Olisipa aina kesä ja juhannus

Ei ole enää tietoakaan hiljaisista ajoista täällä. Ihan kuin kylä ei olisi enää samakaan kuin talvella. Satamassa alkaa hulina jo heti kesäkuun alussa, se kiihtyy juhannusta kohti ja on huipussaan koko heinäkuun. Jos väkiluku kerran kolmin- tai nelinkertaistuu kesällä, täytyyhän sen jossain näkyäkin.

Ja näkyyhän se. Mutta ettei vain olisi turistimäärä täällä vähenemässä, kun autolle löytyi eilen juhannusaattonakin heti etsimättä parkkipaikka ja kaupassa oli vielä myytävänä tavaraakin, kaikkea mitä tarvittiinkin. Kaupan parkkipaikalla oli kuitenkin valtava verilammikko ja sen vieressä paperia. Lieneekö siinä kohtaa tapettu illalla grillivartaaseen joutuva elukka vai onko jonkun nenästä otettu senkka.

Sataman lettukahviossa emme kuitenkaan saaneet enää lettuja emmekä kahvia. Lettutaikinaa oli tehty kuulemma viisi ämpärillistä, mutta ei vain riittänyt enää meille. Täytyi tyytyä lörtsynmyyjän lörtsyihin ja keittää kotona omat kahvit. Onneksi oli jäätelökojussa pehmistä, jota nuoret kolmen hengen voimin myivät sen kuin kerkesivät.

Satamassa oli oikein mukava ja leppoisa kesätunnelma. Kahvilaterassi näytti olevan täynnä, ja siellä istuvilla riitti ohjelmaakin. Yhdestä pienveneestä lähti pelastusliivit uimaan itsekseen, onneksi omistajat saivat ne ongituksi veneelle tultuaan. Punainen luotsivene odotti juuri jotain laivaa, ja pian saapuikin valtava tankkeri, jonka kannelle luotsi nousi luotsatakseen tankkerin turvallisesti Lappeenrantaan asti.

Ja satuimmepa hyvään aikaan paikalle, sillä risteilyalus Kristiina Brahekin rantautui laituriin. Tuli jollekin pienveneelle kiire pois alta, tämä kun oli parkkeerannut itsensä laiturin kielletylle kohdalle, joka on varattu juuri näille suurille aluksille. Laivan uumenista alkoi lappaa innokkaita ostajia torimyyjien riemuksi. Saattoi vaihtaa useammatkin crocsit ja korut omistajaa.

Kesällä Suomi pyörii koululaisten varassa. Meni minne vain, on vastassa myyjinä entisiä tai nykyisiä oppilaita. Ja ne, jotka eivät ole töissä, luimistelevat jossain nurkan takana ja piilottelevat selkänsä takana tupakkaa, kun minut näkevät. Ja koko ajan tulee vastaan vieraita ihmisiä, jotka osoittautuvat sitten entisiksi paikkakuntalaisiksi ja minun joskus opettamikseni. Ovat sellaisia, joilla on crocsit jalassa ja joilla on koira toisella puolen ja pari lasta toisella ja jotka pitkän partansa takaa hymyilevät leveästi, että vieläkö tunnet. Ja puolisonsa seisoo vieressä vaivautuneen ja epätietoisen näköisenä, että kukahan tuokin on.

Voi kunpa olisi aina kesä!