Hiiriä ja mattoja

 Eiliseen postaukseen liittyen vielä vähän lisää opiskelijoiden oivalluksista.   Nyt olivat vuorostaan espanjanlukijat tarkkoina. Ajattelin lukusanoja opiskeltuamme ottaa loppukevennykseksi espanjankielisen lastenlaulun lukusanoista. You tubessa oli useitakin, mm. yksi, jossa hiirulainen Topo Gigio laulaa lukusanoista. Topo Gigio on hiirihahmo, joka on jo usean vuosikymmenien ajan ollut suosittu Italiassa ja Espanjassa. Kun mainitsin, että tämä ei ole sama kuin Mikki Hiiri, kysyi joku, onko topo sitten hiiri espanjaksi. Ei, sillä ratón on hiiri, kuten Ratón Mickey on Mikki Hiiri. Mutta mitäs varten tuo hahmo on topo! Ja niinpä sitten tuli opituksi sanakirjasta taas uusi sana: topo on espanjassa itse asiassa maamyyrä!

Itse en osaa yhtään italiaa, mutta joku opiskelijoista on opiskellut sitäkin ja tiesi, että topo on italiassa hiiri ja Mikki Hiiri siellä Topolino. Näin ne sanat sukulaiskielissä muuttelevat merkityksiään, niin että väärinymmärryksiä on muillakin kuin suomalaisilla ja virolaisilla.

 

Tämä kuva ei ole uudesta käsityöstäni, vaan se on hiirimatto. Ei se hiirimatto, jota käytetään tietokoneen hiiren alla (cojín de ratón), vaan saunan eteisessä ollut matto (alfombra). Meillä oli saunan pukuhuoneessa hiirenloukku, josta kerran huomasin vain syötin hävinneen, mutta ansa oli jäänyt laukeamatta.

Loukkuun laitettiin uusi syötti, ja innolla odotimme seuraavana päivänä saalista. Mutta syötti oli taas mennyt parempiin suihin, ja kaiken kukkuraksi mattoon oli ilmestynyt useita tällaisia reikiä. Taas uusi syötti samaan loukkuun. Seuraavana päivänä sama tulos: syötti viety, ansa laukeamatta ja koko parimetrinen matto aivan täynnä reikiä. Mattoa ei ollut kuitenkaan oikeasti syöty, vaan murut oli syljeskelty pitkin saunan lattiaa.

Vasta tässä vaiheessa käsitimme, että loukku on mitätön ja liian jäykkä kevyiden hiirien pyydystykseen. Kun ostimme uuden loukun, alkoi vihdoin tapahtua. Kaksi hiirtä tuli saaliina, ilmeisesti pariskunta. Nyt ei ole kuulunut enää rapinoitakaan. Vielä kun saisi ostetuksi uuden maton.

Mylläreiden roskat

Vaikka päivät kuluvat koulussakin niin kuin iät kaiket aina ennenkin, ilmenee silti aina jotain uuttakin. Saksan  tunnilla oli aiheena saastuminen ja kierrätys, jolloin tuli puheeksi myös sana Müll, roskat. Joku alkoi kysellä, mikä Müller sitten on, onko se ehkä joku roskien kerääjä tai myllääjä.
Müllerhän on tavallinen saksalainen sukunimi, tarkoittaa mylläriä, enkä ollut koskaan ennen ymmärtänyt yhdistää roskia ja mylläriä toisiinsa. Ehkä siitä syystä, että minä vanhana pitkän saksan lukijana olen kouluaikanani joutunut lukemaan kaiken maailman satuja ja kertomuksia, joissa päähenkilöt olivat usein mylläreitä, maanviljelijöitä, suutareita tai räätäleitä. Roskista ei takuulla puhuttu lukioaikana sanaakaan.

 Nykykirjoissa ei sen sijaan mylläreistä enää puhuta mitään. Kaikki tekstit pyörivät roskien, saastumisen, kierrätyksen, ilmastonmuutoksen ja muiden maailman suurten ongelmien parissa niin, että lukion viimeisten kurssien aikana tuntuu aivan kuin tukehtuisi kaikkiin suuriin ongelmiin. Onneksi minulla ei näitä globaaleja probleemeja tule kuin kahdessa kielessä, mutta oppilaat ovat läkähtymäisillään murheisiin ja kurjuuteen, varsinkin ne joilla on neljäkin kieltä ohjelmassaan, ja kai nämä asiat toistuvat myös reaaliaineissakin. Abit ovat hukkumaisillaan tulviin, ylikansoitus ja nälänhätä valtaa maailman, ja maailmanloppu vaanii nurkan takana. Ei ihme, jos joku heittää jossain vaiheessa rukkaset naulaan toivottomuuden vallatessa.

Minua alkoi kiinnostaa kuitenkin, onko saksan kielen roskilla ja myllärillä mitään yhteistä. Ja olihan niillä. Vanhassa saksan kielessä on müllen tarkoittanut murskaamista ja jauhamista, ja Müll on ollut alun perin viljaa jauhettaessa syntynyttä jätettä, mm. akanoita tms. Tästä merkitys on laajentunut merkitsemään muutakin roskaa, ja nykyään voi merkitä jopa henkistä hölynpölyä.
Tulipahan tuonkin tietämään ennen kuolemaa.

Ei tunnu edes työltä

Minusta on sitten aivan satumaisen ihanaa opettaa kansalaisopistossa. Sellaista sain kokea jälleen eilen illalla, jolloin minulla oli eka espanjantunti. Aloin opettaa espanjan alkeita useammastakin syystä. Kaikki Espanjaan ja sen kieleen liittyvä on ihan lapsesta lähtien viehättänyt minua aivan käsittämättömän paljon. Ja opittuani jonkin verran kieltä olen aina halunnut myös opettaa sitä. Sitä paitsi minun on haalittava opetusta mistä vain saan, sillä lukiotunnit vähenevät ensi vuonna entisestään.

Kansalaisopistossa opiskelijat tulevat tunnille vapaaehtoisesti eikä heillä ole mitään kiirettä tunnilta pois sen päätyttyäkään. Kaikki seuraavat innostuneina ja ottavat osaa tunnin kulkuun. Oikein tuntui vaihteeksi oudolta, kun lopetettuani tunnin ihmiset jäivät ihan leppoisasti vielä istumaan ja juttelemaan. Koululaisilla sen sijaan on aina kiire. Vähän väliä he vilkuilevat kelloa ja ikäluokasta riippuen pakkaavat kassinsa jo hyvissä ajoin ennen tunnin loppua. Onkohan niin, että aina seuraavan tunnin opetustarjonta onkin heistä mielenkiintoisempaa, koska sinne tuntuu olevan niin kova kiire. No totuuden nimissä on sanottava, että kyllä urani aikana on suurimmaksi osaksi ollut ihan kiitettävän innostunutta porukkaa koulussakin.

Mutta kansalaisopistossa opettaminen on mukavaa vaihtelua. Vaikka monet väittävät, että "eihän sitä nyt enää vanhana niin helposti opi", on tilanne minusta ihan päin vastoin. "Vanhanahan" on jo paljon hankittua tietoa aivoissa, mikä edesauttaa uuden oppimista. Kaikkea ei tarvitse opetella ihan alusta lähtien. Aikuisena osaa myös jättää epäolennaiset pikkuseikat sivummalle ja keskittyä olennaiseen.

Kansalaisopistossa on sikälikin mukavaa, että ei tarvitse tehdä eikä korjata kokeita eikä ole mitään paineita ylioppilaskirjoituksista. Voidaan edetä opiskelijoiden omassa tahdissa. Joskus haastetta tosin voi aiheuttaa juuri opiskelijoiden osaamisen erilainen lähtötaso. Osa on voinut opiskella kieltä jo paljonkin, joku puolestaan ei ole kuullut kielestä koskaan sanaakaan.

***
Kuva Pohjos-Espanjasta Logroñon kaupungin liepeiltä.

Pitäisikö tehdä tästäkin tapa

 Joku kyseli, mitä teimme uutena vuotena. Ja kun kerroin, että oli pohjalaisia vieraita, oli se kysyjän mielestä ihan OK uudenvuodenviettotapa, mutta kun kuuli, että olemme juosseet pitkin metsiä, vähän suu venähti. Eihän se ole mikään juhlapyhien viettotapa. Silloinhan kuuluu valvoa (hui kauhistus), syödä perunasalaattia ja nakkeja (yäk), ryypätä (hirvittävää), ampua raketteja (kääk) ja maata krapulaisena (hyi).

Ei tarvinnut minun hankkia itsetehtyä krapulaa, sillä ihan oli kurja olo muutenkin sen ihme sairauden takia. En ole vieläkään ihan terve, mutta kirjoittelen siitä joskus toiste, jos antaa aihetta mainita asiasta.
Mutta arvatkaas miten suu venähti kysyjällä, kun kerroin, mitä vielä teimme. Pingotimme kaksi päivää neulottuja liinoja. Sisareni toi minulle tärkättäväksi ja pingotettavaksi valtavat liinansa, sillä hänellä ei ole itsellä tarpeeksi suurta lautaa. Siinä meni sitten samalla minun omatkin pestyt ja ryppyiset liinat. Aina aamuisin ja iltaisin irrotimme kuivuneet liinat ja pingotimme uudet. Eipä ole ennen tullut uutta vuotta näin vietetyksi, mutta ei kai sillä mitään väliä ole, milloin ja mitä me omassa keittiössämme teemme.

Tänään keskipäivällä

 Tänään pilkisti aurinko aamupäivällä, joten heti puolilta päivin rynnistimme luontoon, jos siellä olisi vaikka jotain kivaa. Lenkkeily on paljon mukavampaa kameran kanssa kauempana luonnossa kuin tallustella noita iänikuisia keskustan katuja pitkin.

Mutta kun olimme päässet rantaan, alkoi sataa aika rankasti lunta. Kuvasin silti, ja tuli aika sinisiä kuvia, vaikka kello oli vasta vähän yli kaksitoista. Pimeää. Sitä paitsi ihmettelin koko ajan mielessäni, miten olen suurimman osan elämääni kulkenut silmät ummessa. En olisi ennen nähnyt mitään ihmeellistä tässäkään maisemassa. Vai onko se nyt sittenkään mitenkään erikoinen. Mutta minusta kivoja vesiläikkiä jään päällä.

 Oli siellä tällainen jään sisään jäänyt käpykin.

 Länsisuomalaiset maakrapuvieraamme ihmettelevät aina tätäkin. Tämä on lossi, jolla kuljetetaan työkoneita saariin. Kaikki tuhannet saarethan ovat jonkun omistuksessa, ja saarista pitää kaataa välillä puita. Puut on lopuksi rahdattava jollain pelillä saaresta autotien varteen.

Ja oli siellä tällainenkin ihme. Venäläisiä miehiä kumiveneellä pilkillä. Ovat ne hurjeffit uskaltautuneet vesille. Jäätähän ei ole kuin paikoin, ja sekin niin heikkoa, että heitettyämme kiven jäälle se molskahti heti pohjaan. Mitenkähän nuo ovat saaneet hiissatuksi itsensä kuivina apajille.

Menneen vuoden lumia

 Koska aina kuuluu tehdä jonkinlainen yhteenveto kuluneesta vuodesta, nappasin tällä kertaa kuvakansioista joka kuukauden kohdalta jonkinlaisen kuvan, joka ilmentää omaa vuodenaikaansa, millaista juuri kuluneena vuonna kussakin kuussa oli.
Tammikuu...

 ..helmikuu...

 ..ja maaliskuu oltiin ihan käsittämättömän pakkasen kourissa, mutta tosi upeassa ja kirkkaassa säässä.

 Siitä lumen paljoudesta riittikin sitten koko huhtikuun sulatella.

 Toukokuussa maa oli jo ihan paljaana ja eri eläimet ja kasvit ilmestyivät kuten aina ennenkin.

 Kesäkuu oli lämmin ja aurinkoinen, aivan loistokesä alkoi.

 Heinäkuussa hiki virtasi ennätyshelteiden vuoksi.

 Elokuussa alkoi luonto näyttää taantumisen merkkejä, vaikka lämmintä ja kuumaa oli vielä silloinkin.

 Syyskuussa luonto loisti eri väreissä.

 Lokakuussa on kaikki sato saatu jo talteen.

 Marraskuu oli uskomattoman leuto vuoden takaiseen verrattuna.

Jouluaattona sen verran lunta, että mainita voi. Autoilla ja linnuilla samat polut.

Kaikenlaista pikkusaldoa

Kiva, että oli vieraita uutena vuotenakin. Ajankuluksi tuli lähdetyksi kuvailuretkille, ja saimme erilaisia kuvia kuin tavallisesti. Yleensä tähän aikaan vuodesta on lunta jo puoli metriä, joten on vain valkoista joka paikassa, mutta nyt oli ihan lumetonta, eikä järvikään ollut aivan jäässä. Näyttää olevan niin, että jos aikoisi oikein hienoja kuvia saada, pitäisi olla ulkona aamusta iltaan ja eri valoissa ja eri paikoissa.

Mutta tänään alkoi koulu, ja oli niin ankean tuntuista mennä sinne jo kahdeksaksi ihan yksin. Siitä se sitten alkoi vähitellen lutviutua. Ihan aamulla olivat tietysti oppilaat myöhässä ja nukuksissa, minä virkeä. Mitä pitemmälle iltapäivää päästiin, sitä virkeämpiä ja terävämpiä olivat oppilaat, kun minulla puolestaan alkoi jo väsymys painaa ja aivot jumettaa.

Etäopetuksen kaksoistunnilla ilmestyi vain yhtäkkiä kuvaruutuun meidän omasta koulusta erään toisen open naama. Vaikka hän yritti eri paikkakunnalle yhteyttä kuin mihin minä opetin, tuli yhteys aina meidän luokkaan, parikin kertaa. Mutta kun vähän aikaa näpyteltiin eri nappeja, saatiin kaikki kuitenkin onnistuneesti sujumaan.

Sähkökatkoksia ei meillä ole ollut, vaikka muualla päin pitäjää kylläkin. Nekin maksimissaan vain 30 tuntia, mikä on vähän, kun vertaa varsinaissuomalaisten kärsimiin vahinkoihin, joten joskus näköjään saattaa onnikin potkia.

Joskus olen kertonut takkuilevista asioista, ja joku kyseli, millainen lopputulos niissä oli. Tässä tulos:
-Kameran olen saanut ehjänä takaisin.
-Oppilaan lähettämää oikaisuvaatimusta yo-lautakunnalle ei ole hyväksytty, arviointi ei muuttunut.
-Patti jalan alla on edelleen paikallaan. Sehän oli siellä jo joulukuun puolivälissä. Silloin sain ultraäänitutkimukseen ajan vasta ensi maanantaiksi, joten se on vasta edessä päin.

-Mahavaiva ei ole ihan kuntoon tullut, siihenkin olen saanut uuden lääkäriajan. Sitä paitsi kun vahingossa tutkimme ihmisen akupunktiopisteitä, huomasin, että se klumppu on juuri siinä kohtaa jalan alla, mikä on paksusuolen akupunktiopiste. Jospa jokin veriklimppi tukkii kaiken verenkierron, joten mikään ei pääse kiertämään kunnolla mahassakaan.
Mutta kunhan nyt eletään päivää kerrallaan, saamme ehkä selvyyttä asiaan.

-Mies oli päässyt tänään vihdoinkin hammaslääkäriin ja häneltä vedettiin takimmainen hammas irti. Hih, hänellä on poski niin turvoksissa, että luulin hänen piilottelevan siellä minulta jotain. En ole koskaan ennen nähnytkään, että poski todella turpoaa moukuksi kuten kaikissa vitseissä, hihhih.

Erilaisia viestejä

En ole pitkiin aikoihin käynyt kuono-turpa-naama-kasvokirjassa. Sähköpostiin on tullut jos jonkinlaista viestiä ja pyyntöä ja mikä ihmeellisintä, siellä oli myös Face-bookin automaattisia viestejä, että minulta on jäänyt näkemättä, mitä se ja se kaverisi on tehnyt. Menin sitten taas pitkästä aikaa katsomaan.

En ollut tiennytkään, että sinne oli minulle tullut jo puoli vuotta sitten viestejä sellaisiltakin ihmisiltä, jotka ovat entisiä tuttavia joistain yhteyksistä, mutta yhteydenpito jäänyt vuosien mittaan, kuten niiltä ajoilta kun nuorena tanhuporukan mukana käytiin jopa Saksassa. Nyt olen päivittänyt näitäkin yhteyksiä, ulkomaisten yhteykjsien pitoon Face-book on oikeastaan mainio väline.

Mutta oli siellä surkuhupaisiakin viestejä ihan tuntemattomilta, kuten joltain englanniksi kirjoitettu viesti. Perässä oli Googlen suomennos, joka oli tämän näköinen:

Hello auringonpaiste,
Miten voit?. Olin katsot valokuva Olen melko kiehtoo ihan valokuva. Näytät niin ihana ja mukava. Ymmärrän teillä on kaikki ominaisuudet I tarvitaan
nainen ja valokuvasi kiinni silmäni ja vangiksi sieluni .. Olen erittäin hyvä kristitty on hyvä huumorintaju minusta ikä ei ole koskaan este suhteeseen.
Minä haluaisin tietää, jos haluaisi keskustella niin, että opimme tuntemaan toisemme paremmin ..... hyvin olen (Mats PHILIP] ja olen leski ja isä yhden rakastan auttaa ihmisiä etenkin vähemmän etuoikeus niitä, l kuin menisi tanssi, uinti ja golf .... Olen uusi tällä sivustolla ja Don 'tiedä kuinka paljon tämä saa selville koska en usko niin paljon internetin keinona dating .... minä haluaisin tietää sinua paremmin, jos et mielessä.
Rakkaus Tervehdys

Halusin vain tuoda tämän tähän näytiksi, miten on vielä paljon toivomisen varaa käännöskoneiden käännöksissä. Miksiköhän käännöskoneita kuitenkin suositaan? Taikka kyllähän tästäkin selviää tarkoitus, mutta arvatkaa vain, alanko tällaiseen leikkiin.