Ei syytä halveksia

Mitä tulee mieleesi ensimmäiseksi, kun kuulet sanan bingo? Niinpä tietysti: vanhoja ihmisiä kyttäämässä numeroita saadakseen täysosuman ja ehkä paketin kahvia palkinnoksi. Näinhän tässä eräänä iltana esitettiin televisiossakin PS-ohjelmassa joltain paikkakunnalta nykyistä bingoilua.

Halveksivia tuhahduksia bingosta saa aina myös täällä itäisessä Suomessa, jos erehtyy kertomaan käyneensä nuorena bingossa. Mutta voi ei, eivät he tiedä mistä puhuvat. Pohjalaisten bingot olivat 60-70-luvulla ihan muuta kuin halveksittavaa vanhojen ihmisten pilipalipuuhastelua. Mutta miten saan ketään ikinä uskomaan, millaista silloin oli? Ja minä puolestani hämmästelen, että tuo valtava bingovillitys oli niin mahdotonta vain Pohjanmaalla.

Bingossa kävivät silloin nuoret ja vanhat. Tuskin siellä nuoret olisivat viihtyneet, jos ei olisi ollut hyvät palkinnotkin. En varmaan uskoisi itsekään, ellei minulla olisi vielä tänäkin päivänä olemassa osaa noista palkinnoista, ja tämä on taivahan tosi: tv-tuoli, lipasto, peilipöytä, kahvikalusto, ruokakalusto, polkupyörä, peili ja lukematon määrä pienempiä palkintoja. Siihen aikaan oli jokaisella bingossakävijällä lisäksi kaapit täynnä kahvia ja sokeria, kun niitä sai siivellä kilokaupalla. Jos joku sai bingon, voittajan molemmin puolin istuvat saivat kahvia, näiden vieressä istuvat palasokeria, seuraavat hienoa sokeria. Ei siis koskaan kannattanut istua bingossa yksikseen jossain sivummalla, silloin ei olisi saanut siivelläkään mitään. Enkä muista, että juuri koskaan olisi tarvinnut tyhjin käsin kotiin lähteä.

Ylistarossa oli autobingojakin, mutta noin arvokkailla palkinnoillahan on aina tapana mennä jollekin toiselle. Samoin kalliit sohvakalustot siirtyivät jonkun toisen olohuoneeseen. Mutta kerrankin ajoimme  parinkymmenen kilometrin matkan tulevan mieheni kanssa polkupyörillä Laihialle. Mies voitti polkupyörän, mutta kun emme olisi saaneet kuljetetuksi sitä mitenkään kotiin, mies myi sen jollekin läsnäolevalle. Pyh, sanoo tähän nykynuoriso. Mutta älköön kukaan halveksiko! Palkinnot olivat tosi arvokkaita tuohon aikaan. Ei silloin ollut suhteessa varaa ostaa jatkuvasti uutta kuten nykyään. Meille nuorille sopi hyvin nämä palkinnot, saimme edes hieman kalustetuksi yhteistä ensimmäistä kotiamme. Ruokakaluston saimme siten, että äiti oli sen voittanut bingossa. Kun sitten muutin mieheni kanssa yhteen, vaikka meitä ei ollut vielä vihitty, äiti kantoi kalustopaketin keittiön pöydälle ja lausahti: "Heh, siin´on nyt kumminkin! Vaikka minä olin sitä säästänyt häälahjaksi..."
Juu että kiva kiva.

Eräs lappeenrantalainen tuttava oli kerran luonamme kylässä Pohjanmaalla ja tuli myös bingoon. Hän muistaa vielä tänäkin päivänä, miten häntä nauratti suunnattomasti, kun bingonvetäjä istui saappaat jalassa näyttämöllä, pyöritti konetta harvakseen ja yhtä harvaan lausui: "Nyt sitten seuraavaksi yritetähän kahta riviä täytöhön!"