Oi niitä aikoja

Paikallinen kansantanssiryhmä täyttää 30 vuotta. Sen kunniaksi yhdistys järjesti eilen mukavat kunnon iltamat. Paikalle oli kutsuttu myös naapurikaupungin yhdistyksen väkeä. Kaikki vuosien varrella ryhmää ohjanneet kukitettiin ja kuultiin historiikki yhdistyksen taipaleelta. Lopuksi kaiken kansan tanssia. Polkat, jenkat, valssit, tangot ja foxtrotit tuli tanssituksi ihan tuosta vaan, mutta ei ilman hikeä. Selkäkin vetreytyi ja mieli nuortui taas ainakin 20 vuotta. Paitsi että muiden mielestä ei kai ole nuorruttu, sillä eräs tanssittaja kysyi minulta, vieläkö mieheni elää! :(
Mikäs muuten sen olisi tappanut!

Olin itsekin aktiivisesti mukana tanhuryhmässä ihan alkuvuosina. Seinälle heijastetut kuvat saivat muistikuvat taas eläviksi. Tanhuryhmässä mukanaolo on paras harrastus, mikä minulla on koskaan ollut, ja nyt harmittaa, että ei tauon jälkeen ole tullut mennyksi uudelleen mukaan.  Harjoituksissa oli aina mukavaa, kesällä oli esiintymisiä ja esiintymisten takia tuli tehdyksi itselle kansallispukukin. Kävimme jopa Saksassa ja Ruotsissakin ja noista maista oli tanssiryhmät puolestaan meidän vieraina. Minä jouduin aina tulkiksi, suurin osahan silloisista  ryhmän jäsenistä ei ollut koskaan lukenut koulussa mitään kieliä.

Toisenlaiset olivat ajat silloin 80-luvun alussa. Ei ollut ihmisillä varaa lähteä ulkomaille ihan noin vain ja maksaa kalliita hotelleja. Mutta tuollaisista ajoistahan ne parhaat muistot ovat jääneet. Keräsimme rahaa järjestämällä tansseja maamiesseurantalolla, jopa mansikanpoimintaan komennettiin koko porukka kerran. Silti rahaa ei kertynyt tarpeeksi, joten yhdistyksen piti ottaa vekseli Saksan-matkaa varten. Matka piti tehdä halvimmalla mahdollisella tavalla. Vuokrattiin linja-auto ja kuskina meillä oli linja-autoajokortin omistava ryhmän jäsen, jolle ei tarvinnut maksaa palkkaa tai päivärahoja.

Matkasimme Suomen, Ruotsin ja Tanskan halki Pohjois-Saksaan Nordenin kaupunkiin Pohjanmeren rannikolle. Matkan varrella verryttelimme jäseniämme Ruotsin puolella harjoittelemalla tanhuja levähdyspaikoilla. Yövyimme linja-autossa Saksan puolella ja aamulla sangen aikaisin saavuimme Nordeniin. Oli muuten pääsiäisaamu ja paikallinen ohjaaja oli sopinut tanssiesityksiä aamuksi kaupungin torille. Ei auttanut kuin vaihtaa kansallispuku päälle linja-autossa ja ryvettyneen näköisenä astua lavalle. Kansaa oli tori mustanaan ja minä yritin selittää tanhujen sisintä olemusta kansalle saksaksi. Minulla on muistikuva, että ei oikein hyvin mennyt. Majoittuminen oli paikallisen tanssiryhmän jäsenten kodeissa, ja meillä oli oikein mukava nelipäiväinen vierailu.

Tuosta tulkkauksesta on vielä pari muistikuvaa. Ei ollut tuolloin EU:ta ja meidän oli käytävä aina joka rajalla tullissa kuskin kanssa papereinemme. Minähän en mitään ymmärtänyt linja-autojen  kantavuudesta ja moottoreista, ja mitä kaikkea siellä kysyttiinkään. On vaikea kääntää toiselle kielelle sellaista, mistä ei itse tiedä mitään omalla kielelläkään. Puhumattakaan sitten siitä, että Tanskan rajallakin puhuivat vain tanskaa. Kuvittelin, että juu, kyllä minä yliopiston tanskankurssin perusteella nyt sen verran ymmärrän mitä tarvitaankin. Mutta kun mies tullissa kysyi: "Glumpglomp krousch", minulta meni sormi suuhun. Onneksi takanani seisoi ruotsalaisia miehiä, jotka käänsivät puheen ruotsiksi, ja tilanteesta selvittiin.

Toinenkin tapaus on jäänyt erikoisesti mieleen. Tanskan puolelta Saksaan mentäessä tullimies kysyi jotain, josta en liioin saanut mitään selvää, luulinkin hänen puhuvan tanskaa. Kun kysyin, puhuuko hän saksaa, vastasi mies, että kyllä hän kovasti ainakin yrittää. Mies kysyi, minne olemme matkalla. Vastasin: "Nach Norden" eli Nordeniin. Tuo tarkoittaa saksaksi myös "pohjoiseen", joten mies irvaili, että hänestä me olemme menossa etelää kohti. Siihen minä selittämään, että Nordenin kaupunkiin. Pää kallellaan mies jäi meitä katselemaan, kun ajoimme rajan yli.

P. S. Kuvan laitoin siksi, että siinä on paljon erilaisia suomalaisia kansallispukuja. Ihan vasemmalla sekä istujasta vasemmalla jokin karjalainen puku. Karjalaiset tunnistaa kokomustasta tai tummansinisestä hameesta, jonka helmaa reunustaa punainen nauha. Vihreäessuinen ja äärimmäisenä oikealla pohjalaisia pukuja. Ne tunnistaa kirkkaanpunaisista ja flammuraitaisista hameista. Flammuraitainen tarkoittaa sitä, että langassa on jo kudottaessa tietyin välein erivärinen läiskä, ja tuo värillinen kohta kudotaan hameeseen aina tiettyyn kohtaan niin, että saadaan selvä kuvio. Istujalla edessä Puumala-puku, tyypillinen savolainen raidallinen hame.
Itselläni on tuollainen vihreäessuinen eteläpohjalainen, Härmän-Isonkyrön puku.