torstai 16. elokuuta 2012

Otin rauhallisesti

Kun ensimmäisenä koulupäivänä menin kouluun, katseli jokin yläkoulun luokka minun perääni ja joukosta kuului: "Kuka se tuo on?" Ei ihme, etteivät minua tunne, sillä en ole moneen vuoteen opettanut yläkoululaisia. Nyt olen tavannut molemmat kasiluokan ryhmät, ja oikein mukavilta vaikuttavat. Ihan teksisi mieli mainita, että oikein pupuja olivat. Hih, mutta kunhan kurssi pääsee kunnolla vauhtiin, voipi sen loputtua kysyä, vieläkö ovat pupuja.

Eilen vielä luulin, että etäopetus lukiossa lähti hyvin käyntiin, mutta tänään jo melkein olin toista mieltä. Eilen toimi dokumenttikamera eka tunnilla moitteettomasti, mutta toisella tunnilla kesken kaiken vain pimeni. Se oli pimennyt jo edellisen open tunnilla, en vain ollut asiasta tietoinen.

Tänään luulin, että minulla on etäopetusta samassa luokassa kuin eilen ja olin varannut sen mukaisen ohjelman. Oho, tunti olikin luokassa, jossa en ole ennen käyttänyt laitteita. No, oppilaathan tietävät ja osaavat kaiken, mutta ei minulla ollut soitinta. Tai olisi ollut tietokoneen CD-soitin, mutta olin unohtanut CD:n. No menihän sekin tunti kumminkin vaikkakin eri ohjelmalla.
Minun täytyy yrittää ottaa rauhallisesti. Parikin henkilöä jo on varoitellut, että ota rauhallisesti. Ja minähän olen ottanut - ja hyvin menee!

Ei kommentteja: