Saisivat tulla useamminkin

Aamulla kävi paikallislehden toimittaja haastattelemassa saksalaisia oppilaita, ja nyt saimme kuulla loputkin mielipiteet Suomesta. Me suomalaiset luulemme aina, että eihän kukaan järkevä ihminen voi tänne tulla vapaaehtoisesti eikä nyt ainakaan tykätä mistään täällä olevasta asiasta. Mutta kannattaisikohan meidän alkaa katsella ympärillemme hieman eri silmin. Kun ensi äimistelystä ja hämmingistä on selvitty, alkavat ulkomaalaiset kokemukseni mukaan aina viihtyä.

Ei ruoka ole niin pahaa kuin millaisena me sitä itse pidämme. Mämmiä oli jokainen saanut maistaa ja ihastui siihen. Eihän mämmin maku ole edes omituista. Sehän on vain makeaa, ja itse asiassa maistuu samanlaiselta kuin tumma olut. Ainakin vävypoikakin on kokeillut kaataa tummaa olutta mämmiin ja väitti, ettei  huomannut mitään eroa niiden välillä! Suomalaiset itse vertaavat aina mämmiäkin  "jo kerran syötyyn", mutta muisteltakoonpa vain minkä väristä ovat vaikkapa luumuhillo, verilätyt, mustamakkara, torvisienikastike.

Sauna oli huippukokemus, samoin pilkkiminen ja avantouinti. Pojat olivat käyneet saunasta jopa useaan kertaan avannossa. Kertoivat oloa hyväksi ja mahtavaksi uinnin jälkeen, ainut kurja puoli oli jalkoihin tarttuva lumi. Pitäisiköhän itsekin kokeilla avantouintia, ei ole tähän ikään mennessä tullut vielä kokeilluksi. Suomessa asuvana kun meillä on jo muutenkin ekstreemiä päivittäin, ei tarvitse enää tuollaista ekstraa välttämättä :)

Metsä ja maisema ovat upeita, ihmiset mukavia, rauha, hiljaisuus ja stressittömyys miellyttäviä ja sää hyvä. Siinä muutamia nuorten esiin tuomia asioita, itse asiassa jo kliseiksi muodostuneita, mutta ah niin totta. Huomioni kiinnittyi tuohon stressittömyyden ylistykseen. Jos meidän oppilaamme jo kärsivät stressistä, mitä se sitten onkaan Keski-Euroopassa. Meillä on ollut joskus sellainenkin saksalainen vaihto-oppilas, joka ei antanut mitään arvoa rauhalliselle elämänmenolle. Hänestä oli aivan käsittämätöntä, että täällä perheessä nuoretkin nousivat aamulla ihan kiireettömästi ja hyvin levänneinä ylös, söivät aamupalan rauhassa ja katselivat vielä Aamu-TV:tä ennen kouluunlähtöä. Tuon kyseisen pojan mielestä olisi pitänyt aina jo illalla tehdä minuutintarkka suunnitelma seuraavalle päivälle. Hän väitti saavansa Suomessa kauhean stressin, kun ei ollut valmista tarkkaa suunnitelmaa, mitä milloinkin tehdään.

Vielä pitänee mainita, että kun ensimmäisenä päivänä kävelimme saksalaisopettajan kanssa kylällä, ja paikallisesta kuppilasta työntyi tuulipukuisia miehiä, ihmetteli opettaja, että onpa täällä paljon kehonrakentajia! Ei oikein ottanut uskoakseen, kun sanoin, että eivät ole urheilijamiehiä. En sanonut ääneen, että ovat paremminkin keskikehon rakentajia. Ope yritti vielä selitystä, että jospa täällä sittenkin on jotkut juoksukilpailut, johon ovat menossa. Minä yritin selitellä, että tässä suomalaisessa säässä on kaikkein paras ja käytännöllisin asu tuulipuku, josta ei tuuli ja vesi mene läpi. Tässä säässä se on todella huippuasu. "Ai miten niin tässä säässä?" oli vastaus. Voi jukra, tämä ope on jo neljättä kertaa Suomessa ja onnistunut tulemaan aina säällä, joka on mitä parhain. Aurinko helotti nytkin siniseltä taivaalta ja lämmintä pitkälti yli 10 astetta. Saisivat muuten tulla useamminkin Suomeen, jos kerran aina noin hyvän sään tuovat.