lauantai 12. marraskuuta 2011

Kelpaa tutustua


 Nyt on sitten Mikkelin keskusta vihdoinkin monen vuoden remontin jälkeen saanut mitä hienoimman ja upeimman ilmeen. Eilen avattiin kauan odotettu ostoskeskus Stella. Ja ostosparatiisi on nimensä veroinen, tähti. Ihan kuin Stella polaris, Pohjantähti, joka sekin saattaisi näkyä upean lasikaton läpi.

Kelpaa tänne tulla kauempaakin shoppailemaan, varmasti kehtaa näyttää ulkomaalaisillekin vieraille. Koko ydinkeskusta muodostaa nyt tämän uuden ostoskeskuksen ja entisten tavaratalojen kanssa hienon ja yhtenäisen kokonaisuuden. Eilen tuli kierrellyksi illalla kolme tuntia, eikä kaikkea ehtinyt nähdä vielä sittenkään. Jäi näkemättä kauppahallikin, joka on sijoitettu ostoskeskukseen, mikä on aamuisen lehden mukaan erikoista Suomen kaupungeissa.

Tuntuvatkohan Helsingin-matkatkaan tämän jälkeen enää miltään, kun tavarapaljoutta ja loistoa näkee lähempänäkin.

Ostoskeskus Stella avattiin eilen 11.11.11 kello 11.11. Sattuikohan kukaan noiden avajaisten järjestäjistä olemaan tietoinen siitä, että tuo päivämäärä ja kellonaika 11.11. klo 11.11. on jo 1800-luvulta lähtien ollut päivämäärä, jolloin joissakin Saksan kaupungeissa järjestetään yksittäisiä karnevaalitilaisuuksia karnevaaliajan alkamiseksi. Varsinaiset karnevaalithan ovat muuten vasta helmikuussa.

5 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Jaa, pitäisi varmaan joskus tulla sukuloimaan ja katsomaan. Ja hakemaan Siiskosen ruisleipää...

Jael kirjoitti...

Kesälläkin näytti ihan hyvältä se uudistus,mutta ensi kesänä näen varmasti tuon Stellankin.....

Kirlah kirjoitti...

Villasukka ja Yaelian: kyllä se vierailun väärti on vaikka kauempaakin tulla katsomaan.
Vaikka joskus hiipii mieleen pienoinen epäilys, mistä ihmeestä niitä asiakkaita ja ostajia riittää joka paikkaan, kun kauppoja on aivan amhdottomasti. Ja se tavaran määrä tässä maailmassa!

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Kesällä varmaan tulee käytyä siellä..Isäni asuu siellä Mikkelissä.

Kirlah kirjoitti...

Pia: Tervetuloa katsastamaan paikkoja!