sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Saman kaavan mukaan

Psykologiaa olisi ollut mielenkiintoista lukea aikoinaan enemmänkin. Ihmisten ajatustenjuoksu on nimittäin joskus niin ihmeellinen, että olisi kiva tuntea enemmänkin psyyken toimintaa. Ihmisiähän on äärimmäisen helppo manipuloida, jos vähänkään tuntee ihmisten yleisiä toimintatapoja.

Eikä tarvitse olla sen ihmeellisempi asia kuin opettajainkokous. Minut oli valittu jo ennen matkaa kokouksen sihteeriksi, mutta pöytäkirjan kirjoittaminen jäi vasta matkan jälkeen tehtäväksi. Jostain syystä en ollut kirjoittanut muistiin pöytäkirjantarkastajia, joten aloin kysellä niitä kokouksessa olleilta. Kuten arvata saattaa, ei niitä kukaan muistanut. Ehdotuksia tuli paljonkin, ja yllätys yllätys, kaikki samanlaisia. Kahta henkilöä ehdottivat kaikki heti lonkalta, mutta ongelmana oli vain se, että kumpikaan näistä ei ollut paikalla tuossa kyseisessä kokouksessa! Silti jokainen olisi voinut melkein vannoa, että kyllä juuri nuo henkilöt valittiin pöytäkirjaa tarkastamaan.

Menneiltä vuosilta muistuu mieleen vielä sellaistakin, että aina jos piti opehuoneessa johonkin hommaan valita joku puheenjohtaja tai muuten johtamaan jotain projektia, kaikki ehdottivat aina ensin miespuolista henkilöä, vaikka juuri kyseiseen tehtävään olisi joskus ollut joku nainen ehkä sopivampi. Väärinymmärrysten välttämiseksi mainitsen, että en nyt missään nimessä tarkoita itseäni. Tarkoitukseni on vain ilmaista, miten kaavamaista ihmisten ajatuksenjuoksu useimmiten on. Jotenkin on vaikea ajatella muuten kuin jonkin vanhan mallin mukaan.

 Jotkut tietyt henkilöt ovat ilmeisesti jollain lailla aina paremmin näkyvillä ja ihmisten mielissä. Samahan pätee myös vaaleissa. Kunnallisvaaleissa valitaan aina ne samat henkilöt, jotka ennenkin, huolimatta siitä ovatko nämä saaneet aikaan mitään. Onpa takavuosina valittu suurin äänivyöryin sellaisiakin henkilöitä, joiden jo etukäteen tiedettiin tehneen ellei nyt ihan rikollista niin kyseenalaista kumminkin.

2 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Voi kun mahdollisimman moni lukisi tekstisi!
Varsinkin kun kunnallisvaalit järjestetään jo ensi syksynä, pitäisi meitä kansalaisia valistaa kunnolla.
Ettemme taas äänestäisi tavan vuoksi niitä samoja naamoja!

Kirlah kirjoitti...

Rosina: jos joku poliitikko on hyvä manipuloija, ja tuntee juuri noita ihmisten käyttäytymissääntöjä, hän saa helpostikin pyöritetyksi ihmisiä kuin pässiä narussa.