Oikeat sanat hävinneet

Kun tänä syksynä ei ole toiveitakaan etsiä metsästä marjoja tai sieniä kuivuuden takia, on keksittävä muuta ajankulua. Menimme eilen vaihteeksi ongelle. Rannalla seisoi jo joku onkija. Luulisi, että täällä on tilaa vaikka kuinka, koska jokaista asukasta kohden on rantaa ainakin kilometrin verran. Mutta eihän kaloja joka paikasta saa, joten kun oli kerran tultu, änkesimme samalle kivikkoiselle kohdalle onkijan kanssa.


Kysyimme tuleeko kalaa, ja mies vastasi, että ne panimaju. Jaha, tämä olikin sen sortin naapuri. Mietin, että nythän minulla on tilaisuus puhua venäjää. Mutta eihän tietenkään tullut yhtäkään muuta sanaa mieleen venäjäksi kuin lavit ribu, joka tarkoittaa kalastamista, mutta tiesihän mies muutenkin, että tässä kalalla ollaan. Sitä paitsi en kuitenkaan olisi osannut ääntää taka-i:tä oikein, ei sitä olisi kuitenkaan ymmärretty. 

Matoa onkeen yrittäessäni muistelin kuumeisesti kaikenlaisia venäläisiä sanontoja: aurinko paistaa, svetit sontse, mutta mitä sitä nyt sanomaan, näkeehän se sen muutenkin tai vetera net, ei tuule, turhaa tautologiaa. Olisin minä osannut kertoa jotain omasta asunnostani ja perheestäni, olisin voinut kertoa missä maissa olen käynyt, mutta ehkeivät oikein olleet sovelaita aiheita keskustelun aloittamiseen.


Kun ulkomaalainen sai ensimmäisen kalan, olisin voinut kysyä, onko se ahven, mutta ei ollut tietoa ahven-sanasta. Olisin osannut kysyä, onko se kala, mutta mies olisi saattanut pitää hieman outona, jos en kalaa sammakosta erota. Ongimme siis tuppisuina, ja ajattelin koko ajan, miten minunkin oppilaani ensimmäisiä kertoja oikean saksalaisen tavatessaan aivot höyryten miettivät oikeita sanoja oikeaan paikkaan, mutta ne eivät muistu juuri sillä hetkellä mieleen.