sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Hyvä välillä verestää muistiaan

Sirokon blogissa oli kuvatehtävä, jonka olen jo pitkään aikonut tehdä. Tarkoitus on etsiä kuvakansioista kuvia, jotka on otettu tasan ½ v, 1 v, 2v ja 3vuotta sitten.

Tasan puoli vuotta sitten oli heinäkuun loppu ja mitäs muuta silloin olisi tehty kuin melottu ja ihailtu sudenkorentoja rannalla.

Vuosi sitten, tammikuun lopussa 2009, olemme näköjään käyneet lapsenlasta moikkaamassa, hän oli silloin vasta 3-vuotias.

Ja kaksi vuotta sitten tammikuun lopussa vuonna 2008 meillä on ollut tällaisia härskejä vieraita.
Tammikuun lopussa 2007 eli kolme vuotta sitten oli koulussamme Comenius-vieraita kahdeksasta eri maasta. Vieraille järjestettiin kaikenlaisia talviaktiviteetteja.
Kuvaa katsoessa kauhistuin ensin, että olen menettänyt muistini, kun ihan vieraan miehen kuva on kansiossani. Pitkään ihmettelin, miksi olen ollut pilkillä tuntemattoman miehen kanssa!! Vasta viereisistä kuvista selvisi, mistä oli kyse.

6 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Minä en kyllä ottaisi korentoa käteeni...
Vähän nauratti tuo vieraan miehen kuva, mistähän maasta oli kun on raukka viety pilkkireiälle palelemaan. Näkyy kyllä olevan asianmukaisesti pukeutunut sentään.

merike kirjoitti...

Kiva idea!

Kirlah kirjoitti...

Sirokko: vai raukka palelemassa:) Itsehän eteläeurooppalaiset halusivat kokea jotain extremeä. Halusivat nimenomaan tammikuussa, että oppilaatkin näkevät edes kerran eläissään lunta.

Tämä nimenomainen vieras taitaa olla espanjalainen. Muut vieraat olivat Italiasta, Kreikasta, Slovakiasta, Puolasta, Saksasta, Turkista.

Olimme vannottaneet kivenkovaan, että paksua vaatetta mukaan. Etukäteen olimme myös keränneet oppilaiden ja opettajien kotoa toppavaatteita varalle, jos jollain ei kuitenkaan satu olemaan tarpeeksi lämmintä vaatetta. Ja tarpeeseen oli keräys. Ei arvaa Italian kenkänkoron kärjessä asuva, miten voi viima puhaltaa aavalla järvellä Suomessa tammikuussa.

Mutta saimme käsityksen, että hiihdon, luistelun, lumikenkäkävelyn, potkukelkkailun ja pilkkimisen kokeilu extreme-harrastuksena oli kaikille elämys. Mutta eihän niitä kuitenkaan arvannut puolta päivää pitempään pakkasessa pitää :)

Kirlah kirjoitti...

merike: niin minustakin. Ellei yleisöstä, niin ainakin itsestä on hauska ja jännittävä selata kuvia ja katsoa, mitä monta vuotta sitten on tehnyt.

Kirlah kirjoitti...

Hitsi että harmittaa: Sirokolle kirjoittamassani viestissä on kuitenkin virhe: pitää olla kengänkoron eikä kenkänkoron. Ei kai se muuten siellä haittaisi, mutta kun itse nimenomaan inhoan tuota kenkän-muotoa, jota jotkut puheessa käyttävät. Mitenkähän tuo virhe tuonne onkin päässyt.

Sirokko kirjoitti...

Pakko tähän sanoa, että telepatiaa, minä käytän kotisuomen murteessani kenkän-muotoa niin että ihan oikeaan kommenttiin sen lykkäsit, en edes huomannut :D