sunnuntai 26. elokuuta 2012
Enhän minä mites minä
Minulle on napsahtanut tunnustus. Aikatherine antoi minulle tällaisen läpyskän, vaikka minusta tuntuu, että nyt on ansiotonta arvonnousua. Koko kesän on tullut päivitetyksi vähän laiskanlaisesti. Lieneekö suomalaista vaatimattomuutta. Monissa muissa kulttuureissa sen sijaan kiitellään ylitsevuotavasti kaikista kiitoksista ja kohteliaisuuksista, vaikka kohteliaisuuden vastaanottaja tietäisikin, että tuo toinen vain tavan vuoksi kehuu. Toisaalta, Suomessa voi yhä vieläkin iloita kohteliaisuuksista ihan oikeasti, sillä täällä ei jaella sellaisia ylenpalttisesti vain suunsa lämpimiksi. Täällä melkein useimmiten tarkoitetaan, mitä sanotaankin.
Suomalaiset ovat tyypillisesti aina vähätelleet, jos vaikka joku kehuu uutta vaatetta kauniiksi. "Eihän tämä mikään kaunis ole, vanhakin, kirpputorilta ostettu!" on aina ollut tyypillinen vastaus. Hah, mitäs sitten osti, jos se kerran ei omasta mielestä ollut kaunis.
Nyt muistui mieleeni sellainenkin sanonta (vaikkakin hieman asian vierestä), että ennen vanhaan sanottiin jollekin henkilölle, jolla oli esim. uusi vaate: "Onnea uudelle puserolle, ettei heti rikki mene!" Tämän asian olin jo aikaa sitten unohtanut, kunnes se ihan tässä viime viikolla putkahti suustani ulos, kun kollega tuli kouluun uusi pusero päällään. Eivät olleet muut kollegat koskaan ennen sellaista sanontaa kuulleet.
Tämän tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.
Minusta on aivan mahdoton valkata vain viisi blogia. Miten niitä voi laittaa muiden yläpuolelle. Tarkan harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että viis minä säännöstä (kuten Aikatherinekin teki!) ja annan tämän tunnustuksen kaikille, joiden blogi kulkee blogini oikeassa sivureunassa. Niitä luen eniten. Ei sekään jaottelu ole oikeudenmukainen, sillä käyn monissa muissakin blogeissa. Mutta olkoon nyt tällä kertaa näin.
Aikatherinelle vielä kiitos!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiitoksen/kohteliaisuuden lausuminen ilmaisee positiivista tunnetta/ajatusta. Jos sen kohde vastaa siihen negatiivisesti, muuttuu lausujan tunnetila/ajatus myös negatiiviseksi. Parempi on pysyä positiivisessa vireessä ja vastata tilanteesta riippuen positiivisella lauseella.
Anna: Olet oikeassa, pitää erittäin hyvin paikkansa.
Tätä kohteliaisuuteen ja kiitokseen vastaamista positiivisesti pitäisi mielestäni enemmän opettaa suomalaisille.
Lähetä kommentti