Menin seurakunnan leirimajalle pyörällä ja pelastusliivit mukana (en sentään pelastusliivit yllä), koska en ollut kuullut, että osanottajia oli ilmoittautunut niin vähän että kirkkovene ei olisi kymmenellä hengellä vielä liikahtanutkaan rannasta. Vesi on niin matalalla, että vene on jäänyt kauas vesirajasta. Mutta ei se pieni sade meitä haitannut. Kun ei soutamaan päästy, kävelimme sen sijaan pienen lenkin lähitalon tontin ympäri (noin 200 metriä :) Korvensimme leirimajan takassa makkaraa ja söimme ne aurinkosalaatin kera. Jotkut saunoivat ja uivatkin.
Muuten mukava, mutta taisi olla huono ajankohta tällaiselle. Moni oli juuri näin viimeisillä työviikoilla niin kiireinen, että ei ehtinyt mukaan.
Tekstit
8 kommenttia:
Minä tunnen sanan korventaa vain merkityksessä närästää.
Ja minä olen aina luullut, että TYKY-juttuihin on pakko osallistua.
Peikko on huomannut, että ihmisistä on tarpeellista pitää kiirettä.
Nuorempana ainakin rakkaus korvensi rintaa.
Nykyään nuotioilla kähärästetään
makkaroita (joskus pönttöuunissakin tuvassa)ja rakkauskin leiskuaa tottakai ;)
TYKY-jaksot olivat aikoinaan ihan kympin juttuja. Oikein Härmän kuntokeskuksessa oltiin ja palkka juoksi.
Voi kun aina muistaisimme, että tulee välillä pysähtyäkin. Työt eivät tekemällä lopu.
allu: niin kai se sitä onkin, tai suru voi korventaa rintaa.
Mutta minäpä tunnen kyrsän vain merkityksessä pieni leipä, eli kun ennen vanhaan äiti leipoi reikäleipiä ja teki lasilla keskelle reiän. Se pieni lasilla otettu saatettiin paistaa lapsille kyrsäksi.
Mutta niinpä vain moni otti eilen makkaran ja sanoi laittavansa kyrsän tikun nenään. Taisi tässäkin makkara assosioitua johonkin muuhun ;)
Sauerkraut: kai ne alun perin tavallaan pakollisia olivatkin, kun kerran vuodessa oli jokin iso tapahtuma. Ja niihinhän osallistuttiinkin. Mutta nyt työnantajan kehotuksesta ne on jaettu pieniin halvempiin osasiin ja siroteltu ympäri vuoden useammaksi tapahtumaksi. Kukaan ei oikeasti jouda jatkuvasti ottamaan osaa. Ja kun meillä juuri sattui olemaan hiljattain se toinenkin tapahtuma.
isopeikko: sekin on totta. Mutta vaikka tällaiset tapahtumat on tarkoitettu rentoutumiseksi, ei se ole enää rentoutumista, jos koko ajan raksuttaa päässä, että lapset odottavat kotona äitiä tai isää vihdoinkin tulevaksi kotiin. Yksikin kävi välillä kesken kaiken hakemassa lapsen päiväkodista ja tuli sen jälkeen takaisin.
Kaisa Jouppi: niin tosiaan, rakkaus ja suru voivat molemmat korventaa.
TYKY on varmaan ainakin meillä jo kärsinyt vähän inflaatiota. Aluksi oli kaikkia kivoja asioita, pääsi kokeilemaan sellaista, mitä ei ikinä muuten ennen. Täällä ei ole enää juuri sellaista uutta, mitä ei olisi ennen kokeiltu tai tehty. Kaikki golfit, uimiset, keilailut, ampumiset jne on käyty läpi ja kaikki lähikaupungit koluttu läpi. SAmat ihmiset kun vuosikymmenestä toiseen katsovat samoja naamoja ja tekevät samat asiat, tarvitsisi välillä jotain aivan erilaista. Ja meille luvattu raha ei sitten taas riitä mihinkään aivan utopistiseen.
Vilukissi: ei tietysti lopukaan, mutta onhan ne työtkin tehtävä. Ja kaikesta ei voi laistaa.
Muistelen sellaistakin aikaa, kun lapset olivat pieniä. saattoi olla 6-9 oppituntia päivässä, aina oli jokin opekokous päälle päätteeksi tai tykyä ja kekeä tai jotain työnohjausta. Lapset olisivat odottaneet kotona ruuanlaittajaa, mutta mihinkäs sitä työpaikalta pääsi. Tai sitten kun pääsi, oli aloitettava ne valtavat koepinojen tarkastukset ja seuraavan päivän tuntien teko. Ja oppilaita oli silloin vielä valtavat määrät.
Eli minusta ainakin rentoutukseksi tarkoitetut tilaisuudet olivat usein vain stressaava lisä.
En muuten yhtään enää kaipaa niitä aikoja.
Lähetä kommentti