Kukin käsittää omalla tavallaan

Olisi hauska haastatella bussilastillista jollain matkalla käyneitä ihmisiä. Takuuvarmasti saataisiin 50 erilaista matkakertomusta ja kaikki yhtä arvokkaita. On jännä havaita, miten eri ihmiset kokevat ja käsittävät samat asiat ihan eri tavoin ja eri ihmisille ovat eri asiat tärkeitä.

Kuten nyt vaikkapa äitini, joka oli käynyt sotaveteraanien mukana Venäjän-Karjalassa ja Pietarissa. Ensimmäinen asia, jonka äiti puhelimesssa matkasta kertoi, oli bussin rengasrikko ja siitä aiheutuneet myöhästymiset ja muut hankaluudet.
Seuraavina olivat kaatosade Pietarissa, uudet kaverit ja tuttavuudet, ostokset kaupoissa, tietyön alla olevat tiet. Kyselin Pietarista, mutta äiti kuittasi sen sanomalla, että hän on käynyt siellä ennenkin ja ainahan ne vie ensimmäiseksi kaikkiin kirkkoihin! Kysyin Eremitaasista ja palatsien loistosta, ja äiti huitaisi vain: "Oonhan mä niis ennenki käyny, ei noo miksikää muuttunu!"

Ja tottahan se on. Jos on matkustellut paljon, on ensi hämmästys ja huuma hävinnyt. Itsellenikään eivät palatsit ja kirkot tee enää vaikutusta. Loistoa, kultaa, kimallausta on nähnyt maailmassa jo niin paljon, että ei edes muista, onko käynyt jossain kirkossa tai palatsissa vai ei. Ja jos matka sujuu ongelmitta, tuntuu, että eihän siinä paljon ole "lapsenlapsille kertomista". Ja jälkeen päin muistaa matkoista yleensä vain ne, jolloin sattui jokin ongelma tai hankaluus, tuntuu pikku seikkailulta.

Olen aina naureskellut, miten olin lasteni kanssa Unkarissa, kun nämä olivat kahdeksan ja kymmenen vuoden ikäisiä. Kun joskus kyselin, muistavatko he sen ja sen kirkon, nämä vastasivat, että oliko se se kirkko, jonka edessä ostimme kioskista mansikanmakuista purkkaa. Tai jos kysyin, muistavatko he keskellä kaupunkia olevaa saarta, jolla kävimme, he kysyivät, oliko se juuri se paikka, jossa riikinkukko rääkäisi ja levitti pyrstönsä.

Minulla ei olisi oikeastaan ollut nauruun aihetta. Tuostakin matkasta on kulunut jo niin kauan, että kun itsekin muistelen, ovat kaikki pakolliset nähtävyydet hävinneet mielestäni. Päällimmäisenä muistikuvana on vain se, miten hermostunut olin, kun pelkäsin että ihmistungoksessa tytöt eksyvät minusta maanalaisessa ja joudumme eri asemille tai pelkäsin, etten osaa jäädä lentokentälle mennessä pois oikealla pysäkillä bussista jne.

Mutta kaikesta huolimatta matkustaminen kannattaa. Kaikkien kokemusten ja elämysten kauttahan me rakennamme maailmankuvaamme ja ajattelemme niin kuin teemme, vaikkemme yksittäisiä asioita muistaisikaan. Ja äitikin oli saanut roppakaupalla uusia elämyksiä, joita muistella ja mietiskellä taas yksikseen istuksiessaan seuraavien kuukausien aikana.