Meniköhän nyt oikeille

Ei juuri sellaista päivää, ettei jostain syystä tarvitse mennä koululle. Eilen oli etälukiomme rehtorin eläkekahvit. Kyllähän tällainen työssäkäynti ihan mukavaa on. Oppilailtakin oli edustus. He ojensivat rehtorille pahvista tehdyn leveän oranssisen solmion. Tällä viittasivat rehtorin talviseen käyntiin, jolloin rehtorilla oli leveä huovutettu oranssinen kettukravatti. Ja tuohon tositapahtumaanhan viittasi abipäivänä myös leikki, jossa piti sokkona kiinnittää rehtorin kuvaan solmio.

Kahvien jälkeen oli lukion opettajainkokous. Minut oli valittu sihteeriksi jo etukäteen, kuka lie valinnut. Tässä kevään viimeisessä kokouksessa päätetään aina eri tahoilta tulleiden kirjalahjojen tai stipendien saajat. Tehtävä ei ole mikään helppo. Opettajathan eivät aina voi tietää oppilaiden vapaa-ajan harrastuksia tai käyttäytymistä muita kohtaan. Toisaalta taas kyläläisilläkin voi olla ihan puolueellisia mielipiteitä. Muistettaneenpa vain jokavuotiset Lucia-äänestykset. Jos jollain on takanaan suuri suku äänestämässä, hän saattaa voittaa äänestyksen ja päästä valon tuojaksi ja hyväntahdon lähettilääksi, vaikka olisi kuinka ilkeä luonteeltaan.

Tuli vain mieleen ne jokakeväiset nettikeskustelut eri puolilta Suomea, miten taas joku väärä henkilö sai stipendin.Yleensä noissa keskusteluissa väitetään, että opettajat olisivat olleet puolueellisia ja antaneet stipendit vain toistensa lapsille tai joillekin silmäätekevien perillisille. Mutta iät kaiket mukana olleena väitän, että kyllä kokouksissa yritetään tarkkaan pohtia saajat stipendinantajan edellyttämien ohjeiden mukaan. Kriteereissähän on yleensä tarkkaan määritelty, millainen saajan tulee olla. Mutta jos on paljon kriteerit täyttäviä, on silloin vain heitettävä arpaa. Palkintoja ei riitä kaikille. Ja opettajat eivät voi myöskään määrätä lahjan suuruutta. Siksi stipendien rahasummat voivat vaihdella joskus suurestikin.

Koska meillä on erittäin vähän oppilaita nykyään, on meillä nyt aika paljon lahjatarjontaakin verrattuna vaikkapa suuriin lukioihin. Muistanpa vielä nekin ajat, kun tänne tulin. Lukio oli vasta perustettu, eikä stipendilahjoittajia ollut muistaakseni ollenkaan. Oppilaita oli paljon ja kiitettäviä tuloksia runsaasti, mutta ketään ei voinut palkita, koska jotenkin eri tahot vain eivät olleet vielä heränneet siihen, että voisivat muistaa ylioppilaita stipendein. Vieläkin muistuu mieleen tapauksia, joissa monta laudaturia kirjoittaneetkin lähtivät kotiin ilman kirjekuorta. En tiedä, saattoi olla, että eivät osanneet mitään odottaakaan.
*****
Kuvassa kotoinen metsätähti. Onkohan se aliarvostettu!