Höpinän tapaista

 

Ensi viikolla onkin jo syysloma. Ihan tuntuu siltä kuin olisi loman tarpeessa. Yläkoululaiset pitävät huolen siitä, ettei pääse sammaloitumaan, mutta samalla imevät ihmisestä kaiken mehun. Yläkoulun puolella muuten sattuikin jännä tilanne.  Olin juuri laittanut valkokankaalle jonkin kuvan, kun yksi oppilas alkoi huutaa: "Titta, titta, titta!" Kaikki luulivat, että oppilas kehotti katsomaan kuvaa! Mutta hän huusikin avukseen luokka-avustajaa, jonka nimi sattuu olemaan Titta. Oppilaan sormi oli jäänyt jumetuksiin jonnekin pulpetin rakoon. Oppilaalla kun on tapana keikkua tuolinsa kanssa kaiket tunnit, jäi siinä sormi tällä kertaa pahasti puristuksiin. Ei onneksi kai sattunut pahasti. Sormea pidettiin kylmän vesihanan alla, ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Keikkuminen ei sen sijaan ole loppunut, vaikka luokkakaveritkin motkottavat asiasta.

Muutenkin on mennyt ihan vilauksessa aika.  Olen todella alkanut ajatella, että aika ihan oikeastikin menee eteen päin nopeammin kuin ennen, sillä taas ollaan loppuviikossa. Mutta fysiikanopet väittävät, että ei ole mahdollista, sillä aikaa ei ole olemassakaan, sitä paitsi kojeet eli kellot mittaavat sitä ns. aikaa samaan tahtiin kuin ennenkin. Mistä ne voivat niin varmoja olla. Voihan olla niinkin, että viisaritkin liikkuvat nopeammin, me vain luulemme, että kelloihin voi luottaa.

Mutta kaikesta huolimatta huomenna minulla ei ole opetusta, joten lähdemme eteläiseen Suomeen viikonlopuksi. Ja lomalla tulee porukkaa karpalometsään. Mikäli mitään marjoja pääsee keräämään, kun kaiken aikaa tulee vettä lotisemalla. Vedestä puheen ollen perunakellarimme on liiterin alla, ja kellariin on paasannut vettä koko syksyn. Vähän väliä on vettä pumpattu pois, mutta tänä aamuna sanoi mies sen lisäksi kantaneensa  vettä ulos ämpäreitäkin kymmenittäin. Saa nähdä pitääkö alkaa auton sijaan kulkea koulussakin kanootilla.

(Kuva kaverin lähettämä).