Ensimmäisenä osuin karkkikauppiaan kojulle. Lieneekö alitajuinen päämääräni ollutkin. Lakritsaremmin aioin ostaa, mutta myyjä kehui niin hyvin jo pussitettuja aitoja vanhanajan lisäaineettomia lakritseja, että niitä siirtyi reppuuni kaksi pussillista. Varmaan myyjä katsoi, että tuossa on potentiaalinen suurostaja, koska tarjosi maistaa toffeitakin. Ihana toffeemaku levisi suussa, ja kilo samanlaisia löysi tiensä lakritsien joukkoon. Sitten sain onneksi toppuutelluksi itseäni.
Kalsareita, villasukkia, raappahousuja, siivousvälineitä, mitä kaikkea olisi nyt saanutkin, mutta ei sattunut olemaan tarvetta. Jossain vaiheessa työnsi joku käteeni pääsiäisvehnäpussin, jossa oli päällä kansanedustajaehdokkaan kuva. Ehdokkaatkin ovat tulleet viisaiksi. Jos olisi annettu pelkkä paperilappu, olisin heittänyt sen kotona heti pesään, mutta nyt tuli katsotuksi oikein kuvakin ja nimi, sekä vehnänjyvät kylvetyiksi heti multaan. Saamme pääsiäiseksi vihreää ruohoa. On kuulemma parempaa kuin rairuohon oraat.
Tarjolla olisi ollut kuumia makkaroita ja hernerokkaa, mutta ei vielä aamulla juuri herättyä tehnyt mieli. Viipurinrinkelit ovat markkinoiden vakiotuote, mutta en tällä kertaa lämmennyt niillekään, vähän sellaista kuivankälämäkkää nisua.
Yhden pöydän ääressä myivät oppilaat leivonnaisia luokkaretkirahastoa varten. Enpäs sattunut huomaamaan aiemmin heitä. Olin juuri ostanut eräästä toisesta pöydästä pullia, joten yritin luikkia huomaamatta takavasemmalle, etteivät oppilaat ihmettele, kun en heitä kannattanut. Minulla reppu pullotti jo muutenkin, ja rahat olivat loppuneet, joten ei ollut enää mahiksia ostoksiin. Sitä paitsi piti vielä käväistä apteekissakin. Siellä farmaseutti naureskeli itsekseen minut nähtyään, oli tietysti lapsensa kertonut minusta kaikenlaisia hulluja ja liioiteltuja juttuja.
Siinäpä olikin erään kevättalven lauantaipäivän kohokohta, maalaismarkkinat vuonna kaksituhattayksitoista.
Tekstit
6 kommenttia:
Eikös market ole vähän sama kuin markkina?
Kesällä olen käynyt Suomessa markkinoilla ja jotenkin aina petyn: niitä tyhmiä t-paitoja, lakritsaa ja krääsää, jota en todellakaan halua. Onneksi on sitten pullaa, lättyjä ja jos hyvin käy niin voissa paistettuja muikkuja.
Parasta antia ovat kyllä ihmiset, sillä siellä tapaa aina vanhoja luokkakavereita ja muitakin tuttuja. Viime kesänä jäin entisen opettajani kanssa tarinoimaan pitkäksi aikaa. Musti hyvin minut vaikka kirjoitin jo 1988. Toisaalta pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat kaikki!
Lapset ihmettelevät, että miten sinä jäät puhumaan jokaisen vastaantulevan kanssa!
Eiko siella ollu Helppo-Heikkia? Tai mustalaisia myymassa pitseja, ym virkattua liinaa?
isopeikko: niinhän se taitaa olla. Hyvä kun otit puheeksi, päästään ruotimaan kieltäkin, minkä olin jo unohtanutkin.
Tuli mieleen entinen sanonta, kun jotain asiaa päiviteltiin: Johan nyt on markkinat ja huomenna toripäivät!
Ja torista tietysti muistuu mieleen sanonta "maailman turuilla ja toreilla". Muistaako ja tietääköhän kaikki, että turkukin tarkoittaa toria? (viroksi turg).
Vihreät niityt: kesällä täällä on itse asiassa joka päivä markkinatori. Kai niistä joku ostaa, kun kerran kannattaa tulla myymään. Turistit kun etsivät juuri sitä oikeaa entisajan tunnelmaa. Sitä kiireettömyyttä ja tuttujen tapaamista löytyy juuri markkinoilta.
Aulikki: nyt ei ollut Helppo-Heikkiä. Näin kevätmarkkinoilla lumisena aikana ei ole paljon myyjiä, ihmiset eivät liiku. Eikä ole mustalaisia, en muista koskaan nähneeni täällä.
Sama havainto minullakin.
Paremmin jää kansanedustajaehdokas mieleen, jos hän jakaa vaikkapa perunoita, hernekeittoa tai tulitikkurasioita. Tuulilasin jääskrapakin on saatu. :))
Kenenkään tukitileille ei meiltä kuitenkaan liikene senttejämme.
Venytetään senttejä ja euroja samalla tavalla kuin aikanaan mummonmarkkojakin!
Rosina: Pelkkä paperilapun antaminen yleisölle ei todellakaan enää nykyään riitä. Paperia ja mainosta tulee niin tuhottomasti, että infoähkyn takia ei edustajan nimi ja numero jää mieleen. Näköjään konkreettisen tavaran antaminen vielä jollain lailla ihmisiä herättää.
Lähetä kommentti