Hyvä että alkoivat työt niin tuli lämpimämmät säätkin. Oikein hyvä.
Eilen suunnittelupäivänä käytiin läpi koko tulevan lukuvuoden tapahtumat ja tulihan sinne joka kuulle taas jotain retkeä, tutustumiskäyntiä, vierailua, liikuntapäivää, teemapäivää jne jne. Tuskin tarvitsee koulukirjoja paljon avatakaan. Mutta hyödyllisiähän ne kaikki ovat. Oppilaille ovat tärkeitä sählyturnaukset, hiihtokilpailut ja on tosi tärkeää käydä vaikkapa vierailulla etäopetuspaikkakunnalla, vaikka siihenkin luttaantuu koko päivä.
Tänään oli minulla jotenkin vain kekkulointia, sillä oppilaat olivat puolille päivin ryhmänohjaajiensa huomassa. Etäopetuslaitteitten toimivuutta kokeiltiin, ja voi kauhistus sitä johtojen ja piuhojen määrää, mikä kohtasi yhdessäkin etäopetusluokassa. Laitteitten päälle oli kasattu kokonainen vuori johtoja ja kaikki irti laitteista. Keväällä oli tietysti otettu sähköjohdot irti seinästä, mutta muita ei olisi tarvinnut irrotella. En tiedä, kenen intohimona on joka loma irrotella johtoja, joista ei sitten kukaan tiedä, mihin ne pitäisi työntää. Tunnin yrittämisen jälkeen saatiin laitteet kuntoon, ja huomenaamuna on jännä nähdä, saanko aloitetuksi abien opetusta.
Koska aamupäivä oli minulla vain kuuhailua, kerkesin valmistella huomisia tunteja ja kirjoittaa huomenaamuksi päivänavauksenkin. Aion puhua siitä, miten kaikkia aineita kannattaa opiskella. Tekee huonon vaikutuksen työnantajaan, jos työnhakijalla on vaikkapa muuten kiitettävä rivi, mutta yksi numero keikkuu vitosessa. Sehän antaa kuvan, että ihminen siis valikoi työtehtäviään. Tämä tarkoittaa sellaisia aineita, joissa oppilaalla kaiken todennäköisyyden mukaan olisi kyllä kykyä, mutta sattuu vain olemaan tietynlainen asennevamma. Tuollainenkin kuultaa papereista läpi.
Mutta huomenna vasta aloitetaan oikein rytinällä. Koska saksanopetusta ei enää ole, minulle on tullut pitkästä aikaa yläkoulun puoleltakin pari kurssia. Mutta nyt lähden ulos nauttimaan vielä auringosta.
tiistai 14. elokuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Mukavaa että tuli taas lämmintäkin!
Yaelian: kyllä on kivempi olla töissäkin, kun on lämmintä. Sade masentaa mielialoja, niin se vain on.
Erään Unton (ei täältäpäin ollenkaan ja sikäläisiä en edes tunne) todistuksessa komeili matematiikan kohdalla 4 ja vastaavasti enkun kohdalla oli 5 (asteikko 1-10).
Isänsä kertoi vierailleen numerot ja sanoi pojallansa aina olleen enempi tuota kielipäätä.
Kyllä täälä lakeuksillaki ny tarkenoo :D
Kaisa Jouppi: Niinpä niin.
Toisaalta yksikään työnantajani ei ole koskaan lukiotodistustani kysynyt :-) Joissain aineissa voi olla tosi hyvä, joissain tahtomattaan erityisen huono. Se ei välttämättä kerro viitsimättömyydestä ainetta kohtaan.
Hannis: Ei palopuheeni tarkoitakaan, että asia aina olisi niin. Mielestäni mainitsinkin, että heikkoihin numeroihin voi olla monia eri syitä.
Tarkoitin vain sitä, ettei kukaan tahallaan jättäisi jotain ainetta lukematta ja sitten joutuisi yllättymään.
Lähetä kommentti