Oppilaiden sanomaa. Osa sattunut minulle, osa jollekin muulle.
***Oppilas oli saanut nelosen kokeesta ja joutui tulemaan uusintakuulusteluun. Uusintakin meni penkin alle, mistä oppilas raivostui: -Mitä! Sun syy, että tämä meni perseelleen, kun olit laittanutkin eri kokeen! Muutkin opettajat laittaa aina saman kokeen!
Oppilas oli ilmeisesti tosissaan luullut, että juuri se nimenomainen koe piti saada läpi. Puhutaanhan sitä usein, että "koe pitää uusia".
***Kokonaisen kurssin ajan on opettaja paahtanut sanoja ja kielioppia. Vääntänyt rautalangasta ja esittänyt välillä apinaakin, että asia menisi perille, antanut jopa tukiopetusta. Kokeessa oppilas ei ollut osannut silti juuri mitään, tuli nelonen.
Kun sitten kokeita palautettiin ja ope vielä kerran selitti, miten se oikein olisi pitänyt olla, eräälle taisi viimein valjeta. Hän tokaisi tuohtuneena: -Eikö näitä asioita vois opettaa ennen koetta eikä vasta kokeen jälkeen!
***Tavallinen lausuma huonon koetuloksen jälkeen: -Eihän se itse asiassa mun syy ole, että koe meni huonosti. Sinä kysyit vääriä sanoja!
***On ollut puhetta saksassa sen seitsemän kertaa, että infinitiivi aina lauseen loppuun. Eräällä se oli taas kerran keskellä lausetta, mistä ope mainitsi. Tuohon oppilas: -Kyllä minä sen aivan varmasti panisin sinne lauseen loppuun, kun minä vain tietäisin, mikä se on.
***Äänestettäessä lukiolaisten lakkoilusta vuosia sitten eräs oppilas loihe lausumaan: -Mitä se ketään auttaa, jos me käkitään jonkin aikaa tuolla ulkona?
Opettaja: -Käkitään? Mitä ihmettä se on? Miten siitä oikein kuuluu perusmuoto?
Oppilas: -Käkkiä.
Ope: Käkkiä? Miksei käkitä?
Oppilas: -Niin, mutta tämä onkin epäsäännöllinen.
Tekstit
9 kommenttia:
Voi herttinen, että naurattaa, mutta voisi kyllä hymy hyytyä, jos joutuisin itse opettajana kuuntelemaan moista :D
hhahah, hyvä juttu!
Varsinaista arjen huumoria, vaikkakin samalla hieman hämmentävää. Pitäisikö nauraa vai itkeä, jos oppilailla on tuollaisia odotuksia ja asenteita.
Pukkuusen vetää kuantalua virnehesehen...
paras kuulemani vastaavantyyppinen kommentointi oli entisillä opettajavuosillani: oli käsitelty vierassanojen oikeinkirjoitusta suomen kielessä, jostakin ohjeesta oppilas tuli sanomaan: "Mä en usko sua!"
Juu, ei aina todellakaan tiedä, itkisikö vai nauraisi. Harmittaa, ettei ole vuosien mittaan tullut kirjoitetuksi muistiin kaikkia lohkaisuja. Lohkaisuja, jotka sillä hetkellä järkyttävät, mutta jotka näin jälkeen päin kuulostavat jopa vitseiltä.
Annikin kommentista muistui mieleeni vielä pari samantyyppistä:
-Olin joskus lukion eka luokkalaisille pitämässä englannin open sijaistuntia. Heillä oli tehtävänä etsiä lauseista subjekti, predikaatti, objekti. Tiedän, että näitä opetetaan jo alakoulusta lähtien, mutta jotkut ovat pitäneet korvansa suljettuina aina, kun lauseenjäsenistä on tullut puhe.
Yritin selittää, että objekti on tekemisen kohde ja vastaa kysymykseen "ketä" tai "mitä"? Joten lauseessa "Liisa menee huoneeseen" huoneeseen ei voi olla objekti.
Eräs oppilas väitti, että sehän on tekemisen kohde. No juu, onhan se tavallaan tietysti, mutta ei vastaa noihin äskeisiin kysymyksiin, vaan kysymykseen "mihin, minne?". Ei ole siis objekti.
Tuohon oppilas: Ootkohan sinä nyt aivan varma?
Toinen juttu on tapahtunut englannin opelle:
Oppilas oli kirjoittanut jonkin lauseen tai sanonnan kääntäen suoraan suomen kielestä, mutta ilmaisu on englantilaiselle ihan vieras, suorastaan käsittämätön.
Kun ope oli asian korjannut ja siitä huomauttanut, oli oppilas jääräpäisesti jankannut: Mutta minä ainakin sanon näin!
Mitä sanoisin, mulla aina nelonen ja ehdot :)
Suamessa, suomalaisessa koulussa, ruotsia ja saksaa lukiessa.
Lähetä kommentti