Joulupukki oli käynyt Tukholmassa ennen joulua ja saanut ostetuksi minulle lahjaksi yllä olevan kirjan: Den motvillige monarken Carl XVI Gustaf. Kirjastahan kohistiin etukäteen kovastikin, se lupasi paljastuksia kuninkaan naissuhteesta ja muutenkin kuninkaan ja lähipiirin juhlinnasta.
Ja niinhän kirja paljastaakin. Kirjan koko toinen osa on omistettu sille, että on kohulehtien tapaan etsimällä etsitty kaikkia tilaisuuksia ja tapauksia, joissa kuninkaan mukana olo ja juhliminen saatetaan epäedulliseen valoon. Toisaalta kuningas esitetään useasti vain passiivisena mukanaolijana, toisaalta taas voidaan kysyä, onko oikein, että näin korkeassa asemassa oleva henkilö ja kansan esikuva juhlii mukana kaiken maailman seksiorgioissa. Saako näin näkyvässä asemassa oleva henkilö elää kuten haluaa. Toisaalta taas lukijan sympatiat välillä kääntyvät kuninkaankin puolelle, kun on lukenut kirjan alkuosan, joka keskittyy kuvaamaan monarkin erittäin rajoitettua ja suojattua lapsuutta.
Kirja teoksena ei minusta ole millään lailla onnistunut tai edes hyvä. Sen alkuosa kuvaa kuninkaan lapsuuden ja nuoruuden sekä kuninkaaksi tulon aina Silvian mukaan tuloon saakka ihan siististi ja asiallisesti. Yksi iso luku omistetaan kuninkaan äidinisän natsiyhteyksien kuvaamiseen, mikä tuntuu irralliselta osalta kokonaisuuden kannalta. Mutta kuninkaan työstä (? onko sellaista), perheestä, Silviasta, lapsista ei mainita häiden jälkeen enää sanaakaan. Ihan kuin hänellä ei sellaisia olisi ikinä ollut olemassakaan.
Kun on saatu kuningas naimisiin, alkaakin sitten kirjan toinen osa, joka keskittyy pelkkiin päivällisiin, metsästysretkiin ja juhlimiseen. Kuvaus ja tyyli on hyvin juorulehtityyppinen. Välillä saa sellaisenkin käsityksen, että kuningas ei itse asiassa ollutkaan mukana, on vain kuvattu joitakin juhlia yleisesti. Ja toisaalta tulee mieleen, että mitä sitten, vaikka olikin mukana. Ei kai hän ole ensimmäinen monarkki, joka juhlii rankasti ja sekaantuu välillä vieraisiin naisiinkin. Itse asiassa ihme, jos kaikki olisi aina niin loisteliasta ja hienoa ja onnellista, kuten kuningasperhettä on aina kuvattu.
Niin kuin nyt tässä viimeisessä ostamassani lehdessäkin. Pelkkää hymyä ja onnea. Näinhän Silviaa ja Carl Gustafiakin kuvattiin kymmeniä vuosia.
Tekstit
9 kommenttia:
Kaikkeapas ne kirjoittaakin ihan niinkuin ei maailmassa olisi tärkeämpääkin sanottavaa!
Niiin, kovin on annettu siloiteltu kuva monarkista ennen. Tämän kirjan myötä Silvia ja perheen lapset joutuneet välikäteen. Kaipa sitä aina on uumoiltu, että kaikki ei ole niin sileää miltä näyttää (historiankin valossa ajatellen: ainahan ne kunkut juhlivat). Minusta aivan turha kirjoittaa tällainen kirja (anteeksi joulukirjasi puolesta) (en ole lukenut), mutta varmaan tuottoisa.
Silvia joutuu nyt pitämään Kalle Kustaata kurissa, jotta kasvot säilyisivät. Ja antaa kuvaa, että kyllä se tästä...
Olen jo pitkään ollut kyllästynyt Ruotsin kuninkaallisten elämän seuraamiseen.
Viktorian ja Danielin hääseremoniat vielä katsoin, mutta en enää lue heitä koskevia uutisia, muuta kuin otsikot, jotka näkee pakostakin.
Aika aikaa kutakin...
Tosi hyva kuulla tama arvostelu, niin ei tarvitse lukea kirjaa itse. On niin paljon luettavaa. Mutta itse ajattelisin etta julkisuuden ihmisten elama on kuin pirun kanssa jakaisi yksion. Mitenkahan kavisi, jos esimerkiksi tuon kirjailijan oma elama laitettaisiin esiin?
Ruotsin kuninkaallisista ei paljon liikene uutisia omalle alueelleni, ja ne yleensa ovat positiivisempia kuin muitten maitten johtajiston kuvailu.
Allu: niin, ja vielä hullumpaa, että ihmiset kieli pitkällä näitä lukevat.
Sirkka: säälittää juuri Silvian ja lasten puolesta. Minustakin kirja on turha. Olisin toivonut kakkososan olevan ekaosan tyylisen: asiallista kuvausta jokapäiväisestä elämästä. Ei juhlia olisi tarvinnut vältellä, mutta ne olisi voinut tuoda esiin eri tyylillä kuin nyt.
Rosina: minä en ole itse asiassa koskaan seurannut kuninkaallisten elämää. Siksi olinkin iloinen saamastani kirjasta. Nyt olen taas vähän kärryillä asioista ;)
Aulikki: samaa mieltä julkisuudessa elämisestä. Käsittämätöntä, että niin monet nuoretkin haluavat julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä. Mutta ehkä juuri tuon siloitellun kuvan ansiosta.
Niin, tuon kirjan loppuosa on juuri juorulehtien tyyppinen, kirjoitettu vain rahankiilto silmissä ja hyeenan tavoin kyttäävän yleisön juorunnälkäinen läähätys korvissa.
-Vähän sekavakin kirja on.
Aika jännä juttu on se, että nykyisetkin sukupolvet tarvitsevat ihannekuvansa, muuttumattomat hyvyyden symbolit, vaikka muut arvot pyrkivät koko ajan vaihtumaan.
Vai onko tässä kuitenkin se sama topeliaaninen kuvio, että kansa tarvitsee kuninkaita, joihin vedota, kun välissä oleva virkamiehet (nyk. myös politikot) sortavat...
mm: onhan niinkin, että kun ennen ihmiset juorusivat ja tirkistelivät naapureiden tekoja ja tapahtumia tiiviissä kyläyhteisössä, on asia itse asiassa sama, nyt vain laajemmin:
tirkistellään kuuluisuuksien elämää, olivat nämä sitten kuninkaallisia, poliitikkoja tai viihde-elämän julkkiksia. Asia on pysynyt täsmälleen samana, kohde vain vaihtunut.
Ennen median olemassaoloahan ei kaukana olevista kuninkaista ja poliitikoista tiedetty mitään.
Nyt ovat naapurit tuntemattomia ja anonyymeja kaupungiessa ja taajamissa, heidän elämäänsä ei voi enää vahtia ja kontrolloida, siispä katseet siirtyvät muualle.
tuota kirjaa en halua lukee, ihan turhaan kirjoitettiin
Hyvä. Ei kannatakaan. Itse asiassa varmaan juorulehdissä on olleet ne kaikki samat jutut.
Kirjan tekijät ovat laittaneet tosi paljon aikaa siihen, että matkustaneet vaikkapa Keski-Eurooppaan ja kuulustelleet jonkin ravintolan työntekijöitä, oliko kuningas siellä silloin ja silloin, ja jos oli niin mitä teki!
Lähetä kommentti