Kanarialla 1

 Gran Canarian -matkalta on palattu ja kotona olin kolmelta viime yönä. Kuten aina, matka oli monipuolinen ja hieno, tämä aivan ylivertaisen hyvin järjestetty. Mutta ne jotka halveksivat Kanarian-matkoja pelkkinä rantalomina ovat väärässä. Meillä oli kaikkea kaikille ja jokaiselle jotakin. Vaikka aloitan matkakertomuksen merestä, rannasta ja hiekasta, ei se ollut kuin kymmenesosa matkan annista. Asuimme Las Palmasissa.
Jos lumesta voi tehdä lumiveistoksia, voi veistoksia tehdä myös hiekasta. Yllä jonkun Kiviset ja Soraset -näkemys. Tosin kuvauksesta oli maksettava.

Rannalle oli alettu rakentaa myös Beetlehemin seimeä. Valitettavasti se ei tullut valmiiksi vielä meidän siellä ollessa. Siitä on tulossa valtavan komea luomus.
Eräänä päivänä oli jotkut hiekkaveistoskilpailutkin, jossa eri kansallisuuksia edustavat joukkueet kilpailivat parhaan veistoksen tekemisestä. Muistaakseni suomalaiset peräti voittivat. Ei vain ole tullut kuvaa.

 Kalastusveneitä.

 Sää oli suomalaiselle just sopiva, sellainen kesäkuun tavallinen kesäpäivä. Kävelimme aika pitkän matkan paljain jaloin hiekassa antaen meriveden huuhdella jalkoja. Mutta itselleni se ei ollutkaan loppumatkasta nautinto. Jalat kylmettyivät täysin ja toinen jalka rasittui niin, että koko viikon sain laahata sitä perässäni ja se paisuikin illaksi isoksi limpuksi. Mutta muuten oli kiva.

 Kerran yritimme mennä uimaankin, mutta aallot olivat niin korkeita, että itse en uskaltanut mennä kuin vyötäröön asti veteen. kaveri meni pitemmälle, mutta valtava aalto huitaisi hänen ylitseen, toinen uimakenkä luiskahti jalasta ja makaa nyt Atlantin pohjassa.
Eräänä toisena päivänä kun teki vaellusretken jälkeen mieli uimaan, menimme hotellin uima-altaalle. Vesi oli niin kylmää, että ei Saimaassakaan sellaista, mutta karistipa väsymyksen taivaan tuuliin.

Rannalla havaitsimme oudonnäköiset jalanjäljet. Isovarvas oli monien eri ihmisten jäljissä huomattavasti pitempi kuin muut varpaat! En ole ennen tällaista nähnyt. Alan vähitellen ymmärtää, miksi naisten kengät ovat usein piikkikärkisiä, kyllähän niihin nyt yksi ukkovarvas mahtuu, mutta yritäpä tunkea kaikki viis yhtaikaa, saat ikuisen vaivan. 

Johonkin rannan kolkkaan oli kasautunut parinkymmenen sentin paksuinen leväkasa. Aivan ihanan tuntuista sotkea siinäki paljain jaloin.

Simpukoita ei rannalla näkynyt. Mutta mikä estää keräämästä simpukankuoret paellansyönnin jälkeen talteen.

Meren katseluun ei väsy koskaan. Se ei ollut tyyni silloinkaan, kun ei iholla tuntunut tuulenvirettä. 

Vaikka koko ranta on rakennettu täyteen turistien hotelleja, oli rantakatua silti kiva kävellä. Täällä oli sentään liikettä ja elämisen meininki päin vastoin kuin meidän taantuvassa kotikylässämme Suomessa.