keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Teemapäivä tämäkin

Ei ollut tänään muuta asiaa koululle kuin hain ruotsin kokeet korjattavaksi. Koska 5.10. vietetään Maailman opettajien päivää, oli opehuoneessa taas järjestetty jotain erikoista. Kaikilla piti olla vaatetuksessa jotain syksyn värejä. Pöydät oli koristeltu kauniisti näillä lämpimillä väreillä eikä tietysti mikään ole mitään ellei ole hyvää syötävää.

Oli kakkuja, kotimaisia omenoita jonkun puutarhasta, sekä jonkun itse kasvattamia viinirypäleitä.  Suomessa kasvaneet rypäleet ovat tosi hyvänmakuisia. Porkkanasta ja puolukasta oli tehty moniväripiirakkaakin. Mutta noista lämpimistä tunnelmista jouduin lähtemään kotiin kokeen korjuuseen, mikä työ on nyt onnellisesti ohi. Huomenna alkaa uusi jakso, ihan jo innolla odotan. Syksyllä ei ollut yhtään saksan kurssia, nyt alkaa saksakin abeille sekä etäopetus. Ruotsista on puhekurssi, ja siihen ole hommauttanut paremman oppikirjan kuin viime vuonna.
Viikonloppuna lähden reissuun, joten kuulumisiin!

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mukavaa opettajanpäivää sitten huomenna!
Olenkin usein kuullut,että Suomessakin voi käsvatella viinirypäleitä,aika jännää kun ottaa huomioon sääolosuhteet.

kaisu marjatta kirjoitti...

toivon hauskaa päivää opettajille.. kaikille.aika virkistävä kuva, tunsin lähes sitruunan raikkaan tuoksun

Kirlah kirjoitti...

Yaelian : Kiitos. Viinirypäleiden kasvatus on yleistynyt huomattavasti viime aikoina.

aikatherine: kiitos. Hauskoja päivät yleensä ovatkin, suurimmaksi osaksi.

vilukissi kirjoitti...

Teillähän on mukava päivä; maailman opettajien päivä, meillä on maailman säästäväisyyspäivä 31.10, siinä ei kyllä ajatella meitä, heh, vaan vain säästämistä. Mukavaa viikonloppureissua!

Aila kirjoitti...

Meidän opettajainhuoneessa MOP jäi vähemmälle huomiolle, tosin joillakin opettajilla näytti olevan syksyisiä värejä vaatteissaan, lienevätkö saaneet ajatuksen teiltäpäin?
Noinkohan MOP:sta tulisi joskus epävirallinen liputuspäivä?
Vaan tuo Vilukissin mainitsema säästäväisyyspäivä, siinä vasta teemapäivä minun makuuni, taidan panna ylähä. (Vaikka se on mulla joka päivä.)