Parempaa aidan toisella puolella

Oppilaat olivat piilottaneet ruokalassa muikkuja pöytäliinojen alle. Eivät osaa enää syödä lähiruokaa. Kala pitää olla pyydystetty jossain kaukana, hiissattu tuhansien kilometrien päähän, lennätetty välillä Kiinaan ja taas takaisin Suomeen. Vasta sitten se kelpaa suomalaisille, siitä kun on hävinnyt jo kaikki maku. Ei voi siten maistua pahaltakaan.

Kaikki tiedotusvälineet, keskustelufoorumit ja työpaikkakeskustelut käyvät lähiruoan ympärillä. Mutta ne ovat vain hyviä keskusteluteemoja. Juuri niitä, joista on hyvä alkaa vouhkata, mutta kukaan ei ihan oikeasti tee asian hyväksi mitään. Helpompi ostaa valmiiksi pilkottu, hyvä ettei valmiiksi syötykin vihannespussi, jossa on bambunvarsia ja muita tuntemattomia vihanneksiksi nimitettyjä palasia, laittaa pannulle ja olla niin tyytyväinen, kun olen näin edistyksellinen ja ennakkoluuloton kaikkea tuntematonta kohtaan.

Emme me suomalaiset kuitenkaan ole ainoita, jotka suosivat mieluummin muualla tuotettua ruokaa kuin lähiseudulla. Sitä samaa ovat valittaneet muissakin Euroopan maissa tapaamani ihmiset. Saksalaiset valittavat Hollannista ja Tanskasta tulevasta ruoasta. Ja joka maassa ihmiset uskovat, että juuri oman maan tuotanto olisi kuitenkin parasta ja puhtainta.

Jos meillä Suomessa heitetään syksyisin kotimaiset omenat kompostiin ja ostetaan kaupasta mieluummin ulkomaisia omenoita tilalle, tapahtuu samanlaista hullua muuallakin. Kanarialla kasvaa appelsiinipuita joka talon pihamaalla, mutta ihmiset kuoppaavat ne maahan ja ostavat mieluummin ulkomaisia appelsiineja. Tämä oli minusta järkyttävää. Ihmiset ovat siis joka paikassa samanlaisia.

Minulla on ollut jostain syystä  kauan näkemys, että tämä hullunmylly ei voi jatkua loputtomiin, ja olen ilmeisesti paahtanut oppilaillekin samaa jo vuosia. Ja tietysti on aina niin, että jos joku puhuu "läpiä päähänsä", saa siitä hullun maineen. Jo yli 20 vuotta sitten ovat oppilaat hommanneet minulle jonain abipäivänä lypsyjakkaran niiden päivien varalle, "kun jokainen joutuu itse pitämään kotieläimiä ja tuottamaan oman ruokansa". Tuolloin kaikki hohottivat kohti kurkkuaan, mutta onpa näkynyt ja kuulunut jo tiedotusvälineissäkin samansuuntaisia vihjailuja.

Ja minua pelottaa aina  sekin, että jollain alueella keskitytään vain yhden asian tuottamiseen ja tekemiseen. Tulee vain mieleen, miten kuulemma Azoreilla joskus 1800-luvulla kaikki viljelivät appelsiinia ja rikastuivat suunnattomasti. Sitten tuli jokin hyönteinen, joka söi kaiken viimeistä puuta myöden. Saari köyhtyi laakista.