Ihmeellisin eläin ja alhaisin rotu

Ihmeellisin eläin? Omituisin lintu? Alhaisin ihmisrotu? Omituisimmat koirarodut? Julmin petoeläin?
Arvaa, mitä sata vuotta sitten on kirjoitettu oppikirjoissa noihin kysymyksiin vastaukseksi! Annan vastaukset vasta tämän tekstin lopussa.

Olen joskus hankkinut kirpputoreilta viime vuosisadan alkupuolella painettuja oppikirjoja. Kaikki kunnia senaikaisille kirjoille, mutta joskus kirjojen tekstien lukeminen on kyllä lievästi sanottuna huvittavaa. Toisaalta ihan kauhistuttaa, miten asenteellisia kirjat ovat. Kansakoulun maantieteen kirjassa vuodelta 1934 kirjoitetaan esimerkiksi afrikkalaisista: "...neekereillä hermot eivät ole niin herkät kuin eurooppalaisilla. ..... ja likaiset ovat myös vaatteet, mikäli niitä pidetään. .... Hengenlahjat eivät ole kehuttavat. Laskennon oppiminen on vaikeaa ja uskonnon oppiminen käy hitaasta. ...Egyptiläiset asuvat kurjissa savimajoissaan".

Laskeskelin joskus, että isäni oli täytynyt lukea tuota äskeistä kirjaa aikoinaan koulussa, ja luin hänelle tuollaisia pätkiä, jotka minusta kuulostivat pöyristyttäviltä. Isä ei nähnyt mitään ihmeellistä ilmauksissa. Ja hänen mielestään, jos vaatteet tai maja kerran ovat likaiset, miksei sitä voi oppikirjassa mainita. Ja vaikka mielestäni isä ei ollut mikään rasisti, hänestä rotujenkin kuvaus oli silti okei. Ja minä kun pidän oppilaitani aina koekaniineina, olen joskus lukenut heillekin samaa tekstiä. Oppilaiden mielestä oli kyllä huvittavaa. Heistä ilmaisu oli kauttaaltaan erikoista ja nykykirjoissa ei-hyväksyttävää.

Jos kirjoittajan asenne näkyy äskeisissä lauseissa hyvin, näkyy asenne vielä paremmin vaikkapa Koulun eläinopissa vuodelta 1916. Esimerkki luvusta, jossa kuvataan apinoita: "Ihmisen muotoisiksi sanotaan niitä vanhan maailman apinoita, jotka, kuten oranki, ovat hämmästyttävässä määrässä ihmisen kaltaiset ....  hengenlahjatkin ovat pienemmät kuin alhaisimpien ihmisrotujen.  ... mitä alhaisemmalla kehitysasteella joku rotu on, sen pienempi on juopa, joka erottaa sen kehittyneimmistä apinoista."

Kirjoittaja ei pelkästään tyydy kuvailemaan kohdetta, vaan ujuttaa omia mielipiteitään väliin vaikkapa eri eläimiä kuvatessaan: "Paviaanit...ovat äkäisen ja vastenmielisen näköisiä. .. Inhottavan näköinen on mandrilli. ... Omituisimpia koirarotuja ovat ..." Kirjoittajan mielestä siis vain se on normaalia, mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Toisaalta kuvailun voimakkuuden ymmärtää, sillä sanallinen kuvailu oli ainoa keino yrittää saada opetetuksi, millaisesta oliosta on kyse, eihän ollut valokuvia tai videoita, joista oppilaat olisivat voineet itse muodostaa käsityksen eläimistä. Piirrokset kirjassa ovat ansiokkaita. Ja onpa otettava vertailukohteita sieltä, mistä suinkin niitä on saatavissa: "Ne pitkähäntäiset apinat, joita posetiivin soittajat kulettavat mukanansa, ovat marakatteja..." Posetiivi on ollut selvästikin kaikille tuttu vertailukohde, mutta hyvä, että kirjoja välillä uusitaan. Taitaa olla marakatti heille tutumpi kuin posetiivi.

Kirjoissa on paljon muutakin erittäin mielenkiintoista. Jo pelkästään nykykielen kannalta hassu ruotsin kaltainen sanajärjestys tekee hyvin vanhahtavan ja huvittavan vaikutuksen, puhumattakaan joidenkin sanojen merkityserosta nykykieleen verrattuna. Mielenkiintoista on sekin, että esim. karhun väitetään olevan jo melkein sukupuuttoon tapetun. Tuo varmaan pitääkin paikkansa. Ei minunkaan lapsuudessani niitä ollut, samoin kuin sudetkin oli tapettu Suomesta melkein kokonaan. Vasta ihan viime vuosina niitä on alkanut ilmestyä.

Ai niin, kiinnostaako tietää, millaisia väittämiä alun kysymyksiin on noissa vanhoissa kirjoissa? -Ihmeellisin eläin on kirahvi, omituisin lintu kameelikurki, julmin peto leijona, alhaisin ihmisrotu Australian neekerit, omituisimpia koirarotuja mm. vinttikoira, villakoira, mäyräkoira.

Kirjat: A. Jotuni: Kansakoulun maantiede vuorokurssittain. WSOY. Porvoo 1934.
K.E. Kivirikko: Koulun eläinoppi. WSOY. Porvoo 1916.