Koeviikko meneillään

On alkanut koeviikko. Katsoin kalenterista, että minulla oli kaksi valvontatuntia aamulla. Mutta kun olen alkanut erästä joululahjaprojektia, (josta ei passaa tässä mainita sen enempää) minulle tuli kiire ja yritin kävellä sen kuin kintuista pääsi, ja teinkin kävelyennätyksen. Olin viisi minuuttia nopeampi kuin tavallisesti.

Mutta miten ihmeessä minulle aina käy köpelösti. Koulussa vasta huomasin, että olin mennyt sinne tuntia liian aikaisin. No eipä siinä vahinkoa tullut, sain etsiskellä ensi jakson kirjoja ja CD:itä sekä etsiä yhteen uusintakuulusteluun kuuntelukokeen. Yhdessä kurssipuolikkaassa ei meillä ole kirjoja lainkaan, joten joudun rakentamaan senkin kurssin omasta päästäni.

Valvonnassa istuessani ehdin jo tarkastaa vaihto-oppilaan suomenkokeenkin. Hän sai kiitettävän, vaikka kollegat  väittävät minulle aina, että pidän liian vaikeita kokeita ulkomaalaisille. Mutta enhän minä koskaan kokeissa kysy mitään muuta kuin mitä olen opettanutkin! Jos on tehnyt töitä ja opetellut asioita, osaa ne myös. Saksan ja ruotsin lukijatkin usein väittävät, että minä muka onnistun kysymään aina juuri sitä, mitä he eivät sattuneet tietämään. Kaikki muut sanat he kyllä olisivat tienneet! PAH! Eipä aineissa näy kovin laajaa sanastoa käytetyn, vaikka ne juuri olisivat tilaisuuksia näyttää "sitä ei kysyttyä sanastoa". Harmi muuten, että suomenopetus loppui, sitä oli määrä pitää vain yksi kurssi. Oppilaskin oli pettynyt opetuksen loppumiseen. Mutta hän on saanut nyt hyvän pohjan, ja voi siitä jatkaa itsekseen.

Kotona jatkoin taas joululahjaprojektia niin innokkaasti, että unohdin ajan kulun kokonaan. Minun oli määrä mennä voimisteluun, mutta vasta varttia vaille neljä mies huikkasi, ettenkö minä sinne menekään. Just ja just ehdin sinnekin. Mutta tuo lahjaprojekti pitäisi saada loppuun ennen kuin ensi torstaina alkaa uusi jakso, ja tuntimäärä lisääntyy. Ja kun etäopetuskin alkaa taas, se tuo oman lisänsä jännittävine käänteineen.

Hoitoainetta päälle

Kaupungissa käydessä osui silmiin jossain marketissa pakkaus, jossa oli kaksi pulloa ja vieressä teksti: "Osta tästä pesuainetta, saat hoitoaineen päälle". Jestas sentään, minä en uskaltanut ostaa, kun tuli sen verran hyvät vaatteet, ettei niitä olisi viitsinyt hoitoaineeseen tuhria. En tiedä olisiko se hoitoaine heitetty kassalla päälle vai missä vaiheessa, mutta kun en ostanut, jäi kokematta. Mies kyllä ihmetteli, onko se sen kummempaa kuin jos ostan leivoksen ja laitan kermavaahtoa niskaan. No joo, saattaa hoitoaine sentään ainakin tuoksua paremmalta.

Joskus on silmälasiliike mainostanut: "Kun ostat silmälasit, saat toisen linssin kaupan päälle". Onko nyt niin, että jos ei otakaan tuota kaupan päälle tulevaa linssiä, on toisen linssin paikalla vain tyhjä reikä? Ettei vain sittenkin olisi tarkoitettu, että ostaessaan silmälasit maksaa vain toisesta linssistä. Eli kun ostaa silmälasit, saa ne puoleen hintaan.

Eikä päästä päästä nyt millään eroon. Tämänaamuisessa Länsi-Savossa oli käytetty eräässä otsikossa kivasti hyväksi sanojen monimerkityksisyyttä: Myssy tai hattu on pääasia pakkasella.
*********
Eikä sellaista lehteä,  josta ei löytyisi oikein kunnon rehellistä kielivirhettäkin. Niin ikään aamuisessa lehdessä kerrottiin teinipojista, jotka olivat seilanneet 50 päivää merellä tuuliajolla ja ainoana ruokana yksi kiinnisaamansa lokki, jonka olivat syöneet raakana. Mutta sitten "kalastusalus poimi teinipojat pienestä veneestään keskiviikkona Fidzhin koillispuolella". Eiköhän se alus poiminut pojat kuitenkin näiden poikien veneestä eikä omasta veneestään. Vaan mikäpä sen koskaan tietää...

Salakielinen pöytäkirja

On mennyt mahdottomuuksiin kaiken olevaisen muuttuminen yhteiskunnassamme. Vaikka olisi poissa opettajainkokouksesta vain yhden kerran, se riittää pudottamaan tunnollisenkin kärryiltä ja sähköpostissa tulee pöytäkirja, jota lukiessa saa raapia päätään ja hamuilla avuksi sanakirjaa ja nettiä. Onko kaiken tarkoitus salakieli vai mikä kaiken takana on:

Opettajainkokouksessa A. kertoi Okey-kurssistaan ja Kiva-koulutuksessa ollut B. toi kuulumisia muista alueen kouluista. Mophusta lähetetään kaikille sähköinen versio tutustumista varten ja Oke-hanketta jatketaan. Seopin tiedotustilaisuus pidetään auditoriossa keskiviikkona koulun jälkeen. Veso-päivistä C:llä puuttuu vielä yksi, joten hänelle suositellaan Kelpo-koulutusta ensi lauantaina. Kieltenopettajat voivat katsoa, olisiko Sukolilla tarjolla sopivaa koulutusta.

Suurin osa kuulostaa tutulta, mutta on pari vierastakin salakoodia. Onko netistäkään aina apua, sillä lyhennehirviö Mophu toi osumiksi jonkun tummaihoisen ja korkea-arvoisen hallintomiehen nimeltään Mophu, toinen oli samanniminen tumma Facebookissa esiintyvä omaa bodiaan esittelevä atleetti. Selviäisikö merkitys lauseyhteydestä sittenkin paremmin.

Entäs sitten SEOP. Siitäkään ei ole kukaan koskaan kuullut, arvanneeko tuollaiseen tiedotustilaisuuteen mennä, tiedä häntä mitä siellä esitellään. Internetiä selaamalla ilmenee, että se on jotain nopeimmin kasvavaa hakukonejuttuun liittyvää. Mitähän meille sellaista esitellään, eikö hitaammallakin selviäisi? Vanhoja sähköposteja selaamalla käy selväksi, että Seop meidän tapauksessamme on sittenkin vain seudullisen opetuspalveluhankkeen esittelyä, jota sivumennen sanoen on suunniteltu alueelle jo monta vuotta, laitettu välillä jäihin ja taas herätetty henkiin. 

Tässä salakielen avainkoodit: Okey = Avain yrittäjyyteen –hanke, KiVa = kiusaamisen vastainen hanke, Mophu = yhtenäiskoulun alueellinen ohjaussuunnitelma, oppilashuollon kehittämisen hanke, OKE = oppilaanohjauksen kehittämishanke, SEOP = seudullinen opetuspalvelukeskushanke, VESO = virkaehtosopimuksen mukainen opettajien koulutus- ja työpäivä, Kelpo =  KEhitetään Laadukasta PerusOpetusta, SUKOL = Suomen kieltenopettajien liitto.

Etäoppilaita tapaamaan

Eilen oli taas se päivä, kun koko lukio pakattiin linja-autoon ja huristimme toisen etälukion kanssa kolmannelle paikkakunnalle. Oppilaat ovat näistä tapaamisista aina ikionnellisia, abit syöksyivät heti autosta päästyään toistensa kaulaan, ovathan he jo kolmatta vuotta tuijottaneet oppitunneilla toisiaan ruudun välityksellä. Ja aina kaksi kertaa vuodessa on tavattu livenä.

Mutta kyllä nuoremmatkin oppilaat löysivät heti samoja kursseja suorittavat kaverinsa, ja juttua tuntui riittävän. Paikallinen oppilaskunta oli järjestänyt jotain ohjelmaa ja otti heti vieraat huostaansa. Opettajat ottivat meidät kollegansa huomaansa ja pohdimme tuttuun tapaan etäopetuksen käytänteitä. Oppitunnit on saatu joka paikkakunnalla alkamaan ja loppumaan samaan aikaan, suurin osa tapahtumistakin on samanaikaisesti, mutta vielä on tilanteita, että opettajalla jommassa kummassa päässä puuttuu oppilaat jonkin tilaisuuden takia. Ei varmaan koskaan päästäkään siihen, että kaikki tapahtumat koko maakunnassa olisi aina samaan aikaan. Monissa kohdin tarvitaan joustavuutta.

Ruokailun jälkeen opettajat saivat tavata opettamansa ryhmät kokonaisina. Minun ihana saksanryhmäni oli kiva nähdä ihan kokonaisena ja livenä. Hullua, että en tunnistanut etäoppilaita muiden seasta käytävältä. Mutta oppilaat kyllä tunnistivat minut. Saimme jopa sovituksi, että perustamme ensi kurssin alkaessa blogin, jossa jokainen kirjoittaa saksaksi jotain ja toiset kommentoivat. Minä yritän hommata heille saksaaopiskelevia blogikavereita jostain Euroopan maasta. Ellen muuten saa yhteyksiä minnekään, yritän houkutella saksalaisia ystäväkoululaisia kirjoittelemaan. Tämän ryhmän blogista saattaa tullakin jotain. Olen aiemminkin yrittänyt samaa, mutta on käynyt niin, että oppilaat ovat kirjoittaneet yhden jutun ja homma on jäänyt siihen.

Joka ryhmän tapaamiselle oli varattu aikaa 20 minuuttia, minkä jälkeen vaihdettiin ryhmiä. Minun syksyiselle ruotsinryhmälle ei ollut varattu aikaa, sillä kurssi on jo ohi. Olin kyllä tunnistavinani ainakin yhden silloisista oppilaista, en ole hänestäkään ihan varma, sillä yhteydet toimivat silloin niin huonosti, että en edes aina nähnyt oppilaita. Koneet ovat nyt toimineet kuulemma moitteettomasti, saa nähdä miten käy, kun minä pääsen sinne taas ensi jaksossa säpeltämään.

Linja-autossa paluumatkalla rehtorilla oli jo tietoa syksyn ylioppilaskirjoitusten tuloksista. Abit saivat vuorotellen käydä kysymässä omia tuloksiaan ja tuntuivat olevan tyytyväisiä arvosanoihinsa, ainakin siitä päätellen, että hihkuivat ja hyppivät riemusta. Ja mitä tulee ruotsin tuloksiin, olen minäkin ihan tyytyväinen. Kirjoittivat minusta pääasiassa ihan tasonsa mukaan, jopa erinomaisia tuloksia tuli.

Ajatuksellisia ajatuksia

Ajatella, että olen ollut niin ajattelematon, että olen ajatellut, ettei minkäänlaista ajatusta tulisi  ajatuksiin. Ajoin takaa ajatuksia, mutta ne olivat niin ajatuksellisia ajatelmia, että joku arveli minun olevan vain ajatukseton. Mutta asia alkoi ajatteluttaa.

Mietin ja mietiskelin ja harkitsin pitempää taukoa. Mutta kun pohdin tarkemmin, tuumasin, että hulluhan minä olisin, jos pohdiskelun lopettaisin. Kieliasioiden aprikointiakaan ei malta lopettaa. Joten tuumin, että funtsitaan nyt vielä vähän aikaa kumminkin.

P.S. Ajatella on johdos ajaa-verbistä. Ajaa-verbin merkitys on alun perin ollut ajaa takaa, mistä merkitys laajentunut abstraktiksi: ajaa takaa mielessään. Ajaa takaa on vieläkin ihan käytössä oleva ilmaus, esim. kun ei ymmärretä toisen ajatusta, kysytään: "Mitä sinä ajat takaa?"

Mistä näitä tavaroita oikein tulee

 Jo hyvissä ajoin lokakuun puolella ilmestyy sähköpostissa kutsuja joulupukkikuvineen useampiinkin pikkujouluihin. Ja paketti on tietysti, no ei ihan pakollinen, mutta tunnelman kohottamisen kannalta suotava. Aloin käydä järjestelmällisesti läpi kaappejani ja hyllyjäni, onko minulla mitään turhaa, ylimääräistä ja tarpeetonta tai käyttämätöntä tavaraa. Niitä tarvittaisiin nyt pikkujoulujen lahjapaketteihin. Ei ollut :(

Koska koulunkin johtavana ajatuksena on kestävä kehitys ja kierrättäminen, pitää lahjankin olla kestävää (!). Se ei saa olla ostettua, vaan jotain omista nurkista kerättyä pois kuljeksimasta. Onko minulla mitään sellaista? Ensi silmäyksellä ei ole ainakaan mitään, mitä en olisi lahjan saatuani  avannut lahjapaketista. Sellaisiakin ihmisiä on, joilla kuulemma on kaapeissa paljonkin avaamattomia lahjapaketteja, ja näitä voivat viedä sitten johonkin arpajaisiin palkinnoiksi.

Joillakin on avaamattomia pyyheliina-ja lakanasettejä, saavat kuulemma jatkuvasti lahjoiksi.  Häh? Miten niitä ei minulle ole osunut? Vanhoissa lakanoissanikin alkaa varpaiden kohdalta patja kuultaa, joten saa niitä pesun jälkeen vetäessä varoa, etteivät puhki repeä. Ja pyyheliinalla naamaa pyyhkiessä solahtaa pää pyyheliinan läpi kuin koulussa oppilaiden pää vanhoista ikkunaverhoista. Nuo kaikki virttyneet liinavaatteet oikeastaan voisinkin viedä pikkujoulupakettina kierrätykseen, jospa minulle vuorostaan osuisi sieltä käyttämätön lakanapaketti!

Tai joku on joskus voivotellut, että tulee kynttilänjalkaa, astiaa, lasisarjaa ja muuta taloustavaraa jatkuvalla syötöllä. Mistä ihmeestä niitä siunaantuu? Tässä pätee varmaankin sama totuus kuin ennen sanottiin, että "raha ei tule kuin rahan luo". Tavara tulee siis vain tavaran luo. Joskus nuorena muistan, kuinka ihmettelin, kun jotkut kaverit omistivat jo ennen vakituisen työn saantia kaikenlaisia kodinkoneitakin mikrouuneista lähtien. Itse olemme joutuneet ostamaan joka ikisen taloustavaran ja kodinkoneen ihan itse. Silläpä niitä ei sitten maltakaan viedä pikkujoulujen lahjakierrätykseen, eikä voikaan, kun niitä tarvitaan.

Yhden käyttämättömän ja ehkä kierrätykseen sopivan asian löysin. Kesällä juhannuksen jälkeen kävelimme leirintäalueen ohi. Huomasin roskiksen vieressä aivan ihka uuden pienen pallogrillin, sellaisen ihan minikokoisen, jonka voisi ottaa vaikka kanoottiretkelle mukaan. Saman roskiksen vierestä löytyi toinenkin, isompi grilli. Siinä ei ollut mitään muuta vikaa kuin toisesta jalasta oli irronnut pyörä. Kumpaakaan grilliä ei ollut käytetty kuin kerran, juuri tuona juhannuksena, ja sitten heitetty menemään. Vieressä oli puoli säkillistä vielä käyttämättömiä hiiliäkin. Otimme talteen ja odottelemme sopivaa hetkeä joko käyttää itse tai laittaa kierrätykseen.

Vain tavan ja naapureitten vuoksiko

 Kun lauantaina oli pyhäinpäivä ja monet veivät omaistensa haudoille kynttilöitä, intoutui eräs ystäväni kritisoimaan muistelupaikkoja kirkon kupeessa. Hän kritisoi nimenomaan sitä, että jos hauta on muualla, miksi pitäisi viedä kynttilä jollekin muistelupaikalle jonkin vainajalle ihan vieraan kirkon kupeelle. Voihan kynttilän sytyttää kotonakin vainajan muistoksi, miksi tarvitsisi mennä muistelemaan ulos pakkaseen.

En itse ollut tullut ajatelleeksi tuota asiaa ollenkaan. Minulla on aina ollut hyvin vähän omaisia ja sukulaisia ja muutamien vähien kuolleitten omaisten haudat ovat olleet aina kaukana. Olen vähän samoilla linjoilla kritisoivan kaverini kanssa. En ole ymmärtänyt, että minunkin pitäisi mennä kirkon juurelle muistelemaan.

Kaveri oli vähän sitä mieltä, että "se on loppujen lopuksi vain tapa, kun ´kaikki´ vievät kynttilän jonnekin, niin minunkin pitää, muuten olen ´huono´ ihminen. Onko vain niin, että haluamme näyttää muille, että välitämme omaisistamme".

Minulla itselläni ei ole koskaan ollut täällä minkäänlaista omaisten hautaa, jonne viedä kynttilä. Mutta olemme joka joulu kuitenkin kävelleet hautausmaalla katsellen sitä kaunista tunnelmaa kymmenien kynttilöiden läpättäessä pimeässä. Tavallaan vierailu hautausmaalla on myös ohjelmanumero aaton pimetessä.Varmaan veisin kynttilän omaisen haudalle, jos sellainen täällä olisi, mutta en muistelupaikalle. Tai mistä minä tiedän. Riippuisi varmaan siitä, millainen suhde kuolleeseen on ollut.

Sattumalta sattui juuri Kaisajoupin blogissa olemaan puhetta siitä, miten itärajan takana vanha mummo oli vähän kuin salaa vienyt ruokaa omaistensa haudalle. Joku oli joskus kysynyt, luuleeko mummo, että vainajat tulevat sen ruoan sieltä noutamaan. Siihen oli mummo osuvasti vastannut, että luulemmeko me siten, että kun me viemme kukkia haudalle, että vainaja tulee niitä sinne haistelemaan.
Moni asia on usein vain tapa, emme edes huomaa kyseenalaistaa kaikkea tekemäämme. Toisaalta, tarvinneeko kaikkea aina kyseenalaistaakaan. Jos jokin asia tuo tyydytystä ja hyvän olon, silloinhan rutiinitapa on tehnyt tehtävänsä.

Mutta onpa tullut sellainenkin tapa kuulemma, että hautausmaille on laitettu "muistelupaikkoja" myös tavallaan "lapsettomuuden muistoksi", siis jos pariskunta ei ole saanut lasta. Tuo kuulostaa jo vähän oudolta. Saman logiikan mukaanhan pitäisi laittaa muisteluhautoja vaikka mitä asiaa varten. Minulla esimerkiksi ei ole koskaan ollut veljeä tai poikaa, veisinkö siis kynttilän tai kukan kirkon viereen muistelupaikalle? Tai minusta tai lapsestani ei tullut lääkäriä, tai mitä tahansa, mitä maailmassa ei ole saanut, pitäisi mennä hautomaan. Kyllähän ihmisellä toteutumattomia toiveita ja haaveita riittää.

Mitä tiesit suomenruotsalaisista

Kirjoitin viime keskiviikkona Svenska dagen -teemapäivästämme ja esitin muutaman tietokilpailukysymyksen aiheeseen liittyen. Eilen oppilaat saivat etsiä ruotsin tunnilla niihin vastaukset netistä, på svenska förståss. Minusta aika hyvin osasivat etsiä tietoa netin avulla.

Joku muu vain ehätti minua valistamaan, että en suinkaan minä vain luule, että suomalaiset tuota päivää mitenkään viettäisivät. No en tietysti luule, mutta kun itselläni sattuneesta syystä on ollut jo kymmeniä vuosia svenska dagenia koulussa harva se päivä, ei tuo nyt minulle mitään tavallisuudesta poikkeavaa ollut. Huomasin vain, että vähänpä ihmisillä yleensä on tietoa oman maansa asioista. Ja luulenpa, että ellen sattumalta olisi ruotsinope, en ehkä itsekään olisi tiennyt noihin kysymyksiin vastauksia.
Päätimmekin opehuoneessa viettää tasapuolisuuden vuoksi myös saamelaisten kansallispäivänä (6.2) teemapäivää. Ja tietysti myös omana itsenäisyyspäivänämme!

Ja koska olin luvannut vastaukset suomenruotsalaisuutta koskeviin kysymyksiin tänään, tässäpä ne:

1. Suomessa vietetään ruotsalaisuuden päivää 6.11. Mistä tuo tapa tulee?
Ruotsissa vietetään 6.11. Kustaa Aadolfin päivää, ja Ruotsalainen kansanpuolue halusi suomenruotsalaisillekin oman "kansallispäivän" vahvistamaan kansanosan identiteettiä. Päivää on vietetty ensimmäisen kerran vuonna 1908. (Katso kuvaa Kustaa Aadolf -leivoksesta täältä).
2. Paljonko suomenruotsalaisia on Suomessa?
Hieman alle 300 000.
 3. Montako prosenttia se on koko Suomen asukasmäärästä?
Noin 5,5%.
4. Mitkä ovat tärkeimmät suomenruotsalaisten asuttamat alueet?
Etelä-Pohjanmaan rannikkokaistale, Turun seutu, Ahvenanmaa ja Helsingin seutu.
5. Montako vuotta on pitänyt asua Ahvenanmaalla välttyäkseen asevelvollisuudelta?
Viisi vuotta. Sen jälkeen voi saada nk. kotiseutuoikeuden, jonka voi saada, jos osaa myös ruotsia. Kotiseutuoikeuden omistajalla on oikeus ostaa myös maata ja kiinteistöjä.
6. Muutaman paikkakunnan nimi ruotsiksi:
Savonlinna=Nyslott,  Olavinlinna=Olofsborg, Lappeenranta = Vilmanstrand, Mikkeli= St. Michel, Oulu=Uleåborg, Pori=Björneborg.
7. Muutama sana, joilla on erilainen merkitys Suomessa (fsv) ja Ruotsissa (sv):

      sämpylä:  fsv: semla, sv: fralla/småfranska

laskiaispulla: fsv: fastlagsbulle, sv: semla

joulupukki: fsv: julgubbe/julbock, sv: jultomte

joulutonttu: fsv: jultomte, sv: tomtenisse

seisova pöytä: fsv: stående bord, sv: gående bord/smörgåsbord/buffé

vessa: fsv: tupp (=kukko), sv: dass/toalett/toa/wc

8. Elisabeth Rehnin lempinimi?

Lillan.

9.    Savo on ruotsiksi  Savolax. Mutta tässä yhteydessä lax ei tarkoita lohta vaan mitä?

se    tulee suomen sanasta laksi, joka on lahti-sanan vanhempi muoto.

10.  Kuka suomenruotsalainen kirjailija sai vuonna 2006 Finlandia-palkinnon kirjallaan Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått)?

K     Kjell Westö.

10.