Lenkkeilyyn lisäintoa

Melkein kuin entisajan häissä. Kaksi viikkoa on yhtä soittoa ollut juhlaa ja pääsiäistä ja vieraita. Ja sehän tietää sitä, että se mikä ensin on ruokapäydässä, on seuraavassa hetkessä tiiviinä sileänä kerroksena ja pehmeänä löllönä vatsan seutuvilla. Mutta koska lenkkeily ja liikunta ei itsessään ole kivaa vaan yksitoikkoista läskin hävittämistä, on kiva että on keksitty valokuvaus, jolloin liikunta tulee kuin vahingossa.

Nyt innostuimme oikein urakalla lenkkeilemään ja kuvaamaan, jopa kolmekin kertaa päivässä ajoimme jonnekin ja kuljimme ihan läkähdyksiin  asti, sillä yhtäkkiä tullut 15-17 asteen lämpötila pakkasten tilalle tiristi ihmisestä loputkin mehut. Ja koska kuvattavia kohteita ei yleensä ole asfalttiteillä, on ajettava rospuuttoteille ravassa ja kurassa.

Eräänä päivänä huomasimme ryteikössä mielenkiintoista, pysäytin auton kapealle hiekkatielle niin reunaan kuin vain mahdollista. Reunaan jäi aika paljon vielä tietä, mutta kuitenkin heti renkaan vieressä ammotti roudan tekemä railo koko tien pituudelta. Ja vaikka yleensä autoja ei kulje kuin yksi tunnissa, piti sen yhden osua ohittamaan meidän autoa juuri kun olimme juuttuneina pajukkoon kumisaappaiden varsia myöden liejussa. Kuka sieltä ehtii autoa heti siirtämään. Ja niinhän siinä kävi, että ohittava auto väisti minun autoani liian reunaan ojaan ja pyörät upposivat auton pohjaa myöten liejuun. Sieltähän se ei omin voimin irti päässyt. Sattui vielä olemaan entinen oppilas, jota en kuitenkaan edes tuntenut ennen kuin jälkeen päin sain tietää. Ilmankos oli niin ymmärtäväisen näköinen :)

Tähän asti olen kuvannut melkein vain pelkkiä kasveja, sillä eläimet ovat vaikeita kohteita. Kunhan arki valkenee, minun on päästävä kaupunkiin ostamaan oikein kauko-objektiivi, jolla saa kaukanakin olevia lintuja vangituksi kameraan, vaikkei minusta koskaan mitään Juha Taskista tulekaan. Telkät temmelsivät lammella, mutta nehän kuulevat pienetkin rasahdukset hiljaisessa metsässä ja pakenevat.

Kurjet olivat päivittäin pellolla ja kerran näimme niiden tanssinkin. Mutta ennen kuin autollinen ihmisiä saadaan puretuksi ulos, ja ennen kuin jokainen saa kameransa valmiusasentoon, ovat linnut jo kaukana. Eli niidenkin kuvaaminen vaatii tuntikausien makaamisen hiljaa paikallaan. Mutta kunhan minä saan sen objektiivin ja kunhan minulla aikaa liikenee, saan minäkin ehkä jonkinlaisen linnunkuvan aikaan. Riittääpähän mielenkiintoa, kun ei kaikki tule kerralla hyvä.

 Valitettavasti alkaa Suomessa olla tämä näky tavallinen. Ei tarvitse mennä edes kirkonkylän ulkopuolelle, kun tällaisia rötisköitä löytyy pilvin pimein. Tämäkin on ihan tien vieressä, hyvä ettei auton kylki nurkkia viistä.

Kuuluuko tämäkin luontoon? Aina löytyy jotain outoakin ja vieläpä keskeltä metsää. Ylläolevanlaista mötikkää en ole ennen nähnyt. Näytti ison traktorin renkaalta, kooltaan parimetrinen ellei korkeampikin. Oletimme, että se on jokin kesämökkiläisten likavesien keruusäiliö tai muuta sen kaltaista.

 Joku oli pudottanut laatikollisen suklaanappeja metsään. Varmaan pääsiäispupulta pudonneita.

Aamuvarhaisella kirkonkylää taas jälleen kerran eri suunnalta katsottuna.