Ensivaikutelmat suomesta

Saksalaiset vieraat tulivat illalla. Kun ei ollut tietoa, mihin junaan he ehtivät, sovittiin, että ilmoittavat minulle sitten, kun jo istuvat junassa. Sen jälkeen minun piti ilmoittaa kaikille omille oppilaille tekstiviestillä, että lähdemme vastaan ja kaikki tietävät olla valmiudessa. Meni tunti ennen kuin eräältä oppilaalta tuli vastaus: "Ketkä saksalaiset?" Kauhistuin, että oppilaalle oli tullut muistinmenetys kesken kaiken. Mitä ihmettä nyt tehdään? Vai onko hänelle tulossa niin paljon saksalaisia, ettei tiedä, keistä nyt on kysymys! Soitin numeroon, ja sieltä vastattiin: "Tämä puhelu on tullut Laphin Pellon kunthan!" Monen puhelinsoiton jälkeen selvisi, että olin luullut oppilaan antamassa puhelinnumerossa yhtä viitosta ysiksi. Eihän muuta tarvitakaan kuin yhden numeron heitto, että puhelu siirtyy eri puolelle maata.

Juna oli tietysti myöhässä puoli tuntia, mutta  ei se suuremmin meitä haitannut. Tietysti vähän kukin pitkästyi vain. Varsinkin, kun en muistanut ollenkaan ilmoittaa kodeissa odottaville myöhästymisestä. Ihmettelyn aihetta oli tietysti lumikasojen suuruus, vaikkakin  kaikki olivat kuitenkin positiivisesti yllättyneitä sään siedettävyydestä. Minusta tuntuu, että  etelämpänä asuvan on vaikea kuvitella, että niin kylmiä oloja kuin meillä voisi kukaan kärvistelemättä kestää. Mutta aurinko paistoi, oli tyyntä ja paikkakunnan tunnus, valaistu silta, heijastui aivan peilityyntä järveä vasten. Sekin oli ihastelun aihe, että juuri kirkonkylässä olivat vedet sulat. Matkan varrella kun olivat kaikki järvet ihan jäässä. Mutta meidän salmessammehan ei vesi jäädy edes kovilla pakkasilla, koska kaikki pohjoisesta tuleva vesi virtaa etelään juuri tämän kapean salmen kautta.

Jännittyneitä huokaisuja kuului auton takapenkiltä, kun kaupungin talot loppuivat ja tie sukelsi tunnin ajaksi metsän keskelle. Metsää metsää ja taas vain metsää. Kaikkein ihmeellisintä oli, että osa porukasta näki hirven! "Onpa se suuri!" oli hämmästynyt äännähdys. Minä vain kiittelin itsekseni onnea, että ei hirvi juossut tielle juuri meidän auton eteen. Hirven näkeminen Suomen-matkalla on usein saksalaisten oppilaiden kohokohta. Osa alkoi toivoa jo norpankin näkemistä. Pah! Se nyt vielä puuttuisi. Kunhan minäkin sellaisen edes kerran näkisin!

Nyt olen antanut kaikille koulun lukujärjestykset, joista saavat valita, mitä tunteja haluavat seurata. Kaikki ovat tällä hetkellä seuraamassa videoneuvottelutuntien pitoa, joten jännittävää kuulla kommentteja siitä. Vaikutuksen oli jo aamutunteina tehnyt dokumenttikamerat luokissa. Meillähän ei juuri kukaan enää käytä piirtoheittimiä ja kalvoja, vaan kaiken voi näyttää suoraan kirjasta tai paperilta seinälle dokumenttikameran avulla, jollainen on periaatteessa hankittu jo joka luokkaan.