Etäopetuksen riemuja

Koulussa on kolmet etäopetuslaitteet, ja kaikki ovat tietysti erilaiset. Itse olen vuosikausia opettanut yksillä ja samoilla laitteilla, mutta tässä jaksossa jostain syystä yksi tunti viikossa onkin eri luokassa. Väittävät, että nämä laitteet olisivat helpommat ja yksinkertaisemmat käyttää kuin ne, joihin olen tottunut.

Olin oikein laittanut paperille pitkän listan, mitä nappia kullonkin painetaan ja missä järjestyksessä, kun yhteys avataan. Lista muuten on loputtoman pitkä: virta päälle, tv päälle, dokumenttikamera päälle, katossa oleva videotykki päälle. Sitten otat käteen kolme eri kaukosäädintä ja yrität niistä arvailla, millä säädetään mitäkin asiaa: omaa kameraa, etäoppilaitten kameraa, äänen voimakkuutta, mistä laitteesta lähetetään kuvaa: opettajasta, oppilaista, dokumenttikamerasta, videolta, tietokoneelta vai mistä muusta taivaan ja maan välillä. Ja ennen kaikkea: millä säätimellä otetaan yhteys etäpaikalle.

Periaatteessahan ja teoriassa kaikki tietysti kuulostaa selvältä ja yksinkertaiselta. Ihminen, joka aina kaiken osaa ja tietää, ei tietysti voi käsittää, että tällaiselle poropeukalolle ja dementoituneelle sattuu muistikatkoksia. Mutta onneksi oppilaat ovat niin mahdottoman viisaita ja erinomaisia ja joistakin on muodostunut peräti luotto-oppilaita. Hehän joutuvat käyttämään laitteita ihan itsenäisesti suurimman osan päivästä, jos opetus tulee muualta. Sieltä vain omalta paikaltaan oppilas kylmän rauhallisesti selittää minulle, mitä pitää tehdä.

Pari esimerkkiä:
-Dokumenttikamera näkyy vain meille itselle, mutta ei etäpaikkakunnalle. Omaa muistilappua selatessa ei ilmene, mitä pitää tehdä. "Sammuta se laite välillä ja aloita alusta. Ei se muuten toimi", kuuluu ohje oppilaalta.
-Etäpaikkakunnalla näkyy vain ikkunaa ja lattiaa, oppilaita ei ollenkaan. "Paina siitä ja siitä napista, sitten siitä ja siitä, mutta älä tästä, niin voit kääntää niiden kameraa!"
-Omalla paikkakunnalla ei näy dokumenttikamera. "Mitä minä nyt teen?" kuiskaan hätäpäissäni oppilaalle. Se on nopein tapa päästä kohta saksankin salaisuuksiin käsiksi. "Paina input!" Otan siis kaikki kolme kaukosäädintä ja seison neuvottomana. "Ei sitä voi niistä säätää, pitää painaa videotykistä katossa sormella!" No voisikohan oppilas ehkä itse painaa, koska istuu lähempänä!
-Kuva jumettuu paikalleen ja ääni puuroutuu. "Katkaise kaikki virrat ja ota yhteys alusta asti uudelleen". Näinkin joutuu tekemään useinkin, mutta yhteyttä ei voi ottaa heti uudestaan, vaan on pidettävä minuutin tauko, muuten on sama vika edessä uudelleen.

Eivätkä nämä ole kuin pieni osa jokapäiväisistä sattumuksista. Useimmiten tilanteista selvitään parissa sekunnissa, mutta ei ole epätavallista, että koneiden kanssa askaroidessa on tuntia päässyt kulumaan jo kymmenenkin minuuttia. Näin tapahtui viimeksi eilen. Kaksoistunti piti alkaa kahdeksalta. Juuri tuohon samaan aikaan sattuu etäoppilailla olemaan päällekkäin pakollisia muita kursseja, joten ei aina ole varmaa, tulevatko he juuri saksantunnille. Osa oli luvannut tulla, mutta yhteyttä ei saatu millään.

Onneksi olin ymmärtänyt ottaa puhelimen luokkaan mukaan ja soitin. Yksi oppilas oli tulossa saksaan, mutta hän oli ollut myöhässä. Hän yritti ottaa puolestaan yhteyttä tänne päin saatuaan koneet käyntiin. Mutta hän ei muistanut, että juuri meidän tähän luokkaan ei nykyään enää voi ottaa yhteyttä sieltä päin, vaan meidän täytyy ottaa yhteys sinne. Ja tällaisesta väärästä yrityksestä koneet jumittuvat, joten ne on sammutettava kaikki kokonaan ja aloitettava pitkä prosessi uudestaan. Sitten taas turha soittoyritys ja soitettava oppilaalle, mikä jumettaa. Ja ilmenee, että oppilas odottaakin etäopetuksen alkamista eri luokassa kuin tavallisesti. Hän on mennyt vahingossa väärään luokkaan.

Kaikkea tätä on tapahtunut ja vielä paljon muutakin. Ja jos joku kysyisi, miten etäopetus on sujunut, on vastaus: tänä syksynä koneet ovat toimineet hyvin, ei ongelmia. Ei siis ongelmia, koska kaikesta on selvitty kotikonstein. Ei ole tarvittu kuin kerran alkusyksystä kutsua "asiantuntija" kaupungista ihmettelemään. Asiantuntija lainausmerkeissä siksi, että usein käy niiden kanssa niin, että tulevat tänne asti kovalla päivärahalla, näpelöivät koneita päivän ja ilmoittavat, että eivät ymmärrä, mikä vika niissä on. Ja usein jättävät jälkeensä vielä uuden vian, jota ei ennen ollut.