+of+IMG_0001_1_1.JPG)
Äkkiä sitä
ihminen oppii vapaaherrattaren rooliin. Vapaa jakso töistä on
loppumaisillaan, ja jo alkaa ahdistaa, että viikon kuluttua pitää alkaa
täys tohina päälle. Varsinkin kun päivittäin pukkaa tekstiviestiä: mitä
ohjelmaa abeille ruotsista ennen penkkareita, pidetäänkö preliminääri,
missä luokassa ruotsin kuuuntelut jne. Kääk, olin onnellisesti
unohtanut, että yo-kuuntelutkin alkavat ihan koht´sillään,
puhumattakaan penkkareista ja itse kirjoituksista. Kai sinne laitokseen
on työnnyttävä joku päivä vähän ennakoimaan tulevaa tilannetta.
Takana
alkavat olla siis ne päivät, kun aamulla saa hitaasti kaikessa rauhassa
syödä aamiaista, lukea lehden, katsoa Aamu-tv:tä, sitten hissun kissun
vain alkaa päivä vaikkapa mieluisilla käsitöillä kuten klipsitöillä tai
romaanilla tai jos huvittaakin istua tietokoneen ääressä, ei mikään sitä
estä, sen kuin vain avaa koneen ja uppoutuu ihmeiden maailmaan.
Päivällä
aina jonkinmoinen ulkoilu, mutta huom. pakollinen. Vaikka huonolla
säällä tuntuu vaikealta vääntäytyä ylös sohvannurkasta, olen yrittänyt
pitää kiinni tietynlaisesta rytmistä ja säännöllisestä elämästä, ettei
työjakson alkaessa kävisi ylivoimaiseksi. Sen takia minulla on joka
päivälle jonkinlainen iltamenokin tai harrastus tai ystävien kanssa on
yritetty tehdä aina jotain yhdessä.
Ns.
asiantuntijat väittävät, että on tärkeää pitää jonkinlaista
päivärytmiä. Olen huomannut, että rytmistä kiinni pitämisellä todella on
merkitystä. Usein saa lehdistäkin lukea, miten esim. jotkut työttömät
tai eläkeläiset tai muuten joutilaat putoavat kuin jonnekin kuiluun, kun
eivät jaksa ryhtyä mihinkään. Tuo pitänee paikkansa. Ellei vakaasti
päätä tehdä niitä inhottavia kotitöitä kuten siivous, pyyykinpesu,
repsahtaneiden vaatesaumojen korjaus tai ruuanlaitto, ne jäävät roikkumaan ja entistä vaikeampi on aloittaakaan, vaikka aikaa kyllä olisi.
Nyt olen keksinyt senkin, miksi en yhtään ahkerammin tee juuri noita epämieluisia töitä, vaikka työkiireet eivät painaisikaan. Jossain alitajunnassa kun koko ajan muistuttaa jokin ääni: minullahan on vapaajakso, eihän minulla ole mihinkään kiirettä eikä pakkoa.
Ja
sitten kaikki luiskahtaakin laiskottelun puolelle, ja kaikki
epämiellyttävä jää tekemättä, kun menenkin vaikkapa valkkailemaan
koneelle valokuvia.
Tekstit
5 kommenttia:
Hauska sana tuo kääk :)
Tänään juuri enkun yksityisoppilaan kanssa juttelin aiheesta "rutiinit" ja totesimme molemmat pitävämme omistamme. Hän on totuttanut lapsensakin suorittamaan aamurutiinit ja kullekin määrätyt viikottaiset kotityöt mukisematta.
Puhut asiaa kun toteat että roikkumaan jääneitä hommia on entistä vaikeampi aloittaa. Minulla on yksi hommeli jota kartan viimeiseen asti ja se on ompelu. Kaikilla varmaan on joku inhokki. Ehkäpä se kasvattaa luonnetta :)
Puuh, sananvahvistus näyttää hankalalta, vali vali...
Olen seurannut blogiasi jo kauan. Syy on selvästi se, että olen ihan vastaavasta työstä eläkkeellä, ollut jo 9 vuotta. Blogisi pitää minua edelleenkin mukavasti 'ajan tasalla'. Samalla nautin siitä, että työn vaatimukset eivät enää minua rasita. Nykyäänkin päivien rytmittäminen on todella tärkeä asia. Joskus tuntuu, että onpa tylsää kun pitää kaksi kertaa päivässä laittaa ruoka miehelle ja itselleni, mutta se on sitä päivien jäsentämistä. Samoin ulkoilut ja ajan seuraaminen muutenkin. Vieraiden kielten opetus ja harrastaminen kiinnostaa edelleenkin. Hyvää jatkoa sinulle, ja muista päivittää blogiasi.
Rita: kyllä viikko, parikin menee ilman rutiineja, mutta jos on pitempi aika töistä vapaata, on viisasta pitää kiinni rytmistä.
Ja inhokeista puheen ollen, minulla se on saunan pesu. Mutta vähimmällä pääsee, kun vain tekee mukisematta ja ajallaan kaikki inhottavatkin hommat. :)
anonyymi:
minulla on luulo, että kun jään lopulliselle eläkkeelle, en kouluasioita halua mitenkään enää muistella.
Mies kyllä väittää päinvastaista. Hän saattaa olla oikeassa. Olenhan aina opettanut kansalaisopistossakin kaiken maailman kieliä, vaikkei olisi mikään pakko, kuten nykyäänkin espanjaa. Mutta kun se on niin mukavaa harrastamista :)
Näinhän se on!
Pia: totta, sitä vain ei meinaa uskoa etukäteen. Kaikki on näköjään itse koettava kantapään kautta.
Lähetä kommentti