Minulta kysyi joku hiljattain lempimusiikkiani. Voi hyvänen aika, miten vaikean kysymyksen esitti asianomainen. Musiikki ei ole koskaan merkinnyt minulle oikein sitä eikä tätä, enkä koskaan oikein kuuntele musiikkia. Johtuneeko siitä, että koulussa minulla oli aina kutonen tai seiska musiikista. Lapsena olisin kuitenkin halunnut oppia jonkin instrumentin soittotaidon, mutta sellaiseen ei ollut mitään mahdollisuuksia.
Aloin oikein miettiä, onko minulla mitään musiikkikappaletta, joka olisi tehnyt vaikutuksen, ja löytyihän sellaisiakin. Esittelenpä jonkin kappaleen tässäkin, ja laitan linkit kustakin You tubeen kuunneltavaksenne.
Üsküdara oli lapsuuteni lempikappale. Kotona ei ollut levysoitinta, mutta naapurissa sitä soitettiin, ja yhtäkkiä huomasin, että "onpa ihana laulu". Kyllä kappale viehättää minua vielä nykyäänkin kovasti.
Teiniaika on aikaa, jolloin varmaan jokainen kuuntelee musiikkia eniten. Tuon ajan lempparimusaa olivat itselleni Beatlesit, mutta olkoon kuitenkin Satumaa edustamassa sitä aikaa, kun tansseissa kävin. Ja koska elettiin Etelä-Pohjanmaalla, oli iltojen tavallisin tanssimusiikki tangoja. Olen kuullut näin jälkeen päin, että nimenomaan Pohjanmaalla eivät artistit uskaltaneet olla laulamatta tanssipaikoilla tangoja, muuten "olis tullu kirvehestä".
Opiskeluajoilta nousi mieleen merkittävimpänä musiikkikappaleena Rakkaustarina - Love story. Joka kerta, kun kuulen tämän kappaleen, nousee mieleeni kuva kesäisestä päivästä Ruotsissa. Olin siellä kieliharjoittelun takia vanhainkodissa kesätöissä, avoimesta ikkunasta kuuluu Love story ja hiekkakäytävällä kävelee mummoja. Minun kaverini on jäänyt Suomeen, ja minä vain pesen mummojen takapuolia vierailla mailla, vaikka toiset laulavat Love storya. Kappale todella soi päivittäin joka paikassa. Kävin tuolloin katsomassa myös elokuvan, mikä näyttää vahvistaneen muistikuvaa.
Sitten alkoi työelämä, eikä musiikki mahtunut enää tuonkaan vertaa elämään. Kun koulussa oli tekemisissä valtavan ihmismäärän kanssa ja kuunnellut meuhketta kuusi-seitsemän tuntia päivittäin, ei sietänyt enää minkäänlaista meteliä kotona. Mutta ei edes Neumannin Autiotalo ole tehnyt minuun mitään vaikutusta, sattuivat juuri ruuhkavuodet noihin aikoihin.
Kielten tunneilla kuitenkin kuunneltiin usein kirjan musiikkikappaleita, ja saksankirjasta nousee esiin Meikes Lied - Ich schaff´das schon. (Rolf Zuckowski). Vaikuttavin on hauskan rytminen kertosäe, mistä oppilaatkin kovasti tykkäsivät. Mutta myös laulun sanoma sopii hyvin elämänfilosofiaani: Per aspera ad astra eli vaikeuksien kautta voittoon. Laulun sankari Meike ei nimittäin koskaan luovuta mitään asiaa vaikeuksista huolimatta, vaan aina nousee pystyyn ja toteaa: "Ich schaff´das schon - minä kyllä selviän tästä!"
Ruotsin tuntien antia on Ulf Lundellin Öppna landskap. Kappale on kaunis, mutta minua alun perin pohjalaisena se puhuttelee juuri siksi, että minäkin viihdyn parhaiten avoimissa maisemissa. Itäsuomalaiset tiheät metsät ahdistavat joskus - vaikka niihinkin on jo tottunut.
Nuorena harrastin jonkin aikaa tanhuja. Kävimme ryhmän kanssa kansantanssifestivaaleilla sekä myös Ruotsissa ja Saksassa. Kuulin paljon eri maiden kansanmusiikkia ja innostuin musiikin erilaisuudesta eri maissa. Kun ruotsin tunneilla esitellään myös muita pohjoismaita, ihastuin kovasti islantilaiseen kansanlauluun
*****
Tänään ilmestyi kansalaisopiston uusi kurssiesite kevätkaudelle, ja
siellä oli myös kurssi laulutaidottomille. En tiedä, uskaltaisiko
sellaiselle mennä. Voi olla, että se on kumminkin tarkoitettu niille, joilla on vielä jotain toivoa laulamisen oppimisesta. Minä puolestani taidan olla toivoton tapaus. Toisaalta, esitteessä luki nimenomaan:
"laulutaitoisilta pääsy kielletty".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kiitos tästä "elämäntarinasta" musiikin muodossa. Minusta se oli mukava, kun itsellenikin musiikki on merkinnyt/merkitsee melko vähän moneen muuhun asiaan verrattuna. Aina "kauhulla" odottelen, että ei kai vaan kysytä musiikista...
Meidän perheessä populaarimusiikki on osa elämäntaidon jatkokurssia: Satumaa ja Sisukas sydän ovat samalla ihmisenä olemisen viisauden jatkumolla ;)
Jos laulutaidottomien kurssi perustuu esimerkiksi Ava Nummisen uraauurtavaan työhön, suosittelen:
http://www.sivistys.net/oppia_ika_kaikki/opettaja_auttaa_etsimalla_hyvaa.html
NRR
Mielenkiintoista:)Espanjalainen musiikki on minullekin rakasta:) Mukavia välipäiviä sinulle!
Annikki: mietin usein, miksi musiikilla ei ole minulle merkitystä. Lieneekö syynä juuri tuo peritty "musiikkikorvattomuus" vai se, ettei eri musiikkityyleihin ole ollut aikaa "perehtyä".
Myös tällainen: jos olen vaikkapa murheellinen ja kuuntelen murheellista musiikkia muka lohduttautuakseni, musiikki vain ruokkii kurjaa olotilaa ja siitä on entistä vaikeampi päästä pois.
NRR: Pitääpä vilkaista tuota linkkiä.
Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että en voi mennä millekään laulukurssille. Muistin juuri, että kun joskus takavuosina minua alkoi harmittaa, että laulutaitoisilla oli oma kiva kuoroyhteisö, johon muilla ei tietysti ollut asiaa, ehdotin musiikinopettajalle, että me opettajat esittäisimme koulun joulujuhlassa "huutamalla" joululauluja. Saman mallin mukaan kuin mieskuoro Huutajat.
En hölmö vain tullut ajatelleeksi, että huutamisessakin oli eri sävelkorkeudet. Minulla on muistikuva, että minulta ei tuokaan esitys onnistunut toivotulla tavalla.
Jael: Hyviä valipäiviä sinnekin! Espanjalaisesta musiikista tulikin mieleen, että myös eteläamerikkalainen musiikki kiehtoo jostain syystä, ja sen myötä panhuilumusiikki.
Lähetä kommentti