Katsaus menneeseen

 Kalevalaiset Naiset on jo jonkin aikaa kerännyt paikkakunnan perinnetietoutta. Minäkin olen jo sen verran ottanut osaa niihin talkoisiin, että olen saanut haastatelluksi paria syntyperäistä pariskuntaa. Parin tunnin keskustelun tuloksena ei kovin paljon ehdi tietoa saada, mutta tätähän voi jatkaa myöhemmin. Itselleni ei saatu tieto ollut kovi uutta, haastatelluthan olivat omien vanhempieni ikäisiä,  mutta nuoremmalle sukupolvelle saattaa olla ihmeellistä ja uutta.

Minusta huomionarvoista oli esimerkiksi yhden haastatellun äidin (synt. 1882) ahkeruus ja kekseliäisyys rahan ansaitsemiseksi. Perhe asui kirkonkylässä, järven rannalla. Isä oli töissä metsäyhtiöllä, lapsia syntyi viisi, haastattelemani oli näistä nuorin (synt. 1924, olkoon tässä vaikka Kalle nimeltään). Kaikilla oli tuohon aikaan tietysti lehmiä, sikoja, lampaita ja kanoja, jotka tuottivat tarvittavat ruoka-aineet. Lampaista saatiin villa, jonka äiti tietysti kehräsi itse langoiksi ja kutoi vaatteiksi. Kangaspuilla hän kutoi myös kaiken muunkin tarvittavan, jopa vieraillekin.

Mutta ei lasten- ja karjanhoito sekä tarvittavien tuotteiden itse valmistaminen ollut työteliäälle äidille tarpeeksi. Hän keksi omien leipomustensa lisäksi käydä myymässä leivonnaisia myös laivoihin. Aina kun näkyi laiva tulevan, äiti souti laivan vierelle ja möi tekemiään tuotteita, syksyisin myös puutarhan ja metsän antimia. Pian laivat alkoivat oikein odottaa äidin saapumista.

Äiti jäi leskeksi ennen kuin lapset ehtivät aikuisiksi. Isä oli kaavaillut uuden talon rakentamista, mutta ei ehtinyt toteuttaa aikomustaan. Äiti jatkoi suunnitelman täytäntöönpanoa. Hän haki metsäyhtiöltä lainaa ja pian nousi tontille uusi rakennus. Äiti alkoi pitää elannokseen myös kesävieraita.

Kalle joutui sisarustensa tavoin tietysti ottamaan osaa kaikkeen työhön. Ja arvaahan sen, että kaikki työ ei ollut mieluista. Koska tontit olivat pieniä, ei niistä saanut lehmille tarvittavaa heinämäärää. Lehmät vietiin kesällä parin kilometrin päähän metikköön (siellä on nykyisin kunnan varikko) tai yhteislaitumille, mikä oli lasten työtä, eikä niin kovin mieluista aikaisten aamuherätysten takia. Kaikki nämäkin laitumet ovat muuten nykyisin rivitalojen ja kerrostalojen alla. Talveksi heinää sai käydä niittämässä mm. lehmiä omistamattomien ihmisten pihoista. Heinäpellolla olo sen sijaan oli mukavaa.

Epämiellyttävää työtä oli myös kesävieraiden haku veneellä satamasta. Ei ollut hauskaa mennä ihan vieraita ja tuntemattomia ihmisiä vastaan, eikä tietysti sääkään ollut aina mitä parhain soutelusää.  Mutta vaikka lapset eivät vieraista ihmisistä olisi niin välittäneetkään, oli vieraista paljon riemuakin. Kun tutustumaan päästiin, tuli kesävieraiden lapsista hyviä leikkikavereita.
***
Kallen vaimo ei ole alkuperäinen paikkakuntalainen vaan kotoisin Kainuusta. Uskomattomalta urotyöltä tuntuu sekin, että vaikka heidän perheessään oli yhdeksän lasta, kaikki koulutettiin ammattiin. Kallen vaimo koulutettiin sairaanhoitajaksi. Tuohon aikaan on vanhempien todella täytynyt repiä yhdenkin lapsen koulutus omasta selkänahastaan. Puhumattakaan siitä, että koulutettavia on ollut yhdeksän!