sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Positiivisella mielellä

Kun olen jotenkin joutunut OAY:n hallitukseenkin, olin viikolla OAJ:n alueyhdistyksen kokouksessa. Ennen varsinaisen kokouksen alkua kuulimme kuulumisia ammattiyhdistysrintamalta. Parempaan suuntaan on kuuleman mukaan koulumaailma menossa mm. kurinpitoasioissa. Esityksiä parannuksiksi on tehty.
Mutta kuului negatiivistakin. Valtion säästöt aiheuttanevat sen, että  opettajia joudutaan lomauttamaan juuri siinä laitoksessa, josta minäkin saan lisätunteja ensi vuonna. Taisin nuolaista ennen kuin tipahti. Iloitsin liian aikaisin. No, ei parane murehtia etukäteen.

Eräänä päivänä soitti kansalaisopiston rehtori ja tarjosi suomenopetusta venäläisille. Kyseessä olisi intensiivikurssi vasta-alkajille. Kuulostaa kovin mielenkiintoiselta, joten lupauduin, vaikka kurssi onkin jo elokuussa ja vaikka jo sieluni silmin näen, miten 30 asteen helteissä hikoilemme kuumassa luokassa. Mutta ei parane valittaa. Vielä tuon kurssin jälkeenkin minulla on ensi vuonna vain juuri ja juuri minimi määrä tunteja. Mikäli minulla ei olisi vaadittua minimiä, menettäisin osa-aikaeläkkeenkin. Jotenkin oudolta tuntuu, että se jolta otetaan, siltä viedään loputkin! Sen ymmärrän, että maksimin ylittäjät menettävät eläkkeen, mutta että minimikin on tosi tarkka.

Itse asiassa olen kovasti innostunut, että on tulossa vaihteleva vuosi ensi lukuvuonna. Ainoa huono puoli, että tuohon intensiivikurssiin pitää rakentaa kaikki materiaali itse alusta lähtien. Lyhyeen kurssiin ei kannata ostattaa oppikirjaa, jonka kurssit on laadittu pitemmälle aikavälille.
Ei muuta kuin hihat heilumaan: uutta kurssia rakentamaan ja venäjän alkeita kertaamaan, että osaan edes muutamalla sanalla avustaa oppimista.

2 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Onpa omituista, että on mahdollista menettää osa-aikaeläke!
Jos haluat, että elokuussa olisi huonommat ilmat Suomessa, pyydä vain minua tulemaan Suomeen, silloin on aivan varmasti huono sää. Jo nyt voin sanoa, että 11-15.12.2013 Helsingissä ei ole lunta ja hyvin todennäköisesti sataa vettä. Silloin nimittäin neljä saksalaista ystävääni haluavat kanssani Helsingin adventtiaikaa katsomaan.

Kirlah kirjoitti...

Allu: Juu, joka vuosi tulee KEVAlta ala- ja ylärajat, minkä välissä ansioiden on pysyttävä. Omituista minusta, jos vaikka palkka laskisi hurjasti tai ei töitä kerta kaikkiaan olisi, menisi tuo osa-aikaeläkekin. Ilmeisesti sitten pitäisi olla työttömyyskorvauksella.

No kyllä sinun sitten on tultava Suomeen minun kurssin aikana! Sisällä joutaa olla sateellakin.
Ja tuo joulukuun sään tiedän jo etukäteen, eihän silloin Helsingissä voi lunta olla :)