Jopas jotakin

Viime viikonloppuna olisi minun oikeastaan pitänyt mennä Espooseen Hanasaareen ruotsinopettajien seminaariin, olin ilmoittautunutkin, mutta tuli esteitä. Lapsenlapsi tuli viikoksi, ja hän menee nykyään arvojärjestyksessä kaiken edelle. On tuota tullut käydyksi kaiken maailman kokouksissa ja koulutuksissa aivan tarpeeksi vuosien mittaan muutenkin.

Olin suunnitellut mennä etelänreissulla samalla kylään erään tuttavapariskunnan luo Helsinkiin. Mutta sekin siis peruuntui. Oikeastaan en olisi sitten loppujen lopuksi varmaan uskaltanutkaan mennä heille kylään. Tuo samainen pariskunta oli nimittäin meillä kesällä yötä, ja ennen joulua sain heiltä tietää, että meillä kummittelee! Joku talon entisen asukkaan sukulainen kuulemma asuu täällä ja häiritsee yövieraita! Luettuani sähköpostin karvat nousivat pystyyn ja kauhistuin kuollakseni. Mitähän tästäkin pitäisi oikein ajatella. Olemme asuneet täällä 20 vuotta, ja sukulaisia ja tuttavia ja ulkomaalaisia on ollut usein yövieraina, eikä kukaan ole vielä ennen maininnut, että heitä olisi joku häirinnyt, ei itseämmekään. Pohjalaiset sukulaiset kyllä ovat niin jääräpäisiä, ettei heitä kukaan uskaltaisi häiritäkään.

Toisaalta muistin yhtäkkiä joskus aiemminkin kirjoittaneeni hieman samanlaisesta asiasta.
Kunhan tästä urkenen ja niskakarvavat hieman laantuvat, aion matkustaa Helsinkiin ja kysellä kyseiseltä pariskunnalta hieman tarkemmin asiasta. Jospa heillä olisi vaikka tiedossa jokin keino tuollaisten otuksien karkottamiseenkin.