maanantai 6. joulukuuta 2010

Kuoleminen ei ole enää kaatumista


 Koska on itsenäisyyspäivä, on nähty taas Tuntematon sotilas ties kuinka monennen kerran, ja huomio kiintyy myös kielenkäyttöön kaatuneista puhuttaessa. Kun sodassa kuolee joku, hän kaatuu, eivät  sodankäyneet ja kauheuksia kokeneet ihmiset koskaan puhu kuolemisesta. Samoin loukkaantuminen on sotaveteraanien kielenkäytössä aina haavoittumista. Hirvittävä asia, kaverin menettäminen viereltä, on helpompi kestää, kun kuolemisesta käytetään eufemismia, kiertoilmausta. (Hesarin nettisivun mukaan tämänpäiväisessä Helsingin sanomissa on ollut veteraanien haastatteluakin asiasta, minulle vain ei tule lehteä).

Suurinkaan osa ihmisistä ei halua olla tappaja eikä murhaaja. Siksi sodassa ei tavallisesti kukaan puhu ihmisen tappamisesta vaan aina tapetaan vihollinen. Kun muistelen isäni kertomuksia, hänkin puhui "vihollisen lentokoneen siipeen ampumisesta" ja "vihollisen tappamisesta" sikäli mikäli tappamisesta ylipäätään suostui mitään mainitsemaan.

Ystäväni on kertonut joskus keskustelleensa alle kolmekymppisen tyttärensä kanssa jopa kiivaaseen sävyyn näistä sanoista. Nuori ei nähnyt mitään syytä käyttää kaatua- ja haavoittua-sanoja. Hänen mielestään olisi parempi sanoa kuoli, jolloin sana paremmin toisi esiin sodan kovan todellisuuden. Kaatua kuulemma kuulostaa siltä, että vain kaaduttiin ja pian noustiin ylös. Hänestä kuulostaa jopa surkuhupaisalta puhua kaatuneitten muistopäivästä, kaatuneitten muistoliputuksesta ja kaatuneitten omaisista.

Nuorten kannalta asia varmaan näin onkin. He eivät ole itse kokeneet sotaa, ja puhuvat sodassa kuolemisesta ulkopuolisina. Heillä ei ole tarvetta käyttää kiertoilmauksia. Samoin näyttää olevan Afganistanin sodasta puhuttaessa. Sieltäkin tulee suomalaisista puhuttaessa vain kuolleita ja loukkaantuneita, ei kaatuneita eikä haavoittuneita. Onkohan tässä niin, että kaatua liittyy niin sotaan, että sanaa ei haluta käyttää. Ei haluta tunnustaa, että ollaan sodassa Afganistanissa. Toisaalta Afganistanin sota on ainakin toistaiseksi niin kaukana ja koskettaa vain muutamia ihmisiä läheisesti, että toimittajilla ei ole tarvetta kierrellä asiaa. Ja päin vastoin halutaan ehkä juuri tuodakin esiin sodan julmuus viattomia ihmisiä kohtaan.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

On harrastettu kulttuuria


Tänä syksynä on tullut harrastetuksi kulttuuria enemmän kuin liekö koko elämäni aikana yhteensä. Olen käynyt konserteissakin jo useissa, mikä on taivaan suuri ihme, sillä en ole koskaan perustanut oikein musiikista. Mutta ihminen näköjään oppii tekemään kaikenlaista, kun ehtii sopivan ikäiseksi. Ei kai ole tarkoituskaan, että kaikki harrastuksetkin koetaan jo parikymppisenä, jolloin ei loppuelämäksi jäisi enää mitään tekemistä!

Eilen illalla olimme kuulemassa Jean S:n konserttia Mikkelissä. Se on juuri sopivaa musiikkia tällaiselle rahvaalle. Hauskoja ovat pojat. En ehtinyytkään pitkästyä, kuten konserteissa tai teatterissa minulle usein käy. Se mikä minua aina suututtaa esityksissä, on suoraan yleisön silmiin suunnatut valot ja enimmäkseen vielä välkkyvät sellaiset. Valehtelematta puolet nautinnosta häviää taivaan tuuliin, kun kärsii valojen pistävästä loisteesta. Toinen suututtava asia on keinosavu. Ja sekin on itse asiassa turhaa, kyllä se yleisö hurmioituisi muutenkin.

Me saimme ihan viimeiset paikat, joten jouduimme istumaan toisessa rivissä ihan reunassa. Koska puhe on suunnattu salin perälle, ei meille kuulunut kuin yksittäisiä sanoja vitseistä. Ei ollut pelkoa, että nauran väärässä kohtaa, sen verran kuuluvaa oli naurunhörötys yleisön puolelta. En tiedä, olivatko edes häävejä vitsejä. Tällaisen jo valmiiksi suosiota saaneen porukanhan ei tarvitse kuin avata suunsa niin jo yleisö höröttää, ihan sama millainen vitsi on.

Mutta olin kuitenkin tyytyväinen konserttiin ja iloitsen siitä, että tulin lähteneeksi. Eikä kulttuuritarjonta tältä syksyltä ole vieläkään ohi. Heti ensi tiistaina menemme oikein isolla opettajaporukalla Imatralle katsomaan esitystä Elvis elää. Jo vuosi sitten yritimme mennä Imatralle pikkujoulua viettämään, mutta emme saaneet enää lippuja. Sinne on syytä mennä kahdenkin asian takia: tietysti Elviksen musiikin vuoksi, mutta myös siksi, että Elvistä esittävä Aki Honkatukia on minunkin entinen oppilaani ja joidenkin nuorempien kollegojeni entinen luokkakaveri.
 Saa nähdä, millainen musiikkinautinto siellä on tarjolla.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Sinivalkoinen päivä



Tänään oli vuorossa sinivalkoinen päivä koulussa. Kuvista löytyvät melkein kaikki mahdolliset suomalaisuudet. Nyt olin laatinut muutaman tietovisailukysymyksen suomalaisuuteen liittyen. Julkaisen kysymykset taas täälläkin, jos joku vaikka innostuu visailemaan itsensä kanssa. Vastaukset kysymyksiin tämän postauksen lopussa. Tietysti oli myös meillä jo perinteeksi muodostunut glögipullon arvonta: arvontaan saa osallistua, kun maksaa arpalipun mukana pienen summan keräyskuppiin. Toinen arvonta oli tietovisaan osallistujien kesken.

Oppilaille oli myös ilmoitettu, että mielellään kaikilla saa olla yllä sinivalkoista, kuten opettajillakin. Ja paras luokka palkittiin. Yläkoulun oppilaille oli myös ohjelmaa keskusradion kautta.

Kaksi uutta ylioppilasta sai tänään juhlatilaisuudessa lakkinsa. Koko lukio pääsi tunniksi tilaisuuteen ja kahville. Sen jälkeen minulla oli vielä ruotsia abiryhmälle kaksi tuntia. Ihan kivaa meillä oli, vaikka puoli neljään asti pakerrettiin ja sentään ennen "pitkää lomaa". Ei kukaan edes vinkunut, että pitäisi jo aiemmin pois päästä.Yksi poika laittoi pöydälleni suklaakonvehdin tunnin loputtua, joten tulkitsin, ettei heillä nyt ihan kurjaakaan ollut.

Suomeen liittyviä kysymyksiä:
1. Miksi Suomen vaakunassa on leijona?
2. Kuinka monta eri lintulajia on bongattu Suomessa?
3. Luettele kaikki viisi Helsingin itäpuolella sijaitsevaa Suomen merenrantakaupunkia!
4. Kuka oli Suomelle valittu kuningas Suomen itsenäistyessä?
5. Kuka on Ragnar Arthur Granit?

Vastaukset:
1. Jo Kustaa Vaasan ajoista lähtien leijonaa on käytetty valtakunnan itäisten maakuntien tunnuksena vuoteen 1809 ja sen jälkeen Suomen suuriruhtinaskunnan tunnuksena. (Wikipedia)
2. 465 eri lajia.  
3. Porvoo, Loviisa, Kotka, Hamina, Oulu.
4. Saksalainen Hessenin prinssi Friedrich Karl. 
5. Oikeastaan neljäs suomalainen Nobel-palkinnon saaja, sillä hän oli syntyjään suomenruotsalainen (s. 1900). Hänet kutsuttiin v. 1940 Karoliiniseen instituuttiin, jossa hän työskenteli neurofysiologian professorina. Hän tutki värien näkemistä, mistä syystä sai Nobel-palkinnon.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Olipahan pakkoruotsikeskustelu


Olipahan eilen illalla taas vaihteeksi pakkoruotsikeskustelu televisiossa. Nyt on minunkin pakko vähän kommentoida sitä, ennen kuin ehdin kuulla muiden ihmisten mielipiteitä keskustelusta.

Minusta  puolustajaryhmän jäsenet oli valittu alun perinkin vähän oudosti. Suurin osa oli suomenruotsalaisia taustaltaan, ja kuten he mainitsivatkin, he eivät millään näe syytä, miksi ruotsin pakollisuus pitäisi poistaa. Minusta ryhmässä olisi pitänyt olla enemmän henkilöitä, jotka edustavat paremmin kansan suurta enemmistöä: äidinkieleltään suomenkielisiä. Nythän vastakkain oli asetettu suomenkieliset vastaan ruotsinkieliset, mikä minulle ei koskaan ole ollut kielen opetuksen ja sen pakollisuuden kannalta asian ydin. Ja kuten etukäteen arvasin, ei ainakaan ensimmäisen tunnin aikana tullut keskusteluun mitään uutta ja ihmeellistä. Eikä puolustajien puolelta ilmennyt pienintäkään ymmärtämystä siitä, että asiat voisivat olla toisinkin. En katsonut keskustelun toista osiota, koska kuulin, että se jatkuisi pelkästään tyyliin suomenkieliset contra ruotsinkieliset.

Allekirjoitan täysin kaikki perustelut, mitä taustaltaan kaksikieliset perustelivat: jos osaa ruotsia, on helppo oppia muitakin kieliä, ruotsi on yleissivistävää, ruotsin pakollisuus perustuu historiaamme, ruotsinkielisten on saatava palvelua omalla kielellään. Pitää paikkansa. Mutta nämä vain eivät ole mielestäni riittäviä ja kestäviä perusteluita kielen pakollisuudelle.

Tässä vain unohdetaan se, että suurelle osalle kansaa on ihan sama, mitkä ovat ne viisi erilaista kieltä, joita osaa. Kaikki kielet tukevat toisiaan, ja kaikki muukin mitä ihminen osaa, on yleissivistävää. Välttämättä ei tarvita siinä ruotsia. Olisin kaivannut keskusteluun myös opettajia, jotka näkevät päivittäin, miten vaikea on joidenkin todella omaksua vieraita kieliä. Jos opetettaisiin vain yhtä vierasta kieltä, oppisi edes sen ehkä  paremmin ja sitten voisi lisätä kieliä kykyjensä mukaan ja tarpeiden mukaan. Ilmeisesti keskustelupaneeliin oli valittu vain henkilöitä, jotka ovat saaneet kielitaidon automaattisesti tai sitten henkilöitä, joille kieltenopiskelu on ollut helppoa ja todistuksen keskiarvo kiitettävä. Silloinhan ruotsi ei todellakaan haittaa mitään, päin vastoin.

En huomannut keskusteluun valitun myöskään ketään yritysmaailman edustajaa (tai sitten he eivät saaneet ääntään vain tarpeeksi kuuluviin). Kun ruotsi tuli pakolliseksi peruskouluihin, oli tilanne työelämässä ja poliittisessa mielessä toinen. Ruotsi oli tärkein vieras kieli työelämässä. Silloin sitä todella tarvittiin. Ruotsi ja muut pohjoismaat olivat tärkeimmät vientikumppanit, ja kommunikointikieli oli ruotsi. Nyt tilastot näyttävät englannin kiilanneen ruotsin ohi. Kaikissa maissa panostetaan paljon englannin opettamiseen, mikä ei ollut tilanne vielä 40 vuotta sitten.

60- ja 70-luvuilla poliittinenkin tilanne oli toinen. Jos halusimme edistää hyvinvointia, ei haluttu eikä voitukaan suunnata katsetta itään päin. Siis toinen suunta oli länsi. Pohjoismainen yhteistyö toi meille passivapauden, vapaan liikkumisen Pohjolassa ja monta muuta asiaa, jotka eivät todellakaan olleet sen ajan maailmassa itsestäänselvyyksiä. Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Pohjoismaiden neuvosto ovat tehneet todella hyvää työtä ja Suomi hyväksyttiin (vaikkakin välillä pitkin hampain) mukaan yhteistyöhön, ja pääsimme länsimaistumaan, ja hyvinvointia alkoi virrata meillekin. Yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa tarvittiin ruotsia, ruotsi oli kieli, jolla neuvottelut käytiin. Luulen ja epäilen muuten, että se on sitä vieläkin, sillä ainakin Pohjola-Nordenin kokouksissa kaikki pohjoismaalaiset puhuvat (ja tämä on tietoa, olen itse ollut mukana) omaa kieltään, jota muut ymmärtävät vaivatta. Ketkähän näissä kokouksissa istuvat tuppisuina? Suomalaiset tietysti, mikäli eivät ole opiskelleet ruotsia.

Paneelikeskustelun aikana ilmestyi ruutuun yksi yleisön lähettämä kommentti: "Ei ruotsi ole se ongelma vaan Ruotsalainen kansanpuolue". Ja nyt minäkin heräsin huomaamaan, että todella näyttää olevan niin. Olen aina yrittänyt valmentaa oppilaitani pääasiassa suuren maailman työelämää varten, ja kun ajattelen niitä entisiä oppilaitani, jotka ovat löytäneet elämässään sen vihreän oksan, ovat he löytäneet sen nimenomaan Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kautta. Minusta suomenruotsalaisuus on ruotsin opiskelussa vain pieni pikantti lisä eikä pääasia.

En ymmärrä, miksi poliittisten rattaiden on liikuttava niin hitaasti, että ei voida millään antaa itäsuomalaisten kuntien ottaa kieliohjelmaan venäjää ruotsin kanssa vaihtoehtoiseksi. Itä-Suomessa on jo niin valtavasti venäläisiä, sekä vakituisina asukkaina että kesämökkiläisinä, että voidaan puhua jo venäläisistä siirtokunnista. Meidänkin paikkakunnallamme on laajoja järvenranta-alueita, joista venäläiset välittäjät ostavat yhtäkkiä kynmenenkin tonttia kerralla. Ja jottei suomalaisia nyt kertakaikkiaan päästäisi höynäyttämään, olisi hyvä osata vastapuolen kieltä. Siis ihan samasta syystä kuin Länsi-Suomessa tarvittiin aikoinaan ruotsin osaamista.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Koeviikko meneillään


On alkanut koeviikko. Katsoin kalenterista, että minulla oli kaksi valvontatuntia aamulla. Mutta kun olen alkanut erästä joululahjaprojektia, (josta ei passaa tässä mainita sen enempää) minulle tuli kiire ja yritin kävellä sen kuin kintuista pääsi, ja teinkin kävelyennätyksen. Olin viisi minuuttia nopeampi kuin tavallisesti.

Mutta miten ihmeessä minulle aina käy köpelösti. Koulussa vasta huomasin, että olin mennyt sinne tuntia liian aikaisin. No eipä siinä vahinkoa tullut, sain etsiskellä ensi jakson kirjoja ja CD:itä sekä etsiä yhteen uusintakuulusteluun kuuntelukokeen. Yhdessä kurssipuolikkaassa ei meillä ole kirjoja lainkaan, joten joudun rakentamaan senkin kurssin omasta päästäni.

Valvonnassa istuessani ehdin jo tarkastaa vaihto-oppilaan suomenkokeenkin. Hän sai kiitettävän, vaikka kollegat  väittävät minulle aina, että pidän liian vaikeita kokeita ulkomaalaisille. Mutta enhän minä koskaan kokeissa kysy mitään muuta kuin mitä olen opettanutkin! Jos on tehnyt töitä ja opetellut asioita, osaa ne myös. Saksan ja ruotsin lukijatkin usein väittävät, että minä muka onnistun kysymään aina juuri sitä, mitä he eivät sattuneet tietämään. Kaikki muut sanat he kyllä olisivat tienneet! PAH! Eipä aineissa näy kovin laajaa sanastoa käytetyn, vaikka ne juuri olisivat tilaisuuksia näyttää "sitä ei kysyttyä sanastoa". Harmi muuten, että suomenopetus loppui, sitä oli määrä pitää vain yksi kurssi. Oppilaskin oli pettynyt opetuksen loppumiseen. Mutta hän on saanut nyt hyvän pohjan, ja voi siitä jatkaa itsekseen.

Kotona jatkoin taas joululahjaprojektia niin innokkaasti, että unohdin ajan kulun kokonaan. Minun oli määrä mennä voimisteluun, mutta vasta varttia vaille neljä mies huikkasi, ettenkö minä sinne menekään. Just ja just ehdin sinnekin. Mutta tuo lahjaprojekti pitäisi saada loppuun ennen kuin ensi torstaina alkaa uusi jakso, ja tuntimäärä lisääntyy. Ja kun etäopetuskin alkaa taas, se tuo oman lisänsä jännittävine käänteineen.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Hoitoainetta päälle


Kaupungissa käydessä osui silmiin jossain marketissa pakkaus, jossa oli kaksi pulloa ja vieressä teksti: "Osta tästä pesuainetta, saat hoitoaineen päälle". Jestas sentään, minä en uskaltanut ostaa, kun tuli sen verran hyvät vaatteet, ettei niitä olisi viitsinyt hoitoaineeseen tuhria. En tiedä olisiko se hoitoaine heitetty kassalla päälle vai missä vaiheessa, mutta kun en ostanut, jäi kokematta. Mies kyllä ihmetteli, onko se sen kummempaa kuin jos ostan leivoksen ja laitan kermavaahtoa niskaan. No joo, saattaa hoitoaine sentään ainakin tuoksua paremmalta.

Joskus on silmälasiliike mainostanut: "Kun ostat silmälasit, saat toisen linssin kaupan päälle". Onko nyt niin, että jos ei otakaan tuota kaupan päälle tulevaa linssiä, on toisen linssin paikalla vain tyhjä reikä? Ettei vain sittenkin olisi tarkoitettu, että ostaessaan silmälasit maksaa vain toisesta linssistä. Eli kun ostaa silmälasit, saa ne puoleen hintaan.

Eikä päästä päästä nyt millään eroon. Tämänaamuisessa Länsi-Savossa oli käytetty eräässä otsikossa kivasti hyväksi sanojen monimerkityksisyyttä: Myssy tai hattu on pääasia pakkasella.
*********
Eikä sellaista lehteä,  josta ei löytyisi oikein kunnon rehellistä kielivirhettäkin. Niin ikään aamuisessa lehdessä kerrottiin teinipojista, jotka olivat seilanneet 50 päivää merellä tuuliajolla ja ainoana ruokana yksi kiinnisaamansa lokki, jonka olivat syöneet raakana. Mutta sitten "kalastusalus poimi teinipojat pienestä veneestään keskiviikkona Fidzhin koillispuolella". Eiköhän se alus poiminut pojat kuitenkin näiden poikien veneestä eikä omasta veneestään. Vaan mikäpä sen koskaan tietää...

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Salakielinen pöytäkirja


On mennyt mahdottomuuksiin kaiken olevaisen muuttuminen yhteiskunnassamme. Vaikka olisi poissa opettajainkokouksesta vain yhden kerran, se riittää pudottamaan tunnollisenkin kärryiltä ja sähköpostissa tulee pöytäkirja, jota lukiessa saa raapia päätään ja hamuilla avuksi sanakirjaa ja nettiä. Onko kaiken tarkoitus salakieli vai mikä kaiken takana on:

Opettajainkokouksessa A. kertoi Okey-kurssistaan ja Kiva-koulutuksessa ollut B. toi kuulumisia muista alueen kouluista. Mophusta lähetetään kaikille sähköinen versio tutustumista varten ja Oke-hanketta jatketaan. Seopin tiedotustilaisuus pidetään auditoriossa keskiviikkona koulun jälkeen. Veso-päivistä C:llä puuttuu vielä yksi, joten hänelle suositellaan Kelpo-koulutusta ensi lauantaina. Kieltenopettajat voivat katsoa, olisiko Sukolilla tarjolla sopivaa koulutusta.

Suurin osa kuulostaa tutulta, mutta on pari vierastakin salakoodia. Onko netistäkään aina apua, sillä lyhennehirviö Mophu toi osumiksi jonkun tummaihoisen ja korkea-arvoisen hallintomiehen nimeltään Mophu, toinen oli samanniminen tumma Facebookissa esiintyvä omaa bodiaan esittelevä atleetti. Selviäisikö merkitys lauseyhteydestä sittenkin paremmin.

Entäs sitten SEOP. Siitäkään ei ole kukaan koskaan kuullut, arvanneeko tuollaiseen tiedotustilaisuuteen mennä, tiedä häntä mitä siellä esitellään. Internetiä selaamalla ilmenee, että se on jotain nopeimmin kasvavaa hakukonejuttuun liittyvää. Mitähän meille sellaista esitellään, eikö hitaammallakin selviäisi? Vanhoja sähköposteja selaamalla käy selväksi, että Seop meidän tapauksessamme on sittenkin vain seudullisen opetuspalveluhankkeen esittelyä, jota sivumennen sanoen on suunniteltu alueelle jo monta vuotta, laitettu välillä jäihin ja taas herätetty henkiin. 

Tässä salakielen avainkoodit: Okey = Avain yrittäjyyteen –hanke, KiVa = kiusaamisen vastainen hanke, Mophu = yhtenäiskoulun alueellinen ohjaussuunnitelma, oppilashuollon kehittämisen hanke, OKE = oppilaanohjauksen kehittämishanke, SEOP = seudullinen opetuspalvelukeskushanke, VESO = virkaehtosopimuksen mukainen opettajien koulutus- ja työpäivä, Kelpo =  KEhitetään Laadukasta PerusOpetusta, SUKOL = Suomen kieltenopettajien liitto.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Etäoppilaita tapaamaan


Eilen oli taas se päivä, kun koko lukio pakattiin linja-autoon ja huristimme toisen etälukion kanssa kolmannelle paikkakunnalle. Oppilaat ovat näistä tapaamisista aina ikionnellisia, abit syöksyivät heti autosta päästyään toistensa kaulaan, ovathan he jo kolmatta vuotta tuijottaneet oppitunneilla toisiaan ruudun välityksellä. Ja aina kaksi kertaa vuodessa on tavattu livenä.

Mutta kyllä nuoremmatkin oppilaat löysivät heti samoja kursseja suorittavat kaverinsa, ja juttua tuntui riittävän. Paikallinen oppilaskunta oli järjestänyt jotain ohjelmaa ja otti heti vieraat huostaansa. Opettajat ottivat meidät kollegansa huomaansa ja pohdimme tuttuun tapaan etäopetuksen käytänteitä. Oppitunnit on saatu joka paikkakunnalla alkamaan ja loppumaan samaan aikaan, suurin osa tapahtumistakin on samanaikaisesti, mutta vielä on tilanteita, että opettajalla jommassa kummassa päässä puuttuu oppilaat jonkin tilaisuuden takia. Ei varmaan koskaan päästäkään siihen, että kaikki tapahtumat koko maakunnassa olisi aina samaan aikaan. Monissa kohdin tarvitaan joustavuutta.

Ruokailun jälkeen opettajat saivat tavata opettamansa ryhmät kokonaisina. Minun ihana saksanryhmäni oli kiva nähdä ihan kokonaisena ja livenä. Hullua, että en tunnistanut etäoppilaita muiden seasta käytävältä. Mutta oppilaat kyllä tunnistivat minut. Saimme jopa sovituksi, että perustamme ensi kurssin alkaessa blogin, jossa jokainen kirjoittaa saksaksi jotain ja toiset kommentoivat. Minä yritän hommata heille saksaaopiskelevia blogikavereita jostain Euroopan maasta. Ellen muuten saa yhteyksiä minnekään, yritän houkutella saksalaisia ystäväkoululaisia kirjoittelemaan. Tämän ryhmän blogista saattaa tullakin jotain. Olen aiemminkin yrittänyt samaa, mutta on käynyt niin, että oppilaat ovat kirjoittaneet yhden jutun ja homma on jäänyt siihen.

Joka ryhmän tapaamiselle oli varattu aikaa 20 minuuttia, minkä jälkeen vaihdettiin ryhmiä. Minun syksyiselle ruotsinryhmälle ei ollut varattu aikaa, sillä kurssi on jo ohi. Olin kyllä tunnistavinani ainakin yhden silloisista oppilaista, en ole hänestäkään ihan varma, sillä yhteydet toimivat silloin niin huonosti, että en edes aina nähnyt oppilaita. Koneet ovat nyt toimineet kuulemma moitteettomasti, saa nähdä miten käy, kun minä pääsen sinne taas ensi jaksossa säpeltämään.

Linja-autossa paluumatkalla rehtorilla oli jo tietoa syksyn ylioppilaskirjoitusten tuloksista. Abit saivat vuorotellen käydä kysymässä omia tuloksiaan ja tuntuivat olevan tyytyväisiä arvosanoihinsa, ainakin siitä päätellen, että hihkuivat ja hyppivät riemusta. Ja mitä tulee ruotsin tuloksiin, olen minäkin ihan tyytyväinen. Kirjoittivat minusta pääasiassa ihan tasonsa mukaan, jopa erinomaisia tuloksia tuli.