keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Monenmoista matkalla


Viikko vierähti Lapin-matkalla. Ja kuten arvata saattaa, yhdessä viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä ja ehtii nähdä, ihastella tai kauhistella kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa. Otan kuitenkin vain muutaman otoksen sieltä täältä tähän.

Aavasaksa on niitä nähtävyyskohteita, joihin on jo kauan tehty matkoja. Enpä olisi uskonut, että siellä mitään erikoista onkaan. Mutta on siellä, kannattaa mennä. Korkealla harjulla kulkee pitkospuut, joita pitkin on helppo kävellä. Maisema on epätodellinen tai kuin jostain sadusta: valtavien kivilohkareiden seassa pitkospuita kulkiessa kelopuut ja "taivaanpainamat" puut kumartelevat kuin haamut puoleesi. Hyviä eripituisia reittejä vaellusmatkaa silmälläpitäen.

Tunturikoivuihin ja vaivaiskoivuihin olen ihastunut jo edellisellä Lapin-matkallani. Koivujen seassa voisin kävellä vaikka kuinka kauan. Tällä kertaa vain ei ollut varattu juuri vaelluksille aikaa. Ihastuin Norjan puolella Kautokeinossa tällaiseen vanhaan hautausmaahan, joka oli kuin hautalehto, luonnontilainen tunturi- ja vaivaiskoivujen keskellä, luonnonmukaisia polkuja.
Toista oli samaisen paikkakunnan uusi hautausmaa. Jokainen kivi täsmälleen samanlainen, erilaisuutta ei näköjään suvaita, ei liioin luonnonmukaisuutta. Sama vaikutelma tuli joistakin Suomen puolella olevista hautausmaista.



Norjan Altassa on kalliopiirrosmuseo, johon ehdottomasti kannattaa mennä. Museorakennuksen multimediaesitysten lisäksi on ehdottomasti kierrettävä pari kilometriä pitkä tällaisin pitkospuin varustettu reitti kalliomaalauksilta toiselle.
Ja kalliomaalauksia on valtavasti reitin varrella. Kuvattuina on lähinnä ihmisiä, poroja, lintuja, veneitä... Kertakaikkisen hieno käyntikohde.

Ja mitä pohjoisemmaksi menimme, sitä jylhemmiksi ja kauhistuttavammiksi maisemat kävivät. Kohteena oli Nordkapp, Euroopan pohjoisin kärki, jonne on tehty retkiä jo 1700-luvulta lähtien. Mutta lieneekö onni, etten tiennyt, miten pöyristyttävä ja karvojanostattava matka sinne on.
Alkumatka oli ollut monipuolinen ja maisemat erikoisia ja upeita. Mutta päästäksemme majapaikkaamme Honningsvågiin, joka sijaitsee jo sen saaren eteläkärjessä, jolla Norkappkin, piti kulkea usean tunnelin läpi. Ei se vielä mitään, mutta pisin eli 7 km pitkä tunneli kulkee meren alla ja kaveri oli joutua paniikkiin keskellä pimeyttä meren alla. Hän kun pelkää ahtaita paikkoja ja juuri silloin oli hänen ajovuoronsa.

Minä puolestani olin joutua paniikkiin yllä olevan kaltaisissa paikoissa. Tämä kuva ei ole vielä mitään, se on iisimmästä päästä, sillä pahimmissa paikoissa ei ole mahdollisuutta pysähtyä kuvailemaan. Mutta kuvittele tuo vuori vielä jyrkemmäksi ja korkeammaksi, tie vielä kapeammaksi ja ylös päin nousevaksi, kuvittele tie myös ilman kaiteita ja meri vierelläsi hurjan paljon alemmaksi ja ihan jyrkäksi. Herra paratkoon, jos täältä elävänä selviää, selviää vaikka mistä. Kun ajoin tietä ylös päin ja näin edessäni vain taivasta ja alhaalla ammottavan tyhjyyden, olin myös vähällä panikoitua. En tiedä, miten siinä tapauksessa olisi ollut mahdollista sieltä selvitä. Mutta me teimme sen!

Olen ihastunut myös poroihin, joita juoksenteli tien yli sekä Suomen että Norjan puolella. Tässä matkalla Nordkappiin.

Ja mitä siellä oli? No ei itse asiassa ainakaan maisemista aavistustakaan. Vahva sumu kohtasi meidät perillä. Jo loppumatkasta alkoi olla sumua, mikä oli omiaan nostattamaan kauhun tunnetta. Vai oliko onni, ettei kaikkia karmeimpia paikkoja nähnytkään, uskalsi paremmin ajaa. Ihmettelimme, miten jatkuvasti rahdattiin bussikaupalla turisteja huipulle ja sieltä pois. Mutta nythän olikin keskikesä ja ihmiset halajavat nähdä keskiyön auringon. Honningsvågissa oli parikin valtavaa risteilyalusta, joilta virtasi ihmisiä aivan mustanaan busseihin.

En tiedä, mitä ulkomaalaiset turistit ajattelivat, kun tulivat kaukaa eivätkä sitten nähneetkään sitä pääkohdetta. Mutta ei meitä ainakaan haitannut. Meistä tuo sumu itsessään ja matka sinne oli ehkä enemmän kokemisen arvoinen kuin pelkkä aava meri. Tunnelma oli kyllä aavemainen, kun perillä ei yhtään tiennyt, mihin pitää mennä ja mitä siellä on. Onneksi oli laitettu kiviä kuin helminauhaksi maahan. Niitä kun seurasi, en minäkään päässyt eksymään.
Olihan siellä valtava turistikauppakin, elokuvia maisemista, Thai-museo ja kaikenlaista muuta paikkaa, joissa monta kassaa takoi rahaa uumeniinsa. Itse emme ostaneet mitään, sillä kammoamme ihmistungoksia.
Laxelvistä 35 km pohjoiseen Trollholmssundissa oli meren muovaamia dolomiittipylväitä, norjalaisten peikoiksi kutsumia. Paikalle vie päätieltä poikkeava kiemurainen sivutie, jolla lampaita laumoittain, mutta ah, niin ihanan söpöjä karitsoja emoineen.
Autolta on noin puolen kilometrin kävelylenkki, joka kulkee tällaisten maisemien halki meren äärellä.

Tässä oli vain muutama otos mahtavasta ja antoisasta matkastamme. Mutta turistioppaista voivat kiinnostuneet lukea lisää.

7 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Mielenkiintoista luettavaa. Monta sellaista paikkaa, jonne mieli tekee.
Esimerkiksi Suomen Aavasaksa pitää kokea, samoin Trollholmssundin dolomiittipylväät. Altan kalliopiirroksia olisi myös mukava päästä katsomaan.
Nordkapp tuli tutuksi vuonna 1984 tehdessämme telttareissun tuttavaperheen kanssa Ruotsin läpi Pohjois-Norjaan ja sieltä Suomen Lapin kautta takaisin kotimaahan.
Hyvin kuvailit matkaanne tunnelien ja vaarallisten teitten kautta Euroopan pohjoisimpaan kärkeen.
Kerran pystyttäessämme telttoja puuttomalle aukealle nousi niin kova tuuli, että se irrotti teltan kiinnitysvaarnat.
Nukuimme autoissa seuraavan yön!
Mutta kyllä oli kokemisen arvoinen matka!

Allu kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksesta, tuli ihan mieli lähteä Lappiin. Nordkapp on saksalaisten unelmakohde, monet haaveilee sinne pääsystä ja mieheni on käynyt ja kertoi, ettei siellä ole yhtikäs mitään.

isopeikko kirjoitti...

On ne peikkoja ihan oikeasti :) Ne kurkkivat joskus tien reunan ylitsekin.

Sauerkraut kirjoitti...

Mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa! Tuonne siis kannattaa lähteä! Mutta harmi, ettei noihin paikkoihin taida päästä ilman autoa.

mansikki kirjoitti...

Mielenkiintoinen matkakertomus. Nuo Norjan tiet on hirvittäviä ja ajattele sinne iso rekka-auto. Veljeni kertoi, että täysperävaunullisesta rekasta pitää irrottaa se perävaunu ennen kuin voi mennä noille vuoristoteille. Sitten kun lasti on viety määränpäähän, haetaan perävaunu ja tyhjä jätetään parkkiin. Aikaa ja rahaa kuluu.

Kirlah kirjoitti...

Rosina: usein onkin niin, että ei se päämäärä itsessään, vaan se matka ja sen kokemukset ovat muistamisen ja kokemisen arvioiset.

Allu: minäkin olen kuullut, että nimenomaan saksalaiset haaveilevat Nordkappista. En vain tiedä, mitä he siellä odottavat näkevänsä, sillä olen kuullut monen suomalaisenkin olevan pettynyt, ettei siellä ollut mitään.
Mutta luulen, että juuri se matkanteko itsessään viehättää monia ja nimenomainen tunne, että on Euroopan pohjoisimmassa kärjessä. Tiedän myös lukemani perusteella, että kärki on erittäin korkealla meren yllä, mutta en sitäkään nyt sitten sumulta nähnyt.

Kirlah kirjoitti...

isopeikko: isopeikolle varmaan kivaa nähdä lajitovereita ;)

Sauerkraut: joka paikkaanhan kannattaa lähteä, mutta auto todella taitaa olla ehto. Ellei sitten lähde Hurtigruten-risteilylle pitkin Norjan rannikkoa ja aina laivan pysähdyttyä rannikkokaupungeissa tutustu kaupungin elämään. Sitä kautta voi päästä Nordkappiinkin Honningsvågista ilman omaa autoa.

Mansikki: en ainakaan ihan heti lähde itse ajamaan kaikkein vaikeimmille osuuksille, oli sen verran ihon kananlihalle laittava kokemus. Ja juuri ne hienoimmat maisemathan näkee just hankalimmissa paikoissa. meitä vastaan ei sentään onneksi tullut rekkoja, mutta linja-autoja sitäkin enemmän. Joku jopa valoja vilauttelemalla osoitti takana, että olet liian hitaana tien tukkona!