Komeron kätköstä

Käsiini sattui  komeroa penkoessani tällainen kirjanen. On todella rähjääntyneen näköinen. Mutta ehkä sen vuoksi arvokkaampikin. Se on kansakouluajoilta 50-luvulta oleva muistikirja (pohjalaiset nimittivät muistokirjaa tuolla tavalla. Ja kiiltokuva oli nimeltään muisti Pohjanmaalla). Tytöillä oli kaikilla silloin tällainen kirja, johon oli liimattu joka sivulle muisti, ja kirjanen kiersi luokkakaverilta toiselle. Kaveri kirjoitti kirjaan jonkinlaisen värssyn, yleensä olemassa olevan, mutta joskus itse keksityn.

Kun on kyse alakoululaisista, on sivuilla tietysti paljon virheitä oikeinkirjoituksessa, mutta nyt nuo säkeet tuntuvat niin herttaisilta ja kullanarvoisilta. Esimerkiksi tällaisia löytyy omasta kirjastani:
"Varovasti, varovasti poimi elon ruusuja, sillä kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä".
Uskonnollissävytteiset säkeetkin olivat tavallisia:
"Suojaa Herra kotini, anna sille armosi. Anna olla enkelein, vartijana kodillein".
Ikään kuin loppukevennyksenä on samalla sivulla vielä saman kirjoittajan toinen säe:
"Kirjoitettu maaliskuussa, Kirsti istuu onnenpuussa".

Monien säkeiden lopussa ei kirjoittaja ole kirjoittanut omaa nimeään, vaan useissa on allekirjoituksena mm. "Piirsi kynä ja käsi" tai "Kirjoitti eräs, joka penkiltä heräs".
 Myös opettajalle on kirja annettu kirjoitettavaksi. Silloinen opettajani on liimannut tyhjälle sivulle erittäin kauniin muistin  ja kirjoittanut säkeen: "Kasva Kirsti kasva vaan, kunniaksi Suomenmaan!"

Muistan lapsena nähneeni vintillä äitini samantyyppisen kirjasen. Pitänee joskus kysyä, vieläkö se on hänellä tallella. Omilla lapsilla ei tällaisia enää koulussa ollut. Silloin oli muistaakseni kirjasia, joihin luokkatoverit kirjoittivat kaikenlaisia asioita itsestään, esim. harrastuksia, luonteenpiirteitä jne. En ole selvillä, onko alakoululaisilla nykyään enää minkäänlaisia muistokirjoja.

Näsäviisas

Kiirettä pitää, yhtä haipakkaa on kuljettu siellä sun täällä. Haimme viime viikonloppuna taas tämän kuvassa seisovan ihmisenalun vähäksi aikaa meille. Tässä hän muuten ihailee Kangasniemen Kivigallerian pihalla erilaisia kiviveistoksia.

Pojasta on tullut näsäviisaskin. Jos pyytää häntä vaikkapa hakemaan jotain, hän kuittaa, että käytetään vanhat jalat ensin. Mistä ihmeestä se on senkin oppinut! Hänelle on tullut myös kumma kausi puhua kaikenlaisia alapään asioita tai muita rumia sanoja. Jos kysyy, mistä oppinut, väittää, että päiväkodissa se ja se opetti. Kerran kun ei jokin asia sujunut, sanoi poika että pelkele. Kun asiasta huomautettiin, väitti, ettei se voi olla kirosana, koska siinä ei ollut ärrääkään.

Ärrän poika on oppinut kunnolla vasta tänä kesänä. Onkohan siitä kiittäminen härmäläisiä. Äitini oli ostanut perheelle kevättalvella pohjalaiset pelikortit, joissa oli pohjalaisia sanontoja. Vävypoika on kuulemma huvittanut perhettä iltaisin lukemalla noita sanontoja ääneen. Huvittavuus tuli siitä, että savolainen vävy ei osaa ääntää lauseita oikealla nuotilla. Tyttäreni ja lapsenlapsi olivat nauraneet aina kuollakseen, ja poika matki perässä "Ärrä se on joka Härmäs pörrää!" Jos ei tällä menetelmällä opi ärrää ei sitten millään :)
Nyt muuten on vain niin, että ärrä tahtoo tulla kaikkiin niihinkin paikkoihin, joissa kuuluu olla ällä.

Nyt poika on oppinut toden teolla vääntämään sanakieppejä ja tenttaa minuakin aina, tiedänkö minä, mitä vaikkapa "karjan kinnet" on oikeasti.
Mies erehtyi laulamaan jotain laulua itse keksimillään sanoilla, ja siitä riemastui poikakin laulamaan joidenkin laulujen kohtia uusin sanoin, jotka oli itse keksinyt.

Meillekin on palautunut mieleen omasta lapsuudestamme sanallisia hokemia ja leikkejä, joita aina välillä tulee ajankuluksi opetetuksi uudelle sukupolvelle. Kovin suosituksi muodostui tällainenkin hokema, jossa aina kaksois-p:n välissä päräytetään huulten välistä pieni "pieraisu":
Pistäp-prr-päs sop-prr-paan pip-prr-puri, ettei sun sop-prrr-pas hap-prr-pane. Tähänkin hokemaan kuuluu tietynlainen rytmi tai nuotti, tällaisethan ovat aina periytyneet suusanallisesti. Kun mies tätä opetti, muistui minullekin mieleen entisiltä ajoilta.

En tiedä, mitä järkeä on tällaisellakaan, mitä ennen hoettiin vaikkapa: Aino aa apatee, alliskukko apsis. Ja tätähän voi vaikka mistä henkilönimestä hokea vaihtamalla vain tavua nimen alkutavun mukaan, esim. Jussi juu jupatee, julliskukko jupsis.

Mutta kun väitettiin: "Eppäs tiedä, mikä on eppästiedän nimi! -Eppästiedä!" oli poika ymmällä, eikä ainakaan tällä kertaa oikein ymmärtänyt asian koko ydintä.

Oikein tuli vanhanaikainen tunnelma tuollaisista vanhoista hokemista, mutta eikö mummojen ja vaarien tehtävä ole ollakin vähän vanhanaikaisia ja siirtää perinnettä eteen päin.

Luonnonkukkien teemapäivänä

 Tänään vietetään luonnonkukkien päivää. Sen kunniaksi ympäri maata järjestettiin opastettuja kukkaretkiä, yhteensä 114. Kaveri sai houkutelluksi mukaan sellaiselle retkelle, ja mukavaahan siellä oli luonnon keskellä aurinkoisena päivänä. Yläkuvassa harakankello.

 Kolmen tunnin kierroksella löytyi kymmeniä, varmaan satoja kasveja. Ennestään tuntemattomia ei minulle ollut montakaan, mutta mielenkiintoista oli kuulla, miten kasveja on käytetty ennen rohtoina tai ruokana. Kuultiin kasvien kansanomaisia vanhoja nimiä tai kaikenlaisia uskomuksia niihin liittyen. Nurmitädykettäkin on nimitetty kuulemma joskus mummon silmälaseiksi.
Sananjalka puolestaan on saanut nimensä siitä, että kun vartta leikkaa, ilmestyy leikkauskohtaan kuin kirjain. Näin kasvi on tavallaan suoltanut sanoja. Yllätyin, että kaikki vanhemmat mukanaolijat eivät tienneet, että suolaheinän lehtiä voi hyvin käyttää ruoaksi tai että lapset yleisesti söivät niitä. Pohjanmaalla suolaheinää nimitettiin muikuksi.
 Yllä niittynätkelmä. (Kuusenneulaset eivät kuulu tälle kasville!)

 Puna-ailakki on minusta yleistynyt huimaa vauhtia. Sitä kasvaa nykyään aivan valtavina mattoina, melkein kuin voikukkia.

 Koska päivän teemakukka tänä vuonna oli tähtitalvikki, oli tämäkin kuva laitettava mukaan, vaikka se on ihan huono ja epäselvä. Jos olisin tiennyt kuvaa ottaessani teemasta, olisin yrittänyt kuvata paremmin ja hartaammin.

 Retki toteutettiin Juvalla Pattoin perintötilalla. Hieno ja viehättävä pihapiiri. Ja valtavat määrät luonnonkukkia niityllä.

 Tilalle vievän tien varrella sekä peltojen ympärillä oli savolainen pisteaita. Mutta erikoista, että aita oli kauttaaltaan rakennettu kiviaidan päälle.
Länsisuomalaisille ei välttämättä ole tuttua, että koska Savon pellot ovat erittäin kiviset, pellot on joka kevät kivettävä eli pinnalle nousseet kivet kerätään pois ja mihin ne muualle laitettaisiin kuin peltojen reunoille. Joskus näkee myös keskellä peltoa valtavia kivikasoja pellolta kerätyistä kivistä.

Pitkospuita pitkin pääsimme tutustumaan myös kosteikon kasveihin. Hyttyset vain olivat niin suurena riesana, että kotona huomasin tukkani olevan veressä, kun elukat olivat imeneet verta päästä ja minä olin litistänyt ja raastanut hiuksista sääskiä.

 Ja kun kerran luonnonkukista on puhe, sopinee tähän myös kuva kotipihasta. Päivänkakkaroitakaan ei tarvitse ostaa suurella rahalla ja istuttaa hiellä ja vaivalla kukkapenkkiin. Jättää vain nurmikosta niittämättä sen kohdan, johon olisi tulossa kakkaroita ja kas, kukkapenkki on valmis.

Erilaista juhlaa

Yksi lukuvuosi on saatu taas päätökseen. Niin kaunis ja lämmin kesäinen päivä, linnut laulavat, kukat kukkivat, oppilaat hymyilevät. Juuri sellainen päivä kuin kevätjuhlapäivät muistoissani aina ovatkin. Hyvin harvoin juhlapäivä on sateinen. Mutta ei kyynelehtimiseltäkään vältytä. Jotkut nuoret kollegat ovat lähdössä uuteen työpaikkaan. Haikeita halauksia, kyyneleet vierivät poskilla. Rakkaiksi tulleet oppilaat halataan viimeistä kertaa, taas vierivät kyyneleet.

Muuten kevätjuhlapäivä oli perinteinen ja tuttu, mutta yksi oppilaista oli kutsunut vieraansa Saimaalle laivaristeilylle puoleksitoista tunniksi. Kertakaikkisen kaunis sää suosi matkaa. Saimme tyyliin sopivasti perinteistä rantakalaakin ruislivän kera. Niille, jotka eivät ole tällaisesta ruoasta ennen kuulleet, esimerkiksi täällä yksi linkki. Tuon linkin ohjeen mukaan muikut muhivat voissa, mutta isolle joukolle laitetaan kyllä suurin osa vettä. Nuotanvedon yhteydessä on ennen vanhaan rannassa laitettu muikkuja heti pataan tulelle kypsymään. Tällaista ruokaa vain harvoin enää nykyään saa. Joskus saattaa vielä joku taho järjestää yleisölle rantakalailtoja. Joten tämä oli oikein mukavaa vaihtelua ja teki terää, sillä kun iltapäivä oli jo pitkällä ja aamulla seitsemältä oli viimeksi jotain suuhunsa saanut, oli alkanut hiukan hiukoa.

Risteilyn jälkeen ehdimme käydä vielä viidessä muussa paikassa. Nyt kaikki asuivatkin keskustassa, joten ei matkoihin kulunut aikaa. Silti tämä yksi vuoden pisimmistä työpäivistä päättyi vasta klo 18 illalla, jolloin sai viimeinkin potkaista puristavat kengät jaloista ja oikaista sohvalle ja alkaa odottaa uutta lukuvuotta.

Kyllä se joulu tulee hössöttämättäkin

Minkähän takia ennen joulua alkaa aina valtaisa valitus joulusta? Moni lähtee mukamas joulua pakoon ulkomaille ja ottaa kuitenkin lanttulaatikot, läskisoosit ja mämmit mukaansa. Ja minkä takia joku väittää, että joulu stressaa, vaikka on ihan itsestä kiinni kuinka paljon se stressaa.

Minusta joululoma on paras loma, koska se on ainut loma, kun ei tarvitse oikeasti tehdä lomalla mitään juuri lomiksi rästiin jätettyjä töitä. Talohan on juuri siivottu jouluksi, pyykit pesty, ruokia on valmiina moneksi päiväksi pakkasessa, mihinkään ei voi eikä tarvitse mennä, koska mikään paikka ei ole moneen päivään aukikaan. Kylään ei voi eikä tarvitse mennä, koska ihmiset viettävät joulua kuitenkin omissa oloissaan. Ei tarvitse kuin pötköttää selällään sohvalla ja kääntää toisella kädellä lahjaksi saadun kirjan sivuja ja toisella kädellä hamuilla pöydältä lahjaksi saadun suklaarasian sisältöä. Ja jos suklaa loppuu, vääntäytyy sen verran ylös, että noutaa kaapista sen suklaarasian, jonka oli ostanut varuilta, jos ei pukki vaikka muistakaan tuoda suklaata tänä jouluna. Tai jos kirja loppuu, hakee hyllystä sen kirjastosta varuilta tuodun kirjan, jos vaikka pukki ei tänä vuonna muistakaan tuoda kirjaa.

Joku väittää, että tuo kaikki vaatii valtaisat järjestelyt ja hössötykset ennen joulua, että voisi sitten lomalla ottaa rennosti. Tuskin!
Itse olin melkein kaksi viikkoa ihan reporankana sairaana juuri ennen joulua, ei todellakaan tarvinnut eikä voinut tehdä mitään. Pari päivää ennen joulua virkistyin sen verran, että teimme tavallisen viikkosiivouksen, ei todellakaan enempää kuin normaaliksi viikonlopuksikaan. Lahjat olin jostain syystä ostanut jo marraskuun lopussa, kun kävimme kaverin kanssa hurvittelemassa kaupungissa, ei siis niistäkään huolta. Ainut, mistä oli vähän joustettava, oli sauna. Aattona ei mitenkään olisi ehtinyt enää sinne, joten oli luovuttava monen vuosikymmenen perinteestä.

Aiemmin oli sovittu menevämme toisen tyttären luo jouluksi, joten ei tarvinnut varata juuri ruokiakaan muuta kuin mitä nyt normaalistikin söisimme. Tyttäret eivät liioin joutaneet mitään erityisiä ruokia laitella, sillä kumpikin oli töissä vielä aattonakin pitkälle iltapäivään. Silti meillä oli syömistä niin paljon, että vaikka kokonaisen armeijan olisi syöttänyt. Ja leipomuksia oli vähennetty huomattavasti, vain yksi kakku, ja sitäkään ei jaksanut monikaan edes maistaa. Joulukuusi oli jokaisella lyöty olohuoneen nurkkaan ja pallukat ja kiiltonauhat roikkuivat oksilla kuten pitääkin. Ja posti oli tuonut jääkaapin ovet täyteen joulukortteja, joista äänestettiin joulun kaunein kortti kuten aina ennenkin.

Ja vaikka ei mitään hössötettykään, tuli pukki niin kuin ennenkin ja toi tavaraa enemmän kuin laki sallii. Ja aamulla herätessä oli juuri se joulun tunnelma kuin aina ennenkin: monta muovipussillista lahjapapereita ja lahjat kasoissa ympäri huushollia, kuusessa loistivat kynttilät ja lapset leikkivät uusilla leluillaan.
Kyllä olisi kurjaa, jos olisi koko pitkä talvi vain samanlaista harmaata ja ankeata kuin marraskuussakin.

Oi niitä aikoja

Paikallinen kansantanssiryhmä täyttää 30 vuotta. Sen kunniaksi yhdistys järjesti eilen mukavat kunnon iltamat. Paikalle oli kutsuttu myös naapurikaupungin yhdistyksen väkeä. Kaikki vuosien varrella ryhmää ohjanneet kukitettiin ja kuultiin historiikki yhdistyksen taipaleelta. Lopuksi kaiken kansan tanssia. Polkat, jenkat, valssit, tangot ja foxtrotit tuli tanssituksi ihan tuosta vaan, mutta ei ilman hikeä. Selkäkin vetreytyi ja mieli nuortui taas ainakin 20 vuotta. Paitsi että muiden mielestä ei kai ole nuorruttu, sillä eräs tanssittaja kysyi minulta, vieläkö mieheni elää! :(
Mikäs muuten sen olisi tappanut!

Olin itsekin aktiivisesti mukana tanhuryhmässä ihan alkuvuosina. Seinälle heijastetut kuvat saivat muistikuvat taas eläviksi. Tanhuryhmässä mukanaolo on paras harrastus, mikä minulla on koskaan ollut, ja nyt harmittaa, että ei tauon jälkeen ole tullut mennyksi uudelleen mukaan.  Harjoituksissa oli aina mukavaa, kesällä oli esiintymisiä ja esiintymisten takia tuli tehdyksi itselle kansallispukukin. Kävimme jopa Saksassa ja Ruotsissakin ja noista maista oli tanssiryhmät puolestaan meidän vieraina. Minä jouduin aina tulkiksi, suurin osahan silloisista  ryhmän jäsenistä ei ollut koskaan lukenut koulussa mitään kieliä.

Toisenlaiset olivat ajat silloin 80-luvun alussa. Ei ollut ihmisillä varaa lähteä ulkomaille ihan noin vain ja maksaa kalliita hotelleja. Mutta tuollaisista ajoistahan ne parhaat muistot ovat jääneet. Keräsimme rahaa järjestämällä tansseja maamiesseurantalolla, jopa mansikanpoimintaan komennettiin koko porukka kerran. Silti rahaa ei kertynyt tarpeeksi, joten yhdistyksen piti ottaa vekseli Saksan-matkaa varten. Matka piti tehdä halvimmalla mahdollisella tavalla. Vuokrattiin linja-auto ja kuskina meillä oli linja-autoajokortin omistava ryhmän jäsen, jolle ei tarvinnut maksaa palkkaa tai päivärahoja.

Matkasimme Suomen, Ruotsin ja Tanskan halki Pohjois-Saksaan Nordenin kaupunkiin Pohjanmeren rannikolle. Matkan varrella verryttelimme jäseniämme Ruotsin puolella harjoittelemalla tanhuja levähdyspaikoilla. Yövyimme linja-autossa Saksan puolella ja aamulla sangen aikaisin saavuimme Nordeniin. Oli muuten pääsiäisaamu ja paikallinen ohjaaja oli sopinut tanssiesityksiä aamuksi kaupungin torille. Ei auttanut kuin vaihtaa kansallispuku päälle linja-autossa ja ryvettyneen näköisenä astua lavalle. Kansaa oli tori mustanaan ja minä yritin selittää tanhujen sisintä olemusta kansalle saksaksi. Minulla on muistikuva, että ei oikein hyvin mennyt. Majoittuminen oli paikallisen tanssiryhmän jäsenten kodeissa, ja meillä oli oikein mukava nelipäiväinen vierailu.

Tuosta tulkkauksesta on vielä pari muistikuvaa. Ei ollut tuolloin EU:ta ja meidän oli käytävä aina joka rajalla tullissa kuskin kanssa papereinemme. Minähän en mitään ymmärtänyt linja-autojen  kantavuudesta ja moottoreista, ja mitä kaikkea siellä kysyttiinkään. On vaikea kääntää toiselle kielelle sellaista, mistä ei itse tiedä mitään omalla kielelläkään. Puhumattakaan sitten siitä, että Tanskan rajallakin puhuivat vain tanskaa. Kuvittelin, että juu, kyllä minä yliopiston tanskankurssin perusteella nyt sen verran ymmärrän mitä tarvitaankin. Mutta kun mies tullissa kysyi: "Glumpglomp krousch", minulta meni sormi suuhun. Onneksi takanani seisoi ruotsalaisia miehiä, jotka käänsivät puheen ruotsiksi, ja tilanteesta selvittiin.

Toinenkin tapaus on jäänyt erikoisesti mieleen. Tanskan puolelta Saksaan mentäessä tullimies kysyi jotain, josta en liioin saanut mitään selvää, luulinkin hänen puhuvan tanskaa. Kun kysyin, puhuuko hän saksaa, vastasi mies, että kyllä hän kovasti ainakin yrittää. Mies kysyi, minne olemme matkalla. Vastasin: "Nach Norden" eli Nordeniin. Tuo tarkoittaa saksaksi myös "pohjoiseen", joten mies irvaili, että hänestä me olemme menossa etelää kohti. Siihen minä selittämään, että Nordenin kaupunkiin. Pää kallellaan mies jäi meitä katselemaan, kun ajoimme rajan yli.

P. S. Kuvan laitoin siksi, että siinä on paljon erilaisia suomalaisia kansallispukuja. Ihan vasemmalla sekä istujasta vasemmalla jokin karjalainen puku. Karjalaiset tunnistaa kokomustasta tai tummansinisestä hameesta, jonka helmaa reunustaa punainen nauha. Vihreäessuinen ja äärimmäisenä oikealla pohjalaisia pukuja. Ne tunnistaa kirkkaanpunaisista ja flammuraitaisista hameista. Flammuraitainen tarkoittaa sitä, että langassa on jo kudottaessa tietyin välein erivärinen läiskä, ja tuo värillinen kohta kudotaan hameeseen aina tiettyyn kohtaan niin, että saadaan selvä kuvio. Istujalla edessä Puumala-puku, tyypillinen savolainen raidallinen hame.
Itselläni on tuollainen vihreäessuinen eteläpohjalainen, Härmän-Isonkyrön puku.

Murres jäi päälle

Ihimiset on alakanehet puhua toisillensa musta, jotta kyllä huamaa jotta son ollu viikon Pohojammaalla, ku puhelimeski puhuu ihan taas murresta ja puheen nuattiki on ihan muuttunu pohojalaaseksi. Herran jestas, enkä moo huamannu mitää enkä ainakaa tunnusta.

Pakkohan mun oli sinne jo viikkua enne hautajaasia mennä, ku siskoolta oli pantu käsi pakettihin eikä se voinu enää ajaa autua eikä kuliettaa äitiä eikä teherä mitää muutakaa. Siskoollekki piti mennä aina välillä tekemähän kaikellaasia miälenkiintoosia asioota, kuten siivuttaa juustua valamihiksi, situa kengännauhoja, jos lenkille lähärettihin tai paketoora joku synttärilahaja tai peraata mustikoota, mitä soli vasemmalla kärellä saanu noukituksi. Taisin mä laittaa sille kerran housunnapikki kiinni. Puhumattakaa muista tavallisista huushollitöistä.

Ku käveltihin Seinäjoen Törnävän alueella, rupes mun tekemähän miäli kerran elääsnäni käyrä siälä oikeen kesäteatteris ja niin me mentihinki yhtenä ehtoona kattomahan näytelmää Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Oli se hyvä, vaikka ihan aluus rupesin luulemahan jotta minen taira pysyäkkää kärryyllä, ku oli niin pitkä rialooki siinä aluus, sellaaset on pitkäveteesiä. Mutta kyllä mä sitte sain perälaurasta kiinni ja käsitinki mitä tapahtuu. Tanssia ja musiikkia oli palio, Lea Lavenkin lauloo, esitti jotaki vanahaa akkaa.

Tiäsittäkö muuten sivumennen sanoen, että Seinäjoki on aluunperin ollu juuri täälä Törnävällä ja sitä on kuttuttu Östermyyraksi eli joksiki itäsuoksi. Käsittäähän sen, ku ihimiset on sinne aluunperin tullu lännestä, niin son ollu jotaki takamettää niiren miälestä. Seinäjoki yrittää elevyttää perintehiä ja tuara tuata Östermyyraa esille. Tuas yläkuvas on kesäteatterin katsomosta otettu kuva lavasteesihin, takana näkyy jokia. Oikeen sitte iryllinen paikka teatterille.


Jos joku väittää mun puhuvan pohojalaasta, sei tiärä mistä se puhuu. Äitee ja ne muut ihimiset ne vasta ourosti puhuu, ihan muaki pakkas naurattamahan jokku asiat. Ku mentihin kaupungillekki, äitee sanoo, jotta hän menöö torille ja hairaa siältä mansikoota. (Tarkootti jotta hakoo). Sill oli kaapis vähän väliä lemmehtynyttä vissyvettä, märsääntynyttä maitua ja alushousuus kumminauha oli perstunu. Saattaas joltaki ourommalta mennä sormi suuhun lehtiäki lukies. Kattoon Pohojankyröö-lehtiä ja ku muis leheris on palsta Risuja ja ruusuja, tääl´oli Kehumisia ja kurmoottamisia. Oli siälä leheres muitaki paikallisuuksia, mutta voi, min´en muistakkaa kaikkia ihimeellisyyksiä.

Korttiakaa ei pelata tavallisilla pelikortiilla. Korttien tausta on koristeltu uhoo-merkillä, samalla, jok´on Jussi-pairaskin. Ja joka kortis on kaks pohojalaasta sananlaskua. Ei varmahan suju kortinpeluukaa nauramati, ja hirasta se ainaki on, ku pitää lukia jutut. Moon aiemmin ostanu siältä lasten muistipelin, joss´on isokyrölääsiä asioota kuvattuna, kuten puukoot ja helapäävyöt. En oo vain muistanu teille aiemmin kertua.

Notta tälläästä siäl´oli. Toivua vain sopii, jotta tua murres alakaa hellittämähän, ettei teirän tartte enempää kärsiä. Mutta pääsööhän siitä, ainakin luulen, sillä täksi päiväksi on käsketty savolaasten kesämökille. Kyllä siälä palautetahan maan pinnalle.

Tuliaispastilleja

Eräät vieraat toivat tuliaisiksi körttipastilleja. Alun perin näitä karkkeja on kutsuttu uskovaisten pastilleiksi ja ne ovat valkoisia, soikeita, jauhoisia ja piparmintun makuisia. Varmaan moni muistaa ne lapsuudesta. Niitä myydään vieläkin, mutta rinnalle on tullut myös aniksen makuisia ja kuvassa olevat salmiakin makuiset.

Pastilleja on imeskelty seuroissa saarnan aikana, ja ne ovat kestäneet juuri sopivasti puheen ajan. Kun pastilli on selvittänyt kurkkua, ei puheen aikana ole tarvinnut köhiä, ja puheen loputtua on kurkku ollut sopivan selvä laulun aloittamiseksi. Kuulemma kansa on usein aloittanut virrenveisuun jo ennen puheen loppumista, heti kun pastilli on sulanut suussa. Hyvä puheen pituuden mittari siis.

Körttipastilli on nykyään rekisteröity tavaramerkki ja pastilleja myydään herännäisnuorten toiminnan tukemiseksi.

Juhlapäiviin liittyviä sanontoja

Hiljattain joku kyseli juhlapäiviin liittyvistä erilaisista sanonnoista. Käsitin, että oli puhe nimenomaan nykyaikana käytettävistä. Kuvittelin, että johan niitä nyt löytyisi pilvin pimein kuten kaikkeen muuhunkin liittyviä sanontoja, mutta taisin iloita liian aikaisin.

Vanha kansahan on aina ennustanut säätä eri merkki- ja juhlapäivistä ja muutenkin laskenut aikaa tietyistä juhlista. Myös ruuan riittävyys on ollut tärkeä asia, mihin liittyen on vanhoja sanontoja vaikka kuinka paljon. Koska sää katsotaan nykyään televisiosta ja ruokaa on riittämiin, on kansan tietoisuudesta hävinnyt suurin osa sanonnoistakin. Kustaa Vilkunan Ajantiedosta yritin etsiä vähänkin tutunkuuloisia sanontoja:

-Jos on usva uunna vuonna, niin on halla heinäkuussa.
-Mikä maariana katolla, se vappuna vaolla.
-Aatto jouluista jaloin, iltapuoli pääsiäisestä. (liittyy siihen, että pääsiäisen jälkeisenä arkipäivänä on nuoriso paikoin alkanut tanssikisailun).
-Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi.
-Loppiaisesta alkavat härkäviikot /selkäviikot ja läpileivät. (paikoin tunnetaan kai nykyäänkin, kansakoulun kirjasta muistan tähän tapaan: Nuutin nuppu ja joulun loppu, härkäviikot ja läpileivät).
-Pääsiäisenä pää ja rontti, helluntaina hännänrontti. (ruuan määrään liittyen).
-Erkin vilu, kesän ilo. (Ierikan viluistahan puhutaan vielä nykyäänkin).
-Laskiainen lapset tappaa, pääsiäinen päähän nappaa, helluntai hengen ottaa, juhannus juhlan tuopi. (sananparsi katovuosien ajoilta).
-Aprillia, syö silliä, juo suolavettä/kuravettä päälle. (elävä sanonta vielä nykyäänkin).
-Ei vappu ole köyhän ystävä. (=ruuat keväällä jo loppu).
-Se käy vapunpäivävaleesta. (vappu on ollut valehtelijan hyvä päivä).
-Kun ois kesä ja helluntai, eikä milloinkaan talvi ja maanantai. (Tai toinen versio: Kun ois suvi ja sunnuntai...)
-En joutanut joululle, enkä päässyt pääsiäiselle, vaan kyllä heilun helluntaina. (helluntaina on etsitty heilaa).
-Jok´ei helota helluntaina, se ei helota koko kesänä.
-Jos ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä.

Juhlapäiviin liittyviä sanontoja ovat nämäkin, joita vielä kuulee käytettävän:
-Kun on joulu niin on joulu, paistas akka toinenkin silakka.
-Pieniä on silakat joulukaloiksi.
-Voi kun tulis joulu niin sais yöllä syödä!
-Joulu juhlista jaloin.
-Oi juhla ja juhannusyö!

Äidilläni oli tapana sanoa:
-Kyllä on nyt juhlaa ja pääsiäistä! (Tilanteissa, jolloin oli tavallisuudesta poikkeavaa ilon- ja riemunaihetta, esim. lapsi riemuitsi uuden mekon saamisesta).

Vuodenkiertoon ja sään ennustamiseen ei tarvita enää sanontoja, joten kansa on viisaudessaan keksinyt vanhojen pohjalta uusia sanontoja. Nykyaikaa kuvaa se, että ne ovat usein ryyppäämiseen tai seksiin viittaavia tai ne ovat muuten väänneltyjä:

-Joulu juhlista jaloin ja pikkujouluista kontaten. (Myös uudempana muunneltu muotoon: vappujuhlista kontaten...)
-Joulu juhlista jaloin, tai sitten nelinjaloin.

-Jos ei heilaa helluntaina niin ei aidsia adventtina.
-Jos ei heilaa helluntaina niin juhannuksena jo jonoa.
-Jolla on heila helluntaina, sillä on lapsi laskiaisena.
-Heila helluntaina, herpes hepissä. Heilatta heilu helluntaina, huoletta huitelet heinäkuun.

-Joulu on joka vuosi, juhannus vain kerran vuodessa (ja vappu vuosittain).
-Jos harakka kävelee vappuna hangella, se tarkoittaa, että on lunta maassa.

Juhliin ja muihin merkkipäiviin liittyviä sään ennustussanontoja on kymmenittäin esim. kirjassa: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Otava. Keuruu 1989.

Mielenkiintoista perinteisiin liittyvää luettavaa on myös kirjassa Kansanviisauden käsikirja, koonnut Leea Virtanen. WSOY. Porvoo 1991.
Juhlapäiviin liittyviä nykyaikaisia tekstiviestejä on kerättynä esim. täällä.

Hyvää ystävänpäivää kaikille

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Ystävänpäivä on Suomessa niin uusi ilmiö, että sitä ei tahdo osata oikein vieläkään pitää minään. Kalenteriin se tuli Suomessa vuonna 1987. Nuoremmalla sukupolvella sen sijaan ei näytä olevan mitään ongelmia päivän vietossa.

En ole vieläkään oppinut lähettämään kenellekään ystävänpäiväkortteja, kun pitkään vastustin periaatteesta korttien lähettämistä. Juuri kun oli saatu joulukorttirumba päätökseen, alkaisi taas uusi. Silti joku uskollinen ystävä lähettää minullekin aina ystäväpäiväkortin, vaikka tietää jo etukäteen, ettei minulta kuitenkaan tule vastaavasti mitään. Tai olen saanut kivoja sähköpostiviestejä. Hups, tätä kirjoitettaessakin tuli hauska ystäväpäivätekstiviesti, johon joku oli jaksanut värkätä erilaisista merkeistä sydämenkuvan. Kiitos kovasti, mutta huono omatunto tuli!

Aloin ihmetellä, miksi Suomessa päivää vietetään ystävänpäivänä, vaikka se monissa muissa maissa on rakastavaisten päivä. Olemmeko kuitenkin niin jäyhiä, ettemme rakastavaisten päivään taivu.
Hyvää ystävänpäivää eri kielillä on vaikea löytää. Ruotsiksi se on Glad alla hjärtans dag! Englanniksi Happy Valentine´s day! ja saksaksi Glücklichen Valentinstag!

Löysin myös netistä pari sivua, joissa oli joillakin muillakin kielillä tuo sama, mutta siitä miten ja missä määrin tuota päivää noissa maissa itse asiassa vietetään, ei ole minulla tietoa. Tässä on yksi linkki, tässä toinen.

Kekri-halloween

Vaihtelua syksyn harmauteen ja murheeseen toi halloween-päivä. Monet yläkoulun oppilaat ja opettajat olivat pukeutuneet päivän vaatimalla tavalla. Opettajainhuoneessa oli hyvää syötävääkin ja värikästä boolia, halloweenin mukaan tietysti karmea käsi uiskenteli juomassa ja valtavan kokoiset muurahaiset juoksentelivat lautasilla. Tuo käsi on hyvin pesty kumihanska, jonne on laitettu vettä, ja sen jälkeen pakastettu. Näin se pitää samalla myös juoman kylmänä.

Olin ehdottanut, että juhlaa nimitettäisiin kekriksi, koska se on suomalainen perinne ja itse asiassa vastaa amerikkalaista halloweenhapatusta, ja jota on vietetty aina näihin samoihin aikoihin. Mutta oppilaat olivat halunneet nimenomaan, että sen pitää olla halloween.
Paikkakunnalla on vanha perinne, että neljä kertaa vuodessa on markkinat torilla, ja yhdet niistä markkinoista on juuri nämä pyhäinpäivän tienoilla järjestettävät kekrimarkkinat. Perinteisesti oppilaat pääsevät ruokatunnin tienoilla markkinoilla käymään.
Iltapäivällä viimeisellä tunnilla oli oppilaille järjestetty halloween-ohjelmaa keskusradion kautta.

Kuvassa selin oleva opettaja on abien ryhmäohjaaja ja hän on juuri saanut abipaidan, jollaisen kaikki abitkin ovat hankkineet.