Eilen illalla olimme kuulemassa Jean S:n konserttia Mikkelissä. Se on juuri sopivaa musiikkia tällaiselle rahvaalle. Hauskoja ovat pojat. En ehtinyytkään pitkästyä, kuten konserteissa tai teatterissa minulle usein käy. Se mikä minua aina suututtaa esityksissä, on suoraan yleisön silmiin suunnatut valot ja enimmäkseen vielä välkkyvät sellaiset. Valehtelematta puolet nautinnosta häviää taivaan tuuliin, kun kärsii valojen pistävästä loisteesta. Toinen suututtava asia on keinosavu. Ja sekin on itse asiassa turhaa, kyllä se yleisö hurmioituisi muutenkin.
Me saimme ihan viimeiset paikat, joten jouduimme istumaan toisessa rivissä ihan reunassa. Koska puhe on suunnattu salin perälle, ei meille kuulunut kuin yksittäisiä sanoja vitseistä. Ei ollut pelkoa, että nauran väärässä kohtaa, sen verran kuuluvaa oli naurunhörötys yleisön puolelta. En tiedä, olivatko edes häävejä vitsejä. Tällaisen jo valmiiksi suosiota saaneen porukanhan ei tarvitse kuin avata suunsa niin jo yleisö höröttää, ihan sama millainen vitsi on.
Mutta olin kuitenkin tyytyväinen konserttiin ja iloitsen siitä, että tulin lähteneeksi. Eikä kulttuuritarjonta tältä syksyltä ole vieläkään ohi. Heti ensi tiistaina menemme oikein isolla opettajaporukalla Imatralle katsomaan esitystä Elvis elää. Jo vuosi sitten yritimme mennä Imatralle pikkujoulua viettämään, mutta emme saaneet enää lippuja. Sinne on syytä mennä kahdenkin asian takia: tietysti Elviksen musiikin vuoksi, mutta myös siksi, että Elvistä esittävä Aki Honkatukia on minunkin entinen oppilaani ja joidenkin nuorempien kollegojeni entinen luokkakaveri.
Saa nähdä, millainen musiikkinautinto siellä on tarjolla.
Tekstit
2 kommenttia:
Mukavia kultturellisia kokemuksia! Ja Elviksen katsominen on varmasti ihan erilainen kokemus kun kyseessä on entinen oppilas:-)
Yaelian: totta, jos tuntee jonkun esiintyjän henkilökohtaisesti, katsoo esitystä ihan eri silmin.
Lähetä kommentti