Suomalainen ei toista puhutellessaan juurikaan käytä puhutellun nimeä, kuten esim. "Terve, Maija" tai "Kuule Riitta!" Me vain huikkaamme toiselle tervehdyksen ilman nimen mainitsemista. Paitsi television uutistenlukijat ja meteorologit näyttävät ihan ottaneen tehtäväkseen kansan tapojen muuttamisen.
Ehkä juuri tuosta tavasta olla nimeä mainitsematta niskakarvani nousevat pystyyn, kun joku alkaa minulle puhuttelun: "Kirsti kiltti!" Voi jee, miten ällöttävän mairealta se kuulostaakin, ja juuri nimenomaan sen takia, että se tietää aina jonkin erittäin epämiellyttävän asian tekemistä tai jonkin suuren uhrauksen. Kukaan ei kutsu minua lempeästi muulloin kuin halutessaan minulta jonkin erittäin suuren palveluksen. Ja mitä useampia kiltti-sanoja, sitä tympeämmästä tekemisestä on kyse.
Toinen mikä on alkanut kiukuttaa ihan silmittömästi on pyyntö, joka aloitetaan suomen kielelle vieraalla rakenteella: "Haluaisitko mennä..." tai "Haluatko tehdä..." tilanteissa, joissa ei itse asiassa ole minun halullani mitään tekemistä, tilanteissa, joissa en kuitenkaan voi valita. Niissä ihan väistämättä on pakko vastata: "En halua!" Niissähän kysyjän kuuluisi sanoa: "Voisitko/Voitko tehdä..." tai "Tekisitkö...", mikä on vanhastaan suomen kielen mukaista. Haluamiseen liittyvä kysymys on taas sitä englannin maailmanvaltaa: "Would you like to...".
Tekstit
10 kommenttia:
Näiden pyyntösanamuotojen kanssa uussuomalaiset ovat täällä usein liemessä. Kirjoitin siitä vähän aikaa sitten blogissani.
Olen huomannut, että nimien opettelu kuuluu ainakin amerikkalaiseen alkeiskohteliaisuuteen. Muistan, miten aikoinaan kielikoulun alussa samassa ryhmässä ollut amerikkalaismies muisti seuraavana päivänä kaikkien ryhmäläisten nimet ja tervehti meitä aamulla nimen ja leveän jenkkihymyn kanssa. Se oli häkellyttävää - ja vähän huvittavaakin.
En ollutkaan ajatellut,että tuo haluaisitko on suora lainaus englanninkielestä;olen aika luontevasti taitanut sitä käyttää,mutta kiitos kun tuon mainitsit,nyt voin korjata tilanteen:-) Itse tykkään käyttää nimea puhutellessani toista ihmistä,ja pidän myös siitä,että nimeni mainitaan,mutta sekin taitaa olla perua siitä,että olen asunut muilla mailla ja siihen tottunut.
mm: katsoin jo alustavasti, mielenkiintoiselta vaikutti kirjoituksesi. Pitää tulla paremmalla ajalla katsomaan uudelleen.
Yaelian: ilmeisesti tuo englannista tuleva käännös tunkee kieleen, halusimmepa tai emme, ihan kuin moni muukin asia sieltä.
Minäkin tykkään kovasti, kun tervehdyksen myötä mainitaan nimi, sitähän ei muut tee kuin ulkomaalaiset ja lämpimältä tuntuu. Saisi todella lisääntyä. Mutta tuo sana "kiltti" pyynnön alussa ei ole kiva #¤#
Minua ärsyttää suunnattomasti, jos joku puhuu kanssani ja toistelee joka väliin nimeäni. Ulkomailla sen toki ymmärrän, mutta Suomessa... Argh!
Minä muuten olen todella huono muistamaan ja oppimaan nimiä. Viime talvenakin taisi mennä kuukausia ennen kuin opin kaikkien omalla luokallani olevien nimet...
Sauerkraut: Jos suomen kielellä joku toistaa toisen nimeä koko ajan, se kuulostaa teennäiseltä, juuri siksi, että se ei ole ollut meidän kulttuurimme mukaista.
Sama vika minulla, nimiä en muista, ja esittelytilanteissa en edes kuule, mitä ihmiset sanovat nimekseen, ainakin suomalaisilla on tapana mutista nimensä niin, ettei toinen vain suinkaan kuulisi sitä.
Kukaan ei ole minua koskaan sanonut KAISA KILTIKSI, pyytäessään tekemään jotakin, joten en tiedä kuinka se olisi kolahtanut :)
Ei varmaan mitenkään, tai tietenkin riippuu tehtävästä, kuta pyydetään.
"KAISA KILTTI! VOISITKO RUNON LAUSUELLA?", ilahduttaisi varmasti, mutta vastaavasti "KAISA KILTTI voisitko tulla mukaan wessojensiivousporukkaan?" tökkis jo huomattavasti KILTTEINEEN päivineen.
Suomessa ehkä luonnotonta sanoa toisen nimi, mutta Saksassa se kuuluu kohteliaisuuteen. Minulle sanotaan aina Guten Tag, Allu tai Guten Tag Frau Allu tai Hallo Allu tai Tschüss Allu.
Kaisa Jouppi: sinua ei sitten varmaan ole pyydetty tekemään mitään epämiellyttävää, silloin varmaan olisi kilttiä käytetty. (ei kuitenkaan skottilaisten miesten kansallispukukilttiä :)
allu: Minusta tuntuu aina niin mukavalta, kun menen opettamaan venäläiselle perheelle suomea, ja aina ovella sanotaan: "Terve Kirsti". Yritän itsekin opetella ihmisten "tavoille", mutta minua vaivaa sitten vielä myös pohjalainen jäykkyys suomalaisen lisäksi. Ei tahdo mennä kaaliin, selkäytimestä puhumattakaan.
Kaikkein ärsyttävintä on, kun tuntematon puhelinmyyjä aloittaa sanomalla hei ja sen jälkeen lisää etunimeni. Haloo vaan, siinä on jo oikaistu sinuttelun lisäksi paljon muutakin.
Enkä muutenkaan ymmärrä miksi pitäisi kieleen lisätä väkisin kohteliaisuuksia jotka eivät siihen kuulu.
Suomen kielelle vieras rakenne on myös sinä-passiivi, jota viljellään tosi ahkeraan, ärsyn ärsyn.. tekee aina mieli vastata etten minä..
Sirokko: no just, nuo kaikki ovat kesto ärsytysaiheita täälläkin, luulen että olen varmaan ennenikin valittanut samoista asioista.
Mutta eivät ainoastaan puhelinmyyjät, vaan myös kaikenmaailman mainokset tulevat etunimen ja sinuttelun kera. Huippuesimerkki oli, kun kerran miehelle tuli jostain firmasta mainoslehtinen, jossa jo heti päällä isoin kirjaimin kysyttiin: Hei Erkki, oletko jo tilannut kauttamme kesän makeimmat bikinit!
Lähetä kommentti