Armas aika alkoi

Eilinen oli taas se vuoden rankin työpäivä. Kahdeksan ylioppilasta sai lakin koulusta, ja kaikki olivat kutsuneet myös opettajat juhliinsa. Kerrankin ehdimme käydä kaikkien luona, ja silti olin kotona illalla jo puoli kahdeksan. Asiaa auttoi sekin, että ei tällä kertaa ollut kauhean paljon ajamista kylän laidalta toiselle, suurin osa asui kirkolla. Välillä piti kylläkin tervehtiä vain ovelta ja jo onnittelumaljojen jälkeen lähteä pois, muuten ei olisi ehditty. Olisi kyllä viihdytty vaikka kuinka pitkään, jos olisi ollut mahdollista. Kunnan rajalta toiselle on muuten matkaa pisimmillään 80 kilometriä, ja on joskus kuljettu laidasta laitaankin.

Ja vaikka tiedän, että useat oppilaiden vanhemmat ovat minun entisiä oppilaitani ja että juhlissa on heidän sisaruksiaankin, niin ikään entisiä oppilaita, en silti jaksa olla hämmästelemättä, miten kaikki tuntevat minut ja minä en kuitenkaan tunne ketään. Ihan vieraan tuntuiset ihmiset kertoilevat minulle tarinoita menneiltä vuosilta, mutta minulle kaikki on kuin vieraiden ihmisten kertomia uusia juttuja.

Eräskin kertoi, että minulle oli muinoin laulettu abipäivänä että "nousee kiukku nelikymppisen", jolloin olin ollut erittäin mörtsin näköinen. En tuolloin ole ollut kuin vasta kolmekymppinen!! (Vai on noussut kiukku! Ovatkohan pölläilleet jotain vai eivätkö ole viitsineet opiskella mitään). Eräässä toisessa paikassa ylioppilaan isä kertoi, että olin lyönyt hänen kanssaan aikoinaan vetoa kaljatuopillisesta (!) ettei hän pääse ruotsista läpi. Oli kuulemma kirjoittanut C:n. Tämä mainittu isä on muutenkin vuosien mittaan muistuttanut minua tuosta, enkä ole vielä koskaan tarjonnut luvattua tuoppia. En kai, kun en edes muista sellaista. Dementoituneitahan on hyvä höynäyttää!
Eräässä paikassa tapasimme saksalaisia tuttaviakin, joiden luona Saksassa olimme muutama vuosi sitten pienellä porukalla. Pieni maininta noista tuttavista myös kirjoituksessani täällä. (Vierailusta heidän luonaan ei ole juttua, koska en tuolloin vielä ole pitänyt blogia).

Kevätjuhla aloitetaan aina kirkolla. Perinne on pitänyt pintansa, vaikka pappimme sanoi, että kun hän on tästä muille papeille puhunut, kaikki ihmettelevät. Etelä-Suomessa ei kuulemma tule enää kuuloonkaan. Ja meillä lauletaan aina Suvivirsikin ilman mutinoita, mihin puolestaan vaikuttaa se, ettei täällä ole juuri muiden uskontokuntien edustajia. Jokakeväinen keskustelu mediassa Suvivirren oikeellisuudesta on kummallista. Jos me menisimme maahanmuuttajina vaikka Pakistaniin, kyllä meidät vietäisiin muslimien temppeleihin kyselemättä mielipidettämme. Ja meidät joko käännytettäisiin uskoon tai kivitettäisiin :) Maassa maan tavalla.

Tällä kertaa en ollut itse kuskina, joten sain juoda kaikki tarjotut onnittelumaljatkin. Ei se silti ole minun syyni, että kun viimeisestä paikasta tuli kotiinlähdön aika, ei takkiani ollut missään. Selvisi, että joku vieraista oli vahingossa ottanut väärän takin. No, takki tulee minulle aikanaan kylän toiselta laidalta. Saa nähdä, milloin saan kävelykengät ja villatakin, jotka unohtuivat kuskina olleen open takakonttiin. Tällaista rekvisiittaa kun piti tällä kertaa olla mukana kylmyyden ja kovan sateen takia.