Lukioporukan musiikkielämys

Eilen oli se ilta, kun lukio lähti Imatralle kulttuuria kokemaan. Kyseessä oli rock-kupletti Juice Leskisestä. Juicen elämä esiteltiin mielenkiintoisin keinoin, sopivasti vuorotellen puhetta ja musiikkia. Liian nopeasti kului 2½ tuntia, kyllä hänen laulujaan olisi kuunnellut pitempäänkin. Mikäli ymmärsin, oppilaatkin tykkäsivät esityksestä. Sellaisetkin olivat innostuneita, jotka eivät tavallisesti niin teatterista välitä, eikä tietysti enää ole sitä sukupolveakaan, joka työkseen kuuntelisi Juice-musiikkia. Mutta kuten jotkut oppilaat sanoivat "eihän sitä musiikkia voi olla kuulematta, kun vanhemmat sitä jatkuvasti kuuntelevat".

 Oikein tuli taas nostalginen tunnelma ja paluu takaisin nuoruuden päiviin, kun vaatetuskin lavalla oli kuin silloin ennen. Juicekin alkoi tuntua kuin omalta opiskelukaverilta, asuttiinhan me sentään ainakin samassa kaupungissa, vaikkakaan emme olleet samassa oppilaitoksessa. Mutta näkihän häntä aina joskus kaupungilla. Oli hän kuuluisa jo silloin 70-luvulla. Elävästi on jäänyt mieleen eräskin kerta, kun pitkätukkainen Juice kantoi kadulla vauvaansa olkapäillä. Ehkä näky on jäänyt mieleen siksi, että siihen aikaan ei pojilla ollut vielä ainakaan kovin yleisesti selkään asti ulottuvia hiuksia.

Juicea esitti kupletissa kaksi eri henkilöä. Meitä opettajia kiinnosti esitys kovasti senkin takia, että nuorta Juicea esittänyt henkilö oli osalle opettajista entinen oppilas (jostain yli 20 vuoden takaa), osalle entinen luokkatoveri. Ja hyvinhän Juicet osansa esittivät ja lauloivat kuten oikea Juice ikään. Se entinen oppilaskin kiitti lopuksi yleisöä ja viime sanoikseen vielä mainitsi: "ja kiitos minun vanhoille opettajille!" Sydäntä lämmitti, mutta oikein särähti korvaan tuo vanha-sanakin. Mutta ehkemme kuitenkaan niin kovin vanhoilta näyttäneet, koska kerran meidät vielä yleisön joukosta oli tunnistanut!