta

TYKY-tapahtumat ovat mahdottoman mukavia. Eilen illalla oli meillä sellainen Savonlinnassa. Söimme ensin hyvin ravintolassa, minkä jälkeen oli vuorossa konsertti. Linja-autossa menomatkalla mietin pääni puhki, ketä olimme menossa kuuntelemaan, mutta en millään muistanut. Miten sitä nyt enää voi muistaa, jos jo toista kuukautta sitten on ilmoittauduttu ja ohjelma lähetetty sähköpostissa. Lieneekö sähköpostissa mainittukaan, kenen konserttia menemme kuulemaan.

Välillä heräsi epäilys, tuliko päälle liian hyvät vaatteet, jos meillä oli myös liikunnallinenkin osuus, kuten tavallisesti. Mutta järkeilin bussissa, että jos sattuu olemaan keilausta, voihan sitä keilata paremmissakin vaatteissa, heittää vain korkokengät pois jalasta. Ja jos sattuu olemaan uimista, ei altaaseen tarvitse kuitenkaan mennä vaatteet päällä. Pieni kauhuntunne kävi välillä mielessä siitäkin, olenko edes ilmoittautunut koko reissuun. Joku ihmettelee nyt, eikö voinut kysyä keneltäkään. Ei! Minä en kysy enää keneltäkään mitään! Sen verran ovat haukkuneet minua muistamattomuudesta. Enkä nyt ainakaan naureskelun riemua heille suo! Mieluummin annan yllättää itseni yhä uudestaan.

Ja kas, kiva oli havaita, että lavalla esiintyi Jean S. Tiedättehän nuo polvihousuissa kekkuloivat raavaat miehet. Meininki oli vetävä ja meillä oli hauskaa. Ja olihan meillä liikunnallinenkin osuus. Nostattivat yleisönkin välillä ketkuttelemaan ja heiluttelemaan itseään. Oikein hikeä pukkasi pintaan, vai olisiko se sittenkin tullut runsaista juomatarjoiluista.

******
Oikein täytyy tähän kirjoittaa muistiin, että ensi kuussa lukiolaiset menevät Imatralle teatteriin katsomaan jotain Juiceen liittyvää. Minä olen ilmoittautunut mukaan. Muistaakseni ;)

*******
Unohtelevat ne muutkin kaikenlaisia asioita. Eilisessä Savot-ilmaisjakelulehdessä oli iso juttu Saimaan rannalle perustetusta ja juuri avatusta komeasta kylpylästä. Missään ei kuitenkaan mainittu, missä kaupungissa se on - en ainakaan nähnyt kaupungin nimeä! Vai onko tahallaan jätetty paikkakunta mainitsematta, ettei sinne eksyisi käyhiä suomalaisia. Tuntuu kuin kylpylä olisi perustettu vain rikkaita venäläisiä varten.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Voihan v


 Mikään asia maailmassa ei näytä tulevan kuntoon niin että siitä ei tarvitsisi enää paahtaa ja vouhkata. Olkoon sitten kyseessä kouluruokailu, sotaveteraanit, maailmantalous, köyhäinapu tai mikä tahansa muu asia. Jos jokin asia ei ole ollut ongelma, siitä tehdään sellainen jauhamalla ja jankuttamalla tiedotusvälineissä niin, että lopulta saadaan kaikille ongelma.

Kouluruokailu! Ikuisuusongelma. Viikolla tuli laaja keskusteluohjelma televisiossa. Kauan koulua käyneenä ei keskustelussa tullut minulle esiin mitään uutta. Ihmisten mielestä kouluruoka on ja pysyy huonona ja pahana, sitä eivät näköjään vuodet ole muuttaneet miksikään. Joku ohjelmassa väitti, että on syönyt kouluruokaa kauan, peräti 20 vuotta, ja ruoan laatu on huonontunut huomattavasti. Ai onko se muka kauan? Itse olen syönyt kouluruokaa 53 vuotta ja minusta se on vain parantunut kaiken aikaa. Jos on syönyt lapsena koulussa pelkkiä vellejä, varsinkin piimävelliä ja keittoja, ja kotona perunaa ja läskisoosia, ei minusta voi mitenkään valittaa siitä, että nyt on ruokalistalla lihaa, kanaa, kalaa ja salaatteja usein kahtakin laatua. On keittoja, laatikoita, kastikkeita, maitoa, leipää, kaikkea. Jälkiruoaksi usein jokin hedelmä.

Ilmeisesti on eroja kuntien välillä. Meillä on ollut aina hyvät ruoat, vaikka oppilaat eivät ole sitä ymmärtäneet. Jokainen arvioi asioita tietenkin omista lähtökohdistaan. Jos ei tiedä, millaisia ruokia muualla on tarjolla, ei usko, että meidän ruoat ovat ihan huippuluokkaa. Vasta kun oppilaat ovat käyneet vaikkapa vierailulla jossain muussa koulussa, huomaavat meidän hyvät ruoat. Tai viimeistään silloin, kun lähtevät täältä maailmalle. 

No, toivomisen varaa olisi tietysti siinä, mistä raaka-aineet hankitaan. Lähellä kasvatettua pitäisi ja voisi käyttää enemmän. Onko järkeä siinäkään, että syksyisin ihmisten puutarhat notkuvat omenoita ja niitä kärrätään kompostiin, kun eivät kelpaa kenellekään. Samaan aikaan oppilaille on tarjolla linjastossa ulkomailta ostettuja omenoita.

En tiedä, millaista ruoka on kaupunkien kouluissa. Mikäli keskustelijoita oli uskominen, jopa ala-arvoista. Siihen en voi ottaa kantaa. Tiedän ainoastaan meidän koulusta. Mutta vaikka meillä ruoka on erinomaista, on suuren maailman tyyliin täälläkin levinnyt mieliala, että ei mennä syömään kouluruokaa. Pitää muka laihduttaa tai karpata tai jotain muuta jonninjoutavaa. Sitten haetaan valtavat pitsat, limsat, suklaat sun muut maukkaat syötävät. Eipä nyt tule mieleen terveellisyys! Ravintoterapeutit ovat ylityöllistettyjä tällä menolla. Eräs tuttava on sellainen eräässä kaupungissa, ja vastaanotolle tulvii outoja tapauksia, joissa esim. lapsi syö pelkkää karkkia ja energiajuomaa. En suostuisi uskomaan, ellei olisi luotettava tuttavani omakohtaisesti kertonut.

Eräänä päivänä koulussa ruokaillessa sattui joku oppilas istumaan opettajien kanssa samassa ruokapöydässä. Opettajat juttelivat keskenään näkemästään tv:n ruokakeskustelusta. Kun joku mainitsi ohjelman henkilöstä, joka oli väittänyt kouluruokaa jopa myrkylliseksi ja on kieltänyt lastaan syömästä koulussa, pääsi oppilaalta: "Voi v..u!"

lauantai 12. marraskuuta 2011

Kelpaa tutustua


 Nyt on sitten Mikkelin keskusta vihdoinkin monen vuoden remontin jälkeen saanut mitä hienoimman ja upeimman ilmeen. Eilen avattiin kauan odotettu ostoskeskus Stella. Ja ostosparatiisi on nimensä veroinen, tähti. Ihan kuin Stella polaris, Pohjantähti, joka sekin saattaisi näkyä upean lasikaton läpi.

Kelpaa tänne tulla kauempaakin shoppailemaan, varmasti kehtaa näyttää ulkomaalaisillekin vieraille. Koko ydinkeskusta muodostaa nyt tämän uuden ostoskeskuksen ja entisten tavaratalojen kanssa hienon ja yhtenäisen kokonaisuuden. Eilen tuli kierrellyksi illalla kolme tuntia, eikä kaikkea ehtinyt nähdä vielä sittenkään. Jäi näkemättä kauppahallikin, joka on sijoitettu ostoskeskukseen, mikä on aamuisen lehden mukaan erikoista Suomen kaupungeissa.

Tuntuvatkohan Helsingin-matkatkaan tämän jälkeen enää miltään, kun tavarapaljoutta ja loistoa näkee lähempänäkin.

Ostoskeskus Stella avattiin eilen 11.11.11 kello 11.11. Sattuikohan kukaan noiden avajaisten järjestäjistä olemaan tietoinen siitä, että tuo päivämäärä ja kellonaika 11.11. klo 11.11. on jo 1800-luvulta lähtien ollut päivämäärä, jolloin joissakin Saksan kaupungeissa järjestetään yksittäisiä karnevaalitilaisuuksia karnevaaliajan alkamiseksi. Varsinaiset karnevaalithan ovat muuten vasta helmikuussa.

torstai 10. marraskuuta 2011

Marraskuisia ihmeitä

Kasveilla näyttävät hormonit hyrräävän miten sattuu.  Onkohan tämä lumipalloheisin kukka myöhäisherännäinen? Muut ovat näyttäytyneet jo kesäkuussa, kun tämä kömpii ylös vasta nyt. Vai onko se sittenkin varhaisherännäinen ja etuajassa.

 Kaikkea sitä ihmiset jättävätkin keskelle metsää!

Ei sittenkään. Jyrkässä ylämäessä ovat nämäkin pelit ja vehkeet tuiki tarpeellisia talvella. Samoin kuin hiekkalaatikko toisella puolen tietä. Voisi olla  joskus ehkä moottoritielläkin ruuhka-Suomessa käyttökelpoinen systeemi.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Menkää kuppilaan, älkää lääkäriin

Kolmisen viikkoa sitten mies huomasi, että akkavarvas oli yhtäkkiä tullut aivan mahdottoman kipeäksi ja paisunut muodottomaksi möhkäleeksi, tuskin sieti kosketusta ja vaikeutti kävelemistä. Kun tätä oli kestänyt pari päivää, meni paikalliselle tohtorille. Sattui tällä kertaa herra tohtori olemaan joku suomalainen pojankloppi, joka heti ensi töikseen varvasta pyöriteltyään tokaisi, ettei hän ole sellaista ennen nähnyt. "Karmea näkyy olevan, mutta en minä tiedä, mikä siinä on! Katsotaan nyt pari viikkoa".

Kun kerran katsoa käskettiin, mies katseli varvasta iltaisin, muttei se katsomalla ja tuijottamalla parantunut. Kunnes viikon kuluttua olivat ukkovarvas ja pari muutakin oikein komean pulleat. Ei pulleus mitään, mutta kipu oli sietämätöntä. Ei mennyt enää lääkäriin, kun ei siellä mitään tiedetty, mutta meni kahville paikalliseen kahvilaan. Siellä asiaa valitettuaan ukot yhdestä suusta kiekaisivat, että sinulla on kihti!

Ja kun oli kerran saatu taudille diagnoosi, olikin helppo katsoa lääkärikirjoista, mitä sellaiselle pitäisi tehdä. Lääkärikirjoistahan ei ole mitään hyötyä, jos ei tiedä ensin taudin nimeä. Kirjojen sisältöhän pitäisi olla oireiden mukaisesti jaoteltu, että osaisi jotenkin arvioida taudille nimeä ja sitten osaisi ryhtyä oikeisiin toimenpiteisiin. Mutta kannattaa näköjään ensin mennä paikalliseen kuppilaan, josta diagnoosi irtoaa heti takeltelematta.

Mistä se kihti oli tullut? Ilmeisesti muikuista. Kun minä useimmiten syön päivisin koulussa, mies oli ostanut muikkuja ja syönyt niitä kokonaisen viikon eri tavoin laitettuna. Vähemmästäkin kihtiä tyrkkää. Nyt vasta alkaa hellittää.

torstai 3. marraskuuta 2011

Etäopetuksen riemuja

Koulussa on kolmet etäopetuslaitteet, ja kaikki ovat tietysti erilaiset. Itse olen vuosikausia opettanut yksillä ja samoilla laitteilla, mutta tässä jaksossa jostain syystä yksi tunti viikossa onkin eri luokassa. Väittävät, että nämä laitteet olisivat helpommat ja yksinkertaisemmat käyttää kuin ne, joihin olen tottunut.

Olin oikein laittanut paperille pitkän listan, mitä nappia kullonkin painetaan ja missä järjestyksessä, kun yhteys avataan. Lista muuten on loputtoman pitkä: virta päälle, tv päälle, dokumenttikamera päälle, katossa oleva videotykki päälle. Sitten otat käteen kolme eri kaukosäädintä ja yrität niistä arvailla, millä säädetään mitäkin asiaa: omaa kameraa, etäoppilaitten kameraa, äänen voimakkuutta, mistä laitteesta lähetetään kuvaa: opettajasta, oppilaista, dokumenttikamerasta, videolta, tietokoneelta vai mistä muusta taivaan ja maan välillä. Ja ennen kaikkea: millä säätimellä otetaan yhteys etäpaikalle.

Periaatteessahan ja teoriassa kaikki tietysti kuulostaa selvältä ja yksinkertaiselta. Ihminen, joka aina kaiken osaa ja tietää, ei tietysti voi käsittää, että tällaiselle poropeukalolle ja dementoituneelle sattuu muistikatkoksia. Mutta onneksi oppilaat ovat niin mahdottoman viisaita ja erinomaisia ja joistakin on muodostunut peräti luotto-oppilaita. Hehän joutuvat käyttämään laitteita ihan itsenäisesti suurimman osan päivästä, jos opetus tulee muualta. Sieltä vain omalta paikaltaan oppilas kylmän rauhallisesti selittää minulle, mitä pitää tehdä.

Pari esimerkkiä:
-Dokumenttikamera näkyy vain meille itselle, mutta ei etäpaikkakunnalle. Omaa muistilappua selatessa ei ilmene, mitä pitää tehdä. "Sammuta se laite välillä ja aloita alusta. Ei se muuten toimi", kuuluu ohje oppilaalta.
-Etäpaikkakunnalla näkyy vain ikkunaa ja lattiaa, oppilaita ei ollenkaan. "Paina siitä ja siitä napista, sitten siitä ja siitä, mutta älä tästä, niin voit kääntää niiden kameraa!"
-Omalla paikkakunnalla ei näy dokumenttikamera. "Mitä minä nyt teen?" kuiskaan hätäpäissäni oppilaalle. Se on nopein tapa päästä kohta saksankin salaisuuksiin käsiksi. "Paina input!" Otan siis kaikki kolme kaukosäädintä ja seison neuvottomana. "Ei sitä voi niistä säätää, pitää painaa videotykistä katossa sormella!" No voisikohan oppilas ehkä itse painaa, koska istuu lähempänä!
-Kuva jumettuu paikalleen ja ääni puuroutuu. "Katkaise kaikki virrat ja ota yhteys alusta asti uudelleen". Näinkin joutuu tekemään useinkin, mutta yhteyttä ei voi ottaa heti uudestaan, vaan on pidettävä minuutin tauko, muuten on sama vika edessä uudelleen.

Eivätkä nämä ole kuin pieni osa jokapäiväisistä sattumuksista. Useimmiten tilanteista selvitään parissa sekunnissa, mutta ei ole epätavallista, että koneiden kanssa askaroidessa on tuntia päässyt kulumaan jo kymmenenkin minuuttia. Näin tapahtui viimeksi eilen. Kaksoistunti piti alkaa kahdeksalta. Juuri tuohon samaan aikaan sattuu etäoppilailla olemaan päällekkäin pakollisia muita kursseja, joten ei aina ole varmaa, tulevatko he juuri saksantunnille. Osa oli luvannut tulla, mutta yhteyttä ei saatu millään.

Onneksi olin ymmärtänyt ottaa puhelimen luokkaan mukaan ja soitin. Yksi oppilas oli tulossa saksaan, mutta hän oli ollut myöhässä. Hän yritti ottaa puolestaan yhteyttä tänne päin saatuaan koneet käyntiin. Mutta hän ei muistanut, että juuri meidän tähän luokkaan ei nykyään enää voi ottaa yhteyttä sieltä päin, vaan meidän täytyy ottaa yhteys sinne. Ja tällaisesta väärästä yrityksestä koneet jumittuvat, joten ne on sammutettava kaikki kokonaan ja aloitettava pitkä prosessi uudestaan. Sitten taas turha soittoyritys ja soitettava oppilaalle, mikä jumettaa. Ja ilmenee, että oppilas odottaakin etäopetuksen alkamista eri luokassa kuin tavallisesti. Hän on mennyt vahingossa väärään luokkaan.

Kaikkea tätä on tapahtunut ja vielä paljon muutakin. Ja jos joku kysyisi, miten etäopetus on sujunut, on vastaus: tänä syksynä koneet ovat toimineet hyvin, ei ongelmia. Ei siis ongelmia, koska kaikesta on selvitty kotikonstein. Ei ole tarvittu kuin kerran alkusyksystä kutsua "asiantuntija" kaupungista ihmettelemään. Asiantuntija lainausmerkeissä siksi, että usein käy niiden kanssa niin, että tulevat tänne asti kovalla päivärahalla, näpelöivät koneita päivän ja ilmoittavat, että eivät ymmärrä, mikä vika niissä on. Ja usein jättävät jälkeensä vielä uuden vian, jota ei ennen ollut.