Ei ollutkaan helppoa

Sain eilen syntymäpäivälahjan, vaikka syntymäpäivästä ei ole vielä tietoakaan. Mies oli ostanut minulle retkiluistimet, joista olin vouhkanut vähän väliä pitkin talvea.

Enpä arvannut, että lahja tietää saajalle valtavasti rahanmenoa. Mies oli ostanut nimittäin pelkät luistimen terät, minun piti mennä kauppaan monojen kanssa ostamaan teriin siteet ja sauvat. Onneksi sentään vanhat hiihtomoni kävivät siteisiin. Ilmeni, että luistelusauvat on oltava pitemmät kuin hiihtosauvat. Itse asiassa ostin saman tien hiihtosauvatkin, sillä viime talvena murenivat vanhat sauvat kelvottomiksi. Ei ollut vain aiemmin tullut ostetuksi uusia, kun ei koko talvena ole päässyt lumen vähyyden takia hiihtämään.

Tänä aamuna menin jäälle kokeilemaan luistimia. Enhän minä muistanut, että siitä on jo pitkälti yli 40 vuotta, kun viimeksi olen ollut minkäänlaisten luistinten päällä. Positiivista on sentään, että en kaatunut kertaakaan, mutta aluksi ei voinut kuin työnnellä sauvoilla vauhtia. Heti tuntui tasapaino heilahtavan, jos vähän yritti liikuttaa jalkojaan. Minulle tuli samanlainen tunne kuin lapsena saatuani ekat luistimet. Isä aurasi silloin johonkin pellon ojaan radan, jossa nilkat linkussa harjoittelin ekoja kertoja.

Siinä sitten tänään jonkin aikaa askaroidessa alkoi homma vähän sujua. Joka on luistellut vain tasaisella jäädytetyllä luistinradalla, ei ehkä ymmärräkään, että luonnonjää on ihan erilainen. Kun jää on välillä sulanut ja taas jäätynyt, se on erittäin rosoinen ja klumppuinen. Välillä on auennut railoja, jotka taas jäätyneet kiinni. Nyt oli paljon myös koloja, joissa on ollut vettä, yöllä pinta on saanut jääriitteen ja riitteen alta vesi haihtunut. Tällaiset saattavat olla vaarallisia, kun niihin ajaa vauhdilla. Jää rikkoontuu ja luistin tökkää kolon reunaan ja heittää ajajansa nurin. ( Ei se jää nyt sentään noin rosoista ollut kuin tuossa yläkuvassa. Kuva on jo aiemmin talvelta, kun pakkasen jälkeen on jää sulanut ja taas leudon jakson jälkeen tullut pakkasta).

Yhden oppitunnin pituisen ajan jälkeen aloin vähän rentoutua ja huomasin, että olin puristanut sauvoista niin lujasti kiinni, että hyvä että sormet sai jotenkin oikaistuksi yksi kerrallaan irti otteesta. Varpaat olivat niin ikään puristuneet kippuraan jännityksestä, nilkat aivan hellinä ja pakarat jumettuneet. Katsoin viisaimmaksi lähteä kotiin ja mennä vaikka huomenaamuna uudelleen, mikäli nyt edes pari astetta olisi yöllä pakkasta. Ei puhettakaan, että enää tänä keväänä pitemmälle retkelle pääsisin, mutta näköjään on hyvä harjoitella tekniikkaa valmiiksi ensi talvea varten, ja vielä aamuisin ani varhain, ennen kuin on muita ihmisiä näkemässä.

Olisipa minulla ollut nuo luistimet niinä kertoina, kun oli vielä tällaista peilikirkasta jäätä, hieman jään pinnalla kosteutta, mikä toi tunteen luistelusta peilin päällä. Mutta yhtä kiva tällaista jäätä oli viilettää potkukelkallakin kilometrikaupalla, tietenkin jäänaskalit kenkien alla, muuten ei olisi saanut potkituksi vauhtia. Aivan huikeaa.